Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
SingleMalt

Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja SingleMalt »

Ilman alustusta, kelpaisikos tällainen kaveri naapuriksinne?

Naapurini on armottoman tyhmä. Eilen se päivitteli, että mihäkän kettu tai haukka hänen kissojaan vainoaa. Aina kun päästää kissan omille teilleen, niin saa kuulema pelätä, että jääkö se sille tielleen. Tämän kesän aikana 3 kissaa on jo kadonnut. Ehdotin, että hän alkaisi ulkoiluttaa kissojaan hihnassa, eikä antaisi niiden kulkea vapaana. Sanoin, että kissojen vapaana pitäminen on vaarallista kissoille, pikkulinnuista puhumattakaan, ja lisäksi se taitaa olla lainkin vastaista. Naapuri sanoi, että hänhän ei kissaa hihnassa ulkoiluta. Tämän keskustelun aikana uusin kissa oli juuri pihassa vapaana uusia kotikulmiaan tutkimassa.

No, jos se tulee meidän pihalle, niin ammun senkin, ja hautaan samaan kuoppaa, missä ne aikaisemmat 3 kissaa ovat. En enää jaksa katsella kissojen kaivamia kuoppia kasvimaassa, surra tuhoutuneita linnunpesiä, enkä haistella kissankusta nurkissa. Pienoiskivääri, äänenvaimennin + aliääniluodit, ja kiikaritähtäin - siinä on ratkaisu näihin ongelmiin.

Jatkoa:

Kerroin naapurilleni nähneeni, kuinka suurikokoinen pöllö nappasi hänen uuden kissansa myöhään lauantai-iltana naapurini pihan vieressä olevalta aukiolta.

En hennonut kertoa, mitä oikeasti näin. Minä nimittäin näin, miten pienoiskiväärin luoti osuu kasvimaalle paskantavaa kissaa naamaan. Ja hyvin näinkin, sillä katselin tätä episodia pienoiskiväärin kiikaritähtäimen läpi.

Saapas nähdä vieläkö se hankkii viidennen kissan... No, siinähän hankkii, ei minulta luodit lopu.
Bliss

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Joo. Toi kissoja lahtaava kaveri saa muutta meidän naapuriin vaikka heti huomenna, mun ei sitten tarvi enää tähtäillä painepesurilla meidän takapihalle kuseksivia ja paskantavia kissoja.
PerttiMakimaa

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

SingleMalt kirjoitti:Ilman alustusta, kelpaisikos tällainen kaveri naapuriksinne?
Kumpi noista?

Toinen on perinteinen muista hyvää uskova, mutta itsepäinen.

Toinen on mentaalitapaus, joka alkaa parin vuoden sisällä ampua pihaansa tulevia lapsiakin.

Vastaus on, että en kumpaakaan.
Geetzu

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Kissantappajaa en kyllä kattelis. Oikein vituttaa miten joku voi olla noin törkeä, ei vaivaudu taistelemaan sanallisesti ja poliisivoimin asiasta vaan tyytyy helppoon (pöh) ja pikaiseen (tilapäiseen) ratkaisuun: ampumiseen. Vitun sekopää.
Elukka

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja Elukka »

PerttiMakimaa kirjoitti:
SingleMalt kirjoitti:Ilman alustusta, kelpaisikos tällainen kaveri naapuriksinne?
Kumpi noista?

Toinen on perinteinen muista hyvää uskova, mutta itsepäinen.

Toinen on mentaalitapaus, joka alkaa parin vuoden sisällä ampua pihaansa tulevia lapsiakin.

Vastaus on, että en kumpaakaan.
Samaa mieltä.

"Justiin kuule ikkunasta näin, miten huuhkaja vei teidän pikku Jani-Petterin... (Juu, semmoinen .22-kaliiperin huuhkaja... Ja vittuakos tuli kuopimaan lapioineen mun pihalleni! Seuraavaksi tapan loputkin teistä kusipäistä.)"

