Kirja laimensi leffan ja päinvastoin

[Tsaari]

LA Confidental kuuluu suurimpien suosikkielokuvieni joukkoon. Olen sitä mieltä että se on 90-luvun paras Hollywood tuotos. Tai ainakin olin sitä mieltä ennen kuin luin James Ellroyn kirjan jonka pohjalta elokuva on tehty. Elokuvan henkilöt muuttuivat kirjan jälkeen ohuiksi ja silotelluiksi ja koko tarina heppoiseksi. Tiedän, ettei niitä voi verrata keskenään mutten mielikuvilleni mitään voi.

Taru sormusten herrasta kuului kirjoihin jonka luin säännöllisesti uudelleen, mutta elokuvat katsottuani en ole tuntenut enää minkäänlaista vetoa lukea ko kirjaa enää. Minulla oli vahavat mielikuvat henkilöistä ja paikoista, mutta elokuvat ovat sekoittaneet ne ja Frodon ajatteleminen tuokin heti silmiini Eliah Woodin naaman, puistattavaa. Melkeinpä harmittaa että olen elokuvat katsonut, vaikka ovatkin ihan mukiinmenevää viihdettä.

Onko muilla samankaltaisia kokemuksia leffan ja kirjan kohtaamisesta?

[LillyMunster]

Se mihin ensiksi tutustun on yleensä mielestäni parempi.

Siis jos luet kirjan ensin, enntätä muodostaa mielipiteesi hahmoista, ja näin ollen siitä kirjasta tulee se "parempi". Jos taas katsoo elokuvan ensin, on se se niin vahva visuaalinen lähde, että mielikuvat tulevat kyllä esiin kirjaa myöhemmin luettaessa.


Se mihin ensin tutustuu on tavallaan se "alkuperäinen" ja toinen versio usein tuntuu jotenkin väärältä.
Toki poikkeuksiakin on. Mielestäni kyllä useimmiten kirjat ovat parempia kun elokuvat.

[Zeb]

Hohto elokuvana on kuulemma monen mielestä hyvä, mutta minusta se oli lähinnä huijausta kirjan jälkeen. Juonta ja tapahtumien kulkua oli joku törkimys mennyt muuttamaan, ja kaikki monimutkaisuus ja monisäikeisyys oli tiessään. Lisäksi tyypit näyttivät vääränlaisilta, erityisesti se kersa näytti juuri sellaiselta ärsyttävältä näyttelijälapsen prototyypiltä.

Muitakin vastaavia kokemuksia on. Hyvästä kirjasta ei saisi koskaan yrittää tehdä elokuvaa, elokuvan keinot ovat erilaiset, mielikuvia rajatummat.

[Starflare]

Se mihin ensiksi tutustun on yleensä mielestäni parempi.

Siis jos luet kirjan ensin, enntätä muodostaa mielipiteesi hahmoista, ja näin ollen siitä kirjasta tulee se "parempi". Jos taas katsoo elokuvan ensin, on se se niin vahva visuaalinen lähde, että mielikuvat tulevat kyllä esiin kirjaa myöhemmin luettaessa.

Se mihin ensin tutustuu on tavallaan se "alkuperäinen" ja toinen versio usein tuntuu jotenkin väärältä.
Toki poikkeuksiakin on. Mielestäni kyllä useimmiten kirjat ovat parempia kun elokuvat.

Kiteytti omatkin ajatukseni niin hyvin etten jaksa muuta kuin kompuroida.

[Elukka]

Melkein järjestään kaikki leffat, joihin on latautunut jotain ennakko-odotuksia tuntuvat itse asiassa koettuna jotenkin latteilta esikuvaansa verrattuna. Näin riippumatta siitä, oliko pohjana kirja, sarjakuva tai vaikka tietokonepeli (Wing Commander, DooM).
Johtunee siitä, että elokuvan esittämästä maailmasta on jo ehtinyt muodostaa oman kuvansa, eikä elokuva tietenkään vastaa tätä.

