Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
kyyppo

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja kyyppo »

- Ehkä n. 10 kertaa puhallutettu auton ratissa, aina on ollut promillet sallitun rajoissa.
- Yhdet ylinopeussakot.
- Kaksi kertaa tulleet kotikäynnille, toisella kerralla pari ja toisella viisi kaveria.
- Kerran ollut kuulusteltavana pahoinpitelystä epäiltynä. Kiistin, vetosin itsepuolustukseen, ei tullut syytettä.
- Kerran korjattu yöksi putkaan n. 100 metrin päässä kotoa. Auoin vitusti päätäni ja sain siitä hyvästä aika kovakouraista kohtelua.
- Kerran ollut silminnäkijänä tunnistamassa tyyppiä, jonka epäiltiin varastaneen naapurini kämpästä metsästysaseita. 90% varmasti kaveri oli sama, jonka näin niitä pyssyjä pihalla kanniskelevan, mutta täysin varma en ollut niin en tunnistustakaan voinut antaa.
- Kerran poliisi yritti puistossa viedä kädestäni viinipullon, mutta en päästänyt irti rakkaastani, joten poliisi luovutti ja käski mennä johonkin muualle. Uskottavaa toimintaa, hyvähyvä!
- Lukuisia muita kertoja hätistetty poliisin toimesta pois juopottelemasta julkisilta paikoilta.
- Alkusyksystä ilmoitin autoni varastetuksi, ja pari päivää myöhemmin poliisi herätti puhelimitse kertoakseen, että autoni on ovet lukittuna erään lähiön ostarin pihassa ja käski käydä hakemassa sen pois.

Eli ei nyt oikeastaan ihmeempiä yhteenotoiksi laskettavia kokemuksia virkavallasta..
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Ann »

Pariin otteeseen olen poliiseja virka-asioissa vaivannut. Poistivat narkkarin rapusta, tsekkasivat oliko lähikauppaan murtauduttu ja veivät loukkaantuneen pulun eläinlääkäriin(tai nurkantaakse).
Rotan aivot valtasivat pääni.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Hebuli kirjoitti:- Nuorna poikana kuultavana asemalla, kun kaveriani epäiltiin varastetun tavaran kätkemisestä, ja haluttiin selvittää oliko minulla asiasta lisätietoja.

- Aikuisena jälleen kuultavana asemalla, kun olin toisena osapuolena ja todistajana ryöstöyrityksessä.

Kerro lisää! Haluan kuulla yksityiskohtia! Erityisesti tuosta jälkimmäisestä. Mitä sulta ryöstettiin, miten, missä?

vaatii
nimim. Utelias
Kikkelis kokkelis.
slam

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja slam »

Keikaus kirjoitti:

Kerro lisää! Haluan kuulla yksityiskohtia! Erityisesti tuosta jälkimmäisestä. Mitä sulta ryöstettiin, miten, missä?

vaatii
nimim. Utelias
Nussi sinä, vaan ei sun muuta tarvine tietää... :lol:
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Dryad kirjoitti:Ikävin kokemus poliiiseista tuli esiteininä, jolloin aamuyön tunteina hiippailin kotiin päin ja todistin kun ylinopeutta ajava auto ajoi koiran päälle. Järkyttyneenä juoksin paikalle tarkistamaan tilannetta. Koira oli hengissä, naapurin setä kävi myös katsomassa ja sanoi että eläinlääkärireissulla saattaisi selvitä, osuma oli tullut lonkkaan. Pidin koiraa sylissä ja rauhoittelin. Poliisi tuli paikalle, he kumartuivat syliini katsomaan koiraa, jolloin se hieman murahti/haukahti uhkaavasti heille. Poliisit käskivät minun nousta ylös ja ampuivat koiran suoraan edessäni. En ikinä unohda sitä. Tämän jälkeen poliisit leikkasivat koiran kaulapannan, jossa oli tiedot ja rokotusmerkinnät, irti ja nakkasivat ojaan. Koiran ruumiin he ottivat mukaan ja autoa ajaneen naisturistin päästivät pois ilman sakkoja.

Poliisit eivät koskaan ilmoittaneet koiran omistajalle mitä tapahtui. Sain itse selville kuka oli omistaja ja tiedon välitin eteenpäin. Surullisinta tarinassa oli se että koira kuului iäkkäälle miehelle, jonka vaimo oli kuollut ja koira oli ainoa "valopilkku" hänen elämässään. Tiedän että hän olisi maksanut mitä vain, mikäli lääkärit olisivat voineet koiran hyväksi tehdä.

Muutenkin poliisien kanssa on ollut tekemistä. Kotoakin ovat tulleet hakemaan kesken päiväunien. Mitään pahaa ikinä tehny... Ainakaan kovin pahaa.
Voi miten surullinen tarina!
Kikkelis kokkelis.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Mulla on poliiseista ihan hyviä kokemuksia, paitsi siitä yhdestä kouvolalaisesta jepestä, joka sata vuotta sitten nipisteli takapuoltani baarissa.

Eräs kaverini heräsi kerran keskellä yötä siihen, että kytät tulivat hänen asuntoonsa sisälle ja tiedustelivat, missä henkilö x on. Taisivat osoitella taskulampulla naamaan ja sitä rataa. Kävi ilmi, että tällä etsityn henkilön x:n tyttöystävällä oli sama nimi kuin kaverillani ja että he asuivat parin kilometrin päässä toisistaan. Tulivat sitten väärään paikkaan keskellä yötä.. Ei mikään niin mukava yllätys.
Kikkelis kokkelis.
slam

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja slam »

Keikaus kirjoitti:Mulla on poliiseista ihan hyviä kokemuksia, paitsi siitä yhdestä kouvolalaisesta jepestä, joka sata vuotta sitten nipisteli takapuoltani baarissa.
Ei tulisi edes mieleenikään nipistää. Otan kiinni kouralla... :?: Epäilen poliisin nipistelyä, kun eihän hän myöskään näpistele tai tee muuta naisellista. :lol:

JÖÖÖÖÖÖÖÖÖ. vittu menen takaisin vuoteelle, kohta
ninnithequeen

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Joo muuten, mutkin on kiltit poliisisedät vieny kotiin 17-vuotiaana. Lauttasaaresta Soukkaan. Pysähtyivät ja kysyivät mihin matka. Lupasivat viedä yön selästä sitten koti-ovelle asti. Oli kuulemma "ennaltaehkäisevää" toimintaa kun kysyin että miksi ihmeessä he ovat niin kilttejä. Mäkin ihmettelin miksei takaovet auennu :D
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Ann »

Keikaus kirjoitti:Mulla on poliiseista ihan hyviä kokemuksia, paitsi siitä yhdestä kouvolalaisesta jepestä, joka sata vuotta sitten nipisteli takapuoltani baarissa.
Tämä on ammattitauti.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Mulli75

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Mulli75 »

Viime kesänä annettiin kaverin kanssa poliiseille palautetta huonosta käyttäytymisestä Red Bull-tyttöjä kohtaan jotka eivät auringon häikäiseminä nähneet mustalla asfaltilla tummissa virkahaalareissa seisovia poliiseja.

Poliisit olivat antaneet pysähtymiskäskyn rauhoittaakseen liikennettä jotta keskelle katua sammunut auto pääsi turvallisesti lähtemään. Poliisit olisivat siinä tilanteessa voineet vetää keltaiset liivit päälle jotta olisivat näkyneet paremmin.

