Hiphop ja vapaata riimittelyä

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
huima

Hiphop ja vapaata riimittelyä

Viesti Kirjoittaja huima » 09.06.2006 12:12

Mitä helvettiä mulle on tapahtunut.

Viime päivinä olen huomannut sheikkaavani peppua pelkän ränttätänttärockin sijaan myös Jay-Z:n ja Kanye Westin tahtiin. Tai vastaavasti Gnarles Barkleyn tahtiin..

Kun iPodista lähtee soimaan tietyt sampleloopit päälle ja biitti hakkaamaan pohjarytmiä, eivät jalat pysy paikoillaan. Naurahdin eilen itsekseni, kun huomasin että kävely muuttui melkein keinuvaksi askellukseksi kuunnellessani Jay-Z:n Black albumia.. erityisesti biisiä December 4th.. jossa on ihan hillitön flow ja taustakomppi. Järkyttävän mahtipontinen ja herkkä, sellainen biisi jonka tahdissa tosi stara voi nousta lavalle.

Tai entä The Neptunes tuottajakaksikko, joista Pharrell Williams on noussut myös itse frontille laulamaan ja tekemään musiikkia muutenkin kuin tuottamalla muille.

Pakko se vain on tunnustaa, että näissä on aivan saatanan hyviä biisejä. Tarttuvia looppeja ja komppeja - ja yli rajojen sämpläilyä. Pakko se on allekirjoittaa että näinä päivinä elektroninen genre sekä hiphop ovat niitä eniten uutta luovuutta esittäviä genrejä.

Sheikkaa, sheikkaa.

Pitäisköhän sitä varata liput Provinssiin Gnarles Barkleyn bileisiin - ja kirjurinluodolle Kanyen keikalle.

Avatar
McJanne
Kitisijä
Viestit: 9628
Liittynyt: 13.11.2005 22:14
Paikkakunta: Nummela, Vihti, Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!

Viesti Kirjoittaja McJanne » 09.06.2006 12:15

Tramal ja Opamox toimii paremmin ja tulee halvemmaksi ja muista, et ole yksin sairautesi kanssa!
Kirjoitan tätä alasti
&
(Puni) Olet kamppailu-urheiliijan irvikuva ja kamppailuyhteisön häpeäpilkku mielipiteittesi kanssa.
-JM

bedlam

Viesti Kirjoittaja bedlam » 09.06.2006 12:23

Tulihan noita itsekin väännettyä silloin kun oli vielä musta ja lihaksikas. Itse asiassa joku muistanee minut vielä seuraavasta rallista:

"Yo, beat that funkin' machine, bitch. Beat that. Beat that.
Slammin' junkin' jukebox bangin' take that bitch, yo."

Kid

Viesti Kirjoittaja Kid » 09.06.2006 12:25

Musiikki kun musiikki saa mun jalat vispaamaan ja pepun heilumaan kun kävellessäni vaikka töihin kuuntelen mp3:sta.
Välillä pistää ihan laulattamaan ja sitä sitten häpeillen kattoo ympärilleen ettei kukaan vaan huomannut.
Tällä hetkellä hyvän fiiliksen tuojana mp3:ssa soi Greasen soundtrack ja muita mukavia 60- ja 70-luvun biisejä (esim.Gloria Gayner,Glitter band,Disco Tex & Sex-o-Lettes).
Joskus tuossa männävuosina tykkäsin kovastikkin hiphopista jota myöskin
pimppiräpiksi kutsutaan. Kateellisena kattelin mustien tanssimeininkiä ja rytmitajua. Ei musta mustaks ikinä ollut :P

huima

Viesti Kirjoittaja huima » 09.06.2006 12:34

bedlam kirjoitti:Tulihan noita itsekin väännettyä silloin kun oli vielä musta ja lihaksikas. Itse asiassa joku muistanee minut vielä seuraavasta rallista:

"Yo, beat that funkin' machine, bitch. Beat that. Beat that.
Slammin' junkin' jukebox bangin' take that bitch, yo."
:-D

Kannattaa päästä eroon siitä 50 cent. ja gansteri-räp -stereotypiosta. Genressä kuitenkin on yllättävän hyvää kauraa olemassa.

bedlam

Viesti Kirjoittaja bedlam » 09.06.2006 12:42

huima kirjoitti:
bedlam kirjoitti:Tulihan noita itsekin väännettyä silloin kun oli vielä musta ja lihaksikas. Itse asiassa joku muistanee minut vielä seuraavasta rallista:

"Yo, beat that funkin' machine, bitch. Beat that. Beat that.
Slammin' junkin' jukebox bangin' take that bitch, yo."
:-D

Kannattaa päästä eroon siitä 50 cent. ja gansteri-räp -stereotypiosta. Genressä kuitenkin on yllättävän hyvää kauraa olemassa.
On varmasti juu. Ei vain tuo räpäytys ole koskaan innostuttanut tutustumaan musiikkityyliin sen syvemmin. Tai eikun tykkäsinhän Pääkkösistä toki yläasteella.

sanctus

Viesti Kirjoittaja sanctus » 09.06.2006 12:54

Ja Madlib kurvaa Flow -festivaaleille.

huima

Viesti Kirjoittaja huima » 09.06.2006 13:05

sanctus kirjoitti:Ja Madlib kurvaa Flow -festivaaleille.
Uh!

Thanks for the tip mate.

sanctus

Viesti Kirjoittaja sanctus » 09.06.2006 13:06

Äläs nyt. Kyllä viittomakielelläkin voi tehdä uskottavaa, todellisuutta kylmästi kuvaavaa taidetta.

Esim. juuri ilmestynyt Ghosface Killahin Fishscale on ainakin w***tettuna ärsyttävän hyvä. Mukana m. epäilyttävän täyspäinen MF Doom.

Ja Kanye West on ainakin Austin Powersia hauskempi kaveri.

In the Ring tonite: Kanye West vs. Heidi Hautala
bedlam kirjoitti:Ei vain tuo räpäytys ole koskaan innostuttanut tutustumaan musiikkityyliin sen syvemmin.

bedlam

Viesti Kirjoittaja bedlam » 09.06.2006 20:16

sanctus kirjoitti:Äläs nyt. Kyllä viittomakielelläkin voi tehdä uskottavaa, todellisuutta kylmästi kuvaavaa taidetta.
Ajattelin minä tuon Mike Pattonin uusimman Peeping Tom-projektin levyn ostaa. Siinä on kuulemma hieman jotain, jota räpäytykseksi kutsutaan. Riittäköön hetkeksi.

segma

Viesti Kirjoittaja segma » 12.06.2006 22:49

Hiphop on musiikillisena lähtökohtana mitä parahinta juttua, varsinkin tuolla rauhallisemmalla chilloutmaisella puolella. Yhdistetään siihen hiukan jazzia ja rahisevaa vinyyliemulaatiota ja ollaan suorastaan loistavilla apajilla (kannattaa tutustua Aphilaksen tuotantoon jos tuo kuvaus herätti jonkinlaista kiinnostusta). Mutta räpätystä siihen päälle en huoli. Varmaan stereotypioiden ja radiosoiton luoma mielikuva, mutta minusta räpissä ei koskaan ole ollut sellaisia minua oikealla tavalla koskettavia aiheita tai jos onkin, niin ne esitetään sellaisessa muodossa, joka ei minuun kolahda sitten yhtään.

Oikeastaan ainoa varsinaista räpätystä sisältävä levy mistä pidän on Palefacen esikoislevy.

Triphopit ja muut alagenret on sitten taas ihan asia erikseen.

Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Viesti Kirjoittaja Mylwin » 14.06.2006 21:15

bedlam kirjoitti:Tai eikun tykkäsinhän Pääkkösistä toki yläasteella.
Ja raptorista!

Joo, ei räppi jaksa innostaa. Jostain syystä stereotyyppinen hiphopkulttuuri blingblingeineen jo käsitteenä aiheuttaa näppylöitä, musiikkina on joitain mainioita yksittäistapauksia aivan loistaviakin toki.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005

bedlam

Viesti Kirjoittaja bedlam » 14.06.2006 23:32

Mylwin kirjoitti:
bedlam kirjoitti:Tai eikun tykkäsinhän Pääkkösistä toki yläasteella.
Ja raptorista!
Ei kun Raptori ja MC Nikke T oli tyttöjen musaa.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija