Katsoin ja kuuntelin musiikkia

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
HoundDog

Katsoin ja kuuntelin musiikkia

Viesti Kirjoittaja HoundDog »

Laitetaan nyt sitten musa dvd:lle ja videoille oma ketju. Eiköhän ne sen ansaitse?!

BB King - Sweet 16

Eli sama pläjäys joka on taannoin tullut televisiosta 'Live In Africa' nimellä. Siis se kuuluisa BB:n keikka Kongossa (Zaire) vuonna 1974 järjestetyn Rumble In The Jungle (Ali vs. Foreman) tapahtuman yhteydestä.

BB on kyseisellä rainalla vauhdissa. Herra on aivan loistovedossa hyväillessään Lucillea. Ja Lucille päästelee ilmoille sellaisia sulosointuja että siinä jäyhempikin jätkä herkistyy. Eihän BB toki ole mikään järin huono laulajakaan ja tällä keikalla aivan erinomaisessa vedossa. BB:n taustoja hoitelee iso orkka, joten soundi on muutoinkin täyteläistä tavaraa. 48 minuuttia on lopulta harmittavan lyhyt aika, olisi tätä suonut kuulevansa enemmänkin.

Itse DVD ei sitten muuta sisälläkkään. Olisi toki toivonut jotain taustatietoja kyseisestä tapahtumasta, mutta ei sitten tällä kertaa.
1108

Re: Katsoin ja kuuntelin musiikkia

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Rotten Sound - Murderlive

Taattua kamaa. Tosin heikohkoa äänenlaatua parilta keikalta.

Mutta bonuksena olevat Kai Hohdon rumpu työskentele näytteet pelastaa koko homman. Aivan mahtavaa. Äijä on Suomen paras alallaan.
Terrorizer

Re: Katsoin ja kuuntelin musiikkia

Viesti Kirjoittaja Terrorizer »

Kuva
Slayer - Still Reigning DVD

bändi on vieläkin helvetin hyvässä vedossa vaikka ovat meuhkanneet lähemmäs 23 vuotta metallia, hatun noston arvoinen suoritus
DVD:llä on erinomaiset soundit & hyvin kuvattu,nautinnollista katsoa.
ne jotka väittää että metalli on vaan turhaa uhoilua ja mitään sanomatonta meteliä - voivat repiä perseensä :on:
joku muu oi tehdä tästä levystä syvällisemmän analyysin, mutta suosittelen hankkimaan jos tykkää deathrash tyylisestä metallista.


Angel Of Death
Piece By Piece
Necrophobic
Altar Of Sacrifice
Jesus Saves
Criminally Insane
Reborn
Epidemic
Postmortem
Raining Blood

BONUS: War Ensemble
Hallowed Point
Necrophiliac
Mandatory Suicide
Spill The Blood
South Of Heaven

Alkuperäisnimi
Still Reigning

Valmistusvuosi
2004

Pituus
78

Kuvamuoto
.

Ääni
Dolby Digital 5.1, Dolby Digital Stereo

Maakoodi
0

Extramateriaali
Slayer in their own words :twisted:
Terrorizer

Re: Katsoin ja kuuntelin musiikkia

Viesti Kirjoittaja Terrorizer »

Jean S. - Hulluporoareena live 2003

helvetin hyvä bailubändi :D erittäin hyvin tehty DVD, hyvä kuva & ääni.
yleisön ja bändin kommunikaatio toimii hyvin.

Biisit: 1. Kesäkatu 2. Äidin pikkupoika 3. Sinut haluan vain 4. Kun Chicago kuoli 5. Pitkät päivät pakerretaan 6. Uua heela natten 7. Kalajoen hiekat 8. Mombasa 9. Kesä-Esa 10. Sommartider 11. Rasputin 12. Charlie Brown 13. Teryleeniä 14. Metsämökin tonttu 15. Rakas 16. Laivastoon 17. Aikuinen nainen 18. Dirlanda
kotisivu
Terrorizer

Re: Katsoin ja kuuntelin musiikkia

Viesti Kirjoittaja Terrorizer »

Rory Gallagher Irish Tour 1974
itselle täysin tuntemattomaksi jäänyt kitaristi, mutta tämä dokumentti antaa erittäin hyvän kuvan Rory Gallagherin kyvyistä,helvetin hyvä kitaristi.
ei ole pelkästään bändin live-esiintymistä tässä DVDssä,vaan mukaan laitetuttu odotushuoneiden jamminkeja, pubin oluen juomiset, roudaamiset jne.. erittäin antoisa ja aito dokkari.
tällästä bluesin pitää olla eikä mitään pliisua nössöilyä :o

http://www.rorygallagher.com/html/irishtour%2774dvd.htm
Terrorizer

Re: Katsoin ja kuuntelin musiikkia

Viesti Kirjoittaja Terrorizer »

Kuva
Black Sabbath: Never Say Die Live

ukot vetää helvetin hyvän keikan, vaikka tuolloin 1978 vuonna ei bändin jäsenten välit olleet kovin lämpöiset toisia kohtaan.