Puolusteltiin tyttöjä koska oltiin aikaisemmin oltu niiden kanssa juttelemassa kadun varrella ja saatu niiltä tsemppiä ja tölkit Red Bullia rullaluistelumatkalle. Tästä juttu kuitenkin jatkui tyttöjen kanssa iltapäiväkahvin merkeissä ja se onkin toinen juttu se. Poliisin tumpelot jäivät nuolemaan näppejään.
Hebuli

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Hebuli »

Keikaus kirjoitti:Kerro lisää! Haluan kuulla yksityiskohtia! Erityisesti tuosta jälkimmäisestä. Mitä sulta ryöstettiin, miten, missä?
En kerro. Kerron sitten pikkujouluissa niille jotka tulevat sinne ja kysyvät erikseen. :P

Yksi unohtui, mutta siinä olin poliisien kanssa tekemisissä vain puhelimitse. Soitin poliisille kun isompi pultsari hakkasi pienempää aika pahannäköisesti eräällä juna-asemalla. Sain hyvän kuvan poliisin toiminnasta kun tulivat paikalle pillit vinkuen suht nopeasti, ajattelin että eivät pahemmin viitsi kun kyse oli pultsareista.

Ainoa mikä otti päähän oli että soitin epähuomiossa 112:seen kuvitellen että sieltä saa yhteyden myös poliisiin, tai edes yhdistettäisiin sinne. Pyh, sanoivat vaan että otas poika yhteys poliisiin äläkä meihin. Tyhmä systeemi. Myönnän etten esim. nytkään muista poliisin puhelinnumeroa satavarmasti, epäilys kyllä on.
Herra Manala

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Patz kirjoitti:Älä mussuta, en minäkään ole koskaan saanut sakkoja jatkuvasta kaahailusta huolimatta. Ja minä sentäs olen kaunis korkeintaan kaulaa myöten suossa ja ämpäri päässä.
Kertoo miten korruptoitunut (puutteessa) Suomen poliisi oikeasti onkaan!!!1
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Ann »

Hebuli kirjoitti: Ainoa mikä otti päähän oli että soitin epähuomiossa 112:seen kuvitellen että sieltä saa yhteyden myös poliisiin, tai edes yhdistettäisiin sinne.
Mitvit? Kyllä tämä on ennen toiminut.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Hebuli

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Hebuli »

Ann kirjoitti:
Hebuli kirjoitti: Ainoa mikä otti päähän oli että soitin epähuomiossa 112:seen kuvitellen että sieltä saa yhteyden myös poliisiin, tai edes yhdistettäisiin sinne.
Mitvit? Kyllä tämä on ennen toiminut.
Jaa? :shock: Tämä tapahtui Helsingissä ehkä... ööö... 2-4 vuotta sitten (muisti pätkii). Olin itsekin vähän yllättynyt kun eivät suostuneet yhdistämään paskalakeille 112:sta, mutta oletin tähän olevan jokin tosi hyvä syy (poliisia ei yleensä tarvita yhtä akuutisti kuin sairaskuljetusta tai palomiehiä, tjsp.). Taisin kuitenkin saada heiltä sen viisinumeroisen suoran numeron poliisille kun älysin pyytää (ulkomuistista, olisko 10022? Tai sitten tuo on taksi. :? )
AarneAnkka

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Rullasin kerran potkulaudalla Asematunnelissa kun Mäkkäristä tuli yhtäkkiä ulos eteeni kaksi poliisia jotka saattoivat jotain pahantekijää putkaan. Lattia oli märkä joten jouduin tekemään hätäjarrutuksen ja melkein kaaduin, mutta vältin törmäyksen. Toinen poliisi heristi minulle sormea ja kehoitti, "Ole varovainen."

