Kikka-keskiviikko

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
SikaMika

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

silsis kirjoitti:Sit on huono omatunto, kun näin panounta varatusta kitinättärestä, josta en ole aiemmin ajatellut kuin siweitä
Minäkin näin viime yönä pitkästä aikaa unta kitinäläisistä. Olin jossain miitissä ja pätkin turpaan kahta tyyppiä. :twisted: Hauska juttu sinänsä, ei ole moinen käynyt ennen edes mielessä. Unet kuitenkin kertoo totuuden, joten uneni kaksikon kannattaa olla varuillaan tulevissa miiteissä... :)
Toisessa kohtauksessa olin taas jossain miitissä, ja eräs kolmas kitinäläinen alkoi vittuilemaan. Ajattelin ensin että monotan sitä päähän, mutta sitten päätinkin antaa tyypin louskuttaa leukojaan ja häpeillä sitten selvittyään. Näin unessani sitten kävikin. Merkittävää ja merkillistä strategian aikuistumista yhden unen aikana...

Liekö johtunut noista unista, mutta olin aamulla aivan helvetin väsynyt. En saanut edes unen päästä kiinni vajaan parin tunnin safkiksellani, joten illalla täytyy pyrkiä pehkuihin ajoissa.

Täällä joku jo syljeskeli makkarakeittoa. Itse tein sitä juuri ison kattilallisen, katsotaas milloin se alkaa tulemaan ulos minunkin korvistani. Nyt veikkaan sen kuitenkin maistuvan oikein buenosti, on meinaan melkoinen nälkä rankan :lol: työpäivän päätteeksi!
MadameDeMeloni

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja MadameDeMeloni »

Irtos! Sain kaupanpäälle päälleni kiehuvaa vettä. :cry:
ninnithequeen

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

MadameDeMeloni kirjoitti:Mun mikrokupu jämähti pottukuppiin kiinni enkä saa niitä irti toisistaan. Nyt on perunat kipossa ja kippo jumissa ja mulla on nälkä ja kalapuikotkin jo kärvähti!! :evil:
Sen siitä saa kun ei osaa käyttää tavallista kattilaa ;)
silsis

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja silsis »

MadameDeMeloni kirjoitti:Irtos! Sain kaupanpäälle päälleni kiehuvaa vettä. :cry:
Kauppa se on joka kannattaa.
MadameDeMeloni

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja MadameDeMeloni »

ninnithequeen kirjoitti:Sen siitä saa kun ei osaa käyttää tavallista kattilaa ;)
Nii, osaamisesta se nimenomaan on kiinni *reps*
Sitä kun työssään ruokkii muita niin ite jää vähemmälle. Laiska, tyhmä, saamaton.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8602
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja Lolita »

bedlam kirjoitti:Jahas, parin tunnin päästä saapuvat etelänmatkaajat :h:
Tää on ollut kyllä herttainen jatkokertomus: Vielä niin ja niin kauan yksin, ikävä, hehkutusta kahden viikon yhteiselosta, halipula, kohta se saapuu, ja nyt jännitetään kissojen kohtaamista.
Toivottavasti kaikki menee nappiin kaikkien kissojen kanssa :D
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6685
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja aasi »

Paska olo. Pitäis varmaan mennä maate.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
-Superior-
Kitisijä
Viestit: 1234
Liittynyt: 07.04.2006 0:01

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja -Superior- »

Luurin torkku-toiminto on kätevä. Tänään se piippaili 10 minuutin välein neljän tunnin ajan! Heräsin siihen kun akku loppui.
Viimeksi muokannut -Superior-, 14.11.2006 17:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
slam

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja slam »

turha kait mainita, mutta väsymystä, mutta pakko hieman liikuskella, että saa paremmin taas unen.
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

Tulinpa juuri satakiloisen ruokakassin kanssa koulusta kotiin, kävin heivaamassa pyykit koneeseen, kohta lähden pikaisesti töissä käymään ja sieltä sinkoan jumppaan. Ah, ajankulu on mukavaa.
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
ninnithequeen

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Makaroonilaatikko uunissa, ja saunakin jo päällä. Vielä koneellinen pyykkiä, iltakaffet, saunaan ja petiin kattomaan CSI. Tänään tää tylsä elämä ei olekaan niin ikävää. Johtunee siitä että koko perhe on koko illan kotona.

