Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Tix

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja Tix »

Hyviä elokuvia voi tehdä yksityisrahoituksella ihan mainiosti. Ei ole valtion asia tukea bisnestä. Se on kommunismia se. Mielestäni yhteiskunnan riittävä rahoituspanos viihteelle (elokuvat ovat sitä) on se, että alalle koulutetaan hävyttömän kalliissa korkeakouluissa liikaa ihmisiä muutenkin.

Tuki voisi olla 0,0 € per asukas, siitä voisi irroittaa 1,5 € per asukas parempaan asiaohjelmien tekemiseen Ylellä ja 1 € raksia pois budjetista.
prosessi

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Tix kirjoitti:Mielestäni yhteiskunnan riittävä rahoituspanos viihteelle (elokuvat ovat sitä) on se, että alalle koulutetaan hävyttömän kalliissa korkeakouluissa liikaa ihmisiä muutenkin.
Ei kuulosta järkevältä painotukselta tuo. Mitä järkeä niitä on kouluttaa ollenkaan, jos uran aloittamista ei tueta mitenkään? Lisää akateemisia ja vähemmän akateemisia kortistoon. Mieluummin nyt edes sitä rahaa pois kouluttamisesta ja uudeksi kohteeksi vaikka yhden elokuvan teko per nuppi niille harvoille ja valituille valmistuneille.
Tix

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja Tix »

prosessi kirjoitti:Ei kuulosta järkevältä painotukselta tuo. Mitä järkeä niitä on kouluttaa ollenkaan, jos uran aloittamista ei tueta mitenkään? Lisää akateemisia ja vähemmän akateemisia kortistoon. Mieluummin nyt edes sitä rahaa pois kouluttamisesta ja uudeksi kohteeksi vaikka yhden elokuvan teko per nuppi niille harvoille ja valituille valmistuneille.
Mitäs järkeä siinä sitten on, että koulutetaan enemmän kuin on kysyntää ja sitten luodaan kysyntää maksamalla työn tekemiselle tukea? Vielä enemmän kommunismia.
prosessi

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Tix kirjoitti:

Jos samoja tekijöitä tuettaisiin toistuvasti, olisi kyseessä kommunismi. Jos taas tukea saisi vain kerran, olisi tuo jonkinlaista jatketta koulutukselle, joka antaisi vastavalmistuneille tilaisuuden päästä näyttämään lahjansa tai lahjattomuutensa. Omalla tavallaan kysyntää synnyttää jo sekin, että pääsee käsiksi monipuoliseen tarjontaan, joka itsessään antaa viitteitä oikeille rahoittajille tulevaisuuden lupausten menestymisen mahdollisuuksista. Nykymalli, jossa koulutetaan rutkasti enemmän kuin on kysyntää ja valmistumisen jälkeen vedetään matto jalkojen alta on se kaikkein järjettömin malli.
Tix

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja Tix »

prosessi kirjoitti:Jos samoja tekijöitä tuettaisiin toistuvasti, olisi kyseessä kommunismi.
No niinhän nyt tehdäänkin. Jokainen leffa saa liki automaagisesti tukea. Muualla maailmassa elokuvantekijöiden pitää pääosin itse hankkia rahoitus. Jostain kumman syystä muualla maailmassa tehdään parempia elokuvia.
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Vadim »

Teiltä kyllä on jäänyt Marx lukematta.

Vadim kirjoitti:

Itse asiassa ei ole.

:P Väitätkö muka, että kommunismissa on kyse muustakin kuin elokuvien tukemisesta? Sen verran minä tiedän, että jos kaikki maapallon ihmiset olisivat minun ex-aviomieheni kaltaisia, kommunismi toimisi moitteettomasti. Niinpä olenkin päätellyt, että kommunismi on melkein yhtä pelottavaa kuin Sarasvuo.
prosessi

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Tix kirjoitti:
prosessi kirjoitti:Jos samoja tekijöitä tuettaisiin toistuvasti, olisi kyseessä kommunismi.
No niinhän nyt tehdäänkin. Jokainen leffa saa liki automaagisesti tukea. Muualla maailmassa elokuvantekijöiden pitää pääosin itse hankkia rahoitus. Jostain kumman syystä muualla maailmassa tehdään parempia elokuvia.
No nii-i. Siksi minä en tukisikaan toistuvasti, vaan muuttaisin systeemiä, kuten tuossa yllä yritin ehdottaa.
elco

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja elco »

prosessi kirjoitti:Sen verran minä tiedän, että jos kaikki maapallon ihmiset olisivat minun ex-aviomieheni kaltaisia, kommunismi toimisi moitteettomasti.
Onko exässäsi on Stalinin vikaa? Vaikuttaa viehättävältä persoonalta.

Toimiihan kommunismi moitteettomasti, kun 10% väestöstä pidetään jatkuvasti orjatyössä ja 10 vuoden välein murhataan 10% kansasta. Ei se oikein mitenkään muuten voi toimia. Jotenkin se vaan aina jää uupumaan niistä urpiaisen ja muiden vasemmistointellektuellien saarnoista se, mihin heidän tavoiteyhteiskuntansa menestys perustuu; nimittäin orjuuteen ja murhaamiseen.
Tix

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja Tix »

prosessi kirjoitti:No nii-i. Siksi minä en tukisikaan toistuvasti, vaan muuttaisin systeemiä, kuten tuossa yllä yritin ehdottaa.
Itse taas rajoittasin julkisen rahoituksen yhteiskunnallisten asioiden puimiseen viihteen tuottamisen sijasta. Elokuvat nyt eivät kummoista kulttuuria ole, pääosin viihdettä, ja teatterien, oopperan yms. korkeakulttuurin tukemisen pitäisi riittää niiden 137 katsojaa keräävien kotimaisten kyhäelmien sijaan. Ne 300000 katsojaa keräävää taas eivät tarvitse pennosenkaan tukea.
prosessi

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja prosessi »

elco kirjoitti:
prosessi kirjoitti:Sen verran minä tiedän, että jos kaikki maapallon ihmiset olisivat minun ex-aviomieheni kaltaisia, kommunismi toimisi moitteettomasti.
Onko exässäsi on Stalinin vikaa? Vaikuttaa viehättävältä persoonalta.
Mitäs luulet, kestihän se minuakin sen seitsemän vuotta...
Toimiihan kommunismi moitteettomasti, kun 10% väestöstä pidetään jatkuvasti orjatyössä ja 10 vuoden välein murhataan 10% kansasta. Ei se oikein mitenkään muuten voi toimia. Jotenkin se vaan aina jää uupumaan niistä urpiaisen ja muiden vasemmistointellektuellien saarnoista se, mihin heidän tavoiteyhteiskuntansa menestys perustuu; nimittäin orjuuteen ja murhaamiseen.
Mietipä ihmistä jolle kaikki on "ihan sama", kirjaimellisesti. Jonka mielestä on ihan sama asuuko maalla tai kaupungissa, ihan sama mitä työtä tekee ja minkä verran palkkaa siitä saa, kunhan palkalla pysyy suunnilleen hengissä, ihan sama onko kotona eläintarha tai pelkkä tietokone ja patja, ihan sama onko minkäänlaista sosiaalista elämää tai ei jne. No okei, avioliiton loppuminen ei ollut ihan sama, mutta kaikki muu kyllä. Keksitkö mitään syytä miksi kommunismi ei toimisi, jos kaikki ihmiset olisivat tuollaisia? Pisteenä iin päälle mainittakoon, että eron jälkeen tuo aloitti uuden elämän ja jätettyään oikeat työt ryhtyi postimieheksi, koska portaissa juokseminen on kivaa, ja postimies tuo on edelleenkin. Aikuisten oikeesti välillä vähän kammottaa...
prosessi

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Tix kirjoitti:
prosessi kirjoitti:No nii-i. Siksi minä en tukisikaan toistuvasti, vaan muuttaisin systeemiä, kuten tuossa yllä yritin ehdottaa.
Itse taas rajoittasin julkisen rahoituksen yhteiskunnallisten asioiden puimiseen viihteen tuottamisen sijasta. Elokuvat nyt eivät kummoista kulttuuria ole, pääosin viihdettä, ja teatterien, oopperan yms. korkeakulttuurin tukemisen pitäisi riittää niiden 137 katsojaa keräävien kotimaisten kyhäelmien sijaan. Ne 300000 katsojaa keräävää taas eivät tarvitse pennosenkaan tukea.
Ei kokonaista alaa voi tuomita viihteeksi, vaikka sen näkyvimmät tuotokset sitä olisivatkin. Saman logiikan mukaan kaikki kirjallisuus pitäisi jättää tuetta, koska erittäin hyvin myyvää viihdekirjallisuuttakin kerran löytyy. Miksi sitten ei yhtä hyvin voisi jättää sitä korkeakulttuuriakin kokonaan tuetta, kun maksukykyisten asiakkaiden puutteestahan niidenkin tuentarve johtuu.
Avatar
Crowbar
Kitinän uhri
Viestit: 933
Liittynyt: 13.02.2007 13:02

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja Crowbar »

Joo hyvä homma. Rahat pois noilta ja oopperalta. Koko potti sitten annetaan Harlinille, että se tekisi Sinuhesta elokuvan. Tuotosta otetaan iso siivu, joilla Harlin sitten tekee maailman laajimman romaanin Karvajalka/Hakimin trilogiana. Trilogiasta sitten otetaan siivu, jolla rahoitetaan muita suomalaisia projekteja ihan täällä kotomaassa. Solarfilms voi painua vittuun ja massit annetaan projektikohtaisesti hyvällä maulla eikä millään vitun täs on Pääkkönen ja se nussii ja sit hyppää mäkeä.
Suomessa riittää tarinaniskijöitä. Jos elokuvaväki ei käytä heitä tai heidän teoksiaan elokuvissaan voivat painua vittuun. Käsikirjoitus on tärkein osa elokuvasta (ohjaaja sitten). Tässä on selkeä syy miksi suomalaiset elokuvat eivät edes ole elokuvia.
Tähän Sinuhe-projektiin valittaisiin käsikirjoittajiksi Brian Helgeland, William Monahan ja Oliver Stone.
Ai miksi Harlin? On näppärämpi kameran takana kuin McTiernan, Cameron, Schumacher tai Ridley Scott ja on suomalainen. Harlin on helvetin hyvä ohjaaja ja jälki olisi päätähuimaavaa.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja huima »

Crowbar kirjoitti: Ai miksi Harlin? On näppärämpi kameran takana kuin McTiernan, Cameron, Schumacher tai Ridley Scott ja on suomalainen. Harlin on helvetin hyvä ohjaaja ja jälki olisi päätähuimaavaa.
:rofl:

Tuohon päätähuimaavaa-kohtaan saakka pysyi pokka.
Sheetlord

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Seliniä haastatellaan aiheesta RadioRockilla NYT
Avatar
Crowbar
Kitinän uhri
Viestit: 933
Liittynyt: 13.02.2007 13:02

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja Crowbar »

huima kirjoitti:
Crowbar kirjoitti: Ai miksi Harlin? On näppärämpi kameran takana kuin McTiernan, Cameron, Schumacher tai Ridley Scott ja on suomalainen. Harlin on helvetin hyvä ohjaaja ja jälki olisi päätähuimaavaa.
:rofl:

Tuohon päätähuimaavaa-kohtaan saakka pysyi pokka.
Täh? Voisitko nyt sitten sanoa miksi Harlin ei ole hyvä ohjaaja? Ainakin jos vertaat tuohon porukkaan.

Ei tarvitse vastata. Tarkoitat tietysti paskoja elokuvia. Harlin ei ole vissiin ikinä laittanut penniäkään omia masseja elokuvaan ja on ollut aika tilaustyömies. Tästä huolimatta tekee vitun kovaa jälkeä ja miehen elokuvan tunnistaa vaikka ei tietäisi että se on Harlinin (ilman lippuakin siis). Jos käsikirjoitus on kunnossa Harlin peittoaa tuon sakin mitenpäin vain.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja huima »

Crowbar kirjoitti: Tästä huolimatta tekee vitun kovaa jälkeä ja miehen elokuvan tunnistaa vaikka ei tietäisi että se on Harlinin (ilman lippuakin siis). Jos käsikirjoitus on kunnossa Harlin peittoaa tuon sakin mitenpäin vain.
Long Kiss Goodnight oli toimiva pläjäys, Cliffhanger oli muistaakseni toimiva ja Die Hard 2 häviää mennen tullen McTiernamin Die Hardille - mutta toimii silti elokuvana.
elco

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja elco »

huima kirjoitti: Long Kiss Goodnight oli toimiva pläjäys, Cliffhanger oli muistaakseni toimiva ja Die Hard 2 häviää mennen tullen McTiernamin Die Hardille - mutta toimii silti elokuvana.
Eivät olleet. Renny tekee käsittämätöntä paskaa. Ford Fairlane on ainoa poikkeus kertakaikkisen tökeröiden elokuvien suossa.
Sheetlord