Sormusten Herratkin olivat kieltämättä osittain pettymys: Örkit vaikuttivat lähinnä kehitysvammaisilta, Legolasin kilpisurffaus oli apinoitu Vin Dieseliltä, Eliah Vood Frodona, ... Tarinan suhteen oli myös "oiottu" melkoisesti, esim. Tom Bombadil ja Hautakerot jätettiin kokonaan pois. Liv Tyler Arwenina sen sijaan oli mielestäni onnistunut, samoin maisemat olivat kyllä katsomisen arvoiset.

Yllättäen Linnunradan Käsikirja on yksi niistä harvoista leffoista, jotka eivät ole juurikaan kärsineet elokuvaversioksi vääntämisestä. Mistä sitten johtunee...
(No okei, vähän petyin siitä, ettei Eccentrica Gallumbitsia muistaakseni nähty kuin epäsuorasti... )

[Kid]

Mulle käy yleensä niin, että jos oon lukenu kirjan - elokuva ei tunnu missään tai jopa käy ärsyttää. Kirjaa lukiessa oon muodostanut jo niin vahvat mielipiteet ja oman mielikuvani henkilöhahmoista, että leffa "pilaa" mielikuvan.

Elokuvan ensin nähneenä, en kirjasta saa muodostettua "omaa mielipidettäni" vaan "nään" kaiken elokuvan silmin.

Parhaiten tulee mieleen kirja Hiljaiset sillat (The Bridges of Madison County). Kirja oli mielettömän hyvä ja sai mulle kylmiä väreitä mutta elokuva oli plaah kokemus, vaikkin näyttelijät (Meryl Streep ja Clint Eastwood) oli valittu erinomaisesti kyseiseen pätkään.

[Starflare]

Melkein järjestään kaikki leffat, joihin on latautunut jotain ennakko-odotuksia tuntuvat itse asiassa koettuna jotenkin latteilta esikuvaansa verrattuna. Näin riippumatta siitä, oliko pohjana kirja, sarjakuva tai vaikka tietokonepeli (Wing Commander, DooM).

Öh, oliko sulla oikeasti ennakko-odotuksia Wing Commanderin ja Doomin suhteen? Peleistä tehdyt leffat ovat olleet mielestäni melkeinpä poikkeuksetta paskoja, mutta Doom pääsi hieman yllättämään sillä ettei se ollutkaan niin paska kuin odotin, ja sehän perustui Doom 3:seen eikä näihin vanhempiin.

[Lolita]

Seven on ainoa leffa ja kirja, jossa ei ollut vaikutusta puoleen eikä toiseen. Johtuu varmaan siitä, että kirja on kirjoitettu elokuvan perusteella. Muulloin kirja voittaa elokuvan, aina. Esimerkkinä Luunkerääjä, joka on yksi lempikirjoistani. Elokuva Luunkerääjä oli täysi keskinkertaisuus ja juonellinen torso. Elokuvan ilmauskeinot ja aika ovat rajallisia.

[1108]

American Psyko kirja Vs. Leffa versio.
Niin paljon oiottu kirjaa että oksat pois. Mutta silti hyvä leffa.

[Bliss]

Poikkeuksetta joka ainoa kirjasta tehty elokuva on pilannut sen kirjan. Tästä johtuen koetan välttää leffoja lukemistani kirjoista viimeiseen saakka.

Konppaan tätä! Tai no, mie vältän elokuvia muutenkin, paitsi kotimaisia.

Hohto elokuvana on kuulemma monen mielestä hyvä, mutta minusta se oli lähinnä huijausta kirjan jälkeen. Juonta ja tapahtumien kulkua oli joku törkimys mennyt muuttamaan, ja kaikki monimutkaisuus ja monisäikeisyys oli tiessään. Lisäksi tyypit näyttivät vääränlaisilta, erityisesti se kersa näytti juuri sellaiselta ärsyttävältä näyttelijälapsen prototyypiltä.

