Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit

Manala QD:n paikalle moderaattoriksi

Kyllä.
15
38%
Ei.
24
62%
 
Ääniä yhteensä: 39

Herra Manala

Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Puuhamaa on jännä paikka, puuhamaa on iloinen. Samaa ei voi sanoa QD:stä jolla flippaa jatkuvasti henkilöherneiden vetelyn puolelle, ja joka myös arvottaa ylläpitotehtävien tärkeyden sen mukaan, kuka on kyseessä ja onko ylläpidolliset tehtävät kuritustoimenpiteellisiä vai viihtyvyyttä parantavia. Jälkimmäisethän ei QD:tä juuri kiinnosta. QD on siis modena ihan perseestä. Se vain ei itse tajua sitä.

Minä sen sijaan. Minä olen mukava, rauhallinen ja oikeudenmukainen. Minä tiedän, ketä oikeasti pitäisi kurittaa ja mistä syystä. Minä en ole hullu ja raivotautinen sekopää, jonka tarvitsee käyttää ylläpitäjän statusta henkisen kompetenssinsa kasvattamiseen. Minä menen kepapin kautta kotia. Minä tarjoan aasille porkkanoita (harkittu).

Täten ilmoitankin teille, että minä olen Kityn uusin moderaattori. Päivänne ovat pelastetut. QD:lle lupaan aina antaa bannia siitä hyvästä että se lähettelee privaattiukaaseja, varsinkin jos ukaasit tulevat Manalan pippeliketjujen vuoksi.

Koska en ole mikään tyrannimainen pikkunatsi, laitan tähän vielä pienen gallupintapaisen äänestyskyhäelmän liitteeksi, joka muka-näyttää jotenkin demokraattiselta.
Chap

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Chap »

Ma aanestan Hebulia!

EDIT: ja Aito Johanna, on jo aika saada kirjoitusvirheet kuriin. Bannia jokaiselle, joka tyrii yhdyssanat!
Aito_Johanna

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Chap kirjoitti:ja Aito Johanna, on jo aika saada kirjoitusvirheet kuriin. Bannia jokaiselle, joka tyrii yhdyssanat!
:komp:
Avatar
Camilla
Kitisijä
Viestit: 1314
Liittynyt: 14.08.2005 23:08

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Camilla »

Äänestän mielummin Aito_Johannaa, sori Manala!
nypari

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja nypari »

Aitis on kyllä sopivan vittumainen akka tohon pyllypitoon. Syvä, matala ääneni kauniille Suomen kielelle ja aitikselle.
Aito_Johanna

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Olen aivan liikuttunut: kolme ääntä, vaikken ollut edes ehdolla!
Nyt täytyy kyllä mitata suosioni omalla äänestyksellä...
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6685
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja aasi »

Aito_Johanna kirjoitti:Olen aivan liikuttunut: kolme ääntä, vaikken ollut edes ehdolla!
Nyt täytyy kyllä mitata suosioni omalla äänestyksellä...
Varo vaan, kohta nakki napsahtaa.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Faghag

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Faghag »

Herra Manala kirjoitti:Minä sen sijaan. Minä olen mukava, rauhallinen ja oikeudenmukainen. Minä tiedän, ketä oikeasti pitäisi kurittaa ja mistä syystä. Minä en ole hullu ja raivotautinen sekopää, jonka tarvitsee käyttää ylläpitäjän statusta henkisen kompetenssinsa kasvattamiseen. Minä menen kepapin kautta kotia. Minä tarjoan aasille porkkanoita (harkittu).
Uuh, spank me. I'm a very very very very very noty girl.... :p:
Yönmustaritari

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

Chap kirjoitti: Bannia jokaiselle, joka tyrii yhdyssanat!
Tälle virheellisten sanojen käyttämisen kruunaamattomalle kuninkaalle tämä olisi joko pelastus tai viimeinen voitelu. Mene ja tiedä. Molempi parempi ym. roskaa.

:on:

Vaikka QD onkin modena(ja muutenkin) enemmän perseestä, kuin paska niin en minä haluaisi, bannien pelossa alkaa Mr_analinkaan persauksia silittelemään.
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6685
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja aasi »

Yönmustaritari kirjoitti:Vaikka QD onkin modena(ja muutenkin) enemmän perseestä, kuin paska niin en minä haluaisi, bannien pelossa alkaa Mr_analinkaan persauksia silittelemään.
Voin jakaa "vapaudu banneista ja siirry heti urputtamaan" - kortteja tarpeen mukaan.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

aasi kirjoitti: Voin jakaa "vapaudu banneista ja siirry heti urputtamaan" - kortteja tarpeen mukaan.
Porkkana kaappiin kolahtaa, sielu kityyn vilahtaa.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Aito_Johanna

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

aasi kirjoitti: Varo vaan, kohta nakki napsahtaa.
Montako ääntä vaalivoittoon tarvitaan?
Hebuli

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Hebuli »

Chap kirjoitti:Ma aanestan Hebulia!
Ja mä äänestän Chappia. Kosto elää.

Koska lolita kieltäytyi, ehdotan myös edelleen Turbohaltijaa. Ja Mylwiniä.
Avatar
Meik
Elämätön Kitisijä
Viestit: 491
Liittynyt: 29.11.2005 16:19

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Meik »

[quote="Herra Manala"][/quote]

Oisitko antanut itsellesi piiskaa "jumppanorsu"sta?

