iTunes

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
huima

iTunes

Viesti Kirjoittaja huima »

iTunesista on kirjoitettu varmasti monen mielestä tarpeeksi, mutta päätinpä silti kirjoittaa oman ihastukseni tähän konseptiin kunnolla auki - sillä iPodia lukuunottamatta mikään muu innovaatio ei ole niin radikaalisti muuttanut omaa suhtautumistani musiikkiin.

Levyostokset perinteisessä muodossaan ovat taaksejäänyttä aikaa. Tuntuu etten ole vuosiin käynyt levykaupassa ja pyytänyt saada kuunnella siellä jotain levyä, vaan lähes kaikki löydöt olen tehnyt iTunesin valikoimista tai digitaalisessa muodossa kavereiden valikoimista.

Musiikkishoppailu on kokemuksena muuttunut huomattavasti - ja heräteostoksiin menee nykyään enemmän rahaa kuin aiemmin, vaikkaki kertaostokset ovat pienempiä. Bisnesmalli toimii kuitenkin loistavasti, sillä asiakkaana olen tyytyväinen - vaikken niitä fyysisiä osia levyistä saakkaan - ja hinta on about kohdillaan.

iTunes. Aivan loistava.

:h:
aimohaiku

Re: iTunes

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

huima kirjoitti:Levyostokset perinteisessä muodossaan ovat taaksejäänyttä aikaa.
Minä olen sen verran vanhanaikainen, että haluan toistaiseksi edelleen ostaa cd-levyjä. Vaikka ne ovatkin tilaa vieviä ja sisällön saisi digitaalisessakin muodossa, haluan omistaa fyysisen esineen, kansiteksteineen ja mahdollisesti myös lyriikoineen. Samasta syystä en omista enää poltettuja levyjä.

En tosin käy enää levykaupassa kuuntelemassa levyjä, kuuntelen näytteet usein Amazonin sivuilta tai iTunesista ja tilaan levyn CDON:ista tai kannatan pienyrittäjää ostamalla levyn Tunnelin levystä.
Starflare

Re: iTunes

Viesti Kirjoittaja Starflare »

Hepulin paikka. Huiman teksti tulee luultavammin aiheuttamaan minulle painajaisia enemmän kuin mikään kokemani yli kymmeneen vuoteen. Komppaan tässä nyt Aimoa, mutta Aimo ostaa mielellään CD levyjä, kun minä taas ostan mieluiten LP levyjä. Bedlam aikoinaan sanoi että kansitaide on osa kokonaisvaltaista kokemusta jonka musiikki antaa, ja olen täysin samaa mieltä, lisäisin tähän luonnollisesti vielä lyriikat mukaan. Mutta se tärkein: mielestäni musiikkiin tulisi keskittyä kokonaisvaltaisesti kuuntelusession aikana, minä en kuuntele mitään taustamusiikkia kotonani, keskityn siihen sataprosenttisesti.
HoundDog

Re: iTunes

Viesti Kirjoittaja HoundDog »

Tuli nyt sitten tuota iTunes –shoppailua kokeiltua. Ostin yhden albumin joka löytyy jo hyllystäni, mutta vinyylinä. Oli pakon omainen tunne saada kyseinen platta soimaan myös kannettavassa soittimessa. Aika ei antanut periksi kirjasto keikalle (lisäksi epävarmuus kyseisen levyn löytymisestä kirjastosta vaikutti asioiden kulkuun), torrentit ei juuri sillä hetkellä tarjonneet mitään, joten sormet näppäimelle ja luottokortti vinkumaan.

Etukäteen olin jo rekisteröitynyt Applen palveluihin muita ostoksia tehdessäni, joten varsinainen esileikki ennen ostostapahtumaa oli omalta kohdalta hyvin pientä. Itse ostostapahtuman helppous jopa hämmästytti. Haulla hakemaan albumi, klikkaus kohtaan ’ostan’, varmistava kysymys ja lataus koneelle alkoi. Muutoinkin käyttöliittymä, toiminnan loogisuus ja ulkoasulliset seikat miellyttivät. Kymppi meni ja tukku hyvää mieltä tuli. Melkein liian helppoa ja mukavaa, jos ajattelee omaa rahankäyttöä tulevaisuudessa. No onneksi olen minäkin vanhankansan miehiä ja haluan ne platat fyysisesti käsiini. Silti tulen jatkossakin visiteeraamaan iTunesin palvelussa, jos en muuten, niin ainakin kuuntelemassa näytteet tulevista ostoksistani. Ostan sitten mistä ostan.
gullible

Re: iTunes

Viesti Kirjoittaja gullible »

huima kirjoitti: iTunes. Aivan loistava.
Aivan paska. Apple ryöstää paskasakin rahat.

