Turha turhempi torstai

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Vein siis eilen Audin määräaikaishuoltoon ja katsastukseen. Alppilan autohuolto teki kaikki temput sovitusti. Kyseessä on VW merkkihuolto, mutta EI Audin merkkihuolto. Luulin, että EU:n asetuksen (autoja saa huollattaa myös muualla kuin merkkiliikkeissä takuun kärsimättä, kunhan huolto tehdään maahantuojan ohjeiden mukaan) tällä ei olisi merkitystä. Audin merkkihuolto sijaitsee työmatkani kannalta huonosti.

Yllättäen Santander (tai itse asiassa Fragus, jolle ovat huollot ulkoistaneet) ilmoitti autohuollolle laskutusvaiheessa, että huoltoa ei makseta ja huolto ei kelpaa. Huoltokirjaakaan ei saa leimata. Eli auto pitäisi huollattaa uudelleen Audin merkkihuollossa. Tämähän on sikäli järjetöntä, että VW ja Audi ovat hyvin pitkälti samoja autoja ja merkkihuollossa juuri vaihdetut VAG-konsernin varaosat vaihdettaisiin samoihin VAG konsernin osiin. Santanderilla on kuitenkin varmaan oikeus näin määrätä, koska EU asetus koskee maahantuojien takuuta ja Santanderin ja mun firman välillä on allekirjoitettu sopimus auton liisauksesta. Kyse ei ole siis maahantuojan takuusta (joka ei taida enää olla edes voimassa, en tiedä).

Varsinaisesti uskomatonta oli se, että Alppilan autohuolto ei veloittanut mua tehdystä huollosta ollenkaan, vaan laittoivat omaan piikkiin! Olin toki valmis huollosta maksamaan, koska eihän se autohuollon vika ollut.

Noh. Päätin, että en ko. autoa kyllä uudelleen huoltoon vie. Palautan auton saman tien. Vieköön Santander sitten minne haluaa.

Soitin ensin Santanderiin ja sieltä pyynnöstäni luettiin sopimuksen kohta, johon määräys perustuu. Kiistatta siellä niin sanotaan. Soitin kuitenkin vielä Fragukseen, jolle huolto on ulkoistettu. Henkilö myönsi, että onhan ko. kanta tietysti tymä, koska VAG-konsernin merkkihuollossa huollettu, mutta kun he ovat Santanderin alihankkijoita, niin täytyy Santanderin ohjeita noudattaa. Lupasi kuitenkin vielä selvittää asiaa. Odotan mielenkiinnolla. Jos kanta ei muutu, palautan auton huomenna.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
Dynamo
Kitinän uhri
Viestit: 918
Liittynyt: 23.06.2013 0:05
Paikkakunta: Haarukka

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Dynamo »

James Potkukelkka kirjoitti:Alppilan autohuolto teki kaikki temput sovitusti.
Täyden palvelun liike !!1111
Tanssilattioiden Timanttipora.
Nussittuna nukut paremmin.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Ei masenna kun tietää, että huomenna pääsee grillaamaan, lipittämään olutta, leikkimään pyörivillä sähkökoneilla ja viemään neitsyyden kaverin uudelta saunalta.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14927
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Päivystysvuoro, jonka jälkeen ripeesti bussilla tyttöjen päikyn joulujuhlaan. Näillä mennään.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Päivystysvuoro, jonka jälkeen ripeesti bussilla tyttöjen päikyn joulujuhlaan. Näillä mennään.
Eiks sun elämää mahdu muuta kuin työt?
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Avatar
Diddley Bow
Kitisijä
Viestit: 3296
Liittynyt: 02.05.2012 13:34

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Diddley Bow »

Haemaeraemies kirjoitti:
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Päivystysvuoro, jonka jälkeen ripeesti bussilla tyttöjen päikyn joulujuhlaan. Näillä mennään.
Eiks sun elämää mahdu muuta kuin työt?
Tota. Vastahan oli luettavissa, että kaveri oli perheineen hiihtoreissulla pohjoisessa. Joka päivä on lapsiin liittyvää luettavaa. Urheilustakin puhuu monesti. Mitä sä horiset?!