Selvää sarjamurhaaja-ainesta.
safi

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja safi »

Elukka kirjoitti: Selvää sarjamurhaaja-ainesta.
Höpön löpöä tyyppi ei vain pidä kissoista tai ehkä muistakaan elukoista kuseksimassa pihallaan ja se on mielestäni ihan ymmärettävää.
Toki olisi asiallista ensin sanoa kissan omistajalle, että katti käy kuseksimassa pihalla ja se on pidettävä poissa nurkista. Sen jälkeen onkin sitten kissan omistajan oma häpeä, jos ei ymmärrä kisunsa parasta.
Meitä on moneen junaan, mutta ihmisten listimiseen tuosta on kyllä vielä aika pitkä matka.

Juu ja voisin ihan hyvin asua kissan ampujan naapurina, mutta vastuuttoman kissan omistajan naapurina en välttämättä haluaisi asua. Kusenhaju nurkissa tai lasten hiekkalaatikko kissan vessana ei vaan lisää asumisviihtyvyyttä.
selika

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja selika »

-deleted-
Viimeksi muokannut selika, 09.02.2007 21:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
martza
Kitisijä
Viestit: 1488
Liittynyt: 15.08.2005 8:37
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja martza »

Safi kirjoitti: Kusenhaju nurkissa tai lasten hiekkalaatikko kissan vessana ei vaan lisää asumisviihtyvyyttä.
Olet aivan oikeassa. Senpä takia näistä kahdesta vaihtoehdoista, valitsisin kissanlahtaajan naapurikseni mielelläni. Saisi sitten pitää minunkin pihani puhtaana irtolaiskissoista.
"Elämä syntyy hanurista - tai ainakin läheltä sitä"
SingleMalt

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja SingleMalt »

selika kirjoitti::shock: Ei oo onneks kukaan meidän koiria alkanut lahtaamaan, vaikka vapaana usein kulkevatkin.
.
Koira ei ole lainsuojaton, toisin kuin kissa.

linkkiä
Elukka

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja Elukka »

safi kirjoitti:
Elukka kirjoitti: Selvää sarjamurhaaja-ainesta.
Höpön löpöä tyyppi ei vain pidä kissoista tai ehkä muistakaan elukoista kuseksimassa pihallaan ja se on mielestäni ihan ymmärettävää.
Ja asianmukainen ratkaisu tilanteeseen on siis ampua kuseksijat hengiltä ja väittää pokkana naapurille, että huuhkaja vei?
Ooooo-kei.
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja Lilo »

Jos saan valita, en halua naapuriini
a) psykopaatteja
b) idiootteja
c) idiootteja psykopaatteja
...joten en kaipaa naapuriini kumpaakaan esimerkkihenkilöistä.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja Lolita »

En huolisi kumpaakaan. Idiootteja molemmat.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
prosessi

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja prosessi »

SingleMalt kirjoitti:
selika kirjoitti::shock: Ei oo onneks kukaan meidän koiria alkanut lahtaamaan, vaikka vapaana usein kulkevatkin.
.
Koira ei ole lainsuojaton, toisin kuin kissa.

linkkiä
KISSA EI OLE LAINSUOJATON

Helsingin eläinsuojeluyhdistys muistuttaa, että vapaana kulkeva tai heitteille jätetty kissa ei ole lainsuojaton, kuten viime aikoina on julkisuudessa virheellisesti väitetty. Eläimen saa lopettaa vain ja ainoastaan sen omistaja. Kissan tai minkään muunkaan lemmikin liikkuminen yksin ilman omistajaansa ei suinkaan tarkoita, että se olisi villiintynyt.

