Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Rouva Pupu

Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Tuli mieleen Katsoin leffan-topiikista. Jos minkäläiset kohtaukset ovat saaneet aikaan itkua ja inhoa. Aloinkin miettimään omia öklötyksiäni.

Kaikista suolenheilutteluista, kidutuksista sun muista mitä on vastaan tullut niin oma naamani vääntyi inhoasta elokuvassa American History X. Nimittäin kohtauksessa, jossa Derek pyytää "kauniisti" mustaa miestä asettamaan suunsa katukivetykseen, minkä jälkeen jalka laulaakin iloisesti saaden rumaa jälkeä aikaiseksi. Kohtauksen vaikutus johtunee siitä, että tapahtuma on todennäköinen, toisin kuin mahdolliset naamiomurhaajan visiitit.

Mikä elokuva/elokuvan kohtaus on saanut arvon kitisijän simpukkan kylmäksi, jättämään elokuvan kesken tai naamaan vääntymään inhosta?
Herra Manala

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Rouva Pupu kirjoitti:Mikä elokuva/elokuvan kohtaus on saanut arvon kitisijän simpukkan kylmäksi, jättämään elokuvan kesken tai naamaan vääntymään inhosta?
Ei nyt oikein tule elokuvia mieleen, mutta salkkareiden tunnari aiheuttaa kyllä em. efektejä.
daddykillkill

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

Maratoonarin kohtaus, jossa natsitohtori kuulustelee Dustin Hofmannia poraamalla dentistin tuoliin sidottua päähenkilöä ns. suoraan hermoon menee multa edelleen ns. yli. Siihen on hammaslääkärikammoisen vaan niin helppo samaistua, vaikka kohtauksen kameratyöskentely onkin erittäin hienovaraista.

Manaaja heitti aikanaan teininä aika pahasti yli, mutta nyt aikuisena pakanana pystyy katsomaan "Ziisus fuck mii!" -kohdatkin suunnilleen naama peruslukemilla.
ninnithequeen

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Taisi olla minisarja kuningatar Elisabetista, kun hää määräsi tyypit suolestettavaksi elävältä. Hyvin oli kohtaus tehty, kaikki näytettiin, yök.

Tuo katukivetysjuttu jäänyt myös mun mieleen.
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

Rouva Pupu kirjoitti:Kaikista suolenheilutteluista, kidutuksista sun muista mitä on vastaan tullut niin oma naamani vääntyi inhoasta elokuvassa American History X. Nimittäin kohtauksessa, jossa Derek pyytää "kauniisti" mustaa miestä asettamaan suunsa katukivetykseen, minkä jälkeen jalka laulaakin iloisesti saaden rumaa jälkeä aikaiseksi. Kohtauksen vaikutus johtunee siitä, että tapahtuma on todennäköinen, toisin kuin mahdolliset naamiomurhaajan visiitit.
Mä olen aina halunnut nähdä tuon elokuvan, mutta en tiedä, haluanko enää. Oon vähän yliherkkä tollasten kohtausten suhteen. :/
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Elppis »

The Cubessa oli karsea kohtaus kun suolta rullattiin vatsasta ulos hitaasti.

American history X:n kohtaus tuli mieleen ennenkuin luin Pupun postauksen loppuun.

Stephen Kingin leffoissa on moniakin - the Tick, IT ym. joissa on karseita "jalat kuorioutuu niskasta"- kohtauksia.
The great club outshines the individual, always and forever.
NegaDuck

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

The Thing, Kärpänen ja Kärpänen II sisältävät vallan ällöjä kohtauksia, mutta ovat kauhurainoja, joten ällöily ei välttämättä tee samalla tavalla pahaa kuin jossain vakavassa elokuvassa oleva kohtaus.
Elppis kirjoitti:The Cubessa oli karsea kohtaus kun suolta rullattiin vatsasta ulos hitaasti.
Tarkoitit varmaan The Celliä? Mutta Cubessakin oli kyllä parit ällöt (mies pilkkoutuu kuutioiksi, toisen miehen naama sulaa happoon).
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Elppis »

NegaDuck kirjoitti:The Thing, Kärpänen ja Kärpänen II sisältävät vallan ällöjä kohtauksia, mutta ovat kauhurainoja, joten ällöily ei välttämättä tee samalla tavalla pahaa kuin jossain vakavassa elokuvassa oleva kohtaus.
Elppis kirjoitti:The Cubessa oli karsea kohtaus kun suolta rullattiin vatsasta ulos hitaasti.
Tarkoitit varmaan The Celliä? Mutta Cubessakin oli kyllä parit ällöt (mies pilkkoutuu kuutioiksi, toisen miehen naama sulaa happoon).
Ah joo, meni sekaisin.
The great club outshines the individual, always and forever.
Rouva Pupu

