Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Avatar
HellBell
Kitinän uhri
Viestit: 891
Liittynyt: 01.01.2007 18:57

Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja HellBell »

Tähän voi raportoida omista kokemuksistaan yökerhoissa, baareissa ja muissa vastaavissa paikoissa - mitä mieltä niistä on ollut yms.

Aloitan reippaasti paskasta päästä. Lux. (jatkan myöhem.)

Tässä jatkoa..

Niin. Siis menimme ystävän kanssa lauantainana Luxiin - paikan valinta ei ollut meidän käsissämme vaan asiaan liittyi ystävän työkaveriporukan päätösvaltaisuus. Hankala selittää, mutta näin nyt kuitenkin päädyimme sinne Luxiin, paitsi että johtuen tietyistä sattumanvaraisista asianlaidoista ajoituksemme (ystävän + kaveriporukan + mun) eivät aivan kohdanneet seurauksin että tulin myöhemmässä vaiheessa Luxiin tarkoituksin tavata ystävät paikan sisällä.
No, paskuuden alku paikalle alkoi jonotuksesta. Yhdentoista aikoihin Luxiin menevä tavallinen (ei vipläisten) ulkojono oli noin parinkymmenen metrin pituinen; liityin siihen. Pistin ajastuksen käyntiin, kelloni ja mä tiesimme ajastuksesta tulevan fantastisen. Siinä jonossa sitten kuulin, kuinka useampikin jonottaja sanoi miten kaikkialla muualla Helsingissä oli suht.tyhjää, ettei ihmisiä niin ole liikkeellä paikoissa mutta että Luxiin on tämmöinen jonomeininki. Yksi nainen pyysi mukaansa taksiin ennen lähtöään Gaselleen ja muutoin jono sitten pysyikin koostumukseltaan aika samana, mitä nyt loppupää kasvoi ja muutama vatipää etuili johonkin kohtaan jonoa.
Tässä vaiheessa on pakko mainita että ulkona oli la-yönä kunnon siperia-sää; pakkasta, viimaa ja muuta jäätävän jänskää hyöri ilmassa kuin raatokärpäsiä tuoreella hautuumaalla.
Sitten, konkreettisesti jostakin takavasemmalta tuli tusinapäinen lössi rehvakkaan oloisia ulkomaalaisia jotka kiilasivat härskisti suoraan jonon keskivaiheille, aika lailla juuri minunkin eteeni. Pieni myrskynpoikanen oli kehittymässä tässä kohtaa jo sitten muuallakin kuin ilmassa.. juu. Kaksi suomalaisukkelia takanani ja etuvieressäni keskustelivat ko.lössistä ja toinen sanoi jäyhään, suomalaisen kohteliaaseen tapaan " .. Mutta ei viitsi sanoa niille mitään, en haluu olla kusipäinen." Toinen suomalaisukkeli harkitsi asiaa mielessään ja minä huomasin toistavani mielessäni repeatina pyörinyttä "Ei helvettiä" ääneen samalla kun hinkkasin käsineitäni yhteen hypotermian varalta. Sitten harkitseva suomalaismies koputti ulkomaalaislössin suuna päänä "pomona" kälättävää amerikkalaisnaisen oloista naista olkapäähän ja kohteliaan pidättyvästi sanoi tälle, ettei tämä voinut letkajenkkansa kanssa tulla ohittamaan muita jonossa.. etenkään tässä riivatun säässä. No, tähän tyypillisen amerikkalaisnaisen oloinen nainen pulputti