Kappas, joku on kehdannut urpiaisen koulukiusaamisen uhallakin tunnustaa lukeneensa de Melloa! Koska urpiainen edelleen itsepintaisesti pyrkii viestimään asian tiimoilta siihen muissa yhteyksissä paheksumaansa
Vieläkö hakkaat vaimoasi? -tyyliin, käytän (taas) hetken hänen kestovääristelyjensä oikomiseen.
urpiainen kirjoitti:Eikö tämä ole niitä EWSEn guruja?
Ei. Jos olisit kirjan lukenut, tietäisit, että siinä puhutaan palavasti guruajattelua vastaan. De Mello oli jesuiittapappi, joka kannatti ennemmin uskonnon hylkäämistä kuin sen kritiikitöntä omaksumista.
Zeb kirjoitti:...suhtaudun kyllä teokseen kriittisesti (kuten kirjan lahjaksi antanut äitini omistuskirjoituksessa kehotti - mielenkiintoinen yksityiskohta sinänsä tuo kehotus, koska eipä sellaista ole aiemmissa omistuskirjoituksissaan näkynyt).
Kriittisesti siihen kuuluukin suhtautua, kuten mihin tahansa muuhunkin materiaaliin. Tekstissä on jonkin verran ärsyttävää jenkkipolemisointia, jonka ohi (useimpien ihmisten) on kuitenkin mahdollista katsoa. Minulle ja Easylle kirja oli hieno löytö ennenkaikkea siksi, että toisin kuin urpiainen useissa yhteyksissä on arvellut, emme suinkaan ole omaksuneet ajattelutapaamme tästä niteestä vaan sen lahjoitti meille eräs ystävämme joka oli sen luettuaan hämmästynyt siitä, kuinka paljon yhteneväisyyksiä siinä oli meidän tapaamme elää. Kyseessä on siis ihan yrityksen ja erehdyksen metodilla kehitetty ja hyväksi havaittu setti työkaluja todellisuuden jäsentämiseen, jollaiseen on meidän lisäksemme päätynyt joku muukin. Ei mikään uskonto, joka tulisi hyväksyä sellaisenaan ja kritiikittömästi.
Zeb kirjoitti:Vielä kummallisemmalta tuntuu ajatus siitä, että omiinkin ajatuksiin ja tunteisiin tulisi tehdä joku pesäero. Kuulostaa vähän kuin joltain vale-elämältä, kun ei uskalla elää tätä todellista, kolhuineen päivineen. Ehkä turvallista, mutta itse tuntisin menettäväni liian paljon jos tuollaisen "heräämisen" kokisin.
Muistaakseni kyse on vain kyseenalaistamisesta, siitä ettei rakastu vaikkapa omaan vihaansa niin paljon ettei kykene siitä enää irrottautumaan. Ja siitä että miettii mistä ne "omat" ajatukset itse asiassa ovatkaan peräisin. Todellisella, kestävällä tunteella (de Mellon termein
soul feeling) ja impulsiivisella heittelehtimisellä (
worldly feeling) on eroa, eikä de Mello suinkaan kehota pyrkimään eroon ensin mainitusta.
Tuossa kirjassa oli kyllä muistini mukaan kaikkea turhankin tuntuista sälää - paljon parempi on
The Way to Love, eräänlainen tiivistelmä samasta aiheesta. Niin lyhyt, että sen lukee läpi parissa tunnissa.
Luin kirjan vasta Kitinässä havaitun aiheesta melskaamisen jälkeen ja ajatukset tuntuivat täältä kopioiduilta. En nyt ihan Raamatuksi nostaisi, mutta en kyllä nosta sellaiseen asemaan edes itse Raamattua. 
