PersuPerjantai

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2446
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja KKK »

Viimeiseen vuoteen ei ole huumorisarjakuvia tarvinnut lukea, uutiset hallituksen toilailuista ajavat saman asian - vaikka niitä lukiessa nauru onkin kuivan pingottunutta.

Toivon sydämeni pohjasta että tää SS (kolmas S pois, koska kaikesta muustakin leikataan) saadaan nurin. Tosin demarit saattaa pelata tässä varman päälle ja antaa galluppien puhua, ennenkuin lyövät kortit pöytään. Opposition kaksi välikysymystä tähän mennessä ovat kiertäneet isoja asioita - mitenkään eläkeläisten kohtelua vähättelemättä.

Sitten taas - mikä mahtaisi oikeasti muuttua vaikka vallanpitäjä vaihtuu? Vaikka julkisuudessa on kohistu viime aikoina voittopuolisesti kokkareiden ja kepun vaalirahavilpistelyistä, tuskinpa muidenkaan puolueiden vaalirahoitussäädöt kestävät kriittistä tarkastelua.

Ikävä sanoa, mutta populistipuolueesta popliinitakkipuolueeksi muuttunut PerS tulee ottamaan huolella kuokkaan seuraavissa vaaleissa. Sitä ehti jo hetken naiivisti toivoa, että suurille puheille olisi ollut katetta... mutta niin vaan muuttuu ääni kellossa kun hallituspaikka taattu.

Mulla alkaa olla mitta täynnä tätä maata. Viimeset niitit ovat pohjavesien yksityistämisen mahdollistava lakimuutos ja osakehallintarekisteri. Räikeitä esimerkkejä siitä, että täällä ajetaan vain ja ainoastaan varakkaiden asiaa. Tavallinen duunari on välttämätön kuluerä ja expendable juuri sillä sekunnilla kun kvartaalin tulos näyttää jäävän hilkunkaan jostain hatusta vedetystä budjetista.

Kotona on puhuttu että jos vaimokkeen yt tuo hänelle potkut, viimeistään silloin vaihdetaan valtiota pysyvästi.
Viimeksi muokannut KKK, 23.10.2015 8:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Amazing shit happens!
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2446
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja KKK »

^ Sikäli kokkareiden taannoinen vaalikampanja oli oikeassa, että "vastakkainasettelun aika on ohi", todellakin. Suurimmilla puolueilla ei ole muuta eroa kuin puolueen logo.

Esimerkkinä tämä eläkeshow. Se oli aikoinaan Lipposen (SDP) hallitus joka mahdollisti tämä "taitetun indeksin" vai mikä vittu sen kauppanimi nyt olikaan. Sama puolue huutaa nyt suu vaahdossa opposition lehtereiltä miten eläkeläisten asemaa ei saa huonontaa.

Häpeisivät, saatana, mutteivat osaa, eikä ole oikeasti tarvekaan. Vaalikarjan muisti on tunnetusti lyhyt.
Amazing shit happens!
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2446
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja KKK »

^ Julkinen sektori joo, mutta jos asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, pohjimmainen ongelma on ihmisen ahneus. Ne joilla on, haluaisivat ja voivatkin siirtää omaisuuttaan verotuksen ulottumattomiin niin paljon kuin mahdollista. Loppulasku lankeaa tavalliselle palkansaajalle, jolla mahdollisuutta verojen kiertäminen ei ole mahdollista.

Eikä ns. hyvinvointiyhteiskunta ole markkinavoimien etu. Yksityistämällä kaikki mahdollinen luodaan mahdollisuus veistää julmasti massia. Tai sanokaapa yksi esimerkki privatisoinnista, jossa yksityistäminen on parantanut palvelun laatua JA pienentänyt hintaa?