iloisena kuin kusinen vesiputous että " But We Are Foreigners! :)) There's one of our friends and we are all the rest! Yes! He's is from Denmark and he's is from Italy and.. Let's be happy!" Jäyhä suomalaismies oli tämän pulputuksen jäljiltä jossain määrin äimänkäkenä; tila jonka mies helposti kohtaa kun nainen alkaa keikistellä ja keikkua muun hölpötyksen seassa, jolloin mies ei ole enää ollenkaan varma naisen kataluudesta, koska ei käsitä että nainen k ä s i t t ä ä varsin hyvin, mitä on ko.tilanteessa tehnyt ja että hölpötys keikistelyineen on vain sivujuonta varsinaiseen pääjuoneen.
Huomasin siis että suomalaismies tarvitsi tässä vaiheessa suomalaisnaisen apua. Minun ei tarvinnut edes yrittää, käämit olivat jo palamassa, joten ärjyntä tuli luonnostaan kuin hullulla meksikolaisella parhaimpina hetkinään, amerikkalaisnaisen ollessa juuri kertaamassa happy-sanomaansa suom.miehelle (joka urheasti mutta vaimeasti oli vielä sanonut "ettei niin voi tehdä" yms) ja kesken "we're just foreigners.. lets' be happy now":n päästin ilmoille uuden tuulahduksen tähän onnen atmosfääriin, fuck thatin, jolla nainen ensimmäistä kertaa pysäytti pulputuksensa mutta vain jatkaakseen sitä taas tällä samalla "He's from Denmark, he's from Italy and he's from.. We're foreigners! Is this the way you treat us foreigners?! He's is from Denmark, he's from Italy.. " Ei tarvinut paljoa miettiä mitä tuohon sanoisi. "We're NOT interested if he's from fucking Namibia. It's fucking freezing (fucking freezing, toisti vakaa suomalaismies viereltäni) and people have waited here for 40 mins. You know it very well, can't do this kind of shit." Se tepsi lopulta ja revohka lähti litomaan jonosta. Olimme nyt happyja suomalaisukkeleiden kanssa. Sen sijaan eräs toinen ulkomaalaisheppu takaatamme huokaili jännittyneenä kuinka "finnish women are so cold."
Hyötyseikkana tästä jonotuspaskuutta lisäävästä lössi-jupakasta oli se, että sisäänkäynnin kohdalla, sitten miljoonan vuoden (tarkemmin sanottuna 40 min:n) jonotuksen, portsarin kysyessä etvieressäni olleelta suomalaismieheltä "oletko yksin vai kaksin..", sanoi mies "Kaksin" jolloinka pääsin hänen muassaan sisälle enkä joutunut odottamaan enää. Teki palveluksen johtuen ko.aiemmasta lössijupakasta.
Koko tuon jonotusajan, täytyy mainita, viereinen vip-jono liikkui kuin siimaa vain eikä portsarille tullut mieleenkään harjoittaa jonkinlaista kohtuullista harkintaa olosuhteiden ollessa näin poikkeuksellisen siperiamaiset.. Käsitettävää on, että vippiläiset ovat maksaneet jonkin vip-summan ja täten ansaitsevat vip-kohtelua kuten etusijaisuuden jonotuksissa (tosin olen henk.koht.aivan vastaan koko hemmetin vip-systeemiä), mutta olosuhteiden ollessa Kohtuutta vaativat..!