Täysin villiintyneen kissan saa metsästyslain mukaan lopettaa maanomistaja tai metsästysoikeuden haltija. Käytännössä villiintyneen ja kesyn kissan erottaminen edellyttää, että kissa otetaan kiinni ja sitä tarkkaillaan vähintäänkin muutamien päivien ajan, jotta selviäsi, onko se villi vai vain oppinut varomaan vihamielisiä ihmisiä. Täysin villiintynyt kissa tunnistetaan lain mukaan sen käyttäytymisen ja elinpiirin perusteella. Edellytyksenä on mm. se, että kissa hankkii ravintonsa luonnosta. Heitteillä oleva tai kotoaan karannut kissa ei ole metsästyslain tarkoittama villiintynyt kissa eikä sitä saa tappaa.

Eläinsuojelulain 15.§:n mukaan irrallaan tavatun lemmikin saa ottaa kiinni ja toimittaa kunnalliseen talteenottopaikkaan. Esimerkiksi kotoaan karanneen lemmikin omistajalla on 15 vuorokautta aikaa noutaa lemmikkinsä talteenottopaikasta.
Ei niin, että minä antaisin kissojeni kuljeskella vapaana, mutta tuo kuvitelma kissan lainsuojattomuudesta ärsyttää jo ihan senkin takia, että kissa voi karata, ja erittäin suurella todennäköisyydellä silloinkin pyydystää ruokaa luonnosta, eikä silti todellakaan ole villiintynyt.
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6685
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja aasi »

Minua ei ollenkaan haittaisi naapurin raadollisen käytännöllinen suhtautuminen lainsuojattomiin ja häiriöitä aiheuttaviin luontokappaleisiin, kunhan tarpeetonta kärsimystä ei tapahdu.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
bedlam

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Kun kerran vaeltelevia kissoja saa ammuskella vapaasti, mielestäni oikeus ja kohtuus olisi että myös esim. nurkkiin kuseksivia juoppoja ja jatkuvasti häiriköiviä mustalaisia ja jehovantodistajia saisi lahdata parvekkeelta käsin.
Viimeksi muokannut bedlam, 20.10.2006 16:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Bliss

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja Bliss »

bedlam kirjoitti:nurkkiin kuseksivia juoppoja ja yleistä häiriötä aiheuttavia mustalaisiakin saisi lahdata parvekkeelta.
Olemme samaa mieltä.


Naapurin vaeltava kissa on palautettu kotiinsa tuosta takapihalta mennen kesän aikana noin kolmekymmentä kertaa. Sitten kyllästyin, ja kahdesti roudasin sen löytöeläinkotiin. Edelleen se kakkii mun nurmikolle ja hiekkalaatikkoon. Otimme käyttöön painepesurikarkoituksen. Seuraavaksi menen suihkuttamaan kissan omistajattaren :evil:
SingleMalt

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja SingleMalt »

bedlam kirjoitti:Kun kerran vaeltelevia kissoja saa ammuskella vapaasti, mielestäni oikeus ja kohtuus olisi että myös esim. nurkkiin kuseksivia juoppoja ja jatkuvasti häiriköiviä mustalaisia ja jehovantodistajia saisi lahdata parvekkeelta käsin.
Beddiksestä perkele kyldyyriministeri! Tässä on selkeästi suomelle uusi matkailuvaltti!
prosessi

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Bliss kirjoitti:
bedlam kirjoitti:nurkkiin kuseksivia juoppoja ja yleistä häiriötä aiheuttavia mustalaisiakin saisi lahdata parvekkeelta.
Olemme samaa mieltä.


Naapurin vaeltava kissa on palautettu kotiinsa tuosta takapihalta mennen kesän aikana noin kolmekymmentä kertaa. Sitten kyllästyin, ja kahdesti roudasin sen löytöeläinkotiin. Edelleen se kakkii mun nurmikolle ja hiekkalaatikkoon. Otimme käyttöön painepesurikarkoituksen. Seuraavaksi menen suihkuttamaan kissan omistajattaren :evil:
Kannattaa roudata aina kuin vain mahdollista, