Kahden pomon alaisuus?

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
slam

Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja slam »

Aamulla tuli sellainen tilannetta, että kaksi porukkaa raivosi minulle. Maaterminaalista raivottiin, että kenelle sää ajat, kun peruuttelin oman porukan kuskien viittomana siltaan. Olisi muka pitänyt käydä toimiston kautta? ja peräti jopa turhaan, sillä asiat olivat jo sovitut auto-yhtiön kanssa?

Olivat terminaalista myös laittaneet paskimman maanantai kuorman, mitä ikinä edes on ollut? Autoliikkeen ajo järjestelijä oli lupaillut, että aamulla on helppo kuorma, mutta ei. Vastassa oli vain vittuilut. :P

(ihan vittuuksillani jatkan ajamista. Huutakoot vaikka kuorossa. :lol: ) en mä muuten mutta rahaa voisi tarvita. :P

Samalla huudettiin kahdesta lavasta pitkään, joita en edes nähnyt samalla alueella... Yritin parhaani, mutta kait minä autoliikettä ennemmin tottelen?

p.s väsyttääkin aivan votusti, mutta ei sitä koko aikaa paree sängyssä maata, joten lähdin vähän verytteleen.

Maaterminaalin ajojärjesteli paasasi ja väitti hälläväliä tyylin ajajaksi. Melkein jopa vitutti. Olin painanut 2h ylimääräistäkin viime yönä, eli tulin paikalle noin jo 22.00, vaikka 24 aletaan maksaan palkkaa :P Lähdin kuorman kanssa jo 24 liikkeelle. Paska duuni. Ei ihme, että kukaan muu ei tee tätä muutamaa kuukautta kauempaa. Nyt alkaa jo itselläkin keittään perunaa. Tahtia vaan kiristetään? :P
slam

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja slam »

Huomen aamulla pitäisi olla taas toinen kuski lähdössä. jööh. (tänään ei onneksi ollut ja oli mukava aamu) kait minä rekkayhtiön sakkia tottelen. Ohjeistakoot tavarajakelu itse isäntää :P
mustanikki

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja mustanikki »

Olen syönyt koppakuoriaisia.
CandyMan

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja CandyMan »

Kahden pomon salaisuus on siinä ettei anna niiden tietää toisistaan. Hommat toimivat tasan niin kauan kun he molemmat kuvittelevat olevansa sinun ainoa pomosi. Tämä saattaa liittyä jollain muotoa evoluutiopsykologiaan.
Turbohaltija

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja Turbohaltija »

mustanikki kirjoitti:Olen syönyt koppakuoriaisia.
Okei, kerro lisää?
Herra Manala

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Tiistaina näin kadulla mustalaisia. Oli taas semmonen täällä että hakattiin Keijoa. Naapurin poika taitaa olla hän? Oli siinä katselemista taas. Taisi olla isoin turpaanveto ikinä? :lol: En minä sinne sekaan halua, ärähdin. Pitäisi kuulemma lähteä ja vähän vitun lujaa? :P Menin sitten baarissa käymään, kai minä mieluummin pitsaa syön?

Vittuilihan se siitä että pitäisi saada tehdyksikin. Eikö mikään muka riitä. Tilasin neljän täytteen valkosipulilla. Tai eihän minulla rahhoo ole.

Teinkin sen itse. Pistin katkarapuja ja kampelaa. :P Sanoi että syö poika hyvin.

Taisi olla mustalaisella hilloviikot. :D En tiedä, voisi kai sitä ajankulukseen kampelaakin katkaravulla nussia. :lol: Tekisipähän hyvää kerran kuussa. :P
slam

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja slam »

CandyMan kirjoitti:Kahden pomon salaisuus on siinä ettei anna niiden tietää toisistaan. Hommat toimivat tasan niin kauan kun he molemmat kuvittelevat olevansa sinun ainoa pomosi. Tämä saattaa liittyä jollain muotoa evoluutiopsykologiaan.
vaikeasti ylläpidettävä illuusio, vaikka juoksin aamun täysillä putkeen ja yön sitä ennen... :lol: (siksi pääsi bnopeeta nettiinkin)

haistakoot paskat molemmat. Prekkapomo on kuitenkin parempi sälli ja sen kautta palkkakin tulee.
Dumari

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja Dumari »

slam kirjoitti: vaikeasti ylläpidettävä illuusio, vaikka juoksin aamun täysillä putkeen ja yön sitä ennen... :lol: (siksi pääsi bnopeeta nettiinkin)

haistakoot paskat molemmat. Prekkapomo on kuitenkin parempi sälli ja sen kautta palkkakin tulee.
rekkamies vaan ajeleepi, antaa muiden hoitaa ajatushommaa :lol: haistattaisin pitäkät pomoille ja ajaisin omaan laskuun, pitäähän ruoka kauppaan saara :P
slam

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja slam »

Dumari kirjoitti: rekkamies vaan ajeleepi, antaa muiden hoitaa ajatushommaa :lol: haistattaisin pitäkät pomoille ja ajaisin omaan laskuun, pitäähän ruoka kauppaan saara :P
Jepulis, mutta siellä on yksi väsynyt ajojärjestelijä hommissa. Ei muut pidä sellaista möykettä. Itsekkin olen aika burn outin partaalla toisinaan, mutta hänelle ainakin suosittelisin kunnon lomaa.

Minuun hommaan opettanut kuski sanoi, että mies oli aluksi ihan rauhallinen, mutta vähitellen hän on alkanut tiuskimaan ja olemaan kuningas. Toinen kuljettaja sanoi naureskellen, että mahtaako se hakea ylennystä... Kaveri ottaa liikaa paineita hommasta ja purkaa sitä kuskeihin... njoo... kait sekin raskas homma voi olla, jos ottaa liian raskaasti sen... 8)

off cource rakastan häntä kuitenkin niin kuin muitakin ajojärjestelijöitä. Toivoen jaksaa painaa :) ihan mukavakin toisinaan ollut... liikaa vain ressaa...
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

[quote="Herra Manala"][/quote]
Aikasta hyvä etten sanoisi. *erittäin hyvä, ellei täydellinen* Imitaatioksi sisälsi ehkä liian värikästä kielenkäyttöä.
Paras päivä ikinä.
Flipperix

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja Flipperix »

Yhden ajojärjestelijän tuntee hän, virman pomomies päsmäröitti sitä vallan :lol: Kaheskytuntisia vuositolkkuun ilman lomia, kalsarit siinä kuumotti. Olis vaan koittanu puskea sihteerin päälle :P Varmaan pimahtanu vähemmän, tai sitten enemmän.. aika nuoskea sihteeri .. nyt vois laittaa nakin nenään :lol:
slam

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja slam »

Flipperix kirjoitti:Yhden ajojärjestelijän tuntee hän, virman pomomies päsmäröitti sitä vallan :lol: Kaheskytuntisia vuositolkkuun ilman lomia, kalsarit siinä kuumotti. Olis vaan koittanu puskea sihteerin päälle :P Varmaan pimahtanu vähemmän, tai sitten enemmän.. aika nuoskea sihteeri .. nyt vois laittaa nakin nenään :lol:
Se sälli on niiden sihteerikköjen pakeilla aikapaljon... saattaa olla hakupäälläkin ja seksielämä nolla kotona todennäköisemmin. Myötä elän toisaalta.
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12348
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Herra Manala kirjoitti:Tiistaina näin kadulla mustalaisia. Oli taas semmonen täällä että hakattiin Keijoa. Naapurin poika taitaa olla hän? Oli siinä katselemista taas. Taisi olla isoin turpaanveto ikinä? :lol: En minä sinne sekaan halua, ärähdin. Pitäisi kuulemma lähteä ja vähän vitun lujaa? :P Menin sitten baarissa käymään, kai minä mieluummin pitsaa syön?

Vittuilihan se siitä että pitäisi saada tehdyksikin. Eikö mikään muka riitä. Tilasin neljän täytteen valkosipulilla. Tai eihän minulla rahhoo ole.

Teinkin sen itse. Pistin katkarapuja ja kampelaa. :P Sanoi että syö poika hyvin.

Taisi olla mustalaisella hilloviikot. :D En tiedä, voisi kai sitä ajankulukseen kampelaakin katkaravulla nussia. :lol: Tekisipähän hyvää kerran kuussa. :P
*reps* Nauroin ääneen... :D :D
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
slam

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja slam »

ne hiillostavat nyt kohtalaisen rajusti ja yrittävät saada minut hajoamaan ja raivostumaan...

wish mii lack, että jaksan painaa. Viikko on ollut kohtalaisen vittuimainen kokonaisuus. En yhtään ihmettele, miksi tuossa työssä ei kukaan viihdy... :P Työttömyyskin on tosiaan parempi.

-pääkipeä
-tylsä raskas työ
-vittuilua
slam

Re: Kahden pomon alaisuus?

Viesti Kirjoittaja slam »

30-60 äijät käy "sotaa" minua vastaan tekemällä paskamaisia kuormia.

Meikä vie ne mahd. nopeeta pois ja yms. että pääsen kuskin vaihdolle ajoissa, ettei se revi persettä.

Pomolle en mainitse, mutta toivoen ei potki pois, kun tuntia ja jopa kahta pidempään kestävää kuormaa lyödään mitä normaalisti...

Olen oikeastaan aika kova jätkä, kun miettii, että vuosia kuormia valmistaneet äijät on vastassa. :)
Vastaa Viestiin