Kerkko Koskinen @ Tavastia 5.11.2005

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
aimohaiku

Kerkko Koskinen @ Tavastia 5.11.2005

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

Kerkko Koskinen @ Tavastia 5.11.2005

Hetken mielijohteesta suuntasin lauantai-iltana askeleeni jälleen kerran kohti Tavastiaa, jossa musisoisi edesmenneen Ultra Bran keulahahmo ja sävellysvastaava Kerkko Koskinen. Murehtiminen ennakkolipun puutteesta oli turhaaa, sillä yllätyksekseni Kerkko ei ollut myynyt klubia täyteen ja lippuja sai oveltakin. Kummallista ottaen huomioon sen, että herra keikkailee varsin harvoin, uusi levy on vasta julkaistu ja oli vielä lauantai-ilta. Ehkä ihmisten maku on huono. ;)

Kerkon kolkko lauluääni ei varmasti miellytä kaikkia. Minua se ei häiritse, mutta ei anna aihetta kehuihinkaan. Tämän kokoonpanon paras anti on upeissa biiseissä sekä lahjakkaista muusikoista kootussa bändissä. Musisoimassa oli tällä kertaa Kerkon lisäksi kahdeksan muuta muusikkoa. Settilistaa en jaksanut kirjoittaa, mutta yhtä lukuunottamatta biisit olivat ”Rakkaus viiltää” ja ”Lolita” –levyjen kappaleita

Ja kylläpä tämä kuulostikin hyvältä. Ei meinannut sitten millään pysyä aloillaan, niin tarttuvia nämä osin ultrabramaiset ja osin jatsahtavat kappaleet ovat. Vaikka sali ei ollut täynnä, juhlakansa oli sitäkin innostuneempaa ja maestrokin näytti tilanteesta nauttivan. Ilmeisesti tapojensa mukaan taiteilija ei juurikaan kommunikoinut yleisön kanssa kiitoksia lukuunottamatta. Hauskan lisän keikkaan toivat Suomen hauskimman rumpali-perkussionistin Antti Lehtisen välispiikit: ”Onko teillä kivaa? – Ei ole meilläkään”.

Minulla oli kivaa. En ole pitkään aikaan musiikillisista syistä näin leveä virne naamallani Tavastialta poistunut. Vaikka Ultra Bra jälkeläisineen jakaa mielipiteitä, minulle UB, SMG ja Kerkko Koskinen edustavat kotimaista rockia parhaimmillaan.

Ne muistuttavat ajasta, jolloin muusikoilta vielä edellytettiin soittotaitoa.