Sitten sisällä Luxissa. Näin ystäväni ja tunnelma parani, suoriuduimme tiskille hetimiten. Ilmeisesti Lux-porukka tilailee lähinnä cosmopolitaneja ja muita sellaisia, sillä kun sanoin selkeästi tilaavani viskin ja salmarin, meni baarimikolta pasmat sekaisin ja alkoi toistella viskiä kuin olisin tilannut tampaxeja tiskin takaa. Tähän vielä muutaman muun tilaavan kanta-asiakkaan kohonneet kulmat ja pöyristystä osoittavat silmän pyörinnät että kahden ukkelin läheneminen käsi ojossa viskiäin kohden hihkuen "Onko se viskiä? Viskiä!?", tajusin että paikka ei ollut ainoastaan paska paikka (jo tosin se että on sedula kertoo tämän..) vaan kuin 6.ulottuvuudesta.

Nyt olen käynyt läpi sisäänmenovaiheen ja alkutunnelman/baaritarjonnan että paikan yleisen infon (sedula-viite) paskuutta. Sitten musiikkiin ja tanssiin ja ihmisiin. Ensinnäkin Luxin kahdessa kerroksessa tunnuttiin soitettavan pääosin joko poppia tai sitten jotain latino-lenkutusta. Rokkia saati muuta sen tyyppistä ei ollut. Ihmiset olivat suurimmaksi osaksi pop-orientoituneen oloisia, pintaliitäjien vaikutteisia lenteli ympäriinsä ja korppikotkamaisia mutta limaisia auervaaroja norkoili tanssilattian reunustoilla. Tanssi-ihmiset tanssivat aika hillitysti ja popisti, latinoa lenkuttaen. Kunnon musiikin kautta tanssimista ei näkynyt.
(Onneksi ystävän kanssa pääsimme omaan tunnelmaan, johonkin hulppeaan zoneen, jossa näimme lopulta vain hauskana senkin että oltiin ko. paikassa. Vähän kuin avaruusmatka.. hehe. En tiedä sitten ketkä siinä olivat ufoja ja ketkä eivät. :piru: )

Loppuvaiheen paskuus: hissit. On erittäin huono homma että Lux nojaa uloskäynteinään hisseihin, meinaan siinä vaiheessa kun ihmiset alkavat lappautua ulos ko.paikasta, on pakko käyttää hissejä (porrasmahdollisuutta ei ollut) päästäkseen alanarikalle/ulos. Ihmiset rynnivät kuin karjalauma hisseille, känniset isot miehet intoutuvat onnessaan tuuppimaan muita edessään ja sivuillaan; tilanne kävi vaaralliseksi jo ennen hisseihin pääsyä, puhumattakaan hisseihin pääsystä, kun ovet läjähtivät kiinni ja samat rusentaja-tyypit ilostuivat vielä hieman vapautuneesti rusikoimaan kanssaolijoita. Jouduin uhkaamaan näitä ukkeleita hississä ollessani laskun lähettämisellä rusentamisen jatkumisesta kunnes rusennus vaimeni.

Kaiken loppuhuipennukseksi lähetin lauantaisesta Lux-meiningistä, koskien jonotuskäytäntöä poikkeuks.olosuhteissa ja hissikäytäntöä, (oikeasti) asiallisen palautemeilin Sedulle. Ainoa mikä siinä ei ollut asiallista oli allekirjoituksen yhteyteen heitetty "En tule toistamiseen Luxiin ja se on Teille menetys, koska olen seksikäs kaunokainen." Kääpiöitä kukaan kaipaa.. hoho.

(En tiennyt että valitusten kirjoittaminen voi olla niin hauskaa, lähes tulkoon ajattelin maanantain käyvän jo perjantaista.)
Viimeksi muokannut HellBell, 29.01.2007 18:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vihtahousu

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

Liverpoolissa klubeilta puuttui narikat, härmäläinen ei tajua.
Sheetlord

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Lux on todellakin aika perseestä.

Hyviä:

Tabu, Hämeenkatu Tampere.

Enimmäkseen hyvällä maulla valittua musaa 30-risat -väelle - ei pelkästään ilmeisimpiä rallatuksia vaan myös 80-90-lukujen clubihelmiä. Tupakkasalongissa mukavat nahkanojatuolit.

