Nosta pumppu pinnalle

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Yönmustaritari

Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Pitkään olen halunnut mainostaa tiettyjä rytmipumppuja, joilla ei välttämättä suuren suurta myyntiä, markkinaosuutta tai muuta fanitusta ole suuressa määrin havaittavissa. Puhumme siis bändeistä, joiden tuotanto on sen verran merkitsevää, että kuulija ei edes harkitse piraattinauhoituksen kuuntelua vaan katsoo asiakseen palkita "elämyksen" tuottajan sillä nimellisellä summalla, joka äänitteistä pyydetään.

Tähän ketjuun siis itseään kunnioittavien henkilöiden mainosta mahdollisesti jostain itseään kunnioittavasta artistista, jonka markkina-arvon katsoisi ansaitsevan nousta nykyistä paremmaksi. Jotain dataa(perustelua, historiikkia tm. ym. jne.) mainostettavasta on TIETTY pakko mainita, jotta elämäntyöpalkintoja voidaan jakaa.


Kuinka valveutuneita olette musiikin suhteen. Tyydyttekö siihen hyllystä löytyvään, etsittekö uusia tuulia joltain suunnalta vai tyydyttekö siihen, että radiolistat tms. kertovat mikä on hitti. Nyt on siis tilaisuus nostaa vaikka naapurin pekan pumppu pinnalle tuntemattomasta MUTTA vain jos se on hyvä. Paskaa ei tässä ketjussa suvaita. Ei tipan vertaa. Jos tulee yksikin puskajussi huutelemaan popedan tms. perään, että kuinka se soi kesälaitumilla vuonna jotain niin vedän mailalla kajuuttaan.


Sixty Watt Shaman - Seed of decades

Stoner Rock:ia, mikä pitkästä aika kolahti miltei ensi kuulemalta. Lopullinen kuuntelutyö on vielä kesken mutta ei tästä kovin huonoa arvosanaa pystyisi antamaan. Ainoa miinus joissain kohdin oli jotenkin laiskan oloisnen kitaristi ja/tai suttunen riffi mut hei, rokkiahan se on. Raflaavat soundit ja solistin vähintäänkin kohtuullinen lauluosuus toivat mieleen C.O.C:n tuotantoa pienellä kyuss-vivahteella.

(toim. huom. Corrosion of Conformity ja Kyuss ovat tässä ketjussa varmasti esiteltävän arvoinen vaikka niiden markkina-arvo saattaakin nykyisin olla jo nousujohteinen)
Bliss

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja Bliss »

En ala tässä esittämään asiantuntevaa musiikki-ihmistä, mutta Dave Matthew's Band sietäisi saada enemmän arvostusta myös tässä maassa. Historiaa ja faktoja nähtävissä suomen kielellä mm. täällä. (sivut ei juuri mistään kotoisin, mutta eiköhän sieltä jotain selviä)

Ja kohta tulee Starflare ja kertoo etten ymmärrä musiikista tuon taivaallista :lol:
Yönmustaritari

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Bliss kirjoitti: Ja kohta tulee Starflare ja kertoo etten ymmärrä musiikista tuon taivaallista :lol:
Joo voin myös minä tehdä sen. No ei. Yömyöhällä tuli vain mieleen mainostaa lisää, vähän tunnettua loistomateriaalia.

Ensimmäisen mainostetun lailla Stonerrock.com:n ilmaisjakeluista levinnyt Karma to burn tulee lisätä tähän ketjuun. Parasta soitantaa piikiekoilla sitten.....ikinä. Panostus pääosin soittoon ilman solistia mutta jeeesssus et on smoooooothisti soitettu. Kyllä. Huhujen mukaan oli pakotettu ottamaan ensimmöiselle kiekolle "joku" vääntämään laulunmongerrusta, jotta saatiin levy julkistettua. Olikohan sitten sen verta hittikamaa, että toinen levy(Almost heathen) saatiin tehtyä ilman solistia. Nyt kuitenki ennakkotietojen mukaan kolmas levy olisi taas laulun kanssa. Mene ja tiedä mutta uskokaa huvikseen, että oli tai ei niin tutustuminen kannattaa.

On ehdottomasti allekirjoittaneen levyhyllyssä koko vuosikymmenen "the tapaus" viiden körjessä. Karma to burnin levyjä on nyt kuunneltu jo melko puhki eli kyllähän siinäkin rajat tulee vastaan mutta ei päiviäkään tarvitse tyhjän päällä olla kun taas tekee mieli pyörittää siltä kiekolta muutama hitti.