Meidän idioottien valitsemat vallanpitäjät myyvät lypsäviä lehmiä sen minkä ehtivät, että voisivat ostaa maitoa.
Amazing shit happens!
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2446
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja KKK »

Kapinan alkua odotellessa. Taustalla soi Dead Kennedys: "rrrriot, the unbeatable high, adrenalin shoots yer nerves to the sky!"
Amazing shit happens!
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja elco »

KKK kirjoitti:^ Julkinen sektori joo, mutta jos asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, pohjimmainen ongelma on ihmisen ahneus.
Ketkäköhän Suomessa oikeasti ovat niitä ahneita? Paljon suurempi ongelma kuin se, että "rikkaat eivät osallistu talkoisiin" (jotka btw pääsääntöisesti osallistuvat aika lailla) on se, että enemmistö suomalaisista on saamapuolella ja vaatii aina vaan enemmän. Ne joilla ei ole riittävästi ovat sitä mieltä, että palvelut, koulutukset, harrastukset, asumiset ja käyttörahat pitää vastikkeetta maksaa, ja kukas muu sen maksaisi kuin "rikkaat". En todellakaan ole rikas, mutta koska tuloni korkean riskiprofiilin duunissa on >100k niin systeemi ryöstää jokaisesta lisäeurosta yli 50%, mikä on aivan vitun, vitun, vitun väärin. Systeemi sitten hassaa minulta ryöstetyt rahat johonkin mamuloisten elatukseen, kehitysapuun Euroopassa tai Afrikassa, kärkihankkeisiin, maaseudun elävöittämiseen tai kituvien bisneksien yritystukiin. Mistään ei ikinä saa tinkiä, vaikka valtion menot kasvavat joka vitun vuosi, joten sosialisoidaan sitten niidenkin ihmisten tulot ja omaisuus, joilla on vielä jotain omaa. Minulle ei saa jäädä rahaa säästöön pahan päivän varalle, koska kaikilla pitää olla kurjaa.

Osallistuuko köyhä kansa talkoisiin kun roudaavat tallinnanlaivalta niin paljon halpaa viinaa kuin jaksavat? Miten tämä eroaa siitä, että yritykset ja "rikkaat" tekevät laillista verosuunnittelua?

Minulla ei ole mitään veronmaksuhalukkuutta. Ei mitään. Pyrin aktiivisesti pienentämään ansioitani koska en hyväksy tätä loppumatonta riistoa. Jos minulla on mahdollisuus kusettaa niin kusetan ilman muuta. Tämä maa ei eroa Kreikasta mitenkään - kehitysmaa jossa eletään velaksi kuten länsimaissa - ja ansaitsee romahduksen. Kun tulee sota, nälkä, köyhyys ja kurjuus niin arvatkaa siirtävätkö "rikkaat" silloin assettejaan pois vaiko eivät.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
KKK
Kitisijä
Viestit: 2446
Liittynyt: 26.10.2012 19:48
Paikkakunta: Joo

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja KKK »

En rupea tästä sen suuremmin vänkäämään, koska tiedän että nimimerkki Elcon ja omat näkemykseni näistä asioista eroavat niin railakkaasti toisistaan että konsensus on mahdottomuus. Lisäksi tiedän hänen ansionsa eVäittelijänä, viisas ei osallistu taisteluun ylivoimaista vihollista vastaan - vaikka siitä hyvää ja viihdyttävää palstantäytettä syntyisikin. (santsisetä: "Sotataito")
elco kirjoitti:Osallistuuko köyhä kansa talkoisiin kun roudaavat tallinnanlaivalta niin paljon halpaa viinaa kuin jaksavat? Miten tämä eroaa siitä, että yritykset ja "rikkaat" tekevät laillista verosuunnittelua?
Ei.
Mittakaava.
elco kirjoitti:Ennen kuin tulee sota, nälkä, köyhyys ja kurjuus niin arvatkaa siirtävätkö "rikkaat" silloin assettejaan pois vaiko eivät.
Korjasin vähän.

Seison kuitenkin edelleen argumenttini takana, että syy tähänkin taloustilanteeseen on ihmisen lähes täysin puuttuva solidaarisuus lajikumppaneita kohtaan ja luontainen ahneus. Luonnonvalinnasta toki voidaan keskustella, mutta yksikään, julminkaan peto ei tapa ja syö enempää mitä tarvitsee eikä kuluta luonnon resursseja loppuun oman ahneutensa takia. Voiko homo sapiensista sanoa samaa?

