Oman musiikkimaun laajeneminen

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Terve vaan palstalaisille!

Tässä vuosien vieriessä on huomannut että oma musiikki maku on muuttunut, tai tarkemin sanottuna laajentunut. Musiikki jolle ennen ei löytynyt tasan mitään jalan sijaa mun stereoista, ovat saaneet kasvassa määrin soittoaikaa.

Ensin huomasin ett kaikki house ei olekkaan paskaa, vaikka aika monta vuotta olin siitä varma. Kuuntelin Daft Punkin "alive" livelevyn ja joutui nöyrtymään ja nostamaan DF;n ukoille hattua. Uskomattoman hyviä remiksejä ja tajuton live-tunnelma läpi levyn.

Seuraavaksi alkoi uppoamaan breakbeat, jota olin aina pitänyt liian löysänä tanssimusiikiksi. Sieltä löyty far too loud, headphonics, Breakfastaz ja muita.

Sitten eksyin hämärille vesille, nimittäin erinmoisten mutkia kautta päädyin breakcoreen ja sieltä smashcoreen. Ensimäinen noista on suhteellisen laajahko genre pääsääntöisesti aika väkivaltaista musiikia, mutta suuntia on monia. Esimerkiksi tämä vetäisy on toiminut koulussa tehtäviä tehdessä oikein mahtavasti. ja hyvä meno myös aamuihin. Ei kaikkiin hetkiin, mutta tossa jostian syystä toimii.



Sitten breakcoren sairas pikkuserkku sai otteen, eli smashcore. Tai no, tuota rajausta on vaikea tehdä, smashcore lienee breakcorea kieli poskessa ja sämpläten toisten biisejä humoristisellla asenteella.

Tässä lajin kummisedän taidonnäyte; Shitmat. Biisistä kerennyt bongaa ainaki ren and stimpyn tunnarin, ace of spadesin ja pari muuta tuttua. Sekopäistä menoa, mutta arvostan. Herran Suomen keikka oli kuulemma aivan loistava, mm: paini boksereissa yleisössä, pummi röökiä, lauloi ties mitä biisejä.. Kys videon kooste löytyy tuubista myös.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=akzvEzkiPqk[/youtube]

Sitten viimeisin oman rajan rikkominen on dubstep, pari vuotta olin täysin vastaan ja aivan varma ettei tuosta koskaan löydy mitään minulle. Nooh, nyt sitten hetken kateltua joutuu toteamaan että jotenkin sieltäkin löytyy soundia jotka osuu juuri siihen oikeaan kohtaan, ehkä eniten sen takia että on dubstepissa on aika tumma ja rujo meininki. Sopii jotenkin kotinyökyttelyyn oikein hyvin, bileissä tuota ei ehkä jaksa puolta tuntia kauempaa.

Tässä maistiaikseksi Stenchmania, suoraan ukkelin makuuhuoneesta:
ps. basso isolle!

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=AncwTQbahSU[/youtube]

Onko teitä siunattu musiikillisen tajuntanen laajenemisella? Jos näin, niin jaa toki se kanssamme tähän topikkiin!
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Manaaja

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Haemaeraemies kirjoitti: Onko teitä siunattu musiikillisen tajuntanen laajenemisella? Jos näin, niin jaa toki se kanssamme tähän topikkiin!
No joskus en pystynyt kuuntelemaan Kaija Koota, enkä pysty edelleenkään. :( Eli ei kai sitte. :(

Aika hyvää puskua toi cardopusheri kyl.

Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Manaaja kirjoitti: Aika hyvää puskua toi cardopusheri kyl.
Joo, harmin paikka että se on jättäny ton brekcore /smashcoren. Spotifyistä löytyy sen levy Unite Means Power joka on kyll kova veto ,puoleksi tollasta random-räimettä ja puoleksi dubsteppiä.

Toi dubstep on vieny kyll monta hyvää junkka / whatnot tuottajaa mukanaan.. Ei silti, hyvin toi cardo puskee tuota dubsteppiäänkin, Low end legacy on aika väkevä nyökyttely.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

hahaah, ei hitto kuinka brutaalia menoa.

Breacore artisti Duran Duran Duran (Duranx3) remiksannu Slayeriä.



Huhhuh, naapurit arvostaa.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Haemaeraemies kirjoitti:Terve vaan palstalaisille!
No moi!
Tässä vuosien vieriessä on huomannut että oma musiikki maku on muuttunut, tai tarkemin sanottuna laajentunut.

