Pokka pitää?

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
MarthaFocker

Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja MarthaFocker »

Niin. Vammasille ja muille oudoille ei saa nauraa, mutta on niitä kieltämättä huvittavia tilanteita.

Tämän
mainion videon innoittamana kyselenkin mitä huvittavia tilanteita sinulle on käynyt kun nauraminen olisi ollut totaalisen epäsopivaa, mutta et vain ole voinut sille mitään?

Olin joku vuosi sitten koruliikkeessä töissä kun sisään valui keski-ikäinen mieshenkilö, jonka olemus oli ylinaisellinen. Tuli mieleen englantilainen ylempää keskiluokkaa oleva tantta.
Mies halusi ostaa itselleen kaulakorun. Pokka meinasi pettää jo kun hän avasi suunsa, mutta sain vielä purskun pidettyä. Ei siinä, esitellään ketjuja sitten, mutta sen huomionsa on koko ajan enemmän strassikilluttimissa kuin perusketjuissa.
Se halusi hyplätä niitä strasseja, no mikäs siinä. Sovitettiin kaulaankin. Minä koko ajan naama punasena pidättelen räkänaurua.
Teki mieli heittäytyä polvilleen maahan ja huutaa, itkeä ja nauraa kun se poseerasi peilille. Laittoi käden sillai tosi naismaisesti rinnan päälle ja kysyi, "onkohan tää vähän liian naisellinen". Hoohoho, eipä vissiin.
Jotenkin siitä tilanteesta oli selvittävä, joten ehdotin, että kokeillaan vielä jotakin muuta.
Sain sille myytyä jonkilaisen unisex-korun. Uusi omistaja siinä sitten peilaili korua ja kysyi "eihän minulle nyt naureta?".
Avatar
par-sky
Kitisijä
Viestit: 2445
Liittynyt: 14.09.2005 17:11
Paikkakunta: Hämpton

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja par-sky »

olin stockkan hulluilla päivillä myymässä welhon liittymiä. siinä sitten joku nainen kysyi, että saisiko tähän jonkun lastenvahtipalvelun, kun hän ei haluaisi että hänen poikansa joutuu vahingossa jollekin irstaille pornosivuille. siinä sitten jotain jutusteltiin netin suodatuspalveluista kun satuin kysymään, että minkäs ikäinen tuo sinun poikasi on?
-17.

päässä vaan kuului huuto "MYÖHÄISTÄ" ja jotenkin yritin pitää naaman peruslukemilla.

ja tooooosi nolo toinen juttu.
olin teinipissis-aikanani menossa lakanoitten väliin vehtaamaan silloisen poikaystäväni kanssa. laitettiin kondomia paikalleen, kun se sitten laukesi. vähän nolona kysy, et haittaaks mua kun mä en nyt saanut mitään. jotenkin sain sanottua, ei se mitään, ennen kuin syöksähdin vessaan, sulloin pyyhkeen suuhun ja huutonauroin vartin.

juu paha olin, mutta voi zeesus, kenelle pitää tossa pokka? en ainakaan nauranu päin sen naamaa.
Me transmitte sursum, Caledoni!
Noriyumi

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

MarthaFocker kirjoitti:Niin. Vammasille ja muille oudoille ei saa nauraa, mutta on niitä kieltämättä huvittavia tilanteita.

Tämän
mainion videon innoittamana
Hehe, mutta tuo mieshän nauroi sille sopraanoääniselle miehelle. Ja sitten kun ääneen pääsi machokarheaääninen mies ja se puhui vuorotellen sopraanon kanssa, haastattelija räkätti aika lailla. Miksiköhän kukaan yleisöstä ei nauranut? ;)
Bhven

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Bhven »

MarthaFocker kirjoitti:Niin. Vammasille ja muille oudoille ei saa nauraa, mutta on niitä kieltämättä huvittavia tilanteita.

Tämän
mainion videon innoittamana
quote:
A chat show host is interviewing a man who accidentally had his testicles removed during an operation. The host can't control his laughter at the man's high pitched voice...
Bhven

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Itselläni kävi kerran kun olin duuniautolla liikenteessä ja olin pysähtynyt parkkiin röökille ja en muista mitä tein siivosinko pelkääjän puoleista jalkotilaa vai kaivoinko jotain hanskalokerosta. Olin kuitenkin kyyristynyt silleen alas ja sivulle, etten nähnyt ikkunoista ulos. Kuuntelin siinä samalla KISS FM:n aamushowta ja juuri kun nousin takaisin istumaan suoraksi juontajat heitivät jonkun hyvän läpän ja repesin ihan täysillä. Juuri samalla hetkellä kadulla ihan siitä autoni vierestä kulki ohi todella kaunis nuori naisenalku rullatuolissa saattajansa kanssa. Tyttö häkeltyi ihan täysin ja jotenkin lysähti kasaan luullessaan tietysti, että nauroin hänelle. Ajattelin siinä heti, että pitäisi nousta autosta ulos ja sanoa, että en nauranut hänelle, mutta tiedä sitten olisiko uskonut. Jälkeenpäin vitutti erittäin raskaasti.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Silloin tällöin aina yllättää nauratus.