Eräänä varhaiskeväänä kävimme parin kaverin kanssa Olarissa metsikössä kokeilemassa muovikuula-aseita (Airsoft). Pari poliisia sattui paikalle ihmettelemään että mitäs täällä oikein tapahtuu. Tilanne huipentui siihen että toinen poliiseista halusi kokeilla miltä tuntuu saada muovikuula perseeseen, joten ammuin häntä. :)

Kaikki muut tekemiseni poliisien kanssa on ollut virallista (esim. passin hakeminen).
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Hebuli kirjoitti:
Ann kirjoitti:
Hebuli kirjoitti: Ainoa mikä otti päähän oli että soitin epähuomiossa 112:seen kuvitellen että sieltä saa yhteyden myös poliisiin, tai edes yhdistettäisiin sinne.
Mitvit? Kyllä tämä on ennen toiminut.
Jaa? :shock: Tämä tapahtui Helsingissä ehkä... ööö... 2-4 vuotta sitten (muisti pätkii). Olin itsekin vähän yllättynyt kun eivät suostuneet yhdistämään paskalakeille 112:sta, mutta oletin tähän olevan jokin tosi hyvä syy (poliisia ei yleensä tarvita yhtä akuutisti kuin sairaskuljetusta tai palomiehiä, tjsp.). Taisin kuitenkin saada heiltä sen viisinumeroisen suoran numeron poliisille kun älysin pyytää (ulkomuistista, olisko 10022? Tai sitten tuo on taksi. :? )
Mulla oli yhteen aikaan tuo ohjelmoituna puhe-elimeeni. Olen soittanut poliisisedät pelastamaan sammuneen teinin talviyöltä, Töölönlahden ympärikävelijät yhdeltä punamunaiselta runkkarilta ja kerran kauan sitten (Kouvolassa), kun naapurista kuului naisen huutoa "tapa mut". Viime keissin jälkeen kävi ilmi, että jonkinlaista prostitutsioonia talossa oli taidettu harjoittaa.

Kerro nyt se ryöstöjuttu, pliis! En pääse pikkareihin.
Kikkelis kokkelis.
SnapaHead

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja SnapaHead »

Hebuli kirjoitti: Jaa? :shock: Tämä tapahtui Helsingissä ehkä... ööö... 2-4 vuotta sitten (muisti pätkii). Olin itsekin vähän yllättynyt kun eivät suostuneet yhdistämään paskalakeille 112:sta, mutta oletin tähän olevan jokin tosi hyvä syy (poliisia ei yleensä tarvita yhtä akuutisti kuin sairaskuljetusta tai palomiehiä, tjsp.). Taisin kuitenkin saada heiltä sen viisinumeroisen suoran numeron poliisille kun älysin pyytää (ulkomuistista, olisko 10022? Tai sitten tuo on taksi. :? )
Todella omituista toimintaa. Potkut sille pellelle tai niillä oli vehkeet paskana eikä kääntö luonnistunut.

Ihan totta ettei poliisia tarvita nopeasti paikalle, varsinkaan kun Suomessa ei kukaan ole koskaan saanut syytettä hätävarjelun liioittelusta.

Ja jos asuu persehikiällä, josta on 50km lähimpään skoudeen ja iskä alkaa fileeraamaan perhettä niin onhan se totta, että nopeammin sinne ambulanssia tarvitaan.

Ne kerrat kun olen skoudeille soittanut ovat kyllä vieneet uskon koko sakkiin ja järjestelmään. Tasan yhden kerran reagoivat soittooni ja silloinkin jättivät hommansa hoitamatta.
Hebuli

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Hebuli »

Keikaus kirjoitti:Kerro nyt se ryöstöjuttu, pliis! En pääse pikkareihin.
No ens vuonna sitten paremmalla onnella.
Mulli75

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Mulli75 »

AarneAnkka kirjoitti:Tilanne huipentui siihen että toinen poliiseista halusi kokeilla miltä tuntuu saada muovikuula perseeseen, joten ammuin häntä. :)
Muistankin kun tunnustus-ketjussa kerroit ampuneesi poliisia, tämä selittää kaiken ja arvelinkin sen tapahtuman olevankin jotain tämmöistä.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Hebuli kirjoitti:
Keikaus kirjoitti:Kerro nyt se ryöstöjuttu, pliis! En pääse pikkareihin.
No ens vuonna sitten paremmalla onnella.
Senkin sikari.
Kikkelis kokkelis.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

