Ja vaikka melkein kolmekymppisenä ei jokapoika uskalla enää vetää converseja ja nahkatakkia päällensä, tuntee sitä vanha mies liikutusta jo pelkästään ajatellessaan klassisia univormun osia.
Omalla kohdalla koko Ramopunk-genren parhaus tiivistyy hauskanpitoon ja siihen ettei elämää oteta liian vakavasti. Se on sitä perseen näyttämistä rock-runkkareille, jotka masturboivat henkisesti kilpaa Toolin uutta levyä odotellessa.
Se on sitä täyteen pakkautuneen Semifinalin tunnelmaa kun Poikien keikalla täysinäinen tuoppi kaatuu päällesi - mutta et huomaa sitä koska olet hiestä muutenkin litimärkä ja huutanut äänesi käheäksi, kunnes Siipi lonksuu niin-renkutuksen lähtiessä löydätkin vielä uutta liikettä äänihuulien jäänteistä.
Yy-Ka-Ko-Ne!
Ja kuka ei voisi olla rakastamatta kantaaottavia ja hyvin merkityksellisiä kappaleita, kuten suhteen kariutumiseen kantaa ottava "Nähdään!" tai parisuhdevinkkejä jakava "Ole hiljaa!". Puhumattakaan hallinnon ammattilaisille suunnattu "Tahdon töihin virastoon" - tai Klamydian "Kellokorttielämää".
Kellokorttielämä on mitä parhaimpia hätähuutoja aikuistumisen kynnyksellä olemisesta, vähän samaan tapaan kuin Pilke silmäkulmassa. Siinä missä Kellokorttielämä huutaa kyvyttömyyttä ottaa mitään vastuuta elämän rakentamisesta, muistuttaa pilke silmäkulmassa siitä ettei aikuistuminen ole pystyyn kuolemista ja oman nuoruutensa unohtamista.
" Muistan kun pieninä poikina ulkona leikittiin.
Muistan kun ilman huolia hauskaa me pidettiin.
Nyt solmiot kauloissansa kaverit kulkee vaan.
Ne kai kasvoi aikuisiksi,
ei ne enää mua moikkaakaan.
Muistan kun nuorina poikina kimpassa kuljettiin.
Muistan kun aamuun asti kaljaa kiskottiin.
Nyt ravintolassa hieman olutta maistellaan.
Sitten suoraan kotiin,
hauskaa oli taas, eikös vaan!
Musta ei kai ikinä taida aikuiseksi olla,
enkä sitä halua.
Mä vain tahdon pitää hauskaa!
Mä en kai ikinä taida aikuiseksi kasvaa,
enkä sitä halua,
mä vaan kuljen pilke silmäkulmassa!
Musta ei kai ikinä taida aikuiseksi olla,
enkä sitä halua.
Mä vain tahdon pitää hauskaa!
Mä en kai ikinä taida aikuiseksi kasvaa,
enkä sitä halua,
mä vaan kuljen pilke silmäkulmassa! "
Klassikko.
Eihän tätä kestäisi jos elämä olisi pelkästään Ramopunkkia ja Klamydiaa, mutta voi kuinka elämä olisi niin paljon kurjempaa jos koko elämä olisi liian vakavasti otettavaa wankerointia.
Ramopunk genre tuo minulle aina mieleen ikuisen kesän ja palauttaa takaisin nuoruuden kesäöihin, kun mankan huutaen istuttiin Marjaniemessä rannalla kavereiden kanssa katsoen auringonnousua ja viimeisiä kaljoja juoden. Se palauttaa mieleen kesäyöt Hietarannalla, kun kukaan ei ollut yksin ja kaveria ei koskaan jätetty.
Se oli hienoa aikaa.
"Kauan sitten, teini-iän loppupuolella, olin pikkuisen huonoissa väleissä äitini kanssa. hän ei tainnut oikein tykätä vaate-, hius-, ja musiikkityylistäni ja minä en tykännyt hänen kommenteistaan.
Sinä vuonna oli ollut kova elintarvikekohu: Ma Ling –herkkusienisäilykkeistä oli löytynyt myrkkyä (viallinen tölkkierä tai jotain). Annoin sitten äidilleni joululahjaksi tölkillisen viipaloituja Ma Ling –herkkusieniä. Mutsi ei sanonut mitään ja isä kysyi: Miten sinä nyt tuollaista? Joulutunnelma oli jotensakin jähmeä. Näin vanhemmiten nolottaa.”
Joey Luumäki, senioripunkkari (6.2.06)
Ramopunk
