Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Kallion kirjasto poisti turkistarhausta arvostelevan valokuvanäyttelyn viikkoa ennen määräaikaa. Maanantaisen Uutislehti 100:n mukaan Suomen Turkiseläinten kasvattajien liitto vaati näyttelyn purkamista.

Oikeutta eläimille -järjestön näyttely oli ollut esillä yhdeksässä muussa pääkaupunkiseudun kirjastossa. Kalliossa se ehti olla yhdeksän päivää.

"Tieto näyttelyn keskeyttämisestä tuli ilmoitusasiana. Kirjastosta vain soitettiin ja pyydettiin hakemaan tavarat pois", Ella Markkola Oikeutta eläimille -järjestöstä kertoo.


Kallion kirjaston johtaja Ritva Granlund kertoi maanantaina yrittäneensä ensin turhaan tavoittaa näyttelyn yhteyshenkilöä. "Tapahtumaketju lähti liikkeelle kirjaston asiakkaan voimakkaan kielteisestä palautteesta". Palautteeseen yhtyivät sitten turkistarhaajien edustajat, Granlund selvittää.

"Näyttelyn vastustajat vetosivat Oikeutta eläimille -järjestön edustajien saamiin lähestymiskieltoihin. Tässä ristiriitatilanteessa päädyin poistamaan näyttelyn."


Turkistarhaajat viittasivat Helsingin käräjäoikeuden runsaan viikon takaiseen päätökseen, joka määräsi vuoden mittaisen lähestymiskiellon seitsemälle järjestön jäsenelle, jotka kampanjoivat vaateliike Halosta vastaan. Kiellot koskivat vaateliikkeen tiloja ja sen johtajien asuntoja, eivät julkisia kulttuurirakennuksia.

Suomen Turkiseläinten kasvattajien liiton tiedottaja Liisa Melin kertoi saaneensa näyttelystä vinkin "helsinkiläiseltä veronmaksajalta". Keskustelu kirjaston johtajan kanssa sujui Melinin mukaan yhteisymmärryksessä.

"Toivomme, ettei laillista turkistoimintaa vastaan suunnattua näyttelyä vastaisuudessa pystytetä veronmaksajien kustantamissa kiinteistöissä", Melin ilmoittaa.


Ella Markkolan mukaan turkiseläinten kärsimyksiä esittelevät kuvat ovat rankempia kuin esimerkiksi Animalian äskeisen bussipysäkkikampanjan kuvat. Näyttely esitteli häkkieläinten kasvatus- ja kuljetusoloja. Näyttelykierroksen on suunniteltu jatkuvan huhtikuussa.

Kallion kirjasto on nyt saanut näyttelyn lopettamisesta paheksuvaa palautetta, Ritva Granlund kertoo. Hän myöntää että kyseessä oli kompromissi – kirjaston tehtävä on erilaisten näkemysten esille tuominen, mutta vastuuhenkilöiden on myös otettava kantaa mikä on laillista, mikä ei.
'


MIkäs siinä on? Onko turkiksen tuottajilla niin paljon kavereita että yksi kiukkuinen valittaja riittää siirtämään ensin mainokset pois kadulta,ja nyt vielä näyttelyn kirjastosta.Jos näyttelyn kuvat eivät rikkoneet lakia tai muuten halventaneet,niin millä oikeudella kirjasto käy niitä sensuroimaan? Lähteekö sieltä kaikki uskonto-viitteiset asiat koska minua hyvin hyvin suuresti ahdistaa kaikki uskontoon liittyvä? En usko että lähtee.

http://www.oikeuttaelaimille.net/galler ... n%E4yttely

Siinä kyseiset kuvat.Jos turkin kantajat ei pysty noita katselemaan niin varmaan ei kannattaisi kantaa turkkia.

