Mistä rahaa rahattomalle?

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
PerttiMakimaa

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Niba kirjoitti:Kaikkihan johtuu siitä että nykyään monista töistä ei saa vaivaa vastaavaa palkkaa, eikä edes sellaista että sillä toimeen tulisi. Juuri oikean politiikan suunnan omaavat hyvin toimeentuvat ilakoivat uusien palveluammatteihin syntyneiden työpaijkkojen ihanuudella. Kuitenkin noista töistä ei juuri saa riittävää toimeentuloa, vaan pitää tuon lisäksi tehdä vielä toista tai kolmatta työtä.

En itsekään ansaitse edes keskiansiota, toisaalta ei kai se minulle kuulukaa, koska en pysty työtä riittävästi tekemään?
Toisinsanoen toinen työpaikka auttaa rahapulaan varmasti, onko siitä sitten väliä miten ihmisarvoista elämä on?
Tietenkin koulutustason nosto edes hiukan voi auttaa palkan muodostuksessa.

Juuri minulle valitti odottava äiti ettei saa hänelle kuuluvaa palkkaa vaikka tekee samaa työtä ja tulosta kuin henkilö jolla valmis tutkinto, tutkinnon valmistumista vaikeuttanut jo toinen raskaus 3 vuoden sisään. Mikä tietysti vaikuttaa äitiyspäivärahaankin.
Lolitalla ei onneksi ole tuollaisia esteitä? Yks kissan raasu ei varmaan aiheuta.
Tämä on toki p*skaa. Opiskellessa olin kesätöissä, jossa tienasi reippaasti vähemmän kuin nykyään ja säästin kesässä koko talven lisäbudjetin.

Tai sitten olen määritellyt "toimeentulon" eri lailla kuin sinä. Jos tavoitteena on iso kämppä, taulutelkkari, auto ja känni joka viikonloppu niin sitten kouluun tai näkkärilinjalle.

Sitten jos ei saa ruokaa pöytään, sähköä lamppuun eikä ehjiä vaatteita sitten ei tule toimeen. Näin ainakin minulla.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Suvinen kirjoitti:Johan minimipalkkakin on kolminkertainen johonkin työttömyyspäivärahaan verrattuna, miten sillä rahalla ei muka pärjäisi jos pärjää toimeentulotuellakin?!
Eihän toimeentulotuella tai minulla 371/kk pärjää, paitsi pyhimykset ja fakiirit tietysti.

Ja oliskin ollut palkka edes tuo 1200 töissä ollessani, olikin 840 nettinörtteilystä, koska 5,5 tunnin päivään ei mitkään minimipalkkasuositukset päde. Olihan siinä toki palkatonta ylityötä sitten :D Ja asiallisesti ottaen ei sillä 840 elä ihmismäistä elämää silläkään ilman sukulaisten almuja ja jo aikaisemmin hankittuja kalusteita/vaatteita/tekniikkaa.

Jos tuo 371 tai 740 NETTO on oikeistonilkkien mielestä raha, jolla ihminen elää mainiosti, niin lakatkoon rassut valittamasta miten kurjaa heillä on kun heitä "yliverotetaan". Ei ole heillä noin kurjaa, ellei se kurjuus ole niille "paremmille ihmisille" jotenkin eritasoista ja herkempää :D

(tuota varmaan vois työnantajat käyttää enemmänkin.. sanotaan vaikka 7 tunnin työpäivä plus tietysti rahapalkatonta ylityötä ja sitten ei tarvitse maksaa minimipalkkaakaan :D )
sinkkumatti

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja sinkkumatti »

Gattaca kirjoitti: Jos tuo 371 tai 740 NETTO on oikeistonilkkien mielestä raha, jolla ihminen elää mainiosti, niin lakatkoon rassut valittamasta miten kurjaa heillä on kun heitä "yliverotetaan". Ei ole heillä noin kurjaa, ellei se kurjuus ole niille "paremmille ihmisille" jotenkin eritasoista ja herkempää
Jaa että sekö on meidän oikeistonilkkien vika, että sinä et ole pidettävissä "työmarkkinakelpoisena ammattilaisena?"