Ensin huomasin ett kaikki house ei olekkaan paskaa
...
Seuraavaksi alkoi uppoamaan breakbeat
...
Sitten eksyin hämärille vesille, nimittäin erinmoisten mutkia kautta päädyin breakcoreen ja sieltä smashcoreen.
Pahus, oletin että olet laajentanut musiikkimakuasi tietokonemusiikista ihan uusiin ulottuvuuksiin. Minähän en musiikista mitään tiedä, mutta minusta tuo paikallisen kuntosalin aerobic-tunneilta kuulostava listasi kuulostaa vähän samalta kuin numba kertoisi laajentaneensa musiikkimakuaan death metallista black metalliin, curse metalliin ja fuckyourmotherandhersontoo-metalliin.

Oma musiikkimakuni laajenee siten että kuulen jossain ohimennen kappaleen josta pidän, ja kyseinen kappale ja mahdollisesti pari muuta samalta artistilta eksyy sitä kautta soittolistalleni. En juurikaan kumartele tai pyllistele millekään genreille kokonaisuudessaan, vaikka joistakin löytyy kiinnostavia kappaleita vähemmän. Siellä ovat soittolistallani sopuisasti peräkkäin Pink Floydit, Johanna Kurkelat, Rammsteinit, Bette Midlerit, Garbaget, Jonna Tervomaat, Rob Zombiet, Britney Spearsit, Nightwishit, The Who, Ladytronit ja Chumbawambat.

Ps. Lupaan kuunnella näytteesi läpi ehtiessäni, ties vaikka innostun niistä jostain. Jotain "konemusiikkia" on joskus päässytkin soittolistoilleni, en tiedä genrejä. Kai ne jotain body rhytm core combat spinningiä olivat.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Frederik Krueger kirjoitti:Ps. Lupaan kuunnella näytteesi läpi ehtiessäni, ties vaikka innostun niistä jostain.
Jäi tällä kertaa tajunta laajentumatta, ei vaan palvele musiikillisia perustarpeitani. Eipä voip mittään.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Gat »

Frederik Krueger kirjoitti: Pahus, oletin että olet laajentanut musiikkimakuasi tietokonemusiikista ihan uusiin ulottuvuuksiin. Minähän en musiikista mitään tiedä, mutta minusta tuo paikallisen kuntosalin aerobic-tunneilta kuulostava listasi kuulostaa vähän samalta kuin numba kertoisi laajentaneensa musiikkimakuaan death metallista black metalliin, curse metalliin ja fuckyourmotherandhersontoo-metalliin.at.
Komppaan.
Itse olisin sanonut samaa Hämiksestä, mutta en olisi malttanut olla vittuilematta. Lisäksi Hämärämies käyttää tuossa genrenimiä, joita en ole ikään kuullutkaan. Mun korviin samaa teknoa tai dancea tai mitälie kakki. Ja tekno sekä dance on siis paskaa. Jos mun pitäis jotain niitä nimetä, niin ehkä 90-luvulla Sven Vath ja Daft Punk teki jotain vaikutusta. Mutta siis vain videoiden kautta. Se kun oli aikaa, jolloin musiikkkanavilla jopa näytettin musikkivideoita, vittu. Muuten en olisi niitäkään orkestereita havainnoinut.

Liian määritellyt genrejaot on minusta perseestä. Parhaat aktit on usein tyylejä sekoittavia. Minulla laajenee useimmiten niin, että kuulen jotain tyyliä, josta en olisi luullut digastelevani, mutta kun yksi akti on kolahtanut, olen etsinyt samasta genrestä vastaavia fiboja aiheuttavia. Näin maalaustaiteessakin esim. ennen tylsänä pitämäni surrealismin löysin Mattan kautta.

Musiikissa barokkia olen lähtenyt kuuntelemaan Bachin johdattamana.
"Taide"poppia herkkien naisartistien kautta.
Bluesrokin alkuun AC/DC, tietysti.
Varsinaista heviä pidin paskana, koska sitä suositteli JuhaniTurbohaltija, joka kuunteli lähinnä sukkahousuheviä kuten Helloweenia. Itse sitten löysin Death ja Black Metallin. Morbid Angelista henkisen kotini. :D

Ja tuokaan ei olisi onnistunut ilman wanhan ajan yleissivistäviä musiikkikanavia.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Gat kirjoitti: Parhaat aktit on usein tyylejä sekoittavia.
Ensimäinen lauseesi josta olen täysin samaa mieltä. Se ettet sinä tai reterik tunnista genrerajoja breakbeat - breakcore välillä esimerkiksi, ei tarkoita ettei niitä ole. Breakcorella on tunnusmerkkinsä jotka näkee jo 100 km päästä jos alaa yhtään harrastaa.. Kuten myäs breakbeatilla on omansa.