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Xiberia kirjoitti: Mä olen aina halunnut nähdä tuon elokuvan, mutta en tiedä, haluanko enää. Oon vähän yliherkkä tollasten kohtausten suhteen. :/
Kyllä mä suosittelen katsomaan.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Toisin kuin nuorena, nykyisin ongelmanani on lähinnä ettei elokuvien ällökohtaukset juurikaan vaikuta koska niiden tietää olevan vain spesiaaliefektejä. Ehkä tämän vuoksi esim. Ichi the Killerillä ei ollut minuun mitään vaikutusta. Ehkä aidon näköiset "hammastikkuja kynsien alle" ja silmien vahingoittamiskohtaukset tarttuvat kuitenkin jollain tasolla primäärisiin luolamiesvaistoihini. Telkkarista tuli keväällä ja kesällä niitä tunnin mittaisia kauhupläjäyksiä, yhdessä niistä (Japaniin sijoittuva tarina) oli juuri sellainen kynnen alle neuloja-kohtaus joka hieman värisytti, ja Tuntemattomassa Sotilaassakin (kirja) ollut kuvaus kuinka erään sotilaan raahautuessa maata pitkin hänen kyntensä taittuvat ympäri jne. En tiedä miksi kynsivauriot niin pelottavat, eihän siihän kuole ja on mulla todellisuudessakin joskus kynnet vioittuneet eikä se NIIN kamalaa ollut. Pikkaisen sormenpäitä särki jonkin aikaa.

Kaikkein suurimman reaktion aiheuttavat tietenkin kuolemavideot joiden tietää tai otaksuu olevan totta, vaikka visuaalisuus ei olisi kovin kummoista. Kaiketi sellaiset Faces of Death-tyyppiset pläjäykset, vaikka osa niistäkin on kuulemma feikkejä.

Esim. muistaakseni Michael Mooren "Bowling for Columbine":ssa oli lyhyt videopätkä jossa kadulla riidelleistä miehistä toinen ottaa yllättäen aseen esiin ja ampuu toista osapuolta useita kertoja tämän tuupertuessa maahan, se hätkähdytti. Samaten aikoinaan näkemäni epäselvä italiankielinen(?) nettivideo missä jotain formularataa ylittäneistä kahdesta miehestä toinen ei ennättänytkään yli, vaan päälle täysillä hönkinyt kilpa-auto katkaisi hänet keskeltä kahtia kuin iso miekka. En ole satavarma oliko kyseessä feikki vai tositapaus, mutta ainakin vaikutti häiritsevän aidolta. Kehon puolikkaat vaan lentelivät aivan eri suuntiin... Saatana.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Storia

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Storia »

Frederik Krueger kirjoitti:Toisin kuin nuorena, nykyisin ongelmanani on lähinnä ettei elokuvien ällökohtaukset juurikaan vaikuta koska niiden tietää olevan vain spesiaaliefektejä.

Esim. muistaakseni Michael Mooren "Bowling for Columbine":ssa ollut lyhyt videopätkä jossa kadulla riidelleistä miehistä toinen ottaa yllättäen aseen esiin ja ampuu toista osapuolta useita kertoja tämän tuupertuessa maahan hätkähdytti.
Samaa mieltä, mutten koe tuota kyllä ongelmaksi :wink: Todellisuus on aina tarua kauniimpaa tai kauheampaa - miten päin vain. Ilta-uutisissa on normisti enemmän kauhua kuin jossain tekemällä tehdyssä suolestuksessa.
Tuon Bowling for Columbine -kohtauksen muistan minäkin. Muutenkin ne useat, haastatellut pro-pyssyt ääliöt oli niin kauhistuttavia, että sai taas inhoamaan aseita entistä enemmän.
NuoriDaavid

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Veljen itsemurhan (hirtti itsensä) jälkeen kaikki elokuvien hirtto- ja hirttäytymiskohtaukset ovat vaikuttaneet voimakkaasti.