*Panttaa vielä ääntä* :wink:
Quarter

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Quarter »

Repesin. Kiitos Manala :D Olet kyllä niin söpö tuolla ristiretkelläsi minua vastaan. Mahtaa nakertaa, kun meidän neiti moottoriturpa on saanut penaltia.

Tässä muuten saldoni koko Kity ajalta tuon sinun mustamaalaamisesi tilalle:

- Annettuja banneja: 2
- YV varoituksia: 2

Kauuuuhia natsi. Phear me!! (tarkoituksella väärinkirjoitettu)

Mutta hei, nuole sinä aasin persettä ja olkaa vaikka suklaajunaa niinku ihqut pusnus-komppikset. Sinun ukaasisi eivät minua hetkauta.
:h:
Viimeksi muokannut Quarter, 15.12.2005 9:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Clay »

QuarterDot kirjoitti: Tässä muuten saldoni koko Kity ajalta tuon sinun mustamaalaamisesi tilalle:

- Annettuja banneja: 1
Virkistäpä muistiasi PikkuHitler. Annoit bannin myös minulle, mikä nostaa tuon luvun kahteen. Kirjattakoon pöytäkirjaan, että kaiken muun lisäksi olet vielä epärehellinen valehtelija.
Nyt penikseni on fantastinen!
SnapaHead

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja SnapaHead »

QuarterDot kirjoitti:
- YV varoituksia: 2
Mutta etkös sinä riemuvoitto antanut nuokin kohdassa, jossa kaksi apinaa heitti läppää toisilleen ja sun tyttöystäväs luuli että ne on tosissaan?
Mites teillä noin muuten menee nyparin kanssa? Onx se yleensä sillee niinku et :?: ja sit et ei helvetti, nypari miten? ja sit niinku läsähtää et :!: et niinku QD, miten? Mut sit ollaan naama näkkärillä kun yhteistuumin käy sillee et niinku :idea:
Mutta tuossa vaiheessa ollaanki jo ihan kuulkaa seksihommissa!
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Hebuli kirjoitti:Mylwiniä.
No huh!
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Geetzu

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

SnapaHead kirjoitti: :!: :idea:
Jos noita katsoo niin kuin minä katson, niin se on selvää, että jälkimmäisessä on jo seksihommat duunattu.
Quarter

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Quarter »

SnapaHead kirjoitti:
QuarterDot kirjoitti:
- YV varoituksia: 2
Mutta etkös sinä riemuvoitto antanut nuokin kohdassa, jossa kaksi apinaa heitti läppää toisilleen ja sun tyttöystäväs luuli että ne on tosissaan?
Mites teillä noin muuten menee nyparin kanssa? Onx se yleensä sillee niinku et :?: ja sit et ei helvetti, nypari miten? ja sit niinku läsähtää et :!: et niinku QD, miten? Mut sit ollaan naama näkkärillä kun yhteistuumin käy sillee et niinku :idea:
Mutta tuossa vaiheessa ollaanki jo ihan kuulkaa seksihommissa!
Vain toisen. Väärinymmärrys. So shoot me.
Quarter

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Quarter »

Clay kirjoitti:
QuarterDot kirjoitti: Tässä muuten saldoni koko Kity ajalta tuon sinun mustamaalaamisesi tilalle:

- Annettuja banneja: 1
Virkistäpä muistiasi PikkuHitler. Annoit bannin myös minulle, mikä nostaa tuon luvun kahteen. Kirjattakoon pöytäkirjaan, että kaiken muun lisäksi olet vielä epärehellinen valehtelija.
Korjattu. Anteeksi. Miellä sinut ja tuon yhden samaksi tapaukseksi. Et vain ole niin tärkeä, että muistiasin sinut erikseen.
Chap

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Chap »

Hebuli kirjoitti: Chappia. Turbohaltijaa. Ja Mylwiniä.
Huhuh mitä ehdotuksia, kylläpä mies on sekaisin. => Täydellinen mode.
Hebuli

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Hebuli »

Mylwin kirjoitti:
Hebuli kirjoitti:Mylwiniä.
No huh!
Helpotuksen huokaus? "Kivaa että joku muisti äänestää muakin?" :wink:

Sanopa, miksipäs ei? Noin niinku ominaisuuksiltasi? Elppiskin taisi pitää tätä hyvänä ehdotuksena.
Dumari

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Dumari »

Hebuli kirjoitti:
Mylwin kirjoitti:
Hebuli kirjoitti:Mylwiniä.
No huh!
Helpotuksen huokaus? "Kivaa että joku muisti äänestää muakin?" :wink:

Sanopa, miksipäs ei? Noin niinku ominaisuuksiltasi? Elppiskin taisi pitää tätä hyvänä ehdotuksena.
Kannatetaan myös!

edit: Siis Mylwiniä modeksi!!!11!!111!!
Hebuli

Re: Manala siirtyy ylläpitäjäksi QD:n paikalle

Viesti Kirjoittaja Hebuli »

Sittenkö vasta Dumari käännyit Mylwinin kannalle kun kuulit äitylinkin kannattavan sitä? Katkaise jo se napanuora vaikka maitohampaillasi. :wink:
Vastaa Viestiin