Onko elämää ilman televisiota?

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset

Onko elämää ilman televisiota?

Juu on, tosin sekin voi olla teeskenneltyä, kuten ilo ilman viinaa.
15
79%
Ei ole, turha väittää muuta. Ugh! BigBrother on puhunut.
4
21%
 
Ääniä yhteensä: 19

Rahkapussi

Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja Rahkapussi »

Kuulun siis niiden tuhansien ihmisten joukkoon, jotka irtisanoivat tv-lupansa ja ovat hankkimatta digiboksia.

Luvalla sanoen, minua epäilyttää koko digitekniikka ja olen vasta sitten valmis satsaamaan tuotteeseen, kun sen toimivuudesta ja käyttövarmuudesta on näyttöä. Odotan myös tv-lupamaksun perusteiden muuttumista: minusta olisi järkevämpää maksaa siitä, kuten maksetaan esim. kännykkäliittymästä eli mahd. operaattorimaksu + käytön/katselun mukaan.

Sitä ennen tulen olemaan ilman televisioviihdettä. Mielenkiinnolla odotan vieroitusoireita sekä sitä, millaisia korvaavia toimintoja tulen kehittämään tv:n äärellä vietetyn laatuajan sijaan. Ehkäpä käy niin, että en tulevaisuudessa tule edes tv-viihdettä tarvitsemaan. Sen aika näyttää.
ninnithequeen

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Mä en ainakaan tule toimeen ilman telkkaria! No kesällä ehkä, mutta nuo pimenevät syysillat houkuttavat kyllä lämpimään sohvannurkkaan tuijottamaan ihanaa hömppää kaakaomuki kourassa :]
Sheetlord

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Rahkapussi kirjoitti:Ehkäpä käy niin, että en tulevaisuudessa tule edes tv-viihdettä tarvitsemaan. Sen aika näyttää.
Veikkaan että käy juuri näin. Suurin osa tv-lähetyksistä on aivotonta hevonpaskaa, joiden ohessa yritetään saada ihmisiä ostamaan turhia tavaroita. Itsellä telsun katselu vähenee koko ajan, painottuen lähinnä laatudokumentteihin. Huonokin kirja ruokkii mielikuvitusta paremmin, kuin keskinkertaista parempi tv-ohjelma.
isohaara

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja isohaara »

Ei ilman pysty elämään, katselutapani on vain poikkeava. Lataan netistä mielestäni laatusarjat sekä -elokuvat ja katselen koneelta (vanha vehje ei pelitä TV-outin kanssa). En muista koska olen tuon perinteisen telkkarin avannut - ja vielä pitempi aika on kulunut siitä kun olen sitä kautta oikeasti jotain katsellut.

TV-lupaa en ole koskaan maksanut - samasta yhteiskunnasta piittaamattomasta syystä ja saituudesta kuin tuo netistä latailukin - enkä ole hankkimassa näillä näkymin minkäänlaista digivalmiutta. TV pysyy valikoimissani lähinnä mahdollista DVD-elokuvan katselua varten.

Hyvä asia tämä tuleva blackout on senkin puolesta, että edelleen vähenee houkutus katsoa TV:tä.
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja Clay »

En ole omistanut teeveetä vuosiin, mutta se onko minulla elämää riippunee katsantokannasta.
Nyt penikseni on fantastinen!
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

Mun telkkaria ei ole edes avattu kolmeen kuukauteen. Mutta se, onko mulla elämä, on taas ihan toinen kysymys =P
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Pyry-Matias

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

Mä en ole koskaan katsonut tv:a. Olen teitä jalostuneempi ja parempi ihminen. Haiskaa pahalle!
Avatar
BrianW
Kitisijä
Viestit: 1279
Liittynyt: 14.08.2005 18:50
Paikkakunta: Suomen Ritchmond
Viesti:

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja BrianW »

Käytän televisiota pääasiassa musiikki- ja elokuva DVD:n katseluun. Joskus katson uutiset tai jonkun kiinnostavan asiaohjelman. Saattaa mennä päiviä etten katsele mitään lähetyksiä. Kanavien pimeneminen ei tule aiheuttamaan minkäänlaista vieroitusta. Uutisetkin näen netistä.

Luen paljon mieluummin kuin tuijotan tyhjänpäivästä hömppää.
When the going gets weird, the weird turn pro.

Dr. Hunter S. Thompson
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Kyllä minulla on aina ollut lupa niinkauan kuin muistan. Tuleehan tuolta paljon hyvääkin. Asiaohjelmat, aamutv, elokuvat ja YleTeema on erinomainen.
Ymmärrän, että tirkistelyohjelmat kuten Big Brother kiinnostaa. Sellaisia ihmiset ovat. Minä olen ehkä fossiilinen kun pidän hyvistä käsikirjoituksista ja kunnon ohjelmista.

Pitää vain olla valikoiva! Ei tv mitään haittaa siten tuo! :o

Rahkapussin kyselyyn sinänsä en löytänyt itselleni kumpaakaan kohtaa.

SA
Stadinarska. Kussakin kuussa eriniminen.
chevilyn

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja chevilyn »

Olen viettänyt elämästäni aikuisiällä useamman vuoden ilman televisiota. En koe sitä mielenkiintoisena kapistuksena. Useimmille tuntemilleni ihmisille, jotka ovat luopuneet televisiota, on käynyt niin, että he ovat huomanneet miten paljon järkevämpääkin tekemistä keksivät. Ehkäpä niin käy aloittajallekin.
Edith

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja Edith »

Jää enemmän aikaa netissä hengaamiseen! Televisio ei mun mielestä ole mitenkään paha laite ja sieltä tulee paljon sekä sivistävää että puhtaasti viihdyttävääkin ohjelmaa, mutta ilmankin olen kuutisen vuotta pärjäillyt. Mulle televisiosta luopuminen vaan alkoi tuntua välttämättömältä, kun olen sikäli huonon itsekurin ihminen, että jos huoneessani on televisio, katson sitä liikaa ja muu elämäni kärsii, mikä tuli pitkästä aikaa alkukesästä Uumajassa todistettua. Netissä hengaamisen osaan kumminkin pitää jollain lailla rajoissa, mutta televisio ei vaan mulle sovi, vaikken kyllä onneksi vieroitusoireistakaa kärsinyt.
Googlebot

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja Googlebot »

Eksyin joskus elämässäni vähäksi aikaa erään televisiottoman naisen elämään. Lähinnä jäi mieleen:

- Television ykköskorvike eli radio oli koko ajan päällä. Television puuttuminen ei tuntunutkaan enää niin extreme-jutulta.

- Hänen luona käydessään yhdessäoloaikaan mahtui enemmän tyhjiä/tylsiä hetkiä kuin yleensä. TV voi olla hyvä (teko)syy käpertyä sohvalle sylikkäin, TV:stä tulevalla ohjelmalla ei ole niin suurta merkitystä. Vaikea kuvitella tekevänsä samaa esim. kirjan tai netin kanssa. Radio ehkä, mutta siinä tapauksessa ei halua puhua juontajan päälle.

Sylikkäin ollessa mikä tahansa TV:ssä pyörivä ohjelma saattaa välillä herättää kommunikointitarvetta toisen kanssa, mikä kasvattaa osapuolten välistä sidettä heidän taistelussaan arkielämän haasteita vastaan. Muuten keskustelu saattaa normipäivänä jäädä junnaamaan normaaliin "no mites töissä?" "no mitäs siellä"-tasolle. Ei sitä jaksa sitä samaa puoli vuotta aiemmin tapahtunutta tosi hauskaa sattumusta kovin montaa kertaa kertoa.