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

huima kirjoitti:Rennyä...
:komp:
Iso ansio LKGN:n toimivuudelle on annettava Shane Blackin hulppealle dialogille. Kannattaa muuten muistaa varhainen "The Prison", joka oli varsin pätevä säpsyttely kengännauhabudjetilla.
Storia

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja Storia »

Crowbar kirjoitti:Joo hyvä homma. Rahat pois noilta ja oopperalta. Koko potti sitten annetaan Harlinille, että se tekisi Sinuhesta elokuvan. Tuotosta otetaan iso siivu, joilla Harlin sitten tekee maailman laajimman romaanin Karvajalka/Hakimin trilogiana. Trilogiasta sitten otetaan siivu, jolla rahoitetaan muita suomalaisia projekteja ihan täällä kotomaassa. Solarfilms voi painua vittuun ja massit annetaan projektikohtaisesti hyvällä maulla eikä millään vitun täs on Pääkkönen ja se nussii ja sit hyppää mäkeä.
LOL

Saahan sitä olla idealismia ja tavoitteita paremmasta, visioita hienommasta huomisesta, mutta minkäs teet, kun suurin osa suomalaisista on kuitenkin niitä tyrwään turpauunoja, joita kiinnostaa se Pääkkönen joka nussii ja hyppää mäkeä?!

Harlinin ohjaajan kyvyistä en ole täysin vakuuttunut. Selinin putiikista kokonaisuudessaan kyllä.
NuoriDaavid

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

prosessi kirjoitti:
Mietipä ihmistä jolle kaikki on "ihan sama", kirjaimellisesti. Jonka mielestä on ihan sama asuuko maalla tai kaupungissa, ihan sama mitä työtä tekee ja minkä verran palkkaa siitä saa, kunhan palkalla pysyy suunnilleen hengissä, ihan sama onko kotona eläintarha tai pelkkä tietokone ja patja, ihan sama onko minkäänlaista sosiaalista elämää tai ei jne. No okei, avioliiton loppuminen ei ollut ihan sama, mutta kaikki muu kyllä. Keksitkö mitään syytä miksi kommunismi ei toimisi, jos kaikki ihmiset olisivat tuollaisia? Pisteenä iin päälle mainittakoon, että eron jälkeen tuo aloitti uuden elämän ja jätettyään oikeat työt ryhtyi postimieheksi, koska portaissa juokseminen on kivaa, ja postimies tuo on edelleenkin. Aikuisten oikeesti välillä vähän kammottaa...
Onkos tämä sama hemmo, jonka äö oli 147?
Viimeksi muokannut NuoriDaavid, 04.09.2007 9:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja Vadim »

Tix kirjoitti:
Vadim kirjoitti:
Tix kirjoitti:
No niinhän nyt tehdäänkin. Jokainen leffa saa liki automaagisesti tukea. Muualla maailmassa elokuvantekijöiden pitää pääosin itse hankkia rahoitus. Jostain kumman syystä muualla maailmassa tehdään parempia elokuvia.
Teiltä kyllä on jäänyt Marx lukematta.
Itse asiassa ei ole.
No sitten se on jäänyt ymmärtämättä.
Avatar
Crowbar
Kitinän uhri
Viestit: 933
Liittynyt: 13.02.2007 13:02

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja Crowbar »

Renny tekee käsittämätöntä paskaa, mutta jokaisessa elokuvassa on enemmän tai vähemmän helvetin hyvin tehtyjä kohtauksia. Samaa voi sanoa todella harvasta ohjaajasta. Long Kiss Goodnight on muuten melkein viiden tähden sekoilu.
Jännä ettei kukaan pidä esim. Ridley Scottia huonona ohjaajana. Mies on tehnyt kaksi hyvää elokuvaa ja loput täyttä paskaa. Sama luku Rennyllä 3. Erona on vaan se, ettei Scottin paskoissa elokuvissa ole mitään hienouksia vaan täyttä liukuhihna-vasemalla-kädellä väännettyjä tusinakohtauksia.
Cameron on pelkkä toimintaohjaaja, mutta jää toiseksi Rennyn toimitakohtauksille.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Elukka

Re: Suomalaiset elokuvatuottajat lakkoon

Viesti Kirjoittaja Elukka »

Spede muuten jossain sketsissä kiitteli ironiseen sävyyn kulttuuriministeriötä siitä, ettei hänelle ole mitään tukia myönnetty. Se näet on pakottanut tekemään myyviä leffoja.
Vastaa Viestiin