Jenkeissä vaihtarina ollessani oltiin mamin kanssa syömässä ja meitä palveli viimeisillään raskaana oleva nainen. Mami rupesi päivittelemään miten turvonneen ja räjähtämäisillään olevan näköinen nainen oli eikä huomannut, että nainen oli tullut sen selän taakse. Kun se nainen lähti pöydän viereltä pois, sain ihan kauhean naurukohtauksen.

Nauroin, kun tuuli sieppasi parhaan ystäväni sateenvarjon ja mun ystävä lähti juoksemaan sen perään hätääntyneenä.

Nauroin kun sisko huomasi pölypalleron kämpässäni, kävi hakemassa vessapaperia pyyhkiäkseen pahimmat pölyt pois ja esitti isäpuoltani taistelemassa siisteyden puolesta julmistunut ilme kasvoillaan.
Kikkelis kokkelis.
hebuli

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja hebuli »

Bhven kirjoitti:quote:
A chat show host is interviewing a man who accidentally had his testicles removed during an operation. The host can't control his laughter at the man's high pitched voice...
Minua huvitti eniten lopussa ollut möreä-ääninen hyypiö, loi mukavan kontrastin... Joo ei saisi nauraa, so sue me.

Minulle ei koskaan tapahdu mitään kovin hauskaa. Mitä nyt Rukalle oli viereiseen mökkiin eksynyt joku homopariskunta, jonka naismainen bottom-osapuoli järjesti välillä koko tienoota vavisuttavia teatraalisia näytöksiä vihastuessaan kumppanilleen. Saimme kavereiden kanssa heistä jostain syystä pitkäikäiset naurut ja one-linerit, ja muistimme mainita heistä mökin vieraskirjassakin.

Mikä taasen ei erityisemmin huvittanut vaan lähinnä suretti ja hellyytti oli eräässä elintarvikeliikkeessä ollut rappiopariskunta, jonka naisosapuoli oli rullatuolissa. Heille tuli jotain riitaa ja mies lähti kimpaantuneena pois kun ei enää kestänyt. Tuli kuitenkin pian lampaan lauhkeana takaisin kun tajusi ettei voi jättää kumppaniaan yksinään selviämään rullatuolin kanssa, vaikka kuinka vituttaisi. Kaiken se kestää jne...
Avatar
Hallusinaatio
Kitinän uhri
Viestit: 681
Liittynyt: 14.08.2005 18:54
Paikkakunta: Internet

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Hallusinaatio »

Olen nähnyt tuon videon aikaisemminkin jollain sivustolla, jossa joku tiesi kertoa, ettei videon tilanne ole aito vaan ihan käsikirjoitettu pätkä jostain viihdeohjelmasta.
"I want you to get excited about your life."
Durasel

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Durasel »

Hallusinaatio kirjoitti:Olen nähnyt tuon videon aikaisemminkin jollain sivustolla, jossa joku tiesi kertoa, ettei videon tilanne ole aito vaan ihan käsikirjoitettu pätkä jostain viihdeohjelmasta.
No älä!

edit: mä voin kertoa kaikille ilman sivustoja että toi pätkä oli käsikirjoitettu ja näytelty.
Avatar
Hallusinaatio
Kitinän uhri
Viestit: 681
Liittynyt: 14.08.2005 18:54
Paikkakunta: Internet

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Hallusinaatio »

Durasel kirjoitti:

No ei minusta ainakaan olisi kovinkaan uskomatonta, etteikö tuollaista voisi televisiossa aidosti tapahtua suorassa lähetyksessä. Nauhoitettunahan moista tuskin esitettäisiin.

Onnittelut kuitenkin kyvystäsi tehdä päätelmiä, jotka eivät perustu muuhun kuin perstuntumaan.
"I want you to get excited about your life."
bedlam

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Hallusinaatio kirjoitti:

No mutta ihan selkeästihän tuo oli näytelty tilanne! Ihmettelin välittömästi että jotkut tuota aitona tilanteena pitivät.
RolloTomasi

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Hallusinaatio kirjoitti: No ei minusta ainakaan olisi kovinkaan uskomatonta, etteikö tuollaista voisi televisiossa aidosti tapahtua suorassa lähetyksessä. Nauhoitettunahan moista tuskin esitettäisiin.
Äänenmurroksen jälkeen tehty kastraatio ei vaikuta ääneen...
Avatar
Hallusinaatio
Kitinän uhri
Viestit: 681
Liittynyt: 14.08.2005 18:54
Paikkakunta: Internet

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Hallusinaatio »

bedlam kirjoitti:
Hallusinaatio kirjoitti:
Durasel kirjoitti: No älä!

edit: mä voin kertoa kaikille ilman sivustoja että toi pätkä oli käsikirjoitettu ja näytelty.
No ei minusta ainakaan olisi kovinkaan uskomatonta, etteikö tuollaista voisi televisiossa aidosti tapahtua suorassa lähetyksessä. Nauhoitettunahan moista tuskin esitettäisiin.

