Nightwish:n paluu

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Vihtahousu

Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

15.3

Nightwishin Pohjois-Amerikan kiertueen 2007 lämmittelijäksi on varmistunut Paradise Lost.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
19.2

Nightwish julkaisee tänä vuonna kauan odotettua uutta materiaalia !
Toukokuun 30. päivä julkaistaan nettisinglenä ”Eva”-niminen kappale, josta saadut tuotot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.
Hyväntekeväisyyden kohde ilmoitetaan myöhemmin.

”Eva”-singlellä debytoi Nightwishin uusi solisti, joka valittiin parin tuhannen hakijan joukosta. Uuden solistin henkilöllisyys paljastetaan
keskiviikkona 30.5. jolloin asiasta lähtee medialle tiedote. Samaan aikaan
Nightwish kertoo uudesta solistista nettisivuillaan osoitteessa
www.nightwish.com Keskiviikkona 30. päivä toukokuuta toimitetaan radioille nettisinkusta promoversio.

Kuudes Nightwish-albumi julkaistaan syyskuun 26. päivä 2007. Sitä ennen,
elokuussa, julkaistaan kakkossingle normaalina myyntiversiona.
PerttiMakimaa

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Vihtahousu kirjoitti:15.3

Jeje. Meniköhän tuo homma oikeasti niin, että valittiin "hakijoitten" joukosta vai, että kysyttiin ihan tietyltä ihmiseltä? ;)
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18754
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Niba »

Jos ei saa RSS tuolle sivulle, en ala mitään!
Pyyhin Netikettiin..
Vihtahousu

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

PerttiMakimaa kirjoitti:Jeje. Meniköhän tuo homma oikeasti niin, että valittiin "hakijoitten" joukosta vai, että kysyttiin ihan tietyltä ihmiseltä? ;)
Mitäs sä vihjaat? Onksulla jotain varmoja huhuja?
PerttiMakimaa

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Vihtahousu kirjoitti:
PerttiMakimaa kirjoitti:Jeje. Meniköhän tuo homma oikeasti niin, että valittiin "hakijoitten" joukosta vai, että kysyttiin ihan tietyltä ihmiseltä? ;)
Mitäs sä vihjaat? Onksulla jotain varmoja huhuja?
Ei ei... Kävin kotipuolessa... Odotellaan nyt kiltisti.
Vihtahousu

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

PerttiMakimaa kirjoitti: Ei ei... Kävin kotipuolessa... Odotellaan nyt kiltisti.
Jaha, selkeesti pertti tietää jotain.
PerttiMakimaa

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Vihtahousu kirjoitti:
PerttiMakimaa kirjoitti: Ei ei... Kävin kotipuolessa... Odotellaan nyt kiltisti.
Jaha, selkeesti pertti tietää jotain.
Eivät kai nyt herrat, jotka ovat olleet tähän asti näinkin hyvällä bussiness vainulla mitään huutele?

Kunhan kiusin.
Dr.Diarrhea

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Dr.Diarrhea »

Holopaiseella on tätänykyä nätti pimpinkantoteline. On näemmä toipunut Tarjasta. Pienet sille!
PerttiMakimaa

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Dr.Diarrhea kirjoitti:Holopaiseella on tätänykyä nätti pimpinkantoteline. On näemmä toipunut Tarjasta. Pienet sille!
Pesänrakennuspuuhissa mies muutenkin sukunsa maille. Toiset sille!
Vihtahousu

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1338805

Siinä iltiksen juttu ja tässä vibeke:n tulevat kotisivut, jossa joitain kuvia akasta: http://www.vibekestene.com/

Jos se on tuo akka, niin ei kyllä omena putoa pitkälle tarjasta.

edit: oho, tuo sama linkki olikin iltiksen jutussakin...
PerttiMakimaa

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Vihtahousu kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1338805

Siinä iltiksen juttu ja tässä vibeke:n tulevat kotisivut, jossa joitain kuvia akasta: http://www.vibekestene.com/

Jos se on tuo akka, niin ei kyllä omena putoa pitkälle tarjasta.

edit: oho, tuo sama linkki olikin iltiksen jutussakin...
Höpö höpö.
Geetzu

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Saas nähä... Eilen oli tekstiteeveellä toki juttu, jossa annettiin ymmärtää, että levy-yhtiö olisi antanut ymmärtää, ettei Vibeke solistiksi ainakaan tulisi. Siis aina ne antaa vaan ymmärtää kaikkee!
Sheetlord

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Vihtahousu kirjoitti:Jos se on tuo akka, niin ei kyllä omena putoa pitkälle tarjasta.
Höpö höpö, onhan tuolla huomattavasti paremmat tissit!
Vihtahousu

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

Sheetlord kirjoitti:
Vihtahousu kirjoitti:Jos se on tuo akka, niin ei kyllä omena putoa pitkälle tarjasta.
Höpö höpö, onhan tuolla huomattavasti paremmat tissit!
Tarjalla on parempi naamavärkki, mut luultavasti melkein kuka tahansa niinkin kauan esiintynyt vetää paremmmin lavalla kuin Tarja.
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12358
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Vihtahousu kirjoitti:
”Eva”-singlellä debytoi Nightwishin uusi solisti, joka
Olkoon solisti, mutta ei holisti. Muuten laulaa nuotin vierestä...

Kuinkahan paljon ämmän piti "jakaa" Nw:n kundeille että pääsi vokalistiksi? :twisted:
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8602
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Vibeke on pantavan näköinen, Tarja ei, Tarjasta on seksi kaukana. Siinä niitten ero.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Ann »

Mun korvaani tuon Vibeken ääni oli aika köykäinen.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Rouva Pupu

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Lolita kirjoitti:Vibeke on pantavan näköinen, Tarja ei, Tarjasta on seksi kaukana. Siinä niitten ero.
:komp:
Vihtahousu

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

Jaa, mun mieleen ei toi Vibake ole niinkään paljoa, aika tasoissa olisivat mun pantavuus mittarilla.
elco

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja elco »

Vihtahousu kirjoitti:Jaa, mun mieleen ei toi Vibake ole niinkään paljoa, aika tasoissa olisivat mun pantavuus mittarilla.
Karvapyllyt on vissiin aika korkealla sun mittareilla, joten ei siitä sen enempää.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8602
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Rouva Pupu kirjoitti:
Lolita kirjoitti:Vibeke on pantavan näköinen, Tarja ei, Tarjasta on seksi kaukana. Siinä niitten ero.
:komp:
Meidän maut käy kyllä niin hyvin yksiin, että meidän pitäis varmaan mennä naikkariin. Jätä se mies!
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Vihtahousu

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

elco kirjoitti:
Vihtahousu kirjoitti:Jaa, mun mieleen ei toi Vibake ole niinkään paljoa, aika tasoissa olisivat mun pantavuus mittarilla.
Karvapyllyt on vissiin aika korkealla sun mittareilla, joten ei siitä sen enempää.
Älä turhaan tyrkyttele fantasioitas, jossei sen kumihuulen naamavärkki ei mua nappaa niin sit ei.
Rouva Pupu

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Lolita kirjoitti: Meidän maut käy kyllä niin hyvin yksiin, että meidän pitäis varmaan mennä naikkariin. Jätä se mies!
:h:
bedlam

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Sammaa mieltä kans, Tarja ei viisaria väräyttänyt mutta toi ulkomaan tytsi pikkukuvien perusteella voi innostaa jopa katsomaan bändin musavideoita tästä lähtien. Äänet pidän kuitenkin jatkossakin pois päältä.
PerttiMakimaa

Re: Nightwish:n paluu

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

PerttiMakimaa kirjoitti:Höpö höpö.
http://www.iltalehti.fi/popstars/200703 ... 5_ps.shtml
Vastaa Viestiin