EDIT: Aivan sama oisko tämä näyttely pajupilleistä tai kalakukoista,mutta sen poistaminen sen takia että jotain häiritsee on mielestäni väärin.Ei sitä tärvi väijyä jos pelottaa;P
Viimeksi muokannut Haemaeraemies, 14.03.2006 9:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Tuoksahtaa lähinnä provosoinnille ja "huomatkaa meidät, groteskeja valokuvia!1" - mainonnalle. *nuuh* Vähän säälittävää oikeastaan.

Enemmän ARS-kamaa, ei miusta kuulu julkisiin paikkoihin tuollaiset näyttelyt.
Jos Suomen UusnaZzit ry perustaisi näyttelyn neuvostoliittolaisten desanttien tekemistä verilöylyistä talvi- ja jatkosodan aikana niin sehän varmasti kiellettäisiin kiihotuksena kansanryhmää vastaan. Jos sen tekisi Suomen Akatemia niin se olisi historianäyttely.
Ihmismieli on niin vajavainen ja assosioiva.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
ElanorRaven

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja ElanorRaven »

Hirvitttävän surullisia valokuvia. Kyllä minulle ainakin tuli noista paha mieli, kunpa joku vaan kertoisi, onko totuus oikeasti noin ankea. Kyllä minuun ainakin on pienestä saakka syöpynyt vastaavanlaisia kuvia, ja niiden seurauksena en kyllä ikinä voisi itse käyttää mitään aitoja turkistuotteita.

Toisaalta en myöskään hyväksy turkistarhaiskuja, koska taitaa olla totta, etteivät nuo elukat välttämättä edes pärjää luonnossa, ja jos pärjäävät, niin voivat järkyttää luonnon tasapainoa.

Kyllä tuollaisten kuvien kuitenkin pitäisi saada ihmiset ajattelemaan. Vähän kuin Animalian mainoskampanja, jossa otettiin kantaa eläinten huonoon kohteluun. Mainoksethan ensin kiellettiin, mutta asetettiin myöhemmin takaisin näytille. Ei saa sulkea silmiään totuudelta.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

ElanorRaven kirjoitti:Ei saa sulkea silmiään totuudelta.
Ei kukaan suljekaan. Tavalliset ihmiset ovat vain keskittyneet liiaksi joko omiin asioihinsa tai sitten muihin asioihin tehdäkseen asialle mitään.
Paitsi ne, jotka kirjoittavat animalian adressiin Kirkustanin valtiolle kerran vuodessa että "olis kiva jos kohtelisitte vähän paremmin lehmiä juu", ja pitävät EVR:n hihamerkkiä ja huutelevat hävyttömyyksiä turkistarhaajille. Sitten voidaan silittää omaa sädekehää taas seuraava vuosi ja levittää persettä kotona tekemättä yhtään mitään konkreettista eläinten hyväksi.
Poikkeuksiakin onneksi on, jotka ottavat asiallisesti ja laillisesti jatkuvasti kantaa asioihin (kuten WWF ja useat yksityishenkilöt)
Animalia ja poikuutta eläimille - yhdistykset ovat vain lapsellisten aikuisten (tai lasten), kiukkupukareiden ja elämäntapa-anarkistien säälittäviä pullisteluporukoita, joiden toimin ei tulla koskaan saamaan mitään hyvää aikaiseksi eläinten hyväksi.
Täytyy olla "erilainen", spesiaali, ihan miten tahansa - kunhan tuntee jollain tapaa paremmuutta valtaväestöä kohtaan.