Melko pian itsemurhan jälkeen olin katsomassa Stephen Kingin Uinu uinu lemmikkini (muistaakseni). Siinä vanha nainen tekee itsemurhan hirttäytymällä. Tuli elokuvateatterissa aivan mielettömän ahdistava olo, en tietenkään pystynyt ko. kohtausta katsomaan ja teki mieli rynnätä ulos.
Avatar
Mirkku
Kitisijä
Viestit: 1286
Liittynyt: 20.08.2008 12:54

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Mirkku »

Uudessa Rambossa on aika oksuja kohtia liittyen Kambodzan kansanmurhiin (tai johonkin sellaiseen). Näyttävät kummallisen realistisilta uutispläjäyksiltä. Olen varmaan ainoa, jolla vesi herahti silmiin Ramboa katsoessa :oops:.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Frederik Krueger kirjoitti:Ehkä tämän vuoksi esim. Ichi the Killerillä ei ollut minuun mitään vaikutusta.
Kun nyt muistilokeroitani kaivelen, ehkä "ei mitään vaikutusta" oli hieman liioittelua, mutta you get the point. Ehkä pahimmat "hakataan ensin naama muusiksi ja sitten raiskataan"-tapaiset ylisadistiset kohtaukset saivat hieman miettimään elokuvan ohjaajan tunne-elämän ja japanilaisen kulttuurin kiemuroita. Ovatkohan ne ihan terveitä sielläpäin?
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Bliss

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Olen poikkeava nyyhkypehmo, ja vastaan jotain ihan muuta...
Paha Maa- leffassa kun Petteri Summasen esittämä poliisin leski pahoinpiteli pientä poikaansa. Ei vaan pysty...
NuoriDaavid

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

exPertti kirjoitti:
Bliss kirjoitti:Olen poikkeava nyyhkypehmo, ja vastaan jotain ihan muuta...
Paha Maa- leffassa kun Petteri Summasen esittämä poliisin leski pahoinpiteli pientä poikaansa. Ei vaan pysty...
Se koko leffa veti kyllä aika hiljaiseksi. "Anna pahan kiertää". Ei se poikien poishakeminenkaan tai pölynimurikauppiaan itsemurhayritys mieltä ylentänyt.

Hitto, olinkin jo unohtanut. Tuhannet kiitokset.
Täytyypä jättää tuo filmi katsomatta. En halua itselleni ehdoin tahdoin pahaa oloa.

Olen niin lälläri, että lopetin Todistettavasti syyllinen -sarjankin katsomisen, kun siinä oli aina niin surullisia tarinoita.
Geep

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Geep »

Bliss kirjoitti:Olen poikkeava nyyhkypehmo, ja vastaan jotain ihan muuta...
Paha Maa- leffassa kun Petteri Summasen esittämä poliisin leski pahoinpiteli pientä poikaansa. Ei vaan pysty...
Koko leffa oli mulle vähän liikaa, tuli painajaisina viikon verran ja ahdisti valveillakin. Kavereiden mielestä olin vähintäänkin friikki fiiliksineni.
Mirkku kirjoitti:Uudessa Rambossa on aika oksuja kohtia liittyen Kambodzan kansanmurhiin (tai johonkin sellaiseen). Näyttävät kummallisen realistisilta uutispläjäyksiltä. Olen varmaan ainoa, jolla vesi herahti silmiin Ramboa katsoessa :oops:.
Aaah! Ahdistava kokemus tämäkin leffa. Elävänä mielessä hyökkäys kylään kun lapsista osat lenteli yms. Tätä ennen en ollutkaan itkeny fiktioroinalle ties kuin moneen kuukauteen, Ramboon voi aina luottaa. :P

Telkusta tuli joku ruotsalainen pätkä kuukaus takaperin, en vaan muista nimeä. Siitä jäi mieleen kohtaus, jossa isä tulee kerjäämään tytöltään keskellä yötä. "Ottaisit vähän suuhun, kiltti" - onneksi alkuperäiskielellä pyyntö kadonnut jo mielestä.

Leffojen kohdalla muistini ei vaan toimi, tolkuttomasti ällökohtauksia nähty. Niitä sellaisia, joita miettii vähän myöhemminkin.
Storia

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Storia »

NuoriDaavid kirjoitti:
exPertti kirjoitti:
Bliss kirjoitti:Olen poikkeava nyyhkypehmo, ja vastaan jotain ihan muuta...
Paha Maa- leffassa kun Petteri Summasen esittämä poliisin leski pahoinpiteli pientä poikaansa. Ei vaan pysty...
Se koko leffa veti kyllä aika hiljaiseksi. "Anna pahan kiertää". Ei se poikien poishakeminenkaan tai pölynimurikauppiaan itsemurhayritys mieltä ylentänyt.

Hitto, olinkin jo unohtanut. Tuhannet kiitokset.
Täytyypä jättää tuo filmi katsomatta. En halua itselleni ehdoin tahdoin pahaa oloa.