Onnittelut kuitenkin kyvystäsi tehdä päätelmiä, jotka eivät perustu muuhun kuin perstuntumaan.
No mutta ihan selkeästihän tuo oli näytelty tilanne! Ihmettelin välittömästi että jotkut tuota aitona tilanteena pitivät.
No nyt kun tuota pätkää katsoi uudestaan ja ensimmäistä pokan pettämistä pitemmälle, niin onhan tuo sen verran pitkälle vietyä, ettei ole kovinkaan uskottavaa. Silti samaisella sivustolla, johon aiemmin viittasin, oli paljon ihmisiä, jotka luulivat pätkää aidoksi.
"I want you to get excited about your life."
Avatar
Hallusinaatio
Kitinän uhri
Viestit: 681
Liittynyt: 14.08.2005 18:54
Paikkakunta: Internet

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Hallusinaatio »

RolloTomasi kirjoitti:
Hallusinaatio kirjoitti: No ei minusta ainakaan olisi kovinkaan uskomatonta, etteikö tuollaista voisi televisiossa aidosti tapahtua suorassa lähetyksessä. Nauhoitettunahan moista tuskin esitettäisiin.
Äänenmurroksen jälkeen tehty kastraatio ei vaikuta ääneen...
Osaan sen verran huonosti tanskaa/hollantia/mitä lie kieltä pätkässä puhutaankaan, etten tiennyt siinä edes kastraatiosta puhuttavan.
"I want you to get excited about your life."
Avatar
Hallusinaatio
Kitinän uhri
Viestit: 681
Liittynyt: 14.08.2005 18:54
Paikkakunta: Internet

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Hallusinaatio »

bedlam kirjoitti: No mutta ihan selkeästihän tuo oli näytelty tilanne! Ihmettelin välittömästi että jotkut tuota aitona tilanteena pitivät.
Minusta on vielä hämmästyttävämpää, kuinka pari vuotta sitten moni lähetteli innoissaan eteenpäin sellaista ketjumeiliä, jossa lupailtiin Nokian jakavan ilmaisia kännyköitä viestiä eteenpäin lähettäville. Viestin uppoamiseen riitti se, että tämä esiteltiin "Nokian uutena markkinointikampanjana" ja lisäksi viestissä mainittiin feikki-nokialaisen sähköpostiosoite, johon ketjumeili tuli myöskin lähettää.

Aina on tarpeeksi monta herkkäuskoista tai muuten vain sinisilmäistä, jotka pitävät vedätyksen kuin vedätyksen voimissaan.
"I want you to get excited about your life."
Yönmustaritari

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

par-sky kirjoitti:olin stockkan hulluilla päivillä myymässä welhon liittymiä. siinä sitten joku nainen kysyi, että saisiko tähän jonkun lastenvahtipalvelun, kun hän ei haluaisi että hänen poikansa joutuu vahingossa jollekin irstaille pornosivuille. siinä sitten jotain jutusteltiin netin suodatuspalveluista kun satuin kysymään, että minkäs ikäinen tuo sinun poikasi on?
-17.

päässä vaan kuului huuto "MYÖHÄISTÄ" ja jotenkin yritin pitää naaman peruslukemilla.
Nah. Saa nauraa jos haluaa. Typeryydelle pitääkin nauraa mutta tämähän ei ole mitään typeryyttä jos ei luota jälkikasvuunsa vaan haluaa vain varmistaa alle 18 vuotiaan pysyvän poissa K18 sivustoilta.

par-sky kirjoitti: ja tooooosi nolo toinen juttu.
olin teinipissis-aikanani menossa lakanoitten väliin vehtaamaan silloisen poikaystäväni kanssa. laitettiin kondomia paikalleen, kun se sitten laukesi. vähän nolona kysy, et haittaaks mua kun mä en nyt saanut mitään. jotenkin sain sanottua, ei se mitään, ennen kuin syöksähdin vessaan, sulloin pyyhkeen suuhun ja huutonauroin vartin.

juu paha olin, mutta voi zeesus, kenelle pitää tossa pokka? en ainakaan nauranu päin sen naamaa.
Niin ja tuskin se kaveri kait itsekään paljon mitään sai. Onneksi tämä penetraatio itse tapahtumana on sen verran kevyt aihe kaikille, että sille ja siitä johtuville aihepiireille voidaan huoletta nauraa.