Silmien sulkeminen on sitä, kun kuvitellaan asioiden muuttuvan - vaikka mitään ei todellisuudessa tapahdu.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Nowaysis

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Nowaysis »

Aivan naurettavaa että yhden valittajan takia näyttely lakkautettiin. Todella typerää napista moisesta näyttelystä, sama jos esillä olisi synnytyssalissa otettuja kuvia. Onhan ne hieman verisiä mutta niin on tilannekin. Fiksua turkistuottajilta alkaa estämään täysin laillinen ja rauhallinen protesti, eivät näytä tajuavan että laillisen vastarinnan tukahduttaminen johtaa helposti laittomaan. Ääliöt.[/b]
killkill

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja killkill »

Ei mulla ole eläinten oikeuksien puolustamista vastaan mitään, mutta mitäpä jos nämä hyvää tarkoittavat sielut keskittyisivät ensimmäiseksi ihmisten oikeuksien kuten yksinäisten, syrjäytyneiden, paskavaipoissaan hoitokodeissa riutuvien vanhusten olojen kohentamiseen ja vasta SITTEN surisivat jotain minkkiä Pohjanmaalla..
safi

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja safi »

Mylwin kirjoitti: Animalia ja poikuutta eläimille - yhdistykset ovat vain lapsellisten aikuisten (tai lasten), kiukkupukareiden ja elämäntapa-anarkistien säälittäviä pullisteluporukoita, joiden toimin ei tulla koskaan saamaan mitään hyvää aikaiseksi eläinten hyväksi.
Täytyy olla "erilainen", spesiaali, ihan miten tahansa - kunhan tuntee jollain tapaa paremmuutta valtaväestöä kohtaan.
Aivan tismalleen samaa mieltä. Animalia on viherpiipertäjien hihhulointi järjestö, joka ei todellisuudessa koskaan kykene vaikuttamaan suuren massan mielipiteisiin asioista. Jäin äsken kuuntelemaan radiosta Animalian, olisko ollut joku toiminnanjohtaja Kati Pullin haastattelua. Huonosti ovat asiat Animaliassa, että päästävät hyvin vähillä tiedoilla olen nuoren tytön tiedottamaan järjestön asioista. Tuntui, että tyttö ei tiennyt yhtään mistä oli puhumassa vaan toisteli kaavamaisesti, joistain papereista lukemiaan tietoja. Ainut asia mikä minulle tytön haastattelusta jäi mieleen, ettei ihmisen kuulu syödä lihaa, kanamunia tai juoda maitoa. Kasvissyönnillä maailma olisi paljon parempi paikka elää.

Animalian "totuus" asioista on vääristynyt ja jos eläinsuojelua oikein todella haluaa edistää, niin suosittelen valitsemaan jonkin toisen paikan vaikuttamisen väylänä.
Nowaysis

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Nowaysis »

Mylwin kirjoitti: Animalia ja poikuutta eläimille - yhdistykset ovat vain lapsellisten aikuisten (tai lasten), kiukkupukareiden ja elämäntapa-anarkistien säälittäviä pullisteluporukoita, joiden toimin ei tulla koskaan saamaan mitään hyvää aikaiseksi eläinten hyväksi.
.
Otapas, muruseni, ensin kuitenkin selvää asioista ennen kuin lähdet tuomitsemaan. Kyseiset järjestöt ovat tehneet ja tekevät paljonkin ns. matalan profiilin duunia eläinten hyväksi. Niistä vaan harvemmin uutisoidaan, koska ketä kiinnostaa jos kiltit tytöt ja pojat auttavat pörröisiä eläimiä laillisin keinoin. Ehei, lehtiin pääsevät yleensä ne jutut johon liittyy guns'n'ammo. Älä ota niinq henkilökohtasesti ;)

Aina tarvitaan ns. edelläkävijöitä jotka pitävät asiat tapetilla, oli kyseessä sitten mikä hyvänsä asia johon vaaditaan muutosta. Vaikka vaatimukset tuntuisivatkin mahdottomilta nykytilanteen valossa, _ehkä_ kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä asiat ovat toisin. However, jos ei ole ketään vaatimassa muutosta, sitä ei taatusti tule.