Asiaan. Tänään rässäämään Tavastialle. Aivan kauheeta riekkumista keskel viikkoo!!
Who says you need to buy a guitar?
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Diddley Bow kirjoitti:
Haemaeraemies kirjoitti:
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Päivystysvuoro, jonka jälkeen ripeesti bussilla tyttöjen päikyn joulujuhlaan. Näillä mennään.
Eiks sun elämää mahdu muuta kuin työt?
Tota. Vastahan oli luettavissa, että kaveri oli perheineen hiihtoreissulla pohjoisessa. Joka päivä on lapsiin liittyvää luettavaa. Urheilustakin puhuu monesti. Mitä sä horiset?!
Perustan havaintoni siihen mitä näen. En ole nähnyt miestä puhumassa kuin työstä, lounaasta, työmatkoitaa tai perheestä. Kaikki ihan hyviä aiheita.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Avatar
Diddley Bow
Kitisijä
Viestit: 3296
Liittynyt: 02.05.2012 13:34

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Diddley Bow »

Niin mutku mä hokasin teidän keskinäisen nokittelun vasta viestini jälkeen. Jatkakaa.

Eilen / yöllä taisi olla laivamatkustajan unelmakeli.
Viimeksi muokannut Diddley Bow, 11.12.2014 10:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Who says you need to buy a guitar?
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14927
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Haemaeraemies kirjoitti:Perustan havaintoni siihen mitä näen. En ole nähnyt miestä puhumassa kuin työstä, lounaasta, työmatkoitaa tai perheestä. Kaikki ihan hyviä aiheita kaikki.
Oluenjuonti ja varsinkin urheilu leimaavat myös.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Ylermi Ylihankala kirjoitti:
Haemaeraemies kirjoitti:Perustan havaintoni siihen mitä näen. En ole nähnyt miestä puhumassa kuin työstä, lounaasta, työmatkoitaa tai perheestä. Kaikki ihan hyviä aiheita kaikki.
Oluenjuonti ja varsinkin urheilu leimaavat myös.
Ne on myös kunnioitettavia aktiviteetteja kenelle tahansa. Olutta osaan juoda sen yhden hyvän kun tarvii, mutta urheilu-osastolle pitäisi ottaa mallia jostain.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Huolto maksetaan ja huoltokirjan voi leimata!

:jee:

Mukava nähdä, että ihmisten kanssa keskustelu muuttaa joskus asioita, vaikka ohjesääntö määrää toisin.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14927
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Ostin Kauppahallista kilon possun poskea. Tuli mukava fiiwis, kun kuvittelen sunnuntaita: hyvin haudutettua poskea sekä kukkakaalipyrettä.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Ostin Kauppahallista kilon possun poskea. Tuli mukava fiiwis, kun kuvittelen sunnuntaita: hyvin haudutettua poskea sekä kukkakaalipyrettä.
Otat siis poskea poskeen, varsinainen perverssisika. Syökää kanaa. :ditchthepig:
Paras päivä ikinä.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Taidan karata aikaisemmin töistä, että ehtii ostelemaan evästä viikonlpuksi. Ehtiihän niitä saldomiinuksia sitten tekemään takaisin, joskus.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
Diddley Bow
Kitisijä
Viestit: 3296
Liittynyt: 02.05.2012 13:34

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Diddley Bow »

Seuraavaksi vuorossa :beer: , :suihku: ja ...

Who says you need to buy a guitar?
Avatar
Diddley Bow
Kitisijä
Viestit: 3296
Liittynyt: 02.05.2012 13:34

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Diddley Bow »

ja sitä ennen ehtii just ja just väijymään FIN-NOR. Vamonos!!
Who says you need to buy a guitar?
Avatar
Kreitsu
Kitisijä
Viestit: 5039
Liittynyt: 09.05.2006 8:45
Paikkakunta: Brexitland

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Kreitsu »

James Potkukelkka kirjoitti:
Mukava nähdä, että ihmisten kanssa keskustelu muuttaa joskus asioita, vaikka ohjesääntö määrää toisin.
Oho, maailmalla on vielä toivoa - ja siten myös meillä ihmisillä. Tätä täytyy ihan miettiä omassa poterossa.
"I've learned so much from my mistakes...
I'm thinking of making a few more."
Avatar
Diddley Bow
Kitisijä
Viestit: 3296
Liittynyt: 02.05.2012 13:34

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Diddley Bow »

Joku konsernissa on laatinut hassun hauskan vitsin. Toimii. Ainakin mulle. Mää lähren rässäämään.

Who says you need to buy a guitar?
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14927
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Turha turhempi torstai

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Kottarainen kirjoitti: Susta on tullut kanssa niin saatanan perheellinen ja seesteinen! (Kukkakaalipyrettä voi kyllä lähettää tännekin.)
Emmätiiä. Kyl mä joskus repäisen ja silloin valvon kymppiin ja juon kotisoffalla punaista Jaffaa popkornin kyytäriksi. Tekis sullekin hyvää.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Vastaa Viestiin