AarneAnkka kirjoitti:
Eräänä varhaiskeväänä kävimme parin kaverin kanssa Olarissa metsikössä kokeilemassa muovikuula-aseita (Airsoft). Pari poliisia sattui paikalle ihmettelemään että mitäs täällä oikein tapahtuu. Tilanne huipentui siihen että toinen poliiseista halusi kokeilla miltä tuntuu saada muovikuula perseeseen, joten ammuin häntä. :)
Tuossa oli kyllä jotain homoeroottista.
Kikkelis kokkelis.
Hebuli

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Hebuli »

AarneAnkka kirjoitti:Rullasin kerran potkulaudalla Asematunnelissa
Mitvit? :shock: Oletko sä joskus ollut niitä skedeilijöitä joita olen yrittänyt parhaani mukaan kampittaa kun kohdalle tulevat? Ärsyttävät räpätyslaudat.
Tilanne huipentui siihen että toinen poliiseista halusi kokeilla miltä tuntuu saada muovikuula perseeseen, joten ammuin häntä. :)
Mua olisi tuossa tilanteessa pelottanut että he vaan yrittävät lavastaa tilanteen jossa voivat laillisesti ampua minut.
AarneAnkka

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Mulli75 kirjoitti:Muistankin kun tunnustus-ketjussa kerroit ampuneesi poliisia, tämä selittää kaiken ja arvelinkin sen tapahtuman olevankin jotain tämmöistä.
Tapaus olisi selvinnyt silloin tihrustamallakin, sillä pistin tuon saman selityksen ekstrapienellä präntillä kyseiseen viestiin.
AarneAnkka

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Hebuli kirjoitti:Mitvit? :shock: Oletko sä joskus ollut niitä skedeilijöitä joita olen yrittänyt parhaani mukaan kampittaa kun kohdalle tulevat? Ärsyttävät räpätyslaudat.
Olen potkulautaillut Asematunnelissa vain kerran elämäni aikana. Ja sen ainoan kerran kävi noin hikisesti. Nyttemmin potkulauta on virunut pölyä keräämässä tuolla olkkarin nurkassa.
Tilanne huipentui siihen että toinen poliiseista halusi kokeilla miltä tuntuu saada muovikuula perseeseen, joten ammuin häntä. :)
Mua olisi tuossa tilanteessa pelottanut että he vaan yrittävät lavastaa tilanteen jossa voivat laillisesti ampua minut.
No ei kai me nyt missään Jenkkilässä olla...
Hebuli

Re: Onko poliisien kanssa ollut yhteen ottoja?

Viesti Kirjoittaja Hebuli »

AarneAnkka kirjoitti:Olen potkulautaillut Asematunnelissa vain kerran elämäni aikana.
(rant mode on)

Olisko ollut jotain vuosi sitten kun melko ruuhkaiseen aikaan Asematunnelin siinä Forumilta/Sokokselta Rautatieasemalle alas viettävällä käytävällä pari kolme 15-17 vuotiasta skedeilijää viiletti ohitseni kovaa vauhtia. Tyytyivät huutelemaan edellä käveleville "Pois tieltä".

No yksi niistä sitten törmäsi takaapäin vauhdilla johonkin 30 v isohkoon mieheen joka törmäsi johonkin toiseen jne., pari kolme tyyppiä siinä sitten rähmällään lattialla. Tuupattu mies otti aika pahasti pulttia mutta skedeilijät jatkoivat matkaansa loukkaantuneen näköisinä, ikäänkuin mies vaahtosi ihan turhasta.

Ei perse. Ei noin. Vaadin Helsingin poliisille lisää määrärahoja potkulautayksikön perustamista varten. Onhan niillä jo polkupyöräyksikötkin.

(rant mode jääköön toistaiseksi päälle)
Vastaa Viestiin