Kerrassaan ihanaa että kerrankin joku on tässä kanssani samaa mieltä. Kirja ja elokuva ovat tässä tapauksessa kaksi täysin eri teosta.

Liityn joukkoonne.

[sanctus]

Dramaturgi on totisesti onnistunut jättämään leffasta pois kirjan lievästi sanottuna miesvihamielisen tunnelman. Leffa ei lisäksi kiihdy kirjan tapaiseksi spiraalimaiseksi kuvaukseksi herran fetisseistä materiaan ja arvostuksen haalimiseen, vaan jää esittelykavalkadiksi heikosti toteutettuja shokkikohtauksia.

Tosin käyntikorttien esittelytilaisuus oli erittäin hykerryttävä. Kuten myös kissan syöttäminen rahaa seinästä -laitteeseen.

American Psyko kirja Vs. Leffa versio.

Vaan kaikkihan tietävät, että elokuva ja kirja ovat kaksi erillistä tapahtumaa.

[Noriyumi]

Bridget Jones -leffat pilasivat kirjojen mielikuvat. Plääh. Sama juttu kävi Potter-leffoilla, paitsi ehkä nelonen, mutta varmaan siksi että en neloskirjasta juurikaan pitänyt. Kakkosleffa seurasi kirjaa kaikkein tarkimmin, ja se oli ihan OK. Kolmoskirja on Pottereista suosikkini, ja oli hieman totuttelemista kun näin leffan. Mutta kyllä se siitä. Tosin mulla on kirjasta yhä oma käsitykseni siitä miltä mestat näyttävät ja miten jutskat etenevät. No ykkösleffa nyt oli mitä oli. Ei kovin mielenkiintoinen, mutta katsottava.

Potter-fani on puhunut!

[killkill]

Hohto

Mielestäni tässä on harvinainen "tasapeli". Kubrickin näkemys keskittyy hakemaan kauhuelämystä ihan eri teemoista kuin Kingin kirja. Molemmat ovat mainioita, mutteivat keskenään vertailukelpoisia, imho.

Kirjasta-valkokankaalle -vesityksiä on paljon. Erityisesti minua sieppaa se, miten Tom Clancyn sinänsä mainioista teknotrillereistä on riisuttu kaikki vähänkin kiinnostava ja "poliittisesti epäkorrekti". Epäilen, pääseekö esimerkiksi "Debt Of Honor" koskaan elokuvamuotoon, kirjan lopussa kun suicidal tendenssinen JAL-pilotti vetää 747:n pahki Capitoleumiin tappaen samalla presidentin, ja pirun ison joukon "taivaallista sotaväkeä"

Seven on ainoa leffa ja kirja, jossa ei ollut vaikutusta puoleen eikä toiseen. Johtuu varmaan siitä, että kirja on kirjoitettu elokuvan perusteella.

Beibi, sovitaanko että noita leffakäsisten rahastusmielessä tusina-naputtelijoilla tuntipalkalla teetettyjä paperback-sovituksia EI kutsuta kirjoiksi? Koska ne eivät sitä ole.

[Noriyumi]

Beibi, sovitaanko että noita leffakäsisten rahastusmielessä tusina-naputtelijoilla tuntipalkalla teetettyjä paperback-sovituksia EI kutsuta kirjoiksi? Koska ne eivät sitä ole.

Joo, kirjasta voi tehdä leffan, mutta tosi outoa jos leffasta tehdään kirja. Ei kiinnosta meitsiä!

[Feiz]

Linnunradan käsikirja liftareille: Sairaan hyvä kirja, ihan paska leffana
Grishamin Firma: Hyvä kirja, PASKA LEFFA
Hohto: Huippukirja, Huippuleffa vaikkakin erilainen.
Tolkien: Pirun hyvät kirjat, OK leffat. Onneksi luin kirjat ensin.
King: Monta hyvää kirjaa, ja niistä mistä tehty leffakäännös niin täyttä paskaa.