Koko länsimainen talousmallihan perustuu jatkuvan kulutuksen kasvuun. Kulutus ei voi rajattomasti kasvaa ellei:.
a) kuluttajia synny jatkuvasti lisää
b) kuluttajille luoda keinotekoisia, uusia tarpeita
c) kulutushyödykkeistä tehdään vähemmän kestäviä, jotta kuluttajan on pakko ostaa uusi

Koko planeettaa ajatellen tämä toimintatapahan on täysin järjetön. Ja Chuck Palahniuk enemmän kuin oikeassa:.
Tyler Durden kirjoitti:Advertising has us chasing cars and clothes, working jobs we hate so we can buy shit we don't need. We're the middle children of history, man. No purpose or place. We have no Great War. No Great Depression. Our great war is a spiritual war. Our great depression is our lives. We've all been raised on television to believe that one day we'd all be millionaires, and movie gods, and rock stars, but we won't. And we're slowly learning that fact. And we're very, very pissed off.
Viimeksi muokannut KKK, 23.10.2015 9:45. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Amazing shit happens!
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

exPertti kirjoitti:oikea ongelma on julkisen sektorin koko ja niitten palkat, leikataan pelkästään niistä 15%, johtavista virkamiehistä 40%
Miten mä olen viime päivinä ollut lukevinani Kitinästä peräti toistuvasti, että sä olisit jotenkin päinvastoin ollut tyytymätön esim. lasten ja vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen resursointiin. Onkohan sulle ollenkaan selvää, mistä julkisen sektorin kulut pääasiassa muodostuvat?
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

urpiainen kirjoitti:
exPertti kirjoitti:oikea ongelma on julkisen sektorin koko ja niitten palkat, leikataan pelkästään niistä 15%, johtavista virkamiehistä 40%
Miten mä olen viime päivinä ollut lukevinani Kitinästä peräti toistuvasti, että sä olisit jotenkin päinvastoin ollut tyytymätön esim. lasten ja vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen resursointiin. Onkohan sulle ollenkaan selvää, mistä julkisen sektorin kulut pääasiassa muodostuvat?
Tämähän se aina on se ongelma. Ihmiset samaan hengenvetoon vaativat julkisen sekotorn supistamista ja lisää/parempia lääkäreitä, poliiseja, sairaanhoitajia, opettajia, lastentarhanopettajia, kotiavustajia jne.

Asian voi ilmaista lyhyemmin; "verot valtion maksettavaksi!"
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14886
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja So Hard »

exPertti kirjoitti:Myönnän kyllä sen, että oli vähän isommat odotukset Sipilän aloitukselle. Toki tässä sarvikuonojen maassa asioitten oikea uudistaminen on vaikeaa, mutta nämä huonosti seuraamuksiltaan valmistellut uudistukset ihmetyttävät.
Sipilän hallitus on profiloitunut samanlaiseksi tuhlariksi kuin edeltäjänsä, sillä erotuksella että raha tungetaan harmaan talouden edistämiseen ja maajusseille. Ainoa hyvä asia mitä se on saanut aikaiseksi on liikeaikalain purkaminen.
Universaali disclaimer.
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja elco »

KKK kirjoitti:
elco kirjoitti:Osallistuuko köyhä kansa talkoisiin kun roudaavat tallinnanlaivalta niin paljon halpaa viinaa kuin jaksavat? Miten tämä eroaa siitä, että yritykset ja "rikkaat" tekevät laillista verosuunnittelua?
Ei.
Mittakaava.
En ymmärrä. Jos lasketaan köyhän kansan harmaa talous ja verovapaa tuonti niin absoluuttinen mittakaava on miljardeja. Suhteellinen mittakaava on luultavasti monessa tapauksessa myös samaa luokkaa.

Helppo on valittaa rikkaiden pahuudesta, mutta jos köyhä kansa suomessa katsoo peiliin niin sieltä katsoo Georgios: pimeästi tehdään duunit, pimeästi maksetaan palveluista, kusetetaan työttömyystuet, haetaan verotonta viinaa ja trokataan sitä. Väitän, että esim pörssiyritysten verosuunnittelu on pääsääntöisesti laillisempaa ja korkeamoraalisempaa kuin työttömien rakennusmiesten veronmaksu/-maksamattomuus. Sitten kehdataan vittu valittaa ja vaatia.

8,5% suomalaisista maksaa 68% valtion ansiotuloveroista. 1,5%, minä mukaanluettuna, maksaa 29%. "Rikkaiden" pitää osallistua talkoisiin, häh?
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

James Potkukelkka kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:
exPertti kirjoitti:oikea ongelma on julkisen sektorin koko ja niitten palkat, leikataan pelkästään niistä 15%, johtavista virkamiehistä 40%
Miten mä olen viime päivinä ollut lukevinani Kitinästä peräti toistuvasti, että sä olisit jotenkin päinvastoin ollut tyytymätön esim. lasten ja vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen resursointiin. Onkohan sulle ollenkaan selvää, mistä julkisen sektorin kulut pääasiassa muodostuvat?
Tämähän se aina on se ongelma. Ihmiset samaan hengenvetoon vaativat julkisen sekotorn supistamista ja lisää/parempia lääkäreitä, poliiseja, sairaanhoitajia, opettajia, lastentarhanopettajia, kotiavustajia jne.