Niin. Olen ostanut kaksi "levyä" itunesista. Dl meni hyvin, kunnes piti saada tauhka ipodiin. Ei mennyt. Jaaha, mitäs sitten. No päivitin ipodin systeemisoftan, jonka jälkeen meni. Tässä yhteydessä ipodista hävisivät kaikki kappaleet. Jouduin lataamaan kaiken musiikin uudelleen yhden illan kestävässä kiduttavassa sessiossa, jossa windows kaatuili ja ipodia piti aina välillä ladata.

Halusin soittaa kappaleita tietokoneellani toisella softalla ja polttaa kokoelma cd:n. Mikäs vittu tämä m4p-formaatti on? Jaha, suojattu - saa tehdä vain applen määrittämän määrän kopioita. Ei onnistu mp3:sten kopiointi muiden mp3:sten joukkoon.

Läppäri vaihtui. En pysty accessoimaan ostamaani musiikkia ulkoisella kovalevyllä ja kaiken huipuksi kun eilen (lento)koneessa yritin kuunnella toista ostamaani levyä niin se ei enää toimi: iPod hyppii kappaleiden yli 15 sekunnissa, luureista ei kuulu mitään ja sitten onkin ostettu musiikkikokemus nautittu.

Tekisi mieli nostaa oikeusjuttu petoksesta, mutten taida jaksaa. Kostan varastamalla ja huonolla julkisuudella.
Viimeksi muokannut gullible, 25.10.2005 15:38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
guyatone
Kitinäaddikti
Viestit: 75
Liittynyt: 15.08.2005 11:06
Paikkakunta: jynkkylä

Re: iTunes

Viesti Kirjoittaja guyatone »

joo, en tod. ala inssailemaan mitään pellesoftia koneelle. hyvä perusidea (mp3-ostaminen netistä) on kustu yhteensopivuus ongelmilla.
mieluummin ostan vaikka CDn yhden biisin takia ja kopion koko paskan omaan käyttöön. fuck em and their law.
If you want to fuck with eagles, you better learn to fly.
huima

Re: iTunes

Viesti Kirjoittaja huima »

guyatone kirjoitti:joo, en tod. ala inssailemaan mitään pellesoftia koneelle. hyvä perusidea (mp3-ostaminen netistä) on kustu yhteensopivuus ongelmilla.
Voit toki tehdä ostamistasi biiseistä mp3-tiedostoja.

On totta että iTunesin käyttämä DRM on joissain tilanteissa epämukavuustekijä - mutta itse näen sen pakollisena pahana, että koko ratkaisu voi olla olemassa ja että saan hankittua laillisesti musiikkia halvemmalla ja kätevämmin kuin CD-muodossa.

Kannattaa katsoa Wikipediasta:

http://en.wikipedia.org/wiki/FairPlay - kuvaus käytetystä DRM-teknologiasta

http://en.wikipedia.org/wiki/Advanced_Audio_Coding - kuvaus käytetystä audioformaatista
huima

Re: iTunes

Viesti Kirjoittaja huima »

gullible kirjoitti:Aivan paska. Apple ryöstää paskasakin rahat.
Et vain osaa?
gullible kirjoitti:Niin. Olen ostanut kaksi "levyä" itunesista. Dl meni hyvin, kunnes piti saada tauhka ipodiin. Ei mennyt. Jaaha, mitäs sitten. No päivitin ipodin systeemisoftan, jonka jälkeen meni. Tässä yhteydessä ipodista hävisivät kaikki kappaleet. Jouduin lataamaan kaiken musiikin uudelleen yhden illan kestävässä kiduttavassa sessiossa, jossa windows kaatuili ja ipodia piti aina välillä ladata.
Ikävää ja varmastikin todellinen bugi ollut. En vaan ole koskaan kokenut vastaavaa. Mikäli oikein muistan, ei iPod-udatejen pitäisi tyhjentää levyä - mutta se resetin tekeminen iPodille kyllä tekee sen.

Windowsin kaatuilulle taas en taas voi sanoa mitään. Kannattaisi toki kokeilla uudempia iTunes-versioita - sillä ko. softa on parantunut hurjasti, ja toiminee paremmin myös Windowsissa.
gullible kirjoitti:Halusin soittaa kappaleita tietokoneellani toisella softalla ja polttaa kokoelma cd:n. Mikäs vittu tämä m4p-formaatti on? Jaha, suojattu - saa tehdä vain applen määrittämän määrän kopioita. Ei onnistu mp3:sten kopiointi muiden mp3:sten joukkoon.
....
Läppäri vaihtui. En pysty accessoimaan ostamaani musiikkia ulkoisella kovalevyllä ja kaiken huipuksi kun eilen (lento)koneessa yritin kuunnella toista ostamaani levyä niin se ei enää toimi: iPod hyppii kappaleiden yli 15 sekunnissa, luureista ei kuulu mitään ja sitten onkin ostettu musiikkikokemus nautittu.
Kopioiden määrää IMHO ei ole rajoitettu, mutta voit authorisoida 5 tietokonetta soittamaan ko. kappaleita samanaikaisesti.

DRM-duojatut kappaleet voit toki kääntää mp3-muotoon ja käyttää niitä sitten muuallakin, jos niin haluat. Itse pyöritän kaikki musiikit iTunesissa.
gullible

Re: iTunes

Viesti Kirjoittaja gullible »

huima kirjoitti:
Et vain osaa?
Eikös se Applen käytettävyyden pitäisi olla jotain ihmeeellistä? Pidän omaa tietokoneen ajokorttiani kuitenkin hiukka vaffempana paperina kuin keskimääräisen windous-miehen, mutta silti jouduin tekemään 6 tuntia duunia, että sain homman pelaamaan. Olen sitä mieltä, että peruskäyttäjän ei pidä a) osata eikä b) joutua tekemään moista. Jos joku myy tuollaista palvelua niin katson ainakin oikeudekseni kertoa kertakaikkisen työläistä käyttäjäkokemuksistani kaikilla mahdollisilla foorumeilla, missä mac-uskovaiset ylistävät kovan käytettävyyden epäjumalaansa.

Uskokaa nyt, etten ole juuri milloinkaan joutunut käyttämään huonommin toimivaa vehjettä kuin iPod. Sanoessani tämän kommentin saan epäuskoista ja vähättelevää kommentointia mac-jengiltä, missä sanotaan, että hyvin ne toimii ja käyttäjässä on vika. Käyttäjässä on vika? Kyseessä on perkele korvalappustereo: miksei apple järjestä ipod-kursseja, jotta tumpelot käyttäjät oppivat käyttämään heidän täysin mahdottomia vehkeitään?

Konffisongelmista viis, mutta mitäs minun nyt pitäisi tehdä, kun ostamani ja ipodiin lataamani musiikki ei toimi?
HoundDog

Re: iTunes

Viesti Kirjoittaja HoundDog »

On se helppoa. Aivan liian helppoa. Kone muistaa loginit, pari kertaa *klik* *klik* ja there's your money gone. Ei siinä mitään, raha kasvaa puissa (joo joo, on siihen joku roiskinut rahtusen painomustetta jälkikäteen).
HoundDog

Re: iTunes

Viesti Kirjoittaja HoundDog »

Uuuhhh... Sweet... Mieleni tekisi:

http://www.apple.com/airportexpress/
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: iTunes

Viesti Kirjoittaja Vadim »

Mulla on toi Airport Express, ihan hyvä kapistus. Miinuspuolena se, että se soittelee ainoastaan iTunesista ulos tulevaa tavaraa, joten sitä ei voi käyttää esimerkiksi peleissä tai sensellaisissa. Se ei onnistuisikaan, sillä Airport puskuroi muutaman sekunnin streamiä, jotta häiriöt eivät suistaisi biisiä raiteiltaan.

Kaikkien noiden rajoitusten tiimoilta Apple käyttäytyy vähän niinkuin Microsoft, mitä en komppaa. Mutta no, käyttis ei kaatuile ja viruksista ei tarvitse kantaa huolta.
Tiikeriankka

Re: iTunes

Viesti Kirjoittaja Tiikeriankka »

iTunes on hevonvitunperseestä. Etenkin versio 6.0, koska siihen ei ole vielä lääkettä. Myydään musiikki jossain helvetin AAC-muodossa, jota eivät edes yleisimmät soittimet voi soittaa ja koodataan siihen joku typerä suojaus, jotta ei muotoa pysty edes vaihtamaan. Oma Zen ei nimittäin tuollaista hevonvitunperseen AAC:tä soita.
Vastaa Viestiin