[AarneAnkka]

American Psycho oli leffana aika laimennettu versio kirjasta. Tosin en tiedä olisiko katsoja jaksanutkaan kuunnella loputtomiin jatkuvia kuvauksia kanssajuppien vaatetuksesta. Ja jos murhat olisi toteutettu yhtä graafisina kuin kirjassa, leffa ei olisi päässyt sensuurista läpi mitenkään.

[sanctus]

No mutta ne tuotemerkkilitaniat olivat erittäin oleellinen osa kirjan juonen avautumisen kannalta. Paljon enemmän kuin pitkiä listoja täynnä yksittäisiä detaljeja. Toiston logiikalla alleviivattiin kirjassa miehen pakkomiellettä ja näiden tuotemerkkien (edes keksittyjen) poisjättäminen leffasta oli mielestäni yksi erittäin selkeä puute.

Tosin en tiedä olisiko katsoja jaksanutkaan kuunnella loputtomiin jatkuvia kuvauksia kanssajuppien vaatetuksesta.

[JakeBlues]

No juu. Keskiyön pikajunasta tuli joskus aikanaan poikkeuksellinen fiilis. Toinen toistaan täydentävä juttu. Kirja taitaa olla Jack Higginsin tekeleitä, leffan suhteen ei ole mielikuvaa tekijä kaartista. Mutta kuitenkin. Meni niin päin että tuli luettua kirja ensin, no siihen aikaan tuli luettua noita Higginsin kirjoja. Leffa tuli jälkijunassa (hehee!). Vahva mielikuva on, että tuo kombinaatio toimi. Leffan jälkeen ei jäänyt lainkaan sellainen olo, että eihän tän näin pitänyt mennä, vaan tuli tunne että loistojuttu. Hyvät fiilikset on saatu kankaalle tartutettua. Mahtaakohan moista leffaa olla enää mistään saatavilla... Tuli tarve nähdä taas... Ehkä sitten musertamaan mielikuvan, tai miksei vahvistamaan...

[killkill]

King: Monta hyvää kirjaa, ja niistä mistä tehty leffakäännös niin täyttä paskaa.

Vastalause, teitin Armollisuutenne! "Pet Sematary" ja "Carrie". Molemmat leffaversiot onnistuivat tavoittamaa kirjojen oleelliset kauhuelementit, murrosiän kuohunnan ja isänrakkauden pimeämmän puolen.

[AarneAnkka]

Toiston logiikalla alleviivattiin kirjassa miehen pakkomiellettä ja näiden tuotemerkkien (edes keksittyjen) poisjättäminen leffasta oli mielestäni yksi erittäin selkeä puute.

Tajusin sen kyllä kirjassa. En vaan usko että se olisi uponnut jenkkiyleisöön, tai että se olisi edes tajunnut sen. Ei se siinä mielessä olisi toiminut leffassa. Vähän ne yrittivät mennä sinne päin kun Bateman hehkutti vieraalleen stereolaitteistoaan.

[Bliss]

King: Monta hyvää kirjaa, ja niistä mistä tehty leffakäännös niin täyttä paskaa.

Vastalause, teitin Armollisuutenne! "Pet Sematary" ja "Carrie". Molemmat leffaversiot onnistuivat tavoittamaa kirjojen oleelliset kauhuelementit, murrosiän kuohunnan ja isänrakkauden pimeämmän puolen.

Vastalauseen vastalause!!
Leffat ei ollu mistään kotoisin, tai sitten mulla on vaan harvinaisen vilkas visuaalinen mielikuvitus.