Asian voi ilmaista lyhyemmin; "verot valtion maksettavaksi!"
Joo, jotenkin tuntuu, että tällaisten experttien "ajattelu" perustuu omituiselle fantasialle siitä, että jossain (kuitenkin varmasti Helsingissä) on iso joukko tolkuttoman kovapalkkaisia virkamiehiä, jotka istuvat päivät pitkät lounaalla tai huoneessaan silmät kiinni ja jalat pöydällä, ja jotenkin merkittävä osa verovaroista menee näiden possujen palkkoihin. Varmaan tämä fantasia jotenkin perustelee senkin, että on vain järkevää, kun kepu kuppaa varat persejönsesteriin. Ainakin ne ovat pois näiltä eläteiltä.

Disclaimer: yllä oleva ei tarkoita sitä, etteikö julkisessa sektorissa olisi minustakin paljon rationalisoinnin varaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14886
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja So Hard »

urpiainen kirjoitti:Disclaimer: yllä oleva ei tarkoita sitä, etteikö julkisessa sektorissa olisi minustakin paljon rationalisoinnin varaa.
Onhan se melkoista, jos yksityislääkäri ottaa parikymmentä potilasta päivässä ja julkisen lääkäri alle 10.
Universaali disclaimer.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Lammaslaumaksihan tämäkin katras osoittautui, mutta pieneksi puolustukseksi mainittakoon kaiken eskaloituminen juuri tälle poppoolle.


Harmi kun sää lupailee pilvistä viikonlopulle, olisi ollut kiva päästä kokeilemaan uutta putkea kirkkaammalla kelillä kun nakumallikin löytyi.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja elco »

So Hard kirjoitti:
Onhan se melkoista, jos yksityislääkäri ottaa parikymmentä potilasta päivässä ja julkisen lääkäri alle 10.
Ei mitään väliä, koska yksityistämisen pitää sekä pienentää kustannuksia että parantaa palvelua. Ja jos tässä vaikka onnistuttaisiinkin niin onhan se aivan törkeää, jos sillä joku vielä tekee voittoa.

Yhtälö menee jotenkin niin, että julkisella pitää maksaa (etenkin hoivatyöstä) parhaat palkat parhaasta palvelusta, joka on ilmainen paitsi ehkä rikkaille, jotka btw jo nyt maksavat valtaosan kustannuksista. Yksityistäminen on mahdollista, jos maksettavat palkat ovat huonompia, palvelu vielä parempaa kuin julkisen puolen paras mahdollinen ja voittoa ei saa tehdä tai jos tehdään niin se verotetaan kokonaan pois. Rahat tähän löydetään paitsi verottamalla kuihtuvaa keskiluokkaa äärimmäisesti ja rikkailta kaikki pois niin valtion aktiivisesta yritystoiminnasta ja yritystukemisesta, jolla luodaan neuvokkaasti kasvua, jonka tuotot verotetaan kokonaan pois. Malli perustuu kasvulle, jota ruokkivat julkisen puolen velkarahalla tehtävät investoinnit ja koomassa makaavan potilaan elvytys, mutta kamalin kuviteltava rikollinen on menestyksekäs yrittäjä, jonka omaisuus ja tulot pitää sosialisoida (ts. hemmon on osallistuttava talkoisiin), jotta on varaa maailman parhaisiin palveluihin. Eikä ole mitään syytä, miksei rajan yli voi lentää kuin linnut miljoona pakolaista vuodessa voimavaraksi, koska Suomi on rikas maa ja meidän kuuluu auttaa.