Ruma, Tampere

Käynyt vain kerran, mutta musiikkilinja teki vaikutuksen. Tyylikästä nostalgiaa sekä tuoretta shittiä rock-hiphop-clubi-tekno-indie -akselilta. Hyvännäköisiä kissoja, tai sitten olin vain tarpeeksi juovuksissa.
Avatar
Ihminen
Kitinän uhri
Viestit: 796
Liittynyt: 27.09.2006 10:41
Paikkakunta: Ihmislä

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja Ihminen »

Sedulat yleensä. Niissä pyritään soittamaan musiikkia sillä linjauksella, että kaikkia vituttaa. Joissain seduloissa käy kyllä nättejä pintaliitokissoja (ei samaa lajipuuta kuin liito-oravat), joten jos ikkunashoppailusta on kiinnostunut tai on masokisti, niin suuntaa sedulaan.
"Facts are stupid things."
Ronald Reagan

«Don't play with fire, play with Ihminen.»
Sloganizer.net
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Vihtahousu kirjoitti:Liverpoolissa klubeilta puuttui narikat, härmäläinen ei tajua.
Koska britti kestää pikkupakkastakin puolialasti. Polvet vähän sinertävät, mutta mitäs siitä. Ovathan ne sinertäneet siitä asti, kun kouluun käveltiin sortsit jalassa kesät talvet.
Kikkelis kokkelis.
sanctus

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja sanctus »

Winkel van Sinkel Alankomaissa Utrechtissa teki hyvän vaikutuksen, vaikka paikalliset kuulemma dissasivat paikan tarkoituksellisen kitschin sisustuksen takia. Hyvää kahvia ja mahdollisuus tupakoida. Paikan nykykunnosta ei mitään tietoa.

Saman maan Amsterdamissa oli joku melko iso, hieman DTM -henkinen kolmessa tasossa oleva heteroystävällinen homobaari, jossa näki koko paikallisen alakulttuurin kirjon, mikäli pukeutumisesta voi jotain päätellä. Musiikkityyli suosi noisea, mutta väliin mahtui perusrokkia tyyliin Tool, At the drive-in ja My bloody Valentine.

Helsingissä Mbarin sohva saa pisteeni.
Avatar
HellBell
Kitinän uhri
Viestit: 891
Liittynyt: 01.01.2007 18:57

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja HellBell »

Ihminen kirjoitti:Sedulat yleensä. Niissä pyritään soittamaan musiikkia sillä linjauksella, että kaikkia vituttaa. Joissain seduloissa käy kyllä nättejä pintaliitokissoja (ei samaa lajipuuta kuin liito-oravat), joten jos ikkunashoppailusta on kiinnostunut tai on masokisti, niin suuntaa sedulaan.
Sedulat.. Hyvä ilmaus, lainasin sen sulta viestiini.
On muuten todella harmillista koko tämä Sedun monopoli-ilmiö; rahalla kun ostaa kiinnostavammankin oloisia paikkoja ja sitten aika altayksikön muokkaa ne seduloiksi ja mikäli paikka ei tuota tarpeeksi, pistää sen vuokralle ja käärii siitä taas vuokrausrahat.
elco

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja elco »

Pakkoko niissä on käydä? Itselläni alkaa olemaan aika hyvä träkki, kun en ole käynyt edes Studio 51:ssä - Luxista puhumattakaan.

Ei-vippinä kärkisedulaan meno lähentelee jo täysidiotismia. Konseptiin nimittäin olennaisesti kuuluu se, että paskasakkia seisotetaan tunti pakkasessa. Jos sinne olisi vain yksi jono niin keskimääräisellä vipillä menisi sisäänpääsyyn 30s kauemmin ja keskimääräisellä ei-vipillä tunti vähemmän. Miksi kukaan jonottaisi tunnin tuollaiseen paikkaan? Tai jos jonottaa niin turha siitä on mihinkään kitistä, että on omassa päässä vikaa.