Smashcore nimitys on sitten kyll genre-runkkausta,sen myönnän itsekkin. Mutta Dubstep kyllä on ns oma juttunsa, sen verran selvästi tunnistettavaa soundia ja elementtejäkin sekin sisältää, ettei sitä voi niputtaa dubin, junglen / drum and bassin tai triphopin alle, vaan se kombo noita kaikkia.

Reterikille pisteet yrityksestä, en olettanut että uppoaa, mutta kohteliasta maistaa.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
bedlam

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Frederik Krueger kirjoitti: Pahus, oletin että olet laajentanut musiikkimakuasi tietokonemusiikista ihan uusiin ulottuvuuksiin.
En mää edes olisi ikinä tajunnut, että nuo näytteet edustavat jotenkin ihan eri musiikkityylejä. Itte olen kuitenkin diggaillut elinikäni aikana kovasti mm. Pekka Pohjolan, Deathin, Mari Rantasilan ja Prodigyn biiseistä. Enkä ole tuumaillut, että olisin ollut missään kohtaa ollut jotenkin erityisesti laajentamassa musiikkimakuani. Hyvä musiikki on hyvää musiikkia.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

bedlam kirjoitti: En mää edes olisi ikinä tajunnut, että nuo näytteet edustavat jotenkin ihan eri musiikkityylejä. ... Hyvä musiikki on hyvää musiikkia.
Siis meinaat varmaan breakcore - smascoren välillä eroa. No ei sitä varsinaisesti olekkaan muuta kuin siinä että smashcore tyypit tekee biisinsä sämpläämällä paljon muilta, usein humoristisessa mielessä.

Mutta et kai ny sano ett toi dubstep kuulostaa samalta kuin breakcore? :D
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

No, jos jotain muuta sitten kun tietokone musiikkia. Jotku saattavat tietää Messer Chups nimisen kokoonpanon? Noh, heillä on myös vanhempi ja paaljon hämämpi proggis, nimittäin Messer Fur Frau Müller.



Surffikitaroita, analogisyntikoita ja perkeleen happoinen lounge-meininki.
Kelpaa.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
bedlam

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Haemaeraemies kirjoitti: Siis meinaat varmaan breakcore - smascoren välillä eroa. No ei sitä varsinaisesti olekkaan muuta kuin siinä että smashcore tyypit tekee biisinsä sämpläämällä paljon muilta, usein humoristisessa mielessä.

Mutta et kai ny sano ett toi dubstep kuulostaa samalta kuin breakcore? :D
Joo, siis oli tuo naamaripäiden pätkä sellasta vähän rauhallisempaa menoa. Mutta noiden välinen ero on varmaan suunnilleen sama sinulle kuin minulle vaikka Slayerin ja Panteran ero. Vaikka se minun korvaani onkin suuri, niin en sitä "musiikillisen tajunnan laajenemiseksi" mitenkään osaisi kutsua.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

bedlam kirjoitti: Mutta noiden välinen ero on varmaan suunnilleen sama sinulle kuin minulle vaikka Slayerin ja Panteran ero. Vaikka se minun korvaani onkin suuri, niin en sitä "musiikillisen tajunnan laajenemiseksi" mitenkään osaisi kutsua.
Ei, näen kyllä Panteran ja Slayerin välillä suuriakin eroja ja omanlaisiaan nyansseja, koska molemmat on minulle tuttuja. Mutta tajuan pointtisi kyllä, vaikea nähdä eroa jos ei tunne alkuperää.

Se miksi nimesin topicin kuten nimesin, on siinä että omalla kohdallani tuo breakcore ja dubstepin hyväksyminen ovat olleet rajojen rikkomista, koska aika monta vuotta olen ollut molempia vastaan, ja nyt on taas tultu siihen, että molemmat kiinnostaa.