Haluan vielä julkilausumassani todeta, että turkistarhaus on ihan niin perseestä kuin olla ja voi. Julmaa hupia(lopputuote) viattomien kustannuksella, kertakaikkiaan täysin epähyväksyttävää. (Ja niin on moni muukin asia, etten nyt leimautuisi yhden asian vastustajaksi 8))
Angita

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Angita »

killkill kirjoitti:Ei mulla ole eläinten oikeuksien puolustamista vastaan mitään, mutta mitäpä jos nämä hyvää tarkoittavat sielut keskittyisivät ensimmäiseksi ihmisten oikeuksien kuten yksinäisten, syrjäytyneiden, paskavaipoissaan hoitokodeissa riutuvien vanhusten olojen kohentamiseen ja vasta SITTEN surisivat jotain minkkiä Pohjanmaalla..
Maailma on täynnä epäoikeudenmukaisia asioita. En ymmärrä tätä katsantokantaa, että ne pitäisi jotenkin laittaa arvojärjestykseen ja ennen kuin ne listalla ensimmäisenä olevat on korjattu, ei saisi kiinnittää mitään huomiota alempana oleviin. Tämän logiikan mukaan emme saisi murehtia oman kotimaamme köyhien asemasta, koska kehitysmaissa ihmisiä kuolee nälkään. Eiku, joku toinenhan saattaa jopa arvottaa nämä asiat toisinpäin. Aaargh, mitä tehdä? Parempi olla tekemättä mitään...
PerttiMakimaa

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Mylwin kirjoitti:Animalia ja poikuutta eläimille - yhdistykset ovat vain lapsellisten aikuisten (tai lasten), kiukkupukareiden ja elämäntapa-anarkistien säälittäviä pullisteluporukoita, joiden toimin ei tulla koskaan saamaan mitään hyvää aikaiseksi eläinten hyväksi.
Unohdit ne hippiwannabeepoikuudenmanttelinperijät jotka oikeasti haluavat vaan päästä läheiseen kanssakäymiseen näitten hippityttöjen kanssa. :)
Nowaysis

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Nowaysis »

killkill kirjoitti:Ei mulla ole eläinten oikeuksien puolustamista vastaan mitään, mutta mitäpä jos nämä hyvää tarkoittavat sielut keskittyisivät ensimmäiseksi ihmisten oikeuksien kuten yksinäisten, syrjäytyneiden, paskavaipoissaan hoitokodeissa riutuvien vanhusten olojen kohentamiseen ja vasta SITTEN surisivat jotain minkkiä Pohjanmaalla..
Sinäkin muruseni, ymmärrän pointtisi täysin, mutta eikö ole hyvä että ihmiset toimivat niillä aloilla jotka kokevat omimmakseen? Ei se ole pois niiltä vaippavanhuksilta, ja ainahan voit itse tarjoutua paikalliseen vanhainkotiin vapaaehtoiseksi, jos koet asian niin tärkeäksi. Itse en jaksaisi vaivautua, vaikka tottakai vanhusten asema huolestuttaa minuakin. On niin helppo ajatella että hoitakoon joku muu.
Zeb

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Näyttelyn lakkauttaminen edustaa mielestäni varsin törkeää sanan- ja ilmaisuvapauden rajoittamista. Liekö moinen edes laillista, muttei ainakaan moraalista.

Käsitykseni mukaan kuvissa esiteltiin tarhausta hyvinkin asiallisessa ja objektiivisessa valossa. Näyttelyn kieltäminen kertoo vain siitä, että tarhauksen aiheuttajat itsekin häpeävät elinkeinoaan, ja ihan syystä.

