PuNk

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
isohaara

Re: PuNk

Viesti Kirjoittaja isohaara »

Kummasti olen onnistunut pitämään erillään punkin kuuntelun ja maailman asioihin vaikuttamisen, vaikka pentuna tuli ihan yhtä lailla oltua niin radikaalia. Liekö syynä se että ensikosketus musiikkityyliin tapahtui Dookien ilmestyttyä ja senkin jälkeen pitkälti GD:n ja Offspringin tahdissa.
Aina joskus sitä on perehdytyttänyt itseään johonkin punkin aksenttiin; Clashit ja Stiff Little Fingerit, New Yorkin skenestä Ramonesit & kump, ameriikan irkkupunkit (säkkipilli sopii erinomaisesti mukaan), länsirannikon rennommat poppoot (tai no, jokseenkin kireällä Bad Religionin vieterit olivat eritoten 80-luvun alussa) sekä sitten tietysti suomalaiset joihin on lähinnä sattumalta törmännyt (Ratsia ja Natsipaska).
Punkin subgenrerajoilla ei mulle ole ollut mitään merkitystä, punk rock saa jalan hakkamaan lattiaa ja on pelkästään hyvä asia että tyylilajista löytyy vaihtoehtoja (iän puolesta jo MC5:n Kick out the jams vuodelta -68 sekä hardcoresta skahan). Genrepoliisit saavat ylipäänsä imeä kikkeliä.

Nykyisen poppisbuumin aikana ei ole enää jaksanut soittaa kuin NOFX:ää, Klamydiaa ja punk covereita - siis vanhojen ja ei-niin-vanhojen pop-hittien punk-versioita. Klamydia taitaa olla muuten punkin raptori. :lol:

Trivbit: Yksi nykyisistä maikoistani, Markku "Ruben" Lampi oli jäsen Suomen epävirallisesti ensimmäisessä punk-bändissä, Virtasessa. Sen näkee myös miehen naamasta.
Vastaa Viestiin