Minä olen aina ollut siinä uskossa, että jokainen huolehtii omasta kilpailukyvystään ja työmarkkinakelpoisuudestaan. Näköjään teikäläinen on sitä mitä, että on yhteiskunnan vika, ettei sinun kaltaiselle tyhjäntoimittajalle järjestetä hyväpalkkaista ja lokoisaa duunia.

Voi perse. on tää järjestelmä vaan mätä.
Punanikki

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja Punanikki »

Rahattomalle rahaa tietysti valtion kassasta! Jos porvareilta ja kapitalisteilta kansallistetut varat loppuvat, ryhdytään sotaan naapureita vastaan ja ryöstetään lisää. Jos armeija ei siihen pysty, painetaan lisää rahaa.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

sinkkumatti kirjoitti:
Gattaca kirjoitti: Jos tuo 371 tai 740 NETTO on oikeistonilkkien mielestä raha, jolla ihminen elää mainiosti, niin lakatkoon rassut valittamasta miten kurjaa heillä on kun heitä "yliverotetaan". Ei ole heillä noin kurjaa, ellei se kurjuus ole niille "paremmille ihmisille" jotenkin eritasoista ja herkempää
Jaa että sekö on meidän oikeistonilkkien vika, että sinä et ole pidettävissä "työmarkkinakelpoisena ammattilaisena?"

Minä olen aina ollut siinä uskossa, että jokainen huolehtii omasta kilpailukyvystään ja työmarkkinakelpoisuudestaan. Näköjään teikäläinen on sitä mitä, että on yhteiskunnan vika, ettei sinun kaltaiselle tyhjäntoimittajalle järjestetä hyväpalkkaista ja lokoisaa duunia.

Voi perse. on tää järjestelmä vaan mätä.
?? Mitä vittuu, en minä ole missään sanonut, että yhteiskunnan on järjestettävä minulle duunia. Mistä nuo kieroutuneet tulkinnat aina tulee?

Mitä tuossa sanoin, on, että ei 371 peruspäivärahalla tai sillä 740 palkkanetollakaan valkoisen miehen elämää elä, eivätkä eläisi ne nyt veroistaan valittavat suurtuloisetkaan, joilla nykyisellä tulotasollaan paljon enemmä nettoa jää.. ja jotka ihan paradoksaalisesti väittävät että työttömät tai pienipalkkaiset elävät PAKSUSTI.
Punanikki

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja Punanikki »

Gattaca kirjoitti:Mitä tuossa sanoin, on, että ei 371 peruspäivärahalla tai sillä 740 palkkanetollakaan valkoisen miehen elämää elä, eivätkä eläisi ne nyt veroistaan valittavat suurtuloisetkaan, joilla nykyisellä tulotasollaan paljon enemmä nettoa jää.. ja jotka ihan paradoksaalisesti väittävät että työttömät tai pienipalkkaiset elävät PAKSUSTI.
TOVERI! Vallankumous kutsuu sinuakin!
sinkkumatti

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja sinkkumatti »

Gattaca kirjoitti:?? Mitä vittuu, en minä ole missään sanonut, että yhteiskunnan on järjestettävä minulle duunia. Mistä nuo kieroutuneet tulkinnat aina tulee?.
Rivienvälistä lukemalla.
Tienaat perseesti tällä hetkellä tai tienasit edellisessä duunissasi. Jos et kerta ole pätevä, miksi sinulle pitäsi maksaa pätevämmän palkkaa, kuin mihin kompetenssisi riittää?

Koska muuten olet viimeksi ollut täysin vastuussa itsestäsi?
killkill

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja killkill »

KulisataN kirjoitti:Sossuun mars. Sieltä ne muutkin sitä rahaa hakee.
Juuri näin. Kun on ensin tyhmyyttään/vastuuttomuuttaan hukannut rahansa, tokihan yhteiskunnan kuuluu ne korvata. Taidanpa vetää ensi viikonloppuna perseen ollilalle ja tilin tyhjäksi. Saahan sitä fattasta lisää. Vittu joo.
Exsat

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja Exsat »

killkill kirjoitti:
KulisataN kirjoitti:Sossuun mars. Sieltä ne muutkin sitä rahaa hakee.
Juuri näin. Kun on ensin tyhmyyttään/vastuuttomuuttaan hukannut rahansa, tokihan yhteiskunnan kuuluu ne korvata. Taidanpa vetää ensi viikonloppuna perseen ollilalle ja tilin tyhjäksi. Saahan sitä fattasta lisää. Vittu joo.
Ei ees saa.

Jos on huollettavia, niin sen verran jotain avustusta voi irrota, ettei nälkä tule, mutta muutoin kyllä turha kitistä. Ja jos saakin, niin käsittelyaika on kuitenkin pidempi kuin väli seuraavaan palkanmaksupäivään, joten siitä ei siltäkään kantilta ole juuri iloa.
killkill

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja killkill »

Exsat kirjoitti:Ei ees saa.
Sai tai ei. Jo se että SUUNNITTELEE moista on vähintään turpiinvedon paikka. Nimimerkillä kahta duunia.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

sinkkumatti kirjoitti: Tienaat perseesti tällä hetkellä tai tienasit edellisessä duunissasi. Jos et kerta ole pätevä, miksi sinulle pitäsi maksaa pätevämmän palkkaa, kuin mihin kompetenssisi riittää?
Siks kun raha on kivaa!
Kikkelis kokkelis.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

sinkkumatti kirjoitti:
Gattaca kirjoitti:?? Mitä vittuu, en minä ole missään sanonut, että yhteiskunnan on järjestettävä minulle duunia. Mistä nuo kieroutuneet tulkinnat aina tulee?.
Rivienvälistä lukemalla.
Tienaat perseesti tällä hetkellä tai tienasit edellisessä duunissasi. Jos et kerta ole pätevä, miksi sinulle pitäsi maksaa pätevämmän palkkaa, kuin mihin kompetenssisi riittää?

Koska muuten olet viimeksi ollut täysin vastuussa itsestäsi?
Miksi AINA teidän kopeiden uusliberaalien vastine on käydä maan tilanteen kritisoijan HENKILÖÖN KIINNI? Nyt on puhe yhteiskunnan rakenteista. Vaikka MINÄ kuinka menestyisin, se ei auttaisi niitä monia monia muita, jotka ovat yhtä huonossa jamassa, ja useimmiten vielä pakottavammin syin kuin minä.

Tuosta asenteestasi just paistaa itsekkyys ja yhteiskunnan halveksunta.

No sitä "työn järjestämistähän" yhteiskunta jo yrittää työvoimatoimistoilla, mutta nekin tietysti vain kokoavat olemassaolevia työpaikkoja. Ei valtion homma minusta ole poikia mitään suojatyöpaikkoja, paitsi herroillehan :D niitä tehdään.

Palkkaus edellisessä paikassa oli tuntipalkkanakin alle puolet vapailla markkinoilla vastaavissa suunnittelu/rakentamis hommista nettinörteille maksettava. Ihan oikeudentajun mukaan olin reippaasti alipalkattu. Mutta joo minimipalkkakaan ei meitä siellä koskenut.

Miksen sillä alalla muuta työtä saanut.. no ennen sitä kävin monessakin haastattelussa Hesassa, mutta huomasivat ettei inulla ole työkokemusta. Sitten kun oli melkein neljän vuoden työkokemus, nettikupla oli puhjennut, puolet firmoista nurin, valtavasti ammattiatitoista väkeä irtisanottu, Taideteollinen alkoi pukata alan maistereita.

Työpaikkailmoitukset loppuivat, ja kun uudestaan hain yhteenkin firmaan, jonka pomo minnuun oli mielistynyt muttei ilman kokemusta ottanut.. ei edes haastattelukutsua.

VIKATIKKI koko ala siis minulle, ja se oli oma mokani, mutta mistäs niitä arvaa?

Yliopiston puolelta humanistipellen koulutus taas ei varsinaisesti vapaiden markkinoiden työpaikkoihin sovi, oma mokani sekin. Mutta siinäkin on se, että en löytänyt montaakaan alaa jossa olisin voinut opiskella. Toki nerokkaana :D mutta matikkavajaana valitsemani lyhyt matikka siihen aikaan aika hyvin sulki pois lääkiksen ja tekniset alat.. ja ainakin siellä olisi menty heti alkuun matikassa yli minun vaivoin läpäisemäni lyhyen matikan.

Nyt oottelen, että 88 wee miljonäärienoni kuolee :D
hermine

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja hermine »

PerttiMakimaa kirjoitti:
hermine kirjoitti:...Oon tehnyt periaatepäätöksen et säästöistä yritän pysyä erossa kun jollain pitäis kesälläkin elää...
Öh, itse _keräsin_ opiskellessa kesällä (pa*ka)työtä yöt ja päivät tekemällä säästöjä talveksi.

Miten tuo onnistuu toisin päin?
Kävin kesätöissä aika reippaasti sillon nuorempana (jolloin asuin vanhemmilla eikä mulla ollut minkäänlaista kodin ulkopuolista elämää eikä täten menojakaan) ja laitoin säästöön kaikki lapsilisät, synttäri-, perintörahat tms. mm. säästääkseni ajokorttiin, jota en sitten ikinä kuitenkaan ajanut. Voi mulla viime kevään harjoittelurahojakin olla pikkuisen, yleensä kyllä alkaa tähän aikaan vuodesta olla kesärahat syöty. Jotenkin tällä hetkellä tuntuu vaan järkevämmältä elää mahdollisimman nollabudjetilla opiskellen suurin osa kesää (opintotukikuukausia ei niin paljoa ole että niitä olisi varaa käyttää silloin, mut kuukaudeksi varmaan yritän päästä töihin johonkin) ja valmistua niin että seuraavana keväänä pääsee mahdollisesti jo ihan oman alan hommiin mistä saa oikeaa palkkaakin kuin tehdä jotain paskaduunia harjoittelijanpalkalla sekä tämä että ensi kesä ja valmistua vasta sitten syksyllä. Sitäpaitsi tää on mahdollisesti todella pitkään aikaan elämässäni viimeinen kesä jolloin mulla on mahdollisuus pitempään kuin tuollaiseen aikuisten viikon-parin lomaan mikä oikeastaan painaa huomattavasti enemmän kuin mitkään järkisyyt.

Musta jotenkin tuntuu myös että ehkä kulutan aika paljon vähemmän rahaa kuin keskiverto-opiskelija. Aika kasasta hyödykkeitä, viihdettä ja elintasoa olen valmis luopumaan saadakseni välillä olla edes vähän aikaa ihan jouten.
sinkkumatti

Re: Mistä rahaa rahattomalle?

Viesti Kirjoittaja sinkkumatti »

Gattaca kirjoitti:Tuosta asenteestasi just paistaa itsekkyys ja yhteiskunnan halveksunta.
Itsekkyys? Tottakai. Jokainen on vastuussa itsestään. Halveksunta? Ei yhteiskuntaa, vaan yhteiskunnan loisia kohtaan. Ihan sama kuka paskatöistä kieltäytyvä vetelys on kyseessä.
Sen sijaan henkilöille, kuten hebulin arkkitehtifaija, kumarran hyvin syvään ja nostan hattua.
Palkkaus edellisessä paikassa oli tuntipalkkanakin alle puolet vapailla markkinoilla vastaavissa suunnittelu/rakentamis hommista nettinörteille maksettava.
Kuplan jälkeen minäkin olen opistotutkinnolla lähtenyt IT-maailmaan mukaan. Koulun jälkeen myin itseni töihin 8000 markan kuukausipalkalla oppisopimusmieheksi 12 kuukaudeksi. Sen jälkeen vakinaistamisen ehtona oli IBM:n sertifikaattien läpäiseminen. Homma kannatti. Nyt heilutaan konsulttina isossa kansainvälisessä talossa ja palkkaus on ihan hyvä. Niin sitä tuli demaripeltisepästä porvari.


Opiskeleville yksi kullanarvoinen vinkki. Opintolaina on suhteiden hankkimista varten. Rypekää, pörrätkää, sekoilkaa, hankkikaa ystäviä ja suhteita. Se sijoitus tulee monin kerroin takaisin.
Vastaa Viestiin