* Symptom Of The Universe
* War Pigs
* Snowblind
* Never Say Die
* Black Sabbath
* Dirty Women
* Rock and Roll Doctor
* Electric Funeral
* Children of the Grave
* Paranoid
Terrorizer

Re: Katsoin ja kuuntelin musiikkia

Viesti Kirjoittaja Terrorizer »

Nightwish - End of innocence

erinomaisesti toteutettu dokkari, tullut tänä vuonna monta kertaa katsottua.
mielenkiintoista pölinää ukot kertoo nightwishin konseptista,ym..
Terrorizer

Re: Katsoin ja kuuntelin musiikkia

Viesti Kirjoittaja Terrorizer »

Ismo Alanko Säätiö Live DVD
http://provisual.fi/ismoalankolive/

Alanko ja kumppanit hoitaa show loistavasti alusta loppuun,ammattiosaaminen näkyy ja kuuluu (bändin että kuvaajien,äänittäjien,.. kautta). ilo katsella kunnolla tehtyä kotimaista musa-DVD:tä :D
Terrorizer

Re: Katsoin ja kuuntelin musiikkia

Viesti Kirjoittaja Terrorizer »

Six Feet Under A decade in the grave -boxin 5 levy

nautinnollista katsottavaa, bändin promo-videot 8 kpl + Murdered in Berlin 2005-keikkaa + 2 örähtely palaa With full force 2004 show'sta.
monet luulevat että SFU on vaan örinä poppoo joka tekee biisejä massamurhista, silpomisesta..jne.,mutta kun katselee bändin tekemiä videoita huomaa että ei asia ole niin,Chris Barnes ja kumppanit tekee vakavistakin aiheista musavideoita,jotka kestää katselua toisin kuin MTV:n tusina-poppoot :laatta:
( box on helvetin siisti pakkaus kaikenpuolin 8) )
Terrorizer

Re: Katsoin ja kuuntelin musiikkia

Viesti Kirjoittaja Terrorizer »

Rattus # Live 1982-1985-DVD-R
* Lepakko,Helsinki 3.12.1982
* Tuomiorock, Jyväskylä 6.8.1983
* Bierkeller, Leeds, UK 19.5.1984
* Lepakko, Helsinki 18.5.1985
helvetin kova kokonaisuus tässä formaatissa,soundit saisi olla paremmat,mutta näitä keikkoja ei ole millään huippu kameroilla kuvattu..mutta eipä haittaa. ihan hyvä tasoiset videot kuitenkin, VHS-versiolla on pari keikkaa enemmän :D
1108

Re: Katsoin ja kuuntelin musiikkia

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Nightwish - End Of Era

Aika pätevä pläjäys. Keikkana hienosti kuvattu ja tehokeinona käytetty simppelintä kikkaa, hidastusta, näppärästi. Lavalla energiaa ja meininkiä, loisto DVD.

Dokumentti bändistä sai hieman miettimään. Tarja oli dissattu aika lahjakkaasti hommasta ja bändistä annettiin kuva 4 kaveruksen sakkina jossa heilui se narttu mukana. Tehty sitten tarkoituksella tai ei mutta hivenen ihmetytti Tarjan jatkuva puuttuminen lehdistötilaisuuksista jne...
Dumari

Re: Katsoin ja kuuntelin musiikkia

Viesti Kirjoittaja Dumari »

Sama kuin yllä, ostin höhlänä CD:t messiin. Hyvää kamaa, kannatan.

Dokumenttikin oli kiinnostavaa kateltavaa, parhaat palat olivat bäksteiziltä/pukkareista nauhoitettuja.

Videon visuaalinen ilme on aivan eri kuin Maidenin Rock `n Rio 2001:ssa, joka sekin on perkuleen kova keikka. NW:llä vaan oli taustahärpäke -ja ohjauspuoli paremmin kuosissa.
Vastaa Viestiin