Kerro kuka olet?

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
slam

Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja slam »

Olen äidinkielen lehtori ja seitsemän lapsen yksinhuoltaja isä. Etsin töitä ja rahaa perheelleni. Edellinen työpaikkani oli fiasko. Minut ajettiin pakosalle intiaanipyssyillä. Kyseinen amerikkalainen yliopisto potki minut pellolle. Aloin muka opettamaan Suomenkieltä pyhänä messiaanisena profetaalisena kooditteluna ihmisten välillä. Kadun edelleen sitä eräänä päivänä heittämääni läppää, että jokaisen pitäisi opetella Suomenkieli. Oppilaat hermostuivat asiasta ja opettajien neuvostossa asia muokattiin lähes uskonnolliseksi häväistykseksi.

Etsin töitä Suomesta. Vanhin poikani käy rakennuksella töissä. Hänestä nuorempi jakaa mainoksia iltaisin. Puolet heidän ansioistaan joudun antamaan heidän käyttöönsä ja puolella he maksavat osan asumisestamme. Suomalainen sosiaaliturva ei ole minun puolellani. Olen korkeasti koulutettu kusipää ja haluan korkeatasoiselle työpaikalle. Yliopistolla on valitettavasti ruuhkaa eikä ole vapautunut yhtään paikkaa, jolle arvokkaan persukseni saattaisin hienostuneesti asetella. Rakastan lapsiani, siksi joudun osa-aikaisesti ajamaan rekkaa. Toinen puoli päivästä kuluukin sitten työnhaun parissa.

Olen käynyt koululla pitämässä saarnoja itsestäni ja olen samalla vedonnut lapsiini. Nuoremmat opiskelija tytöt ovat kyynelehtineet kanssani, kun kerron tarinaa pikku Samuelista, joka tarvitsee ravintoa jaksaakseen käydä täysipainoisesti koulussa. Yli puolet lapsistani on amerikan kansalaisia, joten Suomi ei suostu maksamaan heistä lapsi lisää. Heidän äitinsä on amerikkalainen. Vanhempien poikien äiti on Suomalainen baariportto. Olen yrittänyt tavoittaa häntä Suomesta, mutta turhaan. Liekö hän enää elossakaan.

Ja also mai naame unohtu. Se on tuttavallisesti David
1108

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Slam, miten on mahdollista, että et ole vielä julkaissut mitään? Vai emmekö me vain tiedä asiasta?
Kikkelis kokkelis.
1108

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Keikaus kirjoitti:Slam, miten on mahdollista, että et ole vielä julkaissut mitään? Vai emmekö me vain tiedä asiasta?
Slamihan julkasee paskaa tuutintäydeltä jatkuvasti tänne, täti on hyvä ja ottaa silmän käteen.
Pehmis

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Pehmis »

Keikaus kirjoitti:Slam, miten on mahdollista, että et ole vielä julkaissut mitään? Vai emmekö me vain tiedä asiasta?
Siten, että jokainen itseään kunnioittava kustannustoimittaja heittäisi 5 virkettä luettuaan käsikirjoituksen roskiin.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Pehmis kirjoitti:
Keikaus kirjoitti:Slam, miten on mahdollista, että et ole vielä julkaissut mitään? Vai emmekö me vain tiedä asiasta?
Siten, että jokainen itseään kunnioittava kustannustoimittaja heittäisi 5 virkettä luettuaan käsikirjoituksen roskiin.
En olisi ollenkaan niin varma.
Kikkelis kokkelis.
bedlam

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Hei mutta täytyy todeta, että tuo "haastattelusarja" oli paikoitellen oikeinkin hauskaa luettavaa. Ongelmana vain tuo kirjoitustyylisi vaikealukuisuus.
Avatar
Saz
Elämätön Kitisijä
Viestit: 420
Liittynyt: 08.05.2006 12:10
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Saz »

Keikaus kirjoitti:
Pehmis kirjoitti:
Keikaus kirjoitti:Slam, miten on mahdollista, että et ole vielä julkaissut mitään? Vai emmekö me vain tiedä asiasta?
Siten, että jokainen itseään kunnioittava kustannustoimittaja heittäisi 5 virkettä luettuaan käsikirjoituksen roskiin.
En olisi ollenkaan niin varma.
Ikävä sanoa, mutta näiden näytteiden pohjalta näin on.
Leila

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Leila »

slam kirjoitti: ...kerron tarinaa pikku Samuelista, joka tarvitsee ravintoa jaksaakseen käydä täysipainoisesti koulussa.
Megareps.