Kyllä se syöpä kuulkaa on jossain ihan muualla kuin rikkaiden ahneudessa.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
exsu
Kitisijä
Viestit: 6314
Liittynyt: 05.10.2010 12:11
Paikkakunta: Tampere

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja exsu »

Oliko juuri eilisessä Hesarissa juttua siitä, että julkisen terveydenhuollon tehostamisen suurin este ovat potilaat, jotka eivät muista tulla varatuille ajoille tai tulevat väärään aikaan? Terkkarilääkärillä vastaanottoaika on pääsääntöisesti kai 15 min (paitsi jos on tarkoituksella varattu enemmän aikaa ennakkotietojen perusteella) ja joku pieni kirjausaika päälle. Erityissairaanhoidossa on tietysti erilaiset ajat, mutta sama koskee myös yksityispuolta. Dave varmaan tietää paremmin alaa koskevasta tutkimuksesta, mutta näin fiilispohjalta arvioisin, että tästä lyhemmät ajat eivät enää tuo säästöjä julkiselle, koska kiireessä löydösten tekeminen on todennäköisesti vaikeampaa ja johtaa siihen, että saman vaivan vuoksi tarvitaan useampi käyntiaika.

Ymmärtääkseni tällä hetkellä käytetyin tapa tehostaa julkista terveydenhuoltoa on riittävä ennakkoarviointi potilaan hakeutuessa hoitoon, eli kaikilla vaivoilla ei mennäkään suoraa lääkärille, vaan esimerkiksi sairaanhoitaja tekee ensin hoidon tarpeen arvion. Tämä tietysti on kasvattanut valtavaa vastustusta, koska kyllä ihminen tietää aina itse parhaiten mikä häntä vaivaa, flunssa on mennyt aina ennenkin korviin/keuhkoihin/poskionteloihin ilman antibiootteja ja jostain syystä aikuiset ihmiset kokevat tarvitsevansa päähäntaputusta kärsittyään pari päivää 38 asteen kuumeesta.
Mut ei se elämä sit ollut kuitenkaan
Ihan piece of Kake Randelin.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

urpiainen kirjoitti:
James Potkukelkka kirjoitti:
urpiainen kirjoitti: Miten mä olen viime päivinä ollut lukevinani Kitinästä peräti toistuvasti, että sä olisit jotenkin päinvastoin ollut tyytymätön esim. lasten ja vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen resursointiin. Onkohan sulle ollenkaan selvää, mistä julkisen sektorin kulut pääasiassa muodostuvat?
Tämähän se aina on se ongelma. Ihmiset samaan hengenvetoon vaativat julkisen sekotorn supistamista ja lisää/parempia lääkäreitä, poliiseja, sairaanhoitajia, opettajia, lastentarhanopettajia, kotiavustajia jne.

Asian voi ilmaista lyhyemmin; "verot valtion maksettavaksi!"
Joo, jotenkin tuntuu, että tällaisten experttien "ajattelu" perustuu omituiselle fantasialle siitä, että jossain (kuitenkin varmasti Helsingissä) on iso joukko tolkuttoman kovapalkkaisia virkamiehiä, jotka istuvat päivät pitkät lounaalla tai huoneessaan silmät kiinni ja jalat pöydällä, ja jotenkin merkittävä osa verovaroista menee näiden possujen palkkoihin. Varmaan tämä fantasia jotenkin perustelee senkin, että on vain järkevää, kun kepu kuppaa varat persejönsesteriin. Ainakin ne ovat pois näiltä eläteiltä.

Disclaimer: yllä oleva ei tarkoita sitä, etteikö julkisessa sektorissa olisi minustakin paljon rationalisoinnin varaa.
Joo. Sama kuin julkisen talouden tasapainottamiseksi ehdotetaan, että kansanedustajien määrä puolitetaan....

Puhutaan asioista, jotka näkyvät ehkä viidennessä desimaalissa. Jos pari kansliapäällikköä jostain poistetaan, se ei muuta yhtään mitään.

Jos halutaan todella pienentää julkista sektoria, se tarkoittaa vähemmän lääkäreitä, poliiseja, sairaanhoitajia, opettajia, lastentarhanopettajia, kotiavustajia jne.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

exsu kirjoitti: jostain syystä aikuiset ihmiset kokevat tarvitsevansa päähäntaputusta kärsittyään pari päivää 38 asteen kuumeesta.
Vielä vaarallisempaa, jos ei ole kuumetta, koska sehän voi olla kuumeeton keuhkokuume tai alilämpöä!1
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja elco »

^^ Varmaan noinkin, mutta minä lähtisin pienentämään julkista sektoria miettimällä sen tehtäväkentän ja lopettamalla kaiken tehtäväkentän ulkopuolisen rahankäytön.