En ole pitkään aikaan katsonut mitään eläinrääkkäystä käsitteleviä kuvia, siksi että ensin tulee paha olo, sitten tekisi mieli tehdä asialle jotain ja sitten tajuaa ettei oikeastaan voi tehdä asialle mitään. Nämä kuvat tulin katsoneeksi ja ainoat ahdistuksenpurkukeinot mitä keksin on kirjoittaa tämä sepustus Kityyn ja suunnitella liittymistä johonkin eläinten oikeuksia puolustavaan järjestöön. Tunnen itseni siis varsin avuttomaksi.
1108

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Mylwin kirjoitti:Tuoksahtaa...
Nuuuh, niin tekee.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

1108 kirjoitti:
Mylwin kirjoitti:Tuoksahtaa...
Nuuuh, niin tekee.
Pointti ei ole itse näyttely ja mitä se edustaa,vaan se että tuollainen sensurointi on sallittua.Olen ihan varma että 1008 huutaisi vittua,saatanaa ja oikeutta jos esim Cradle of filth;n/mikä tahansa kirkonpolttometalli esiintyminen suomessa estettäisiin kirkon ja nuorisoseurakuntien toimesta tuollaisilla samanmoisilla perusteilla.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
hebuli

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja hebuli »

Zeb kirjoitti:Näyttelyn lakkauttaminen edustaa mielestäni varsin törkeää sanan- ja ilmaisuvapauden rajoittamista. Liekö moinen edes laillista, muttei ainakaan moraalista.
Vaikka kirjasto onkin kunnallinen laitos, ei niidenkään liene pakko ottaa ohjelmaansa ihan mitä vain. Voi olla että kirjaston johto tajusi yllättäen etteivät halua kunnallisena laitoksena olla mukana erityisen kantaaottavassa ja kiistanalaisessa näyttelyssä. En sano olisiko tuo ajattelutapa oikein vai väärin.

Oli miten oli, luulen että tämä kohu vie Oikeutta Eläimille/Animalian yms. julkisuustavoittelussa plussan puolelle verrattuna siihen jos näyttely olisi pidetty normaalisti Kallion kirjastossa (kuinka moni tavallinen kansalainen edes tiesi tästä näyttelysarjasta ennen tätä kohua?). Vaikka en erityisemmin pidä tämänkään kaltaisista "ääriliikkeistä", oma myötätuntoni tässä julkisuustaistelussa kallistuu hieman heidän puolelleen. Aivan kuten kaikkien muidenkin, turkistarhaajien tulee olla valmiita ottamaan vastaan kritiikkiä ja huomionkiinnittämistä mahdollisiin epäkohtiin, he voivat vastata esitettyyn kritiikkiin aivan samalla mitalla. Ehkei vastanäyttelyn keinoin sentään, mutta valistuksella, osoittaen mitkä näyttelyn väittämät ovat liioiteltuja tai eivät pidä ollenkaan paikkaansa. Niin se demokratia toimii. Hyshys ei toimi.
Viimeksi muokannut hebuli, 14.03.2006 12:11. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
1108

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Haemaeraemies kirjoitti:...kirkonpolttometalli...
Mitäs tämä tyylisuunta oikein pitää sisällään?

Ja asiasta, aikoinaan olisko ollut -98 seinäjokelaiset hihhulit yrittivät estää Ozzyn tulon soittaan mutta Ozzy näytti karvaista persettä hihhuleille ja vetäs helevetin hyvän keikan. Hevi tulee vaikka väkisin, yrittäväthän vatipäät estää Lordin menon Ateenaankin.

Mutta en minä ole älähtänyt, ilmeisesti Black Sabbath ja Lordi ei edusta määrittelemääsi tyylisuuntaa.

Nuuuuh... Viestistäsi tuoksahtaa vahva paskanlemu.
hebuli

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja hebuli »

1108 kirjoitti:Mutta en minä ole älähtänyt, ilmeisesti Black Sabbath ja Lordi ei edusta määrittelemääsi tyylisuuntaa.
Olisitko älähtänyt jos heidän esiintymisensä olisi peruttu valitusten takia, kuten tämä näyttely peruttiin (yhden valittajan takia)?
sanctus

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja sanctus »

Ihastuttavaa millainen voima kuvalla on. Mikäli näyttelyn sisältönä ovat Oikeutta eläimille -järjestön kotisivuilla olevat kuvat ilman kuvattua kohdetta enemmän rajaavaa tekstiä, näyttelyn keskeyttäminen on todella hilpeä osoitus jostain, mille lienee etsittävä syitä stereotyyppisestä, esivallan ja suuren toisen väliintulon pelkoa huokuvasta kansallisesta mentaliteetista. Surullista.