Yllätys oli sinänsä huomata, että tämä pumppu oli Euroopan kiertueella, ketjun aloittavan SIXTY WATT SHAMAN:n kanssa.

(http://www.geocities.com/SunsetStrip/St ... index.html)
Starflare

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja Starflare »

Bliss kirjoitti:En ala tässä esittämään asiantuntevaa musiikki-ihmistä, mutta Dave Matthew's Band sietäisi saada enemmän arvostusta myös tässä maassa. Historiaa ja faktoja nähtävissä suomen kielellä mm. täällä. (sivut ei juuri mistään kotoisin, mutta eiköhän sieltä jotain selviä)

Ja kohta tulee Starflare ja kertoo etten ymmärrä musiikista tuon taivaallista :lol:
Bliss kirjoitti:Ennenvanhaan osattiin sentään tehdä Musiikkia. Ja soittaa ihan oikeasti oikeita soittimia.
:roll:
Bliss

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Starflare kirjoitti: :roll:
Plääh itelles vaan :D
HoundDog

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja HoundDog »

No tätä nyt on tullut jo aikaisemminkin hehkutettua, mutta kettuakos siitä. Kyllä laittaa kaveri kuolleen neekerin sydämen pumppaamaan melkein oikeeseen suuntaan soitannallaan. Ja hei Bliss, ihan oikealla soittimella ;) Jospas ukot ja akat Järvenpäässä huomaisivat napata kalan haaviin ja Vanhankylänniemessä kuultaisiin perinteiseen tyyliin tulkittua sinistä.

http://www.coreyharrismusic.com/
bedlam

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Bliss kirjoitti:Dave Matthews Band
Oujee. En tiedä yhtään miksen omista ainoatakaan bändin levyä, mutta kävipä viime kesänä näin:

Järjestimme kotonamme pienimuotoiset karkelot ja illan päätteeksi oli tarkoitus katsella Pink Floydin Live8-keikka, kun kaveripiirissä kyseinen orkesteri on suuren palvonnan kohteena. Keikka fiilisteltiin pikkupäissään hymistellen läpi ja sen jälkeen kysyin, jotta katsottaisiinko samalla pätkä dvd:llä olleesta YleTeemalta kuin sattumalta kovalevylle tarttuneesta DMB:n keikasta.

Ja minkälainen keikka se olikaan! Koko jengistä kukaan ei ollut syvemmin perehtynyt orkesteriin, vaikka kaikille nimi olikin varmasti tuttu, mutta kaikki tuntuivat jähmettyvän melkein suu auki paikalleen ihmettelemään. En tavallisesti välitä livetallenteista kovinkaan suuresti, mutta tämä kyllä räjäytti tajunnan. Ilmeisesti kyseinen Lontoon(?) keikka on myytävänä myös dvd-muodossa.

Ehdottomasti hienoin tv:stä katseltu keikka koskaan. Mahtavaa musiikkia, mahtava meininki ja varsinkin järjettömän hienosti ja tarkasti livenä esitettyä vokalisointia. Pakkohan näiden levyjä on alkaa metsästämään.
Bliss

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Kiusallanikin laitan tämän:

Tower of Power

Ollut olemassa jo ikuisuuden (70-luvulta...) mutta ansaitsee tulla nostetuksi esiin! Te paatuneet metalli-ihmiset, kuunnelkaa!!
SnapaHead

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja SnapaHead »

Big Business

http://www.noise.fi/levyarvostelut/index.php?id=3585

Bändin nimi kertoo jo kaiken. Kyrpä on pystyssä, kalja alkaa maistumaan ja kakkosraidan räjähtäessä pitää juosta snagarille karjumaan "take my advice, don't come any closer". Jos on auton ratissa ja ehtinyt hengissä vitosraitaan niin siinä vaiheessa on jo viimeistään pakko vetää mutkat suoriksi.

Kunnon "senttikin lähemmäksi niin läsähtää"-musiikkia. Sekopäistä rumpalointia säröbasson kyydittämänä. Ja laulajabasistilla on loistava ääni.
Yönmustaritari

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

CLUTCH

Toisen köden kautta tähänkin joskus vahingossa tutustunut mutta sitten jäänyt hyllyille makoilemaan ja vasta nyt alkanut pyörimään uudelleen.

Tämä ei ehkä aivan kuulu tähän ketjuun, koska tämä satsi on nähtävästi ainakin jonkin verran jo saanut mainetta jo osakseen. Kuuluu ainakin jägerin sponsoroimien bändien joukkoon. Mene ja tiedä mutta kyllähän hyvää pitää hiukan mainostaakin.

Tämä ei ihan niin pitkäikäiseltä kuulosta kuin aiemmin esiin nostetut huiput mutta kyllä tää putoo.

http://www.pro-rock.com/

http://www.soundi.fi/arkisto/cds_0401_03.html

EDIT:

Hivenen kuitenkin pettynyt kunneltuun tuotantoon. Taitaa mennä kuitenkin peruskaavan mukaan, että levylliseltä löytyy se kaksi hyvää kappaletta. Ei tää ehkä sittenkään ole ihan sitä mitä oltiin hakemassa.

Ei nyt huano mut kyl vähän parempi pitäs olla. Tarvinee vähän alkaa lajittelemaan. Ehkä "robot hive exodus" -levy on kuitenkin eniten hittikamaa.
Viimeksi muokannut Yönmustaritari, 12.01.2006 23:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
ElanorRaven

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja ElanorRaven »

Bliss kirjoitti:Dave Matthew's Band
Asiaa! Loistobändi.
Terrorizer

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja Terrorizer »

Rattus
eräs suomen aliarvostetummista bändeistä,millä on maailmalla melkoinen kulttimaine,mutta kotimainen media jättänyt melko vähälle huomiolle.
http://www.rattus.fi/
http://personal.inet.fi/musiikki/aj/rattus.htm
:komp:
Yönmustaritari

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Naisääni-ketjusta pistetään tämä muija myös tänne. Parempaa kuin tavallisesti. Olkaa ystävällisiä stonerrockin ystävät ja tutustukaa "Italian Psychedelic Groove Rock Band"-tittelillä lätkäistyyn koontaan. Tämähän on soittanut ainakin Rage against the machinen ja Dozerin kanssa samoilla lavoilla. On vähän kuin Janis Joplineen lyötäisiin pari säröä ja tusina munaa lisää.

http://www.alix.bo.it/
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12291
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Hyvinkään Rautatiesoittajat. Mahtava bändi!

Diskografia:

Rock'n roll dreams come true
It's only noise (but i like it)
Crank it up, baby
We don't mind rockin' tonight
Get out of Lahti, hillbilly
Twist and shout and make it loud
I love your applepie, baby
Mystery train (to Toijala)
Sun and fun in California
Live! (at Laihia)

Tsekatkaa nyt ihmeessä. :komp:
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
isohaara

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja isohaara »

Vorssalainen The Cosmic Goblins on aivan loistava! Stoner Rockia glenndanzigmaisella äänellä.
Tuskin edes löytyy levykaupoista, saati netistä, mutta vorssan kirjastosta kumminkin.
segma

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja segma »

Laittakaa nyt ainakin linkkejä näytemateriaaliin! Varmasti suurimmalla osalla vähänkään pinnalla olevista (jonkinlaisen suosion saavuttaneista) artisteista on JOTAIN samplemateriaalia netissä.
sanctus

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja sanctus »

Akustissävytteistä synkistelyä Itaaliastaa:

Spiritual Front


Yksi Suomen tiukimmista garage tms. bändeistä:

Echo is your love
Yönmustaritari

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

segma kirjoitti:Laittakaa nyt ainakin linkkejä näytemateriaaliin! Varmasti suurimmalla osalla vähänkään pinnalla olevista (jonkinlaisen suosion saavuttaneista) artisteista on JOTAIN samplemateriaalia netissä.
Tuossa muissa ketjuissa mainostettu radiopalvelu http://www.last.fm on loistava väline tuohon. Sekoilee tosin sekin, koska ALIX:n sanotaan olevan ruattalainen räppääjä. Nooh. Kyllä se siitä vielä lähtee.
swirl

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja swirl »

Tykästyin kovasti Hurtiin, kun voitin lipun bändin akustiselle keikalle viime kuussa. Bändiä on verrattu mm. Tooliin, Metallicaan ja Nirvanaan, mitä en ihan välttämättä allekirjoita. Albumi Vol. 1 on silti tutustumisen arvoinen pakkaus. Mies sanoi kyllä, että hyvältä kuulostaa mutta "vähän tyttöjen musiikkia".
bedlam

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja bedlam »

swirl kirjoitti:Tykästyin kovasti Hurtiin, kun voitin lipun bändin akustiselle keikalle viime kuussa.
Pari biisiä joskus sivuiltaan kuuntelin ja täytyy kyllä sanoa, että aivan järkyttävän tyhjänpäiväistä paskaahan tuo oli. Varsinkin suhteessa suureen markkinointikampanjaan ja tyhjästä nyhjäistyihin ylistyslauselmiin. Mutta tosin minun mielestäni lähes kaikki musiikki on paskaa.
sanctus

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja sanctus »

Magenta Skycode tarjoilee poppia Lords of the New Churchin, Cocteau Twinsin ja tietty Joy Divisionin (no tiettytietty!) hengessä. Tutustumismahdollisuus on esim. 26.7. Tavastialla.
JakeBlues

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja JakeBlues »

En nyt jaksa muistaa onko tätä tullut hehkutettua, mutta menkööt vielä kerran, kun kerran alettiin; RL Burnside (linkin takaa valitse kyseinen herra artistiksi). Vankat juuret syvällä Missisipin suistolla – ja silti tuotannosta löytyy lähes hypnoottisia raitoja joissa yhdistellään traditionaalista bluesia nykypäivän soundeihin ja rytmeihin. Tuotanto ylipäätään on mukavan laaja ja monipuolinen. Allekirjoittaneen suosikkialbumeita ovat ’Come on in’ (levyn raitoja on kuultu myös tv-sarjassa Sopranos), sekä livealbumi ’Burnside on Burnside’.

Sample:
http://www.fatpossum.com/download.php?n ... w&type=mp3
http://www.fatpossum.com/download.php?n ... w&type=mp3
http://www.fatpossum.com/download.php?n ... w&type=mp3
http://www.fatpossum.com/download.php?n ... w&type=mp3

Täytyy sanoa, että Fat Possumin tallista löytyy useita muitakin loistavia artisteja!
Yönmustaritari

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Vähän ehkä viak paikkaa mutta kun minä vasta hetki sitten tähän tutustuin niin....DOZER on nimittäin kyllä varmaankin saanut mainetta JO mutta täytynee tuoda kuitenkin esiin, koska kyseinen paketti oli taas niitä tapauksia, jotka tippuu kerrasta ja kunnolla.

Tämä Ruotsin Kyuss:ksi sanottu bändihän on ollut olemassa jo iät ja ajat mutta jokainen vähäkään Stonerrockista(tai ylipäätään hyvä rockin) suuntaan hamuavan ihmistyypin tulisi tätä testata. Tuntui olevan ensin aika lähellä FuManchun tuotantoa kuitenki sillä erotuksella, että Dozerin solisti osaa laulaa.

Unidan kanssa nähtävästi aika paljon tekemistä muutenkin, koska pari yhteistä julkaisua tehnyt.

http://hem.bredband.net/rocjoh/index.html

Viimeisimmän arvostelut.
http://www.noise.fi/levyarvostelut/index.php?id=5038
http://www.rokkizine.com/arvostelut.php?id=2636

Nih. "Call it conspiracy" nousi kyllä kunniapaikalle minun levyhyllyssäni.
DeliriumTremens

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja DeliriumTremens »

endomorphism!!!

METAL!!!!!!!!!!!! \M/

http://www.endomorphism.net/
SnapaHead

Re: Nosta pumppu pinnalle

Viesti Kirjoittaja SnapaHead »

Yönmustaritari kirjoitti:
Tämä Ruotsin Kyuss:ksi sanottu bändihän
Paitsi että Lowrider on jotain 200 kertaa enemmän Ruotsin Kyuss. Tai no, oikeastaan Kyuss heti Kyussin jälkeen. Jos noin niinku samoilla soundeilla tehdään niinku stoneria, mut silti niinku omaa. tietsä.

Lowrider on kyllä myös vissiin 200 kertaa parempikin kuin Dozer kun ei tuo jälkimmäinen ole kummoinen ollut. Täytyy testata tota mainitsemaas levyä. Aikasemmat ei ihmeellisiä ole.
Vastaa Viestiin