Paras hankkimasi levy?

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
killkill

Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja killkill »

Vastapainoksi nolo-topikille.
Kysymyksenasettelu on tarkoituksella laaja.. mutta tarkennetaan nyt sen verran että tässä haetaan äänitettä joka ENITEN ylitti ennakko-odotukset ja nousi soittolistallasi ajattomaksi kestosuosikiksi?

Itsellä ainakin:
Remu & His Allstars: Live At Cafe Metropol
Olisiko jossain Iltatähdessä näytetty """video""", jossa hitlerviiksinen, raidalliseen merimiespaitaan pukeutunut lyömäsoititaiteilija Aaltonen "lauloi" iskelmää suomeksi. Konsepti oli siksi hämmentävä, että kyseinen äänite tarttui kaupasta näppeihin. Jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen täytyi todeta, että platta on LOISTAVA. Rosoinen liveäänitys sopii tunnelmaan, eikä vauhtia ainakaan huononna paholaismaisen tiukka taustabändi.

Prince: Purple Rain
En muista, miksi menin katsomaan tätä elokuvaa - koko artisti oli täysin outo tapaus. Leffa ja ennenkaikkea musa tempaisi mukanaan ja rankkaisin platan yhdeksi pophistorian helmistä.

EDIT: jottei ihan 80-luvulle jämähtäneeksi luulla

KoRn: Untouchables
Korni oli varsin outo tapaus ennen tätä levyä. Toki taivaskanavilta oli silmä poiminut jonkun "Got The Lifen" tai "Freak On A Leashin". Platalta irroitettu eka sinkku "Here To Stay" räjäytti tajunnan, eikä muukaan materiaali kiekolta juuri heikommaksi jäänyt. Erittäin suositeltava raita soittaa kolmelta aamuyöllä yhtä monen promillen kumarassa naapurien iloksi potikat asennossa "are you f****ng outta yer mind?!"
Viimeksi muokannut killkill, 07.10.2005 14:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Sleazoid
Elämätön Kitisijä
Viestit: 363
Liittynyt: 16.08.2005 3:02
Paikkakunta: Helsinki

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja Sleazoid »

Smashing Pumpkins: Siamese Dream

En itse asiassa muista, miten tulin ostaneeksi tämän levyn. Mulle se on maailmankaikkeuden paras levy, jonka ottaisin ensimmäisenä messiin autiolle saarelle.
Bliss

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Poets of the Wall - Signs of Life

Osa tämän levyn erinomaisuudesta tulee siitä, että exääni vituttaa suunnattomasti ko. kavereiden nykyinen menestys, koska hän viisauksissaan lakkasi soittelemasta heidän kanssaan.
Ja kaikki asiat, jotka näin vaikuttavat, ovat pelkkää plussaa :twisted:

Musiikki on myös loistavaa.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Tarot : Suffer our pleasures
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
WanhaPervo

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja WanhaPervo »

1)David Bowie "Raise and fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars"

http://www.popmatters.com/music/reviews ... fall.shtml

Sain tämän levyn aikoinaan jonkinlaisena ilmaisena liittymislahjana johonkin musiikkikerhon (lähes pyytämättä ja yllätyksenä, kuten faksi aikoinaan Jäättenmäelle). Se on _helvetin_ hyvä.

2)Jimmy Hendrixin kokooma. Ostin sen aikoinaan, kun ajattelin,että kait tässä täytyy jotain ideaa olla, kun siitä Hendrixistä niin kovin jauhetaan.
Vaati useita kuunteluita, ennen kuin aukesi, mutta sen jälkeen on kestänyt kuuntelua erittäin hyvin. Loistavaa musiikkia kuuneltavaksi silloin, kun aamulla heräät, ja olet vielä kännissä (oi niitä aikoja...)
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12291
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Neil Young: Zuma ja Rust never sleeps.

Niilon parhaimmat. Molemmissa vain hyviä tai loistavia piisejä. Edellinen sekoitus kitaranrevittelyä, slovareita ja melodisia rakkauslauluja. Jälkimmäinen: A-puoli kokonaan akustinen, B-puoli koottu niin että se kasvaa raskaammaksi ja massiivisemmaksi piisi piisiltä ja muuttuu punkiksi ensimmäisen kappaleen jälkeen. Sisältää ylistyslaulun Johnny Rottenille akustisena (sanat välittyvät näin paremmin) ja sähköisenä. Sähköinen versio kuulostaa siltä että se on soitettu ns. nupit kaakossa: Bassoa ei siinä rytinässä juuri erota...

Clash: London calling.

Punkin/uuden aallon merkkiteos, jopa 80-luvun parhaaksi albumiksi jossain yhteydessä valittu. Monipuolinen olematta sillisalaattia. Fiilikset korvaavat teknisen viimeistelemättömyyden.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Starflare

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja Starflare »

Samael - Passage

Tämä on sellainen levy, joka useimmiten pomppaa mieleen, vaikka joutuukin taistelemaan RC:n ja monien muiden tuotosten kanssa aina tällaista pohtiessani.

Yritin kertoa tästä levystä jotain, mutta en pysty siihen. Kaikki yritykseni menivät naurettavaksi fanipoika hehkutukseksi. Tsekatkaa biisit "Rain" "Angel's Decay" ja "Born Under Saturn" ja vakuuttukaa!

Pistetäänpä jokin arvio linkki niin joku muu saa kertoa siitä kun en itse siihen pysty. Parhautta 8) .
Payla

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja Payla »

Jaa..vaikea sanoa... Yksi ns. odotusten ylitys oli ehtottomasti D.A.D:n "Everything glows"

Ja seuraava ei sinänsä kai ole edes levy, vaan levyjen kokoelma, mutta Deep purplen suomalaisten radiotoimittajien kokoama tupla-cd.

Nämä tulivat ensimmäisinä mieleen..Jos puhutaan parhaasta levystä muuten vaan (ei odotuksia ylittänyt), on listani eri.
Payla

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja Payla »

î vaikka eipä tuo Deep purplekaan mikään uusi juttu ollut 8)
kyyppo

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja kyyppo »

Cradle of Filth: Vempire

Kuulin tuota nuorena poikana yhden kerran kännissä autossa jonkun bläkkis-sällin kasetilta ja olin myyty. Kävin heti seuraavalla viikolla hakemassa levyn kaupasta ja olen bändiä siitä etiäppäin tykästellyt. Tosin pumpun uudempi tuotanto on aikamoista roskaa vanhempiin levyihin verrattuna, joten aika monta levyä on myös tullut jätettyä väliin.

Kyuss: Blues For The Red Sun

Mulla oli kaverilta kopioitu saman bändin Welcome To The Sky Valley -albumi, josta kovasti pidin, joten uskaltauduin hankkimaan kaupasta tuon vähän vanhemman tuotoksen ennalta kuuntelematta, ja tuo on edelleenkin ko. bändin tuotannosta suurin suosikkini.
ManZel

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja ManZel »

killkill kirjoitti:ENITEN ylitti ennakko-odotukset ja nousi soittolistallasi ajattomaksi kestosuosikiksi?
Oudoimmat napsahdukset:

Björk - Debut

Artisti, jota dissasin jostain käsittämättömästä syystä todella pitkään. Lopulta puolittain kaverini pakottamana kuuntelin tämän levyn sillä seurauksella, että hommasin välittömästi Homogenicin ja Selmasongsin. Björkin musiikki avautui, mutta kauan siinä kestikin.

Miles Davis – Bitches Brew Sessions

Alunperin lainasin tämän vain kokeilumielessä kirjastosta. Sitten napsahti; koin ahaa-elämyksen ja jumiuduin fuusiomusiikin maailmaan (eikä loppua näy).. BBS soi nykyisin viikottain, välistä päivittäin. Tämä on juuri sitä musiikkia, joka saa kaiken elävän karkkoamaan ympäriltäni.

Air - Moon Safari

Täydellinen yllätys. Levy, jota en todennäköisesti olisi koskaan hommannut, jos joku olisi kuvaillut millaista musiikkia se sisältää. No, onneksi kukaan ei tätä tehnyt. Soitossa usein öiseen aikaan.
KGrilli

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja KGrilli »

kolmen kärki


pearl jam : ten

disco ensemble : first aid kit

cardigans : gran tourismo

(mulla on lähemmäs 1000 kpl cd:levyjä, joten valinta oli vaikea. valitsin lähinnä kuuntelukertojen mukaan. kärkeen menisivät myös him : love metal ja xavier naidoon tuotanto)
HoundDog

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja HoundDog »

killkill kirjoitti:haetaan äänitettä joka ENITEN ylitti ennakko-odotukset ja nousi soittolistallasi ajattomaksi kestosuosikiksi?
Johnny Winter – The Progressive Blues Experiment

Nuorena miehenä kun levyä ostin, oli ennakkoluulot tuotosta kohtaan valtaisat. Vasta mustaan bluesiin tutustuneena, nimihirviö 'Progressive Blues Experiment' valkoisen albiinomiehen tekeleenä oli jokseenkin epäilyttävä ostos. Sana Progressive antaa jo sinällään mielenyhtymän aivan toisenlaiseen musiikkiin kuin olin mielestäni hankkimassa. Ja Experiment taas viittaa enemmänkin koeluontoiseen räpeltämiseen, tyyliin yläasteen kemianluokka, kuin huolella valmisteltuun äänilevyyn. Olin toki Johnnystä juttua kuullut ja vaikken varmaksi muista, niin uskoisin kuulleeni jonkun siivun radiostakin.

Ette tietenkään arvaa, mutta yllätys oli positiivisuudessaan niin suuri etten ole siitä vieläkään toipunut. Kyseinen platta, sekä muutamat muut Johnnyn tuotokset, kuuluvat säännölliseen kuuntelukiertoon, enkä usko koskaan kyllästyväni niihin. Johnnyn ääni yhdistettynä rankahkoon kitarointiin on korvia hivelevä yhdistelmä. Toki hempeilykin luonnistuu. Mies osaa tehdä loistavia omia biisejä, mutta taivuttaa tyylillä myös toisten tuotokset uuteen ulottuvuuteen. Edelleen ihmettelen miten niin valkoinen mies voikin olla niin musta. Vai pitäisikö sanoa sininen?!

http://www.amazon.com/exec/obidos/tg/de ... 6?v=glance
(hyvät näytteet, sekä muutama arvostelu)
bedlam

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja bedlam »

killkill kirjoitti:ENITEN ylitti ennakko-odotukset ja nousi soittolistallasi ajattomaksi kestosuosikiksi?
Tool - Lateralus

90-luvun lopulla oli monen vuoden tauko, jolloin luulin jo, ettei yksikään uusi levy iske samalla tavalla maailmaa järkyttäen kuin teinivuosina ja nuorempana aikuisena. Oikeastaan QOTSA:n "R" oli ensimmäinen 2000-luvulla nuo pelot poistanut teos, levy soi soittimessa puoli vuotta varmasti päivittäin. Mutta Lateralus n. vuosi myöhemmin räjäytti tajunnan vielä moninkertaisesti.

Oli perjantai-ilta ja olin sopinut kavereiden kanssa meneväni baariin parin tunnin kuluttua. Ajattelin kuitenkin pari olutta naukkaillessani kuunnella uuden ostoksen kerran korvalapuilla läpi...ja siinähän sitä istuttiin vielä tunteja myöhemmin oluttölkkien ympäröimänä. Lateralus aiheutti lähes uskonnollisen kokemuksen, en kolmen kuuntelukerran jälkeen muistanut biiseistä mitään, mutta silti levy oli imaissut pienen ihmispolon täysin syövereihinsä.

Vaikken muutamaa olutta enemmän ollut nautintoaineita ottanut, koin levyn musiikin ennemminkin visuuaalisena ja orgaanisena itsenäisenä olentona, sen sijaan että se sisältäisi perinteisesti bändin soittamia kappaleita. Olen kuullut muidenkin kutsuvan Lateralus-levyä "orgaaniseksi musiikiksi", joten kai samankaltaisia kokemuksia on muillakin.

Olin luullut kuunnelleeni progressiivista musiikkia jo kymmenen vuotta, mutta vasta nyt tajusin, millaista _oikea_ progressiivisuus musiikissa voi tarkoittaa. Tämän jälkeen Dream Theaterit, Yesit, Rushit ym. ovat progen sijasta korvilleni "taiten soitettua ja moniosaista poppia/rokkia". Lateralusin musiikki muutti muotoaan jokaisella kuuntelukerralla, kertosäkeiden sijasta biisit koostuivat huipuista ja suvannoista, ja päättyivät sitten kun ovat päättyäkseen, oli se 3. tai 11. minuutin kohdalla.

Mutta! Ennenmuuta musiikki ja sanat ovat vahvasti tunteisiin vetoavaa. Yhä sadannen kuuntelukerran kohdalla saattaa Lateralusta kuunnellessa upota tunteelliseen transsiin ja silmäkulmasta jopa pieni kyynelkin saattaa tipahtaa. Järetön levy.

Tämä oli myös se levy, joka sai minut vuosiksi luopumaan rakkaimmasta harrastuksestani, eli säveltämisestä. Luovutin, "olen kuullut täydellistä musiikkia, enkä mitenkään voi yltää samanlaiseen suoritukseen, joten miksi jatkaa". Nyt onneksi olen tuosta ajatuksesta itseni irti riuhtonut, mutta kohta on ilmeisesti bändiltä uusi kiekko ilmestymässä...
Avatar
LillyMunster
Kitisijä
Viestit: 2007
Liittynyt: 15.08.2005 12:55

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja LillyMunster »

Guns N' Roses: Appetite for destruction
Yli kymmenen vuotta se on kestänyt ja edelleen kuulostaa helevetin hyvältä rokkilevyltä.
Kingston wall: Koko trilogia
Yksinkertaisesti upeaa tunnelmointia, aina ollut minulle sellaista leijuntamusiikkia... Unohdun vain haaveilemaan ja fiilistelemään näitä kuunnellessani.
CMX: Aura
Toinen levy jolla ei mielestäni ole yhtään "täytebiisiä".
Lokakuun kunniaksi myös Type O Negative: October rust
Tunnelmaa ja murinaa ja muistoja...

Nuo ainakin kaikki ovat sellaisia, jotka aina jossakin vaiheessa palaavat stereoihin, ja ovat rakkaita, ja kuulostavat edelleen hyvältä, riippumatta siitä, että kaikki muut muistot noilta ajoilta alkavat lähinnä huvittamaan...

Mutta en kyllä osaisi sanoa mikä on paras hankkimani levy, se niin riippuu tunnelmasta ja tilanteesta.
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
bedlam

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja bedlam »

LillyMunster kirjoitti:Guns N' Roses: Appetite for destruction
Yli kymmenen vuotta se on kestänyt ja edelleen kuulostaa helevetin hyvältä rokkilevyltä.
Otetaan nyt tämä vielä käsittelyyn. Mutta vaihdetaan "yli kymmenen vuotta"="melkein kaksikymmentä vuotta".

Diggailin tuona herätyksen vuonna 1987 lähinnä Duran Durania, Michael Jacksonia ym. harmintonta poppidiskoa. Muistan vielä elävästi tuon päivän, nauhottelin mankallani jostain listaohjelmasta päivän kovimpia poppihittejä kun Welcome to the Jungle lävähti soimaan. Muutamat tahdit biisiä suu auki kuunneltuani väänsin mankan volyymit yhdelletoista ja menin keittiöön huutamaan isosiskolleni, jotta "kuuntele tätä!" "Mikä tää on?!". Siskoni nyrpisti nokkaansa moiselle rokinräminälle ja tämä vielä edesauttoi innostustani.

Appetiten ja Lies-ep:n puhkikulutettuani siirryin Metallicaan, Slayeriin ym. ja siisti kilttipoika-look vaihtui repaleisiin farkkuihin, likaisiin varsitennareihin, nahkatakkiin ja rasvalettiin alta aikayksikön.

Listalle kuuluvat vielä Metallica-...And Justice for All, jonka ansiosta aloitin kitaransoiton ja säveltämisen, sekä YUP-Toppatakkeja ja Toledon Terästä, joka teki YUP:sta maailman parhaan bändin ja hehkuttamisen kohteeni moneksi vuodeksi.
Avatar
LillyMunster
Kitisijä
Viestit: 2007
Liittynyt: 15.08.2005 12:55

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja LillyMunster »

bedlam kirjoitti:YUP-Toppatakkeja ja Toledon Terästä
:komp:
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

YUP: Toppatakkeja ja Toledon terästä.
-Paras suomalainen rocklevy ever-

Limp Bizkit: Three dollafr bill you all
-Ennen kuin pomppumetalli oli mitään ja korn oli uusi juttu.Tämä levy on sitä parasta saantia pomppumetallin osalta.Asenteelista ja aitoa

Shpongle: Are you Shpongled? Tales of inexpressive. ja Nothing lasts..but nothing is lost.. -Aivan tajuttoman uskomattoma mahtava orkesteri ja samaa kaberia levytkin.Asetti uudet rajat "maailman musiikki" ja "kone sinfonia" käsitteille.

Rinkadink: Pirate Radio Signal-loistava psyketys levy-

Hallucinogen;twisted & lone deranger.Klassikoita myös molemmat.suunannäyttäjä asemassa infectedien kanssa.

INfectd mushroom: Gathering & classical mushroom:Psytrancen pioneerialbumeja,näyttivät suunnan kauas tulevaisuuteen.Takuvarmoa klassikoita.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Pearl Jam: Ten
Therapy?: Troublegum

Kaksi alusta loppuun täydellistä levyä, joita ei ole aika kuluttanut lainkaan. Lähes seksuaalisia kokemuksia.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Dumari

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja Dumari »

Lolita kirjoitti:Therapy?: Troublegum
Tuota skumpataan.
edit:
Suvinen kirjoitti: Guns N' Roses - Appetite for destruction
ja tuata myös

Oma lisuke: Iron Maiden -Brave New World
Payla

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja Payla »

Niin ja vielä Garbage Version 2.0 oli kyllä ehdottomasti yli odotusten!

Pearl Jamin vs c-kasetin (milloin se nyt ilmestyi) sain joululahjaksi Amerikan tädiltä.. :roll: Silloin en tiennyt bändistä vielä mitään. Koko joulun sitä kuunnellen jäin koukkuun ja tämäkin levy veti reilusti yli odotusten.
obah
Kitinäaddikti
Viestit: 57
Liittynyt: 13.10.2005 0:36

Re: Paras hankkimasi levy?

Viesti Kirjoittaja obah »

Paradise Lostin Draconian Times nousee korkealle ja olisi lienee väärin jättää Pink Floydin Animals mainitsematta.
Ja jotta kolmio olisi täydellinen, niin asetetaan vielä Kyussin ...And the Circus Leaves the Town paikalleen.

Tuossa levyt, jotka enemmin tai myöhemmin aina soittimeen palaavat.
vittu mä tähän mitään laita
Vastaa Viestiin