Minä olen oikeasti googlebot.
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12288
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Pehmis kirjoitti:
Keikaus kirjoitti:Slam, miten on mahdollista, että et ole vielä julkaissut mitään? Vai emmekö me vain tiedä asiasta?
Siten, että jokainen itseään kunnioittava kustannustoimittaja heittäisi 5 virkettä luettuaan käsikirjoituksen roskiin.
5 virkettä on reippaasti vähemmän kuin puoli prosenttia esim. keskikokoisesta romaanista. Kyllä taideteoksia pitää arvioida kokonaisuutena. Eivät musiikkokriitikotkaan kuuntele vain albumin ensimmäistä kappaletta ja jos se on huono ajattelevat: "No, samanlaista paskaa ovat varmasti loputkin piisit..."
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Pehmis

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Pehmis »

Homeboy65 kirjoitti:5 virkettä on reippaasti vähemmän kuin puoli prosenttia esim. keskikokoisesta romaanista. Kyllä taideteoksia pitää arvioida kokonaisuutena. Eivät musiikkokriitikotkaan kuuntele vain albumin ensimmäistä kappaletta ja jos se on huono ajattelevat: "No, samanlaista paskaa ovat varmasti loputkin piisit..."
Luuletko tosissas että kustannustoimittajat lukee läpi kaiken roskan mitä sinne lähetetään :D
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12288
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Pehmis kirjoitti:
Homeboy65 kirjoitti:5 virkettä on reippaasti vähemmän kuin puoli prosenttia esim. keskikokoisesta romaanista. Kyllä taideteoksia pitää arvioida kokonaisuutena. Eivät musiikkokriitikotkaan kuuntele vain albumin ensimmäistä kappaletta ja jos se on huono ajattelevat: "No, samanlaista paskaa ovat varmasti loputkin piisit..."
Luuletko tosissas että kustannustoimittajat lukee läpi kaiken roskan mitä sinne lähetetään :D
Sitähän ei tiedä o n k o se roskaa ennen kuin on lukenut sentään enemmän kuin 5 virkettä.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Avatar
Saz
Elämätön Kitisijä
Viestit: 420
Liittynyt: 08.05.2006 12:10
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Saz »

Homeboy65 kirjoitti:
5 virkettä on reippaasti vähemmän kuin puoli prosenttia esim. keskikokoisesta romaanista. Kyllä taideteoksia pitää arvioida kokonaisuutena. Eivät musiikkokriitikotkaan kuuntele vain albumin ensimmäistä kappaletta ja jos se on huono ajattelevat: "No, samanlaista paskaa ovat varmasti loputkin piisit..."
Sulla menee nyt kustannustoimittajan ja kirjallisuuskriitikon hommat nätisti sekaisin. :P
Luuletko sä sitten, että levy-yhtiön sedät kuuntelee jokaisen rupisen demonauhan alusta loppuun ennen kuin tekee päätöksensä?

Kriitikon homma on sitten vallan eri homma.
Pehmis

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Pehmis »

Homeboy65 kirjoitti:Sitähän ei tiedä o n k o se roskaa ennen kuin on lukenut sentään enemmän kuin 5 virkettä.
Älä nyt taas ala opettamaan isääs nussimaan. Slamin kirjoituksista voi sanoa ei-kustannustoimittajakin 5 virkkeen perusteella mikä niiden kirjallinen ja taiteellinen arvo on kustannusyhtiön kantilta. Monenko kustannustoimittajan vahvistuksen mielipiteelleni tarvitset, ennen kuin toteat sen oikeaksi?
Viimeksi muokannut Pehmis, 27.06.2006 16:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12288
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Saz kirjoitti:
Homeboy65 kirjoitti:
5 virkettä on reippaasti vähemmän kuin puoli prosenttia esim. keskikokoisesta romaanista. Kyllä taideteoksia pitää arvioida kokonaisuutena. Eivät musiikkokriitikotkaan kuuntele vain albumin ensimmäistä kappaletta ja jos se on huono ajattelevat: "No, samanlaista paskaa ovat varmasti loputkin piisit..."
Sulla menee nyt kustannustoimittajan ja kirjallisuuskriitikon hommat nätisti sekaisin. :P
Luuletko sä sitten, että levy-yhtiön sedät kuuntelee jokaisen rupisen demonauhan alusta loppuun ennen kuin tekee päätöksensä?