Ja Tony Iommia ja hänen taustabändiään ei muistaakseni yritetty niinkään estää saapumasta Prosvinssiin, vaan lähtemästä sieltä.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Zeb kirjoitti:Näyttelyn lakkauttaminen edustaa mielestäni varsin törkeää sanan- ja ilmaisuvapauden rajoittamista. Liekö moinen edes laillista, muttei ainakaan moraalista.
Kyseinen juttu lie perustui periaatteelle, jossa yleisillä paikoilla (= kirjastot, koulut, sairaalat, bussipysäkit) selvästi aattellisen materiaalin levittämistä rajoitettaisiin.
Sananvapauden rajoittamista se olisi sitten, jos kyseinen näyttely olisi järjestetty sille nimen omaan varatussa tilassa.
Jos WWF olisi pitänyt näyttelyn venäläisten paska-alusten aiheuttamien öljyvuotojen lintu-uhreista niin ei kukaan olisi asiasta älähtänyt.
Oikeutta eläimille - järjestö luetaan kuitenkin yhteiskunnallisesti (osittain aivan aiheesta) aatteelliseksi järjestöksi, jonka "näyttelyä" ei voida pitää objektiivisesti näytteilleasetetuksi. Kiihoitusta kansanryhmää vastaan? Kai se voidaan sellaiseksi tulkita, ilmeisesti ainakin turkistarhaajien toimesta. Molemmat osapuolet syyllistyvät jatkuvasti naurettaviin ylilyönteihin ja lapselliseen kiukutteluun (kuten maanomistajat, jotka kieltäytyivät luonnonsuojelijoiden vapaaehtoisesta työvoimasta aitojen rakentamiseen)
Lasken samaan kastiin jakomäen skinit ja lakto-okto-vego-fenno-kommu-anarkistipuupäät. Saman asian kaksi eri puolta, joita leimaa periaatteellinen typeryys ja mustavalkoinen ajattelutapa.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Zeb

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Mylwin kirjoitti:Tuoksahtaa lähinnä provosoinnille ja "huomatkaa meidät, groteskeja valokuvia!1" - mainonnalle. *nuuh* Vähän säälittävää oikeastaan.
Epäiletkö sinä, että kuva-aineisto oli jotenkin vääristynyttä/vääristeltyä ? Mielestäni hyvinkin siistejä kuvia, ei ollut kuin yksi kaluttu jalka, paljon surumielisiä katseita ja pieniä koppeja. Uskoakseni erittäin asiallista ja realistista, jos provoilla olisi halunnut, niin aivan varmasti raadollisempiakin kuvia olisi löytynyt.

Muistelen itse näkemääni dokumenttia n. vajaat 15 vuotta sitten jollain YLE:n kanavalla. Siinä näytettiin liikkuvana kuvana myös turkiseläinten tappaminen, nylkeminen, ruumispinot ja näiden jauhaminen ruuaksi jäljelle jääneille lajitovereille. Huomattavasti raadollisempaa, mutta edelleen totta. Näin jälkikäteen ihmetyttää, että tuohon aikaan joku omaneduntavoittelija ei ollut päässyt väliin sensurointeineen. Ja nykyään sitten pääsee ? Luulisi, että asiat olisivat menneet eteenpäin, muttei hyvältä näytä.

