Kävin tanssiesityksessä

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Kävin tanssiesityksessä

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

En äkkiseltään löytänyt sopivaa keskustelua, joten avasin uuden. Tähän voivat kaikki ah taiteensuosijat kertoa pikkurilli pystyssä tanssiesityskokemuksistaan ja josko kyseessä oli ah niin antoisa kokemus.

No-No

Kaiken kaikkiaan varsin öököö kokemus tällaiselle tanssiesityksiin tottumattomalle juntille. En tiennyt esityksestä ennalta juurikaan muuta kuin että sitä on kehuttu ja kyseessä on yli 10 v vanha esitys uusintaversiona.

Esityksen alku oli hidas mutta meno parani loppua kohden, jotkut tanssikohtaukset jäivät todella mieleen ja niitä mietti pitkään jälkikäteen. Äänimaailma oli mielenkiintoinen, mutta voi ehkä aiheuttaa näppylöitä tietyille kansanosille. Sinänsä onni etten tiennyt esityksen "aihealueesta" ennalta mitään niin ei ollut mitään ennakkoluuloja suuntaan tai toiseen. Sinänsä hieman ihmettelen HS:n arvostelun hohkaamista esityksen painotuksesta, kyseessä kun ei mielestäni kuitenkaan ollut mikään kantaaottava teos.
Onko joku pissinyt mun muroihin?