Mistä julkisen puolen turpoaminen johtuu? Nähdäkseni siitä, että jatkuvasti lisätään sääntelyä, palveluita ja tukia: kaikennäköistä kuraattoria, demokratiajohtajaa, tuulimyllytukea, byrokratiainstanssia, viriketoimintaa jne sikiää sieltä täältä ja ne maksavat miljardeja. Miten täällä kyettiin elämään 1990-luvulla? Kun mistään ei ikinä saa leikata niin parempi olisi tehdä big bang linjaus siitä mihin rahaa käytetään ja mihin ei kuin uskoa siihen, että rkv tulee jos mistään leikataan penniäkään. Kaikkia ei voi miellyttää ja jotakin varmasti sattuu, mutta juustohöyläys on vastuun välttelyä.

Maa on halvaantunut: investointeja ei tehdä, verotus on kireää ja kiristyy, mutta silti kaikki ovat sitä mieltä, että palvelut heikentyvät. Ongelma on "köyhän" kahden kolmanneksen ahneus: heillä on enemmistö, joten demokratialla tästä ei oikeastaan mitenkään voida nousta. Kapina tulee, mutta se ei ole köyhän kansan kapina vaan "rikkaan" ja pärjäävän jengin häippääminen uppoavasta laivasta paremman elintason perässä.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

^Niin, en minä sano, että ei saa leikata. Sanon vain, että kun puhutaan julkisen sektorin pienentämisestä, on hyvä ymmärtää, mistä puhutaan.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Bluntly kirjoitti:
Harmi kun sää lupailee pilvistä viikonlopulle, olisi ollut kiva päästä kokeilemaan uutta putkea kirkkaammalla kelillä kun nakumallikin löytyi.
Kuva
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14927
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Lama koskee tietenkin jollain tasolla kaikkia. On itsepetosta ja marttyyröintiä esittää, että juuri itse ja kaltaisensa on suurin kärsijä. On helppo syyttää hallitusta leikkauksista ja omasta pahasta olosta. Luulisi, että suurin osa ihmisistä pystyisi parempaan.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

exsu kirjoitti:Oliko juuri eilisessä Hesarissa juttua siitä, että julkisen terveydenhuollon tehostamisen suurin este ovat potilaat, jotka eivät muista tulla varatuille ajoille tai tulevat väärään aikaan?
Voin konsultoida sote-keisaria miljoonan palkkiolla ja poistaa moisen suuren suuren ongelman: pidetään terveydenhuollon maksut ennallaan, mutta peritään no showsta 100e maksu. Kukaan ei voi mussuttaa, että sairailta leikataan tai ettei ole varaa hoitoon. No showhun ei toki ole varaa, mutta sen kustantamista ei kukaan ole luvannutkaan
Viimeksi muokannut sivustahuutaja, 23.10.2015 12:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14927
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Lähetin Ylelle palautteen teksti-tv:n urheilujutun heikosta otsikoinnista. Katsotaan muuttuuko...en pidätä hengitystä.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

^No toki voit tosiaan esittää, että kaikkien kunnan tai valtion palveluksessa olevien työntekijöiden palkkoja alennetaan. Se on loogisesti aivan kestävä suunnitelma.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: PersuPerjantai

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

KKK kirjoitti: . Räikeitä esimerkkejä siitä, että täällä ajetaan vain ja ainoastaan varakkaiden asiaa. Tavallinen duunari on välttämätön kuluerä ja expendable juuri sillä sekunnilla kun kvartaalin tulos näyttää jäävän hilkunkaan jostain hatusta vedetystä budjetista.
Tavallisen duunarin palkkataso on Suomessa kansainvälisesti katsoen aivan ok ja pienituloisten palkkaverotus on läntisten teollisuusmaiden joukossa tarkastellen keskimääräistä.

Eli en oikein ymmärrä, miten "tavallinen duunari" olisi Suomessa kansainvälisesti katsoen heikossa asemassa.

Korkeasti koulutettu väki sen sijaan saa Suomessa kansainvälisesti tarkastellen huonoa palkkaa ja heidän palkkaverotuksensa on kireää.

Korkeasti koulutettu palkkatyöläinen on Suomessa kansainvälisesti arvioiden huonossa asemassa.

Hyvin menestyvän ei-pörssinoteeratun yrityksen omistajan asema on ihan ok. Mutta kuka tahansahan voi perustaa sellaisen.
Viimeksi muokannut James Potkukelkka, 23.10.2015 13:04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Vastaa Viestiin