Aion vastaisuudessa boikotoida Kallion kirjastoa ! (Kyseessä vakuuttava ja tehokas boikotti näin turkulaiselta ---> vituttaa.)
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

hebuli kirjoitti:
1108 kirjoitti:Mutta en minä ole älähtänyt, ilmeisesti Black Sabbath ja Lordi ei edusta määrittelemääsi tyylisuuntaa.
Olisitko älähtänyt jos heidän esiintymisensä olisi peruttu valitusten takia, kuten tämä näyttely peruttiin (yhden valittajan takia)?
Käsittääkseni valituksia oli tullut useampiakin. Mutta miusta lähinnä huomio-shokeeraus-median esiintulo ja kannatus on huolestuttavampaa kuin varsinaisesti se, mitä se esitti. Ja sen vaikutus kansalaisiin vielä enemmän, amerikassahan samaa asiaa harrastetaan myös - tosin valtion toimesta pelottelumediakulttuurina.
Mikäli huomiomedia alkaa purra enemmän suomalaisiin varsinaisen faktamedian sijaan niin huolestuisin enemmän suomalaisten kaduntallaajien älykkyysosamäärästä kuin siitä, että tuollaisia järjestetään. Kohta ei itse tarvitse ottaa mistään enää selvää tai ajatella, kun valmiit ismit ja ideologiat tuodaan suoraan eteen banderollien muodossa.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Zeb kirjoitti:surumielisiä katseita ja pieniä koppeja.
Nimenomaan. Ja kaikki pölöpäät lemmikkilehden tilaajat näkevät siellä oman muffensa ja johan kohoaa kyynel silmäkulmaan.
Yksinkertaisiin ihmisiin on niin helppo vaikuttaa. Tai oikeastaan yksinkertaisen yhteiskunnan kasvatteihin. En miekään katso eläinten kaltoinkohtelemisvideoita, juuri siksi että tiedän sen aiheuttavan primitiivireaktioita jotka estävät kaikenlaisen aivotoiminnan kyseisessä asiassa.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
killkill

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja killkill »

Angita kirjoitti:En ymmärrä tätä katsantokantaa, että ne pitäisi jotenkin laittaa arvojärjestykseen ja ennen kuin ne listalla ensimmäisenä olevat on korjattu, ei saisi kiinnittää mitään huomiota alempana oleviin.
Koetan perustella näkökantaani toisella esimerkillä, joka on osittain joskaan ei suoraan vertailukelpoinen:

- HUS:n leikkausjonoissa kituu ihmisiä
- valtio tukee Kansallisoopperan toimintaa valtavilla summilla. Sinänsä ok taidelaji, joka käsittääkseni on kuitenkin "eliitin huvia", noin niinkuin voittopuolisesti ainakin.
-> Kumpaan mielestäsi rahaa on tärkeämpi ohjata, sairaanhoitoon vai oopperaan?
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Nowaysis kirjoitti:Ehei, lehtiin pääsevät yleensä ne jutut johon liittyy guns'n'ammo. Älä ota niinq henkilökohtasesti ;)
Ja ne, joissa esitellään juuri ko. järjestöjen asiaa ajavia guns'n'ammo-kuvia.
Vaikka vaatimukset tuntuisivatkin mahdottomilta nykytilanteen valossa, _ehkä_ kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä asiat ovat toisin. However, jos ei ole ketään vaatimassa muutosta, sitä ei taatusti tule.
Nimenomaan, esitetään vaatimuksia, mutta ei ratkaisuja. Turkistarhausta tuskin ollaan lopettamassa Suomessa aivan lähivuosina. Sen sijaan, että pohdittaisiin tehokkaampia ja eläinystävällisempiä turkiksentuottokeinoja turkistarhaajien kanssa niin esitetään vaatimuksia ja esitellään rujoja kuvia ja banderolleja. Typeryyttä.
HESY on esimerkillinen eläintensuojeluyhdistys, noin esimerkiksi. Ruohonjuuritason toimintaa, ja ruohonjuuritason ylpeydellä.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta-HS

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

killkill kirjoitti:-> Kumpaan mielestäsi rahaa on tärkeämpi ohjata, sairaanhoitoon vai oopperaan?
Alkoholiveron alentamiseen ja tupakkaveron poistamiseen.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Vastaa Viestiin