Kriitikon homma on sitten vallan eri homma.
Meni vähän sekaisin joo.

En usko että kuuntelee jokaista demonauhaa alusta loppuun, mutta AIVAN VARMASTI kuuntelevat enemmän kuin aivan marginaalistakin marginaalisemmin. Tuo 5 virkettä on vähän sama kuin ensimmäisen piisin ensimmäiset 5 sekunttia... :wink:
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Pehmis

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Pehmis »

Homeboy65 kirjoitti:En usko että kuuntelee jokaista demonauhaa alusta loppuun, mutta AIVAN VARMASTI kuuntelevat enemmän kuin aivan marginaalistakin marginaalisemmin. Tuo 5 virkettä on vähän sama kuin ensimmäisen piisin ensimmäiset 5 sekunttia... :wink:
Wank Wank. Jos ne ekat 5 sekuntia ovat norjalais-islantilaista kirkonpolttojodlausta, niin keskiverto levy-yhtiön setä räjähtää nauramaan ja heittää demonauhan takkaan lämmikkeeksi. Same goes here.
Geetzu

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Kirja kesken: Einar Már Gudmundsson - Kaikkeuden enkelit. Teos voitti Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 95. Ekat 45 sivua pssssskaa, nyt näyttää jo vähän paremmalta. Tää on varmaan luettu loppuun ennen päätöstä painamisesta.
Avatar
Saz
Elämätön Kitisijä
Viestit: 420
Liittynyt: 08.05.2006 12:10
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Saz »

Homeboy65 kirjoitti: En usko että kuuntelee jokaista demonauhaa alusta loppuun, mutta AIVAN VARMASTI kuuntelevat enemmän kuin aivan marginaalistakin marginaalisemmin. Tuo 5 virkettä on vähän sama kuin ensimmäisen piisin ensimmäiset 5 sekunttia... :wink:
Joskus se viisi virkettä on aivan tarpeeksi. Siinä huomaa esimerkiksi pystyykö kirjoittaja luomaan kieliopillisesti sellaista tekstiä joka on luettavissa. Jos ei pysty niin ei sitä kukaan lue pidemmälle, saati ala kirjoittaa uudelleen.
Jos kokee, että oma taide on verratonta, eikä vain tule ymmärretyksi sellaisena lahjakkuutena kuin kokee olevansa niin kannattaa harkita omakustannetta. Silloinkin kannattaa kyllä hioa kielioppi kuntoon ensin.

Biisissäkin voi olla ideaa taustalla, mutta voi sen huonolla ja epävireisellä esityksellä raiskata täysin.
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12288
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Pehmis kirjoitti:
Homeboy65 kirjoitti:Sitähän ei tiedä o n k o se roskaa ennen kuin on lukenut sentään enemmän kuin 5 virkettä.
Älä nyt taas ala opettamaan isääs nussimaan. Slamin kirjoituksista voi sanoa ei-kustannustoimittajakin 5 virkkeen perusteella mikä niiden kirjallinen ja taiteellinen arvo on kustannusyhtiön kantilta. Monenko kustannustoimittajan vahvistuksen mielipiteelleni tarvitset, ennen kuin toteat sen oikeaksi?
Aivan subjektiivisesti: jos minä aloitan lukemaan jotain bukia niin en kyllä osaa 5:n ensimmäisen virkkeen jälkeen sanoa onko teos hyvä vai huono, pidänkö siitä vai en, viitsinkö lukea loppuun vai en. Luulen - itse asiassa olen aivan varma - että tämä on hyvin yleispätevää "kyvyttömyyttä." Kyllä minun täytyy lukea kirjaa sivukaupalla ennen kuin minkäänlainen mielipide rupeaa hahmottumaan...