Lostari, Botta, Rocks, Kalle, Hamlet, Ahjo, Stockholm, Inferno, Kungliga Klubben, Fever, Rose Garden, DTM, Mecca, Presidentti... Ei-Sedupaikkoja on joka lähtöön, joten ei kun äänestämään lompakollaan.
Viimeksi muokannut elco, 29.01.2007 19:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja Vadim »

HellBell kirjoitti:
Ihminen kirjoitti:Sedulat yleensä. Niissä pyritään soittamaan musiikkia sillä linjauksella, että kaikkia vituttaa. Joissain seduloissa käy kyllä nättejä pintaliitokissoja (ei samaa lajipuuta kuin liito-oravat), joten jos ikkunashoppailusta on kiinnostunut tai on masokisti, niin suuntaa sedulaan.
Sedulat.. Hyvä ilmaus, lainasin sen sulta viestiini.
On muuten todella harmillista koko tämä Sedun monopoli-ilmiö; rahalla kun ostaa kiinnostavammankin oloisia paikkoja ja sitten aika altayksikön muokkaa ne seduloiksi ja mikäli paikka ei tuota tarpeeksi, pistää sen vuokralle ja käärii siitä taas vuokrausrahat.
Oikeastaan seduloiden perusongelma ei ole pintaliito, jota voi harjoittaa hyvin tai huonosti - ja minusta Helsingin mittakaavassa ihan käypiä pintaliitopaikkoja ovat mm. Kämpin klubi ja Meccan yläkerta - vaan latteus. Otettakoon esimerkiksi vaikkapa tämä Lux. En keksi ensimmäistäkään syytä, miksi haluaisin käydä siellä, vaikka pintaliidossa ei sinänsä ole mitään poispantavaa. Paikka on ruma, ei vähiten synkkien värien takia (kuka keksi tehdä lattiasta mustan?), baarimikot ovat seduloiden tapaan kehnoja ja musiikki on tuskallisen epämielenkiintoista. Helsingissä ei ole järin montaa kiinnostavanoloista paikkaa, mutta sedulat ovat latteudessaan jotain perin juurin hämmentävää. Minulla ei ole oikein käsitystä, paljonko rahaa sisustukseen tyypillisesti sijoitetaan; mutta vähemmälläkin rahalla pärjää, niin kauan kuin mestassa on joku idea. Seduloissa ei ole koskaan mitään ideaa. Sinänsä kai ihmiset saavat mitä ansaitsevatkin, sillä seduloissa pyörivä vulgus on yhtä epämielenkiintoista kuin paikat joissa he asioivat.
Avatar
cardic
Kitisijä
Viestit: 1086
Liittynyt: 15.08.2005 8:54
Paikkakunta: unscandiclandic

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja cardic »

elco kirjoitti:
Ei-vippinä kärkisedulaan meno lähentelee jo täysidiotismia. Konseptiin nimittäin olennaisesti kuuluu se, että paskasakkia seisotetaan tunti pakkasessa. Jos sinne olisi vain yksi jono niin keskimääräisellä vipillä menisi sisäänpääsyyn 30s kauemmin ja keskimääräisellä ei-vipillä tunti vähemmän. Miksi kukaan jonottaisi tunnin tuollaiseen paikkaan? Tai jos jonottaa niin turha siitä on mihinkään kitistä, että on omassa päässä vikaa.
.
kerran oon studiossa kayny ja silloin tavis jono oli lyhyempi ja nopeempi ku vippi jono. eli seduloihinhan annetaan vippeja lahes jokaiselle taatelintallaajalle jotta ne tuntis ittensa tarkeiks ja tulis uudestaankin koska 'mulla on vippi sinne'

sedun paikkoihin en vapaaehtosesti mene!
'viinista tulee sekoboltsiks' -lapsi 7v
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja Lilo »

Vadim kirjoitti: Minulla ei ole oikein käsitystä, paljonko rahaa sisustukseen tyypillisesti sijoitetaan; mutta vähemmälläkin rahalla pärjää, niin kauan kuin mestassa on joku idea. Seduloissa ei ole koskaan mitään ideaa.
Voi tokihan on. Se "idea" on Sedun käsitys siitä mikä on hienoa: mustaa, kultaa, kristallia, punaista. Bling bling!
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Avatar
Ihminen
Kitinän uhri
Viestit: 796
Liittynyt: 27.09.2006 10:41
Paikkakunta: Ihmislä

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja Ihminen »

Tietääkseni ei varsinaisia vippejä seduloihin jaeta vaan naamavippisysteemi toimii kuten monessa muussakin Helsingin yöjuottoloissa. Eli tarpeeksi usein kun käy ja voitelee lähtiessä niin jonotus on historiaa.
"Facts are stupid things."
Ronald Reagan

«Don't play with fire, play with Ihminen.»
Sloganizer.net
Avatar
HellBell
Kitinän uhri
Viestit: 891
Liittynyt: 01.01.2007 18:57

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja HellBell »

Syyhyävin näpein odottelen e-kirjettä Sedukalta, hehe.

Joo ja aiempaan kysymykseen siitä, miksi joku debiili olento jonottaisi jonnekin debiiliin paikkaan 40 min/enemmän, niin.. aiemmasta viestistäni selviää omalta osaltain sitäkin. Syytän totta kai ystävien edeltämenoa ko.paikkaan ja sitä että Siinä vaiheessa sitä paikka-asiaa enää jaksanut alkaa vängätä heidän kanssaan, etenkin kun olivat jo sisällä. Kännykkään näpyttely siperia-säässä ei myöskään innostanut.

Mutta tulipahan tsekattua - hulvatonta hauskuutta siitä. Ihmeellisesti.
Rouva Pupu

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Täällä missä nyt asustelen ei oikein ole menopaikkoja. Yksi hyvä jumputi paikka oli, mutta taitaa sulkeutua kun tuli Sedula tännekin ja nyt kaikki on siellä, tietysti. Pienessä paikassa ei voi monta menopaikkaa yksinkertaisesti menestyä. Turussa asustellessa muutama hyvä paikka noin musiikin osalta oli, kunnes niistäkin tuli Sedulat.

Lonkeroni join useimmiten "viskibaarissa", jossa on huippu jukeboxi :h: ja paljon tuttuja, vaikka erotun asiakaskunnasta joskus "tuntemattomien idioottien mielestä" häiritsevästi = vaaleanpunainen hattara goottien keskellä.

Vakipaikkani on edelleen kotikaupunkini Old Texas, jossa on huippupelit/juhlapäivinä tapaa nuoruuden tuttuja. Tanssiakin saa, mutta huonommaksi on mennyt kun ovat ottaneet Sedullekin työskentelevän DJn. Plus en saa enää musatoivomuksia läpi, koska haukuin Sedun paikkojen musiikin, ennenQ tiesin, että kyseinen häiskä työskentelee pääsääntöisesti Seduloissa. Röh, Röh...
safi

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja safi »

Rouva Pupu kirjoitti:
Lonkeroni join useimmiten "viskibaarissa", jossa on huippu jukeboxi :h: ja paljon tuttuja, vaikka erotun asiakaskunnasta joskus "tuntemattomien idioottien mielestä" häiritsevästi = vaaleanpunainen hattara goottien keskellä.
Heh, heh joo taatusti erotut joukosta tummasta. Viskibaari oli meikäläisenkin ykköspaikka silloin, kun paikkakunnalla vielä asustelin. Nykyään ei tule enää lähdettyä kovin usein, vaikka matkaa ei ole 50 kilsaa enempää.

Saloon rantautui ensimmäinen sedula jokin aika sitten. Eipä ole tullut edes mieleen, että pitäisi käydä katsomassa. Eipä täällä niin monia paikkoja olekkaan mistä valita, mutta muutamia sellaisia kuitenkin missä käy ihan mielellään. Ykköspaikaksi on muodostunut Maksim. Hiukan viskibaaria muistuttava pieni paikka ja saman tyyppinen asiakaskunta+ bändejä soittamassa aina viikonloppuisin.
Nasalspray

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja Nasalspray »