.
Kaikki mitä olen tuosta leffasta kuullut alusta asti on tukenut sitä intuitiota, että sitä ei kannata katsoa. Juuri tuollaista tosielämän kauhua pahimmillaan; sukupolvesta toiseen periytyvät samat tavat, luutuneet asenteet ja itsetuho. Tosiaan hyvä että muistutitte nyt kun on oikein tässä jonkinmoinen leffakausi meneillään.
Herra Manala

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Bliss kirjoitti:Olen poikkeava nyyhkypehmo, ja vastaan jotain ihan muuta...
Paha Maa- leffassa kun Petteri Summasen esittämä poliisin leski pahoinpiteli pientä poikaansa. Ei vaan pysty...
Okei. Salkkareiden tunnareiden lisäksi tää oli toinen, joo.

Joka tapauksessa ko. leffa kannattaa ehdottomasti katsoa. Itse asiassa voisin katsoa sen jo uudelleen "pitkästä aikaa". Leffa on ahdistava mutta sou not, elämä on.
ninnithequeen

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Mikähän hiton leffa se oli, joka just tuli taas telkkarista (en kattonu toista kertaa) kun tää perheen teinitytön poikaystävä piinaa koko perhettä? Pääosissa Mark Wahlberg ja Gil Grissom (William Petersenkö se on oikeesti?). Siin on semmonen kohtaus kun kutsuvat koiraansa, ja pian koiraluukusta työntyykin koiran pää - pelkkä pää....Hyi saatana mä näin painajaisia siitä.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Mielestäni keskustelu meni vähän sivuraiteelle Pahan Maan mainitsemisen myötä, mutta olkoon. "Koskettavin elokuva"-äänestys oli joskus aikaisemmin jossa Pahasta Maasta muistaakseni puhuttiin pitkä tovi. No joo mainitsin minäkin Jaakobin Painajaisen joka on myös osittain tai oikeastaan pääasiassa draamaa.

Elokuva (Paha Maa) käsittelee ahdistavia asioita perisuomalaisesta näkökulmasta mutta en usko että ND herää yöllä kylmänhikisenä omaan huutoonsa sen nähtyään. Näyttelijätyö jne. on niin hyvää että kyllä ND:nkin kannattaa se katsoa. Väittäisin pikkaisen liioitteluksi ettei sitä kannata katsoa koska tulee niin paska olo. Tai no, onhan meitä moneen junaan ja resiinaan, jotkut niistä sivuraiteilla.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

ninnithequeen kirjoitti:Mikähän hiton leffa se oli, joka just tuli taas telkkarista (en kattonu toista kertaa) kun tää perheen teinitytön poikaystävä piinaa koko perhettä? Pääosissa Mark Wahlberg ja Gil Grissom (William Petersenkö se on oikeesti?). Siin on semmonen kohtaus kun kutsuvat koiraansa, ja pian koiraluukusta työntyykin koiran pää - pelkkä pää....Hyi saatana mä näin painajaisia siitä.
No sehän oli tietenkin Fear. Se koiranpää oli feikki, ei oikea. Mua ei itkettänyt, oikeastaan otti päähän koko kohtauksen aneemisuus ja ennalta-arvattavuus.

Elokuva oli kokonaisuudessaan aika paska mutta ihan loppu oli suht kiva "perhe taistelee yhdessä kotiin tunkeutuvia rauhanrikkojia vastaan"-näkökulmasta.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Herra Manala

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Frederik Krueger kirjoitti:Elokuva (Paha Maa) käsittelee ahdistavia asioita perisuomalaisesta näkökulmasta mutta en usko että ND herää yöllä kylmänhikisenä omaan huutoonsa sen nähtyään. Näyttelijätyö jne. on niin hyvää että kyllä ND:nkin kannattaa se katsoa. Väittäisin pikkaisen liioitteluksi ettei sitä kannata katsoa koska tulee niin paska olo. Tai no, onhan meitä moneen junaan ja resiinaan, jotkut niistä sivuraiteilla.
Joo, kyllä elokuva "Matti" aiheutti paskemman olon, jos olon paskuus mitataan sillä että tekee mieli juoda itsensä hengiltä ja viiltää sitten ranteensa auki.
Bliss

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Frederik Krueger kirjoitti:Mielestäni keskustelu meni vähän sivuraiteelle Pahan Maan mainitsemisen myötä, mutta olkoon.
Niin, mitäs mainitsin.

Toisenlaisen mainitakseni, vuosien takainen mukahauska Bad Taste on yhtä ällötystä alusta loppuun. Vei muuten voiton mun henkilökohtaisessa Huonoin Elokuva -kisassa. (Aikaisemmin ykköspaikkaa piti Alaston lounas, joka sekin on rasittavuudessaan aika etova)
ninnithequeen

Re: Etovat, kamalat ja öklöt leffakohtaukset.

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Siis Bad Tastehän on aivan loistava :D
Vastaa Viestiin