[cardic]

edellinen todella huono kaannos johon tormasin on ollut tom clancyn kirjasta 'peloista pahin' tehty leffaviritelma.
leffaan varten on koko jack ryan hahmo kaannetty paalaelleen, seka juoneen vahvasti vaikuttanut presidentin turvallisuusneuvonantaja jatetty kokonaan pois. kirjassahan ryan on cia:n apulaisjohtaja (voin toki muistaa vaarin, mutta korkea virka silti), naimisissa, lapsia, stressaantunut ja juo liikaa. leffassa taasen juuri cia:n palvelukseen tullut noviisi, sinkku ja elamansa terassa.
juonen ja tapahtumien kehittymisesta ei kannata sen enempaa ees puhua, leffasta kun tosiaan puuttuu juoneen vaikuttavia henkiloita ja tapahtumia siihen malliin, etta puolet kirjasta on heitetty makeen kassaria tehdessa. mainitsen kuitenki viela leffassa asioitten tapahtuvan tyylilla; toks... ja hops. siis tapahtumia ei pahemmin pohjusteta eika kerrota. ellen ois kirjaa lukenu ekana, en ois leffasta tajunnu puoliakaan, niin hyppivaa kerronta oli


nyrkkisaantona voidaan pitaa: lue ensin kirja!

[sanctus]

Tavaramerkit jäivät leffasta pois ymmärtääkseni tavaramerkkien oikeuksien omistajien vaatimusten takia. Eli juoneen niitä oltaisiin kaiketi muuten ympätty.

Mutta onhan leffassa kuitenkin niitä hyviä yksityiskohtiakin. Elokuvan prostituoidut eivät hymyile ja Batemanin esittää hauisposeerauksen sängyssä. Hilpeää.

Leffassa taisi olla mukana stereoiden esittelyn ohella myös herran musiikilliset mieltymykset. Peter Gabrielin jälkeinen Genesis, Phil Collins ja Huey Lewis and the News. Huhhuh.

En vaan usko että se olisi uponnut jenkkiyleisöön, tai että se olisi edes tajunnut sen. Ei se siinä mielessä olisi toiminut leffassa. Vähän ne yrittivät mennä sinne päin kun Bateman hehkutti vieraalleen stereolaitteistoaan.

[cardic]

higgins

kaikki higginsin kirjoista tehdyt leffat on ollu ala-arvosia, ainaki ne mitka mina olen nahny. ihan ku leffat ois tehty vasemmalla kadella ja pakosta, niin ku ketaan ei ois kiinostanu kuvata niita

[killkill]

Vastalauseen vastalause!!
Leffat ei ollu mistään kotoisin, tai sitten mulla on vaan harvinaisen vilkas visuaalinen mielikuvitus.

"Overruuuuld! *pang pang pang* Hiljaa tai tyhjennän salin!"

Carrie nimenomaan oli pirun visuaalinen leffa [vähän liiankin], eikä mielestäni leffaversiosta puuttunut mitään olennaista, mitä kirjassa olisi ollut. Voi tietty olla, että mies ja nainen käsittelevät kyseisen aiheen vähän eri tavalla - semminkin kun miehellä ei ole samoja omakohtaisia kokemuksia - vaikka murrosiän kehossa aiheuttamat muutokset olivatkin aika raju juttu.

Christine-kirjassa autoon ilmestyi jossain välissä edellisten omistajien mätäneviä haamuja kummittelemaan. Mielestäni ohjaaja Carpenter toimi oikein, kun jätti ne pois. Kauhufiilis välittyi paljon paremmin, kun mörkönä toimi eloton teräs- ja kromihirviö eikä joukko muovioksetuksia.

Referois vähän, millä tavalla sinun mielikuvituksesi piirsi nuo kaksi kirjaa?



"Kummisetä" siirtyi mielestäni kirjasta kankaalle aika nätisti, vaikka mammuttimaisesta teoksesta paljon tavaraa olikin jätetty kuvaamatta.
"Papillon" taas oli filminä [loistavaan kirjaan verrattuna] niin järkyttävän, absoluuttisen PASKA, että Henri Charrieren housuissa minä olisin käynyt vetämässä koko tuotantotiimiltä kalsarit korviin!