HellBell kirjoitti:Avautuu
:h:
ninnithequeen

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Kaikista kamalin paikka löytyi Espoon Soukasta. Siis ihan hirvee räkälä, jossa skinit pikkupellet soitti jukeboksista pelkkää Irwiniä ja Hard Rock Hallelujaa. Jos sinne tuntemattomana viikonloppuna eksyit, niin aika mulkaisut sait, jos et turpaas ensin.
Henkilökunta on ihan oma lukunsa. Vittuakin haistateltiin. Ja joskus pussattiin asiakkaita. Riippu ihan et ootko kantis vai joku tavan tallaaja. Jengi nukku pöydissä, yleensä paikan omistaja itse sammuneena pöytään.
Ja alakertaan sai mennä nukkumaan, jos rupes viinanotto väsyttämään. Ja herättyään ei ku jatketaan vaan taas.

Jep. Onneksi sitä paikkaa ei enää ole.
Mulli75

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja Mulli75 »

ninnithequeen kirjoitti:Kaikista kamalin paikka löytyi Espoon Soukasta. Siis ihan hirvee räkälä, jossa skinit pikkupellet soitti jukeboksista pelkkää Irwiniä ja Hard Rock Hallelujaa. Jos sinne tuntemattomana viikonloppuna eksyit, niin aika mulkaisut sait, jos et turpaas ensin.
Henkilökunta on ihan oma lukunsa. Riippu ihan et ootko kantis vai joku tavan tallaaja.
Kävin kaverin kanssa Espoonlahdessa eräässä paikallisessa ja sieltä sain hieman saman vaikutelman. Henkilökunta huomasi ja tarkkaili meitä uusia asiakkaita. Lähtiessämme narikan luona joku asiakas alkoi provoamaan ja yritti haastaa riitaa. Poke epäili aluksi meitä. Sanottiin rauhallisesti että ei jakseta alkaa tappelemaan jos joku haastaa mutta tiedämme mihin pystymme. Otettiin takit ja lähdettiin rauhassa ulos.
ninnithequeen

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Mulli75 kirjoitti:Kävin kaverin kanssa Espoonlahdessa eräässä paikallisessa ja sieltä sain hieman saman vaikutelman. Henkilökunta huomasi ja tarkkaili meitä uusia asiakkaita. Lähtiessämme narikan luona joku asiakas alkoi provoamaan ja yritti haastaa riitaa. Poke epäili aluksi meitä. Sanottiin rauhallisesti että ei jakseta alkaa tappelemaan jos joku haastaa mutta tiedämme mihin pystymme. Otettiin takit ja lähdettiin rauhassa ulos.
Espoonlahden paikat tiedän, muistatko nimeä? West Way?

Jos joku ei muuten ironiaa tajunnut, kerroin yllä ihan omasta rakkaasta työpaikastani.
Mulli75

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja Mulli75 »

ninnithequeen kirjoitti:
Mulli75 kirjoitti:Kävin kaverin kanssa Espoonlahdessa eräässä paikallisessa ja sieltä sain hieman saman vaikutelman. Henkilökunta huomasi ja tarkkaili meitä uusia asiakkaita. Lähtiessämme narikan luona joku asiakas alkoi provoamaan ja yritti haastaa riitaa. Poke epäili aluksi meitä. Sanottiin rauhallisesti että ei jakseta alkaa tappelemaan jos joku haastaa mutta tiedämme mihin pystymme. Otettiin takit ja lähdettiin rauhassa ulos.
Espoonlahden paikat tiedän, muistatko nimeä? West Way?

