"Girls on Film":in muistan Helsingin musiikkikanavilta, mutta en mitään sensuroimatonta versiota. Ei tehnyt vaikutusta jo paatuneeseen himorunkkariin.
Tässäkö ehkä kysellään emotionaalisia elämyksiä, eikä pikkurilli pystyssä älyllista sivistystä?
No OK. Henkilöhistoriallisesti ja psykopatologiaani avaten:
Ihan pienenä Tampereella Disneyn "Kaunotar ja Kulkuri" -loppu, jossa Kulkuri pelastaa Kaunottaren rankkurin vankkureista.
Charton Hestonin tähdittämän "Erämää kutsuu" -filmiversion loppu, jossa Buck-koira surmaa isäntänsä tappaneet intiaanit.
Teinixinä nähdyn jo unohdetun leffan "The Final Countdown"
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Final_Countdown_(film)
kohta, jossa aikasiirtyneen USS Nimitzin Tomcatit tuhoavat ylivoimallaan, kuin pelastavat enkelit, siviilipaattia ahdistaneet Zerot.
Ö-luokan fantasian "Ator" kohta jossa sankari sanoo Mustalle Tiikerilleen: "Protect them".
John Hustonin "Tuomarin" eli "The Life and Times of Judge Roy Bean" kohta, jossa Tuomarin vartiokarhu on ammuttu, ja Tuomari ainoaa kertaa kyyneliin liikuttuneena sanoo (jo tietysti heti tapetusta) ampujasta suunnilleen: "Ripustakaa se kaktukseen mätänemään. Minä en halua sitä samaan maahan karhuni kanssa. Minä en halua".
Sekä leffana että kirjana Kingin "Firestarterin" loppu, jossa kuoleva isä sanoo pyrokineettiselle Charlie- tyttärelleen: "Polta, polta kaikki!" Ja Charlie polttaa! Saa minut kyyneliin.
Aliarvostetun scifin "Logan's Run" koko pakenemisteema yhteiskunnasta. Ja nakuna vilahtava Jenny Agutter.
Edit: Maailman paras elokuva on siis Terry Gilliamin "12 apinaa". Kuin pakkoneurootikon maailmasta ja se lumoava toivottomuus!
Olen siis hullu.
Arvioin, että nuo johtuvat lapsuuteni turvattomuudentunteesta ja tarpeesta tulla suojelluksi tai suojella muita. Failed. Tosin nykyään olen omien etujeni varjelijana melko armoton.
Myös selvä tympääntyminen yhteiskuntaan lapsuudestani asti, ja valintana paeta.
Niin joo tietysti ensimmäinen kuulento ja kaikki avaruuslennot.
Kirjoista ainakin Veikko Huoviset, Bukowskit, Shakespearen Hamlet, Castanedat, C.S. Lewisit, Clarket, Mark Twainit, Pirsig, Richard Bach, Wilhelm Reich. Filosoofisesti Wittgenstein ja Zen Alan Wattsin kautta.
Bachin urkubiisit kolahtivat väkevästi. Barokki rokkaa.
AC/DC:n löysin vasta "Blow up your video"-albumin aikaan, ja se jytkähti pysyvästi.
Ja Kate Bush... ah...Olin aiemminkin tietoinen, mutta eka albumini oli 1985 "Hound´s of Love" Varsinkin sen "Ninth Wave" -puoli sai minut polvilleen ja vieläkin itkemään. Maailmankaikkeuden paras taideteos.
Saatanahevistä löysin henkisen kotini parhaiten Morbid Angelista.
Kuvataiteisiin kiinnostuksen aikaansai ennen muuta Roberto Mattan värikäs, puolitiedottomasti vedettyjä outoja hahmoja ja tilanteita täynnä oleva värikäs surrealismi.