Uskon ett kaikki missä on 4x4 kickki kuulostaa helposti samalta eikä joku vaivaudu tekemään sitten enään eroa housen, trance, psytrance, hardcoren, gabberin ja ties minkä välillä, vaikka jokainen noista on oma pelinsä.
Kaikki yhdistää ainoastaan kickin 4x4 rytmi.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
bedlam

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Haemaeraemies kirjoitti:Se miksi nimesin topicin kuten nimesin, on siinä että omalla kohdallani tuo breakcore ja dubstepin hyväksyminen ovat olleet rajojen rikkomista, koska aika monta vuotta olen ollut molempia vastaan, ja nyt on taas tultu siihen, että molemmat kiinnostaa.
Okei, no nyt tajusin mistä on kyse :)
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Gat kirjoitti:Komppaan.
:cry:
Itse olisin sanonut samaa Hämiksestä, mutta en olisi malttanut olla vittuilematta. Lisäksi Hämärämies käyttää tuossa genrenimiä, joita en ole ikään kuullutkaan.
Ekanakin, minähän vittuilin parhaani mukaan! Mitä luulet viittaukseni "paikallisen kuntosalin aerobic-tuntien nimiin" olleen?

Toiseksikin, sillä ei ole väliä tunteeko genrenimet koska Hämis laittoi mielestäni ansiokkaasti esille esimerkkejä tarkoittamistaan musiikkityyleistä. Enempää ei olisi mielestäni voinut vaatiakaan.
Mun korviin samaa teknoa tai dancea tai mitälie kakki.
No, annetaan kaikkien kukkien kakkia. Vinoiluni koski lähinnä sitä ettei laajentuminen ollut ulkopuolisen taviksen silmin tapahtunut kohteelle tyystin epätavallisille ja odottamattomille musiikkityyleille, vaan pysyttiin omalla tutulla mukavuusalueella. En sinänsä ottanut kantaa minkään genren paskuuteen. Makuasiat ovat kuin perseenreikiä: voimme kiistellä niistä vaikka kuinka kauan, mutta paskalta ne lopulta maistuvat kaikki.

Ehkä lähimmäksi mainittuja genrejä pääsee soittolistallani Ladytron, mutta kai se on vain jotain tavanomaista elektropoppia. Descent 2-pelin "Cold Reality"-kappaleesta olen pitänyt aina myös, en tiedä mihin genreen se kuuluu vai kuuluuko mihinkään (musa kuuluu paremmin jos menee linkin taakse Youtuubiin ja laittaa HQ päälle).

http://www.youtube.com/watch?v=bQJtEDO0xNo





Ai niin ja soittolistallani olevat monet Rob Zombie-kappaleet ovat itseasiassa uudelleenmiksauksia, teknoversioita(?).
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Manaaja

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

bedlam kirjoitti:Mutta noiden välinen ero on varmaan suunnilleen sama sinulle kuin minulle vaikka Slayerin ja Panteran ero. Vaikka se minun korvaani onkin suuri, niin en sitä "musiikillisen tajunnan laajenemiseksi" mitenkään osaisi kutsua.
En mä erota yhtään. Mun mielestä noi kuulostaa ihan samalta kuin kaikki muukin hämiksen musa.

Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6685
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja aasi »

Mä en tiedä musiikkimaun laajenemisesta, mutta tajunta ainakin laajenee kun spotifyn kanssa haluaa ensin kuulla yhden biisin, ja sitten unohtaakin soittamaan hakusanan antamaa listaa läpi.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
bliss

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja bliss »

Mä olen musiikillisesti kamalan konservatiivinen enkä edes halua laajentaa tajuntaa.
Toi Cardopusher kuulosti painajaisunen taustamusiikilta :shock:
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Oman musiikkimaun laajeneminen

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

bliss kirjoitti: Toi Cardopusher kuulosti painajaisunen taustamusiikilta :shock:
Kyyllä, saan tuosta itse aika ajottain jotain semi-karmeita visioita, joita ei ehkä edes kehtaa pukea sanoiksi nykyisen sananvapaus-käsitteen vallitessa. Ei se ole hyvä sen takia että se olisi kaunista ja kivaa, se on hyvä sen takia että siinä on hyperaktiivisen armoton meininki jota on höystetty rentouttavalla aivojen sulaamisella. Toimii koulutyössä kun on jossain meluisassa tilassa teinien kanssa , munakas +200 bpm gabber-kick häivyttää kälättävät pissikset.

Jotain siinä on, mutta se ei ole mitään mitä lapsille kannattaisi opettaa. Mutta toisaalta, kaverin 5 vuotias poika kyllä diggailee eniten aina niistä hämyistä seteistä mitä siellä soi.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Vastaa Viestiin