Jos tuon seurusteluaspektin unohtaa, on minullakin ollut kotonani ajanjaksoja jolloin en ole avannut telkkaria kuin muutaman kerran viikossa. Kyseinen luppoaika on täyttynyt jostain muusta suunnilleen yhtä turhasta ajanvietteestä (netti, tietokonepeli tms.). Ei sitä koko vuorokautta jaksa aina täyttää kuntosaleilla ja itsensä kehittämisellä juoksemalla kuivissa performansseissa ja taidenäyttelyissä.
Edith

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja Edith »

^ Niin juuri. Kun tapaa ihmisiä ilman televisionsäihkettä, ei tule ihmissuhteissakaan vaivuttua niin helposti tuohon, että vaan katsotaan televisiota yhdessä, ja huomaa, kenen seurassa viihtyy oikeasti. Silloin kun mä melkein-seurustelin (se oli raumaattista!11), sillä miehellä oli televisio ja aika lailla vallitsevaksi yhdessä olon muodoksi vakiintui aika nopeasti tuo sen luona oleilu ja television katselu, mikä oli puuduttavan tylsää. Tajusin kyllä, ettei mulla ja sillä ollut juuri mitään yhteistä, mutta jotenkin sen jutun lopettaminen oli silti niin vaikeeta. Jos ei olis katsottu televisiota yhdessä, olisimme olleet pakotettuja kohtaamaan tilanteen surkeuden vieläkin nopeammin ja olisimme välttyneet hukkaamasta elämämme arvokkaita hetkiä.
Avatar
par-sky
Kitisijä
Viestit: 2445
Liittynyt: 14.09.2005 17:11
Paikkakunta: Hämpton

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja par-sky »

mä olen elänyt pitkiä aikoja ilman telkkaria, eikä se mitenkään pahemmin ahistanu. jos sieltä tuli jotain mitä halusin välttämättä nähdä tungin jollekin kaverille viettämään tv-iltaa. tulipahan ainakin tvn katselusta huomattavasti sosiaalisempaa kuin se että yksin omassa kodissaan lamautuneena tuijottaa jotain tyhjänpäiväistä.
Me transmitte sursum, Caledoni!
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Olen Turun paskin jätkä ja katson telkkaria kun huvittaa, mikä nykyisin on aika vähän kun nuo katseluvermeet ovat eri huoneessa kuin tietsikat.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Oikeasti mulla ei ole aiheelle mitään annettavaa, mutta pakko tulla sanomaan: Mä rakastan telkkaria, en luopuisi ja hömppä on just parasta ja mun elämäni on 130% parempaa telkkarin kanssa. Kaikki telkkarin vieroksujat ovat tekopyhiä, erilaisia ja outoja. Mulla on jopa telkkarilupa ensimmäistä kertaa ikinä, kun mies haluaa sen maksaa.

Edit: Ai tää olikin tää aihe! Sithän mun vastaus meni ihan nappiin.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Rouva Pupu

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Ei ole elämää ilman telkkaria.
bedlam

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Telkkaria tulee kyl katsottua tosi harvoin ihan katsomalla. Lähinnä taustahälinätarkoituksessa pidän vehjettä päällä. Urheilut, uutiset ja satunnaiset ohjelmat tulee seurailtua, muuten katselen dvd-leffoja tykillä.
NuoriDaavid

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Kukahan se oli, joka sanoi, että helpoin tapa vaikuttaa intellektuellilta on kertoa, ettei katso tv:tä?
masa

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja masa »

NuoriDaavid kirjoitti:Kukahan se oli, joka sanoi, että helpoin tapa vaikuttaa intellektuellilta on kertoa, ettei katso tv:tä?
Telkkarissa joku sano noin?
NuoriDaavid

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

masa kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Kukahan se oli, joka sanoi, että helpoin tapa vaikuttaa intellektuellilta on kertoa, ettei katso tv:tä?
Telkkarissa joku sano noin?
No enhän minä katso tv:tä, koska olen intellektuelli!
Elukka

Re: Onko elämää ilman televisiota?

Viesti Kirjoittaja Elukka »

Kyllä elämä ilman telkkariakin onnistuu, se vaan on astetta tylseNpää.
Vastaa Viestiin