Jos joku ei muuten ironiaa tajunnut, kerroin yllä ihan omasta rakkaasta työpaikastani.
Muistaakseni se oli tuo West Way joka sijaitsee yläkerrassa.
ninnithequeen

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Mulli75 kirjoitti:Muistaakseni se oli tuo West Way joka sijaitsee yläkerrassa.
Juurikin se. Lippulaivaa vastapäätä. Nykyään pikkuveljeni kantapaikka :D

Oli aikoinaan myös Chicos ja West Point, silloin ku mää siellä kävin.
Avatar
HellBell
Kitinän uhri
Viestit: 891
Liittynyt: 01.01.2007 18:57

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja HellBell »

sanctus kirjoitti:..
Helsingissä Mbarin sohva saa pisteeni.
Millainen paikka tämä on?
Vadim kirjoitti: .. Helsingissä ei ole järin montaa kiinnostavanoloista paikkaa, mutta sedulat ovat latteudessaan jotain perin juurin hämmentävää. Minulla ei ole oikein käsitystä, paljonko rahaa sisustukseen tyypillisesti sijoitetaan; mutta vähemmälläkin rahalla pärjää, niin kauan kuin mestassa on joku idea. Seduloissa ei ole koskaan mitään ideaa. Sinänsä kai ihmiset saavat mitä ansaitsevatkin, sillä seduloissa pyörivä vulgus on yhtä epämielenkiintoista kuin paikat joissa he asioivat.
Muistan Luxin sisustuksesta vain tietyn hissimäisyyden kaikkialla; hopean/messingin väriä ja erityisesti ne wc-käytävät jotka loistivat messinkiä/hopeaa pitkinä suppiloina verhoten sisäänsä joitain muitakin ovia kuin pelkät vessojen ovet. Ystävä kertoi että Sedun oli nähty menneen yhdestä niistä nimettömistä ovista sisään jonkun naispuoleisen kanssa..
Mocambohan oli kiintoisa paikka joku vuosi sitten (kävin siellä tosin silloin vain kerran: ei syytä, harmi sinänsä ettei enempää).. ennen siis kuin Sedukka osti sen. Kävin siellä n. vuosi sitten katsomassa mihin suuntaan paikka oli mennyt ja paskaksihan se oli mennyt.
Ihminen kirjoitti:Tietääkseni ei varsinaisia vippejä seduloihin jaeta vaan naamavippisysteemi toimii kuten monessa muussakin Helsingin yöjuottoloissa. Eli tarpeeksi usein kun käy ja voitelee lähtiessä niin jonotus on historiaa.
Pistin tonne Paskanjauhantaan, Ilonaiheet-ketjuun juttua avainasiakkuussysteemistä - voi siis olla että seduloissa on semmoinen avainasiakassysteemiKin vallalla. Mulla olisi nyt ihmeellinen tilaisuus mennä ihan paikan päälle katsomaan ne avainjuhlansa, mutta jätän väliin, maksusta vastaan avaimen kanssa hilluminen jossain kemuissa ja sitten seduloissa ei tunnu hauskalta. Hehe.

Safi mainitsi että Saloonkin laskeutunut sedula. Mutta ei se vielä mitään (!), sillä sedulat ovat levittäytymässä maan rajojen ulkopuolellekin - Thaimaaseen muun muassa on avattu sedula.

Kosmos ei ole turvassa Sedu the Satanilta.
Avatar
cardic
Kitisijä
Viestit: 1086
Liittynyt: 15.08.2005 8:54
Paikkakunta: unscandiclandic

Re: Hyvät, Paskat ja Rumat Paikat

Viesti Kirjoittaja cardic »

Ihminen kirjoitti:Tietääkseni ei varsinaisia vippejä seduloihin jaeta vaan naamavippisysteemi toimii kuten monessa muussakin Helsingin yöjuottoloissa. Eli tarpeeksi usein kun käy ja voitelee lähtiessä niin jonotus on historiaa.
tiedat vaarin.
joihinki sedun paikkoihin pystyy ostaan tekstarilla vipin, nain ainakin mainostettiin yhteen aikaan.
ja kuten jo aikasemmin sanoin, jonotus ei ole historiaa vaan vippijono voi olla pidempi ku tavisten jono
'viinista tulee sekoboltsiks' -lapsi 7v
Vastaa Viestiin