Luulenpa, että lopetan tämän väittelyn tähän.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Pehmis

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Pehmis »

Itse asiassa olin väärässä, kyllä se virke numero 6 vasta korjaa potin tässä tapauksessa :D "Aloin muka opettamaan Suomenkieltä pyhänä messiaanisena profetaalisena kooditteluna ihmisten välillä." Tosin 1. virkkeen paha kielioppivirhe voisi jo riittää ankarammalle tädille.
Avatar
Saz
Elämätön Kitisijä
Viestit: 420
Liittynyt: 08.05.2006 12:10
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Saz »

Geetzu kirjoitti:Kirja kesken: Einar Már Gudmundsson - Kaikkeuden enkelit. Teos voitti Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 95. Ekat 45 sivua pssssskaa, nyt näyttää jo vähän paremmalta. Tää on varmaan luettu loppuun ennen päätöstä painamisesta.
Uskotko, että kyseiseen ammattiin koulutetaan korkeasti, eikä se yksittäisen lukijan/kuluttajan mutu-tuntuma tuossa vastaa aivan samaa? :D
Pehmis

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Pehmis »

Homeboy65 kirjoitti:Aivan subjektiivisesti: jos minä aloitan lukemaan ... Luulenpa, että lopetan tämän väittelyn tähän.
Sinä et kaiken parhaan tietoni mukaan ole kustannustoimittaja, vaikka palstalla toimitkin paskannustoimittajana.
Avatar
Saz
Elämätön Kitisijä
Viestit: 420
Liittynyt: 08.05.2006 12:10
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Saz »

Homeboy65 kirjoitti: Aivan subjektiivisesti: jos minä aloitan lukemaan jotain bukia niin en kyllä osaa 5:n ensimmäisen virkkeen jälkeen sanoa onko teos hyvä vai huono, pidänkö siitä vai en, viitsinkö lukea loppuun vai en. Luulen - itse asiassa olen aivan varma - että tämä on hyvin yleispätevää "kyvyttömyyttä." Kyllä minun täytyy lukea kirjaa sivukaupalla ennen kuin minkäänlainen mielipide rupeaa hahmottumaan...
.
Sä taas puhut makuasioista. Se teksti mikä sulla on kirjana kädessäsi on jo käynyt läpi kustantamon aika tiukan karsinnan. Nyt puhutaan niistä käsikirjoituksista joita kustantamoihin satelee satapäin, joita sä et ikinä näe. Kustannetussa kirjassa on jo todettu olevan sen verran potentiaalia, että se on kannattanut saattaa kirjaksi asti.

Nyt, Luojan kiitos, kotiin.
Geetzu

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Turhaan yritän penkoa yhtä slamin mielestäni ihan hyvää kirjotelmaa. Tiedän, että sellainen on olemassa! Joko täällä tai vanhassa, tai roskiksessa. Tai jospa paska paskan hyväksi tuntee. :]
hermine

Re: Kerro kuka olet?

Viesti Kirjoittaja hermine »

Miksi sun Pehmis täytyy aina lytätä? Jos joidenkin keskustelijoiden tyyli tai elämänhallinta ärsyttää noin paljon, niin ymmärtääkseni heidän kirjoitustensa näkyminen on melko yksinkertaista estää. Rakentava kritiikkikin on vähän eri asia kuin oman hännän nostaminen muita mollaamalla (tai en tiedä, mitkä sun motiivisi ovat).

Kyllähän kustantajat saattavat muokkailla tekstejä paljonkin tai jopa kirjoituttaa koko teoksen useita kertoja uusiksi. Mitä mulle on koulussa opetettu, ei saapuvia tekstejä yleensä arvioida valmiina tekeleinä, vaan enemmänkin siltä pohjalta, että voisiko kirjoittajasta kehittyä jotakin aivan erityistä. Siinä tuskin parilla kirjoitusvirheellä ekalla sivulla on paljon merkitystä.

Jos slam pääsisi vähän hiomaan oikeinkirjoitustaitojaan ohjatusti, voisi hän hyvinkin pystyä tuottamaan sellaisia ihmisiä kiinnostavaa tekstiä, joita ei yleensä lukeminen kiinnosta. Ihan mitä täältä olen slamin kirjoituksia lukenut, minusta hän yhdistää varsin kiinnostavasti maagisia elementtejä elävästi kuvailtuun arkiseen ympäristöön. Ei monestakaan ns. "hyvästä kirjoittajasta" ole luomaan noin vahvaa omaa tyyliä vaikka äidinkielen aineista olisikin tullut pelkkää kymppiä ja kaikki mahdolliset kielelliset kikkailukeinot hallussa.

Tietysti onhan lahja "osata kirjoittaa maailmaa kodikseen" arvostettava jo oman elämän kannaltakin, vaikkei ikinä saisikaan mitään julkaistua.
Vastaa Viestiin