Itse en, joskus jopa kivuliaissa ejakulaatioissa näe kovinkaan paljon huvitusta tapahtui se sitten tahattomasti tai ei, omasta tai jonkun muun puolesta mutta kukin tyylillään.
Hellu
Kitinän uhri
Viestit: 594
Liittynyt: 24.08.2005 16:25

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Hellu »

Olin töissä painoalan yrityksessä jossa
myytiin kaikenlaisia välineitä myös harrastajille.
Olin yhtenä aamuna tiskillä kun sisään käveli vähän päälle parikymppinen hevaripoika pillifarkuissa, kaveri oli niin ruskettunut että
sekin meinas jo pistää nauramaan.
Siis TODELLA ruskea.
Poika kysyi sattuisiko meiltä löytymään varastosta uutta lamppua "alppiaurinkoon", eli vanhanaikaiseen UV-valaisimeen jolla valotetaan painoseuloja.
Meidän kirjanpitäjä istui toimistossaan seinän takana josta ei näe tiskille,
ja huusin hänelle josko niitä vielä sattuisi jossain olemaan.
Kirjanpitäjä huusi takaisin että niiden myynti on kielletty ajat sitten kun jotkut idiootit ovat käyttäneet sitä solariumina.
Poika kuuli tämän ja kysyi silmät ymmyrkäisenä, "Onks se vaarallista??"

Onneks se häipyi siitä aika vikkelästi koska repesin niin ettei naurusta tullut loppua moneen minuuttiin..
Noriyumi

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

Hallusinaatio kirjoitti: Osaan sen verran huonosti tanskaa/hollantia/mitä lie kieltä pätkässä puhutaankaan, etten tiennyt siinä edes kastraatiosta puhuttavan.
Sain tiedon että nuo puhuvat flaamia. Belgiohjelma siis... Sitten pitää saada vain selville keitä nuo näyttelijät ovat 8)
ninnithequeen

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Tapahtui kerran töissä:
Tiskille tuli kaksi nörtin näköistä nuorta kundia, ja papereita tarkistaessani laskin heidän juuri täyttäneen 18. Innoissaan he polttelivat poskareita ja tilasivat screwdrivereita (aahhahaa). Yhtäkkiä toinen heistä huusi innoissaan: "Siis myydäänks teil uutsoo RAAKANA!"
Tipahdin.
Leila

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Leila »

Hallusinaatio kirjoitti:Minusta on vielä hämmästyttävämpää, kuinka pari vuotta sitten moni lähetteli innoissaan eteenpäin sellaista ketjumeiliä, jossa lupailtiin Nokian jakavan ilmaisia kännyköitä viestiä eteenpäin lähettäville.
Sain muuten aika monta tuollaista viestiä ihan puolitutuilta työkavereiltakin, eivät kyllä tulleet jälkeenpäin esittelemään uusia puhelimiaan. Mut hei, joku uskoo aina.

Poikani ristiäiset olivat fiasko. Oltiin siinä koko joukko herkistelemässä kastemaljan ympärillä, kun vauvalta pääsi pieru. Sitä ei kuullut kuin mieheni ja minä, me kun olimme ihan lähimpänä vauvelia. Aloin jo tyrskähdellä. Lopullinen repeäminen tuli, kun oli laulun vuoro. Pappi ei osannut laulaa ollenkaan eikä porukassamme ollut muitakaan laulutaitoisia. Laulu oli todella epävireistä mölinää, ja minä en voinut naurulle mitään. Pärskyin ja hytisin, ja samaa teki kyllä siskonikin. Hävettää vieläkin, sillä pappi varmaan luuli, että nauran hänelle.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Ann »

Joskus vuonna nakki, tulin juosseeksi exää karkuun(kisailumielessä), kun toinen otti asiakseen kompastu täydessä vauhdissa rautalangasta viritettyyn aitaan. Ukko kaatui todella pahan näköisesti, ja mikä hassuinta, tiesin sen aidan olemassaolosta, noin sekunnin sadasosan tuumin jopa varoittamista.

Ilmalennon päätyttyä repesin nauramaan, lähinnä kai pelästyksestä. Onneksi mitään ei sattunut ja sain kostonyrkistä.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Durasel

Re: Pokka pitää?

Viesti Kirjoittaja Durasel »

Ann kirjoitti: Ilmalennon päätyttyä repesin nauramaan ja sain kostonyrkistä.
Normimeininkiä, mitäs pöllit toisen aamukossut!
Vastaa Viestiin