Toivottavasti ees ens yönä saa nukuttua. Sain kyllä jo hyvät yskänlääkkeet.
Avatar
irmelianneli
Kitisijä
Viestit: 3375
Liittynyt: 14.08.2005 19:34

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja irmelianneli »

Mikäs musta mehut näin on imenyt.. Pilkin äsken sohvalla ihan tosissaan, piti nousta ylös. Ei oikein tänään säteile kupolissa muutenkaan.
slam

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja slam »

irmelianneli kirjoitti:Mikäs musta mehut näin on imenyt.. Pilkin äsken sohvalla ihan tosissaan, piti nousta ylös. Ei oikein tänään säteile kupolissa muutenkaan.
tippuu kohta unille... ja eiköhän lopetus voisi olla rok näillä yötöille.
slam

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja slam »

jorm. jorm... eilen illalla oli sellainen väsymys, että olin hyvin lähellä lähteä vitalikseen, mutta hetken kirosin, niin jaksoihan sitä yön.
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

Mää lähren nyt jumppaan vähän hikoilemaan. Vähän on sellainen olo, ettei millään jaksaisi lähteä, mutta se on LÄHDETTÄVÄ! Menoksi!
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja Lilo »

Xiberia kirjoitti:Mää lähren nyt jumppaan vähän hikoilemaan. Vähän on sellainen olo, ettei millään jaksaisi lähteä, mutta se on LÄHDETTÄVÄ! Menoksi!
Joo. Lähdin. Jäin tunnin ulkopuolelle. TAAS. Koko nimeltä mainitsematon liikuntakeskusketju alkaa pistellä vihaksi niin paljon, että taidan mennä tästä potkimaan seinää etten höyrysty kiukusta.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Pelasin Cityn kuvapeliä, vaihtoehtona "mies vakisuhteeseen". Oli pakko lopettaa kun en puistatuksiltani kyennyt tekemään valintaa Mika Ebelingin ja Kari Salmelaisen välillä. Hyi hide!1 Tosin tuossa oli yllättävn paljon hyviä -siis ei-puistattavia - ehdokkaita. Yleensä peli tyssää puistatukseen jo muutaman valinnan jälkeen. Suosittelen.
Prepare for the worstest.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Jos päätät sitten kiukuspäissäsi olla menemättä huomiselle tunnille ni ilmoita toki minulle...
Prepare for the worstest.
Avatar
SaintJuanPylly
Kitinä paheena
Viestit: 49
Liittynyt: 10.09.2006 18:39

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja SaintJuanPylly »

nowaysis kirjoitti:Jos päätät sitten kiukuspäissäsi olla menemättä huomiselle tunnille ni ilmoita toki minulle...
Mä en ainakaan mene minnekään.
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja Lilo »

nowaysis kirjoitti:Jos päätät sitten kiukuspäissäsi olla menemättä huomiselle tunnille ni ilmoita toki minulle...
Ei, päinvastoin aion rynniä sinne kuin raivostunut virtahepo kostoksi tästä päivästä. Zorbas. Mut kyl me viel ehitään.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
OperaDuudson

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja OperaDuudson »

ei kommentoitavaa,jatkakaa harjoituksia :P
zula

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja zula »

töissä pelkkiä idiootteja, meinas olla kirveelle töitä.
tv:tä kattelessa ja rennosti ottaessa menee tämä ilta. ei paha.
tonttu

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja tonttu »

zula kirjoitti:töissä pelkkiä idiootteja, meinas olla kirveelle töitä.
Et uskokaan kuinka tutulta tämä kuulostaa.
Avatar
irmelianneli
Kitisijä
Viestit: 3375
Liittynyt: 14.08.2005 19:34

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja irmelianneli »

Ei hitto, kyllä tää ny vaikuttaa orastavalta flunssalta.. :twisted: helvetti!!! Äkkiä teetä ja Carmolis-tippoja kitusiin seittemän litraa. Vastahan mä just flunssailin tuskissani tossa keväällä, ja se se vasta oli helvetillistä sillon. EN SUOSTU!!!
silsis

Re: Kikka-keskiviikko

Viesti Kirjoittaja silsis »

Aloin tinaan yksin kaljaa. Katsotaans mihin kaikkeen tämä minut johdattaa...mielenkiintoista. Jos joku mansen palstalainen on lähdössä kupille, niin tuskin kieltäydyn seurasta. En ole nimittäin soitellut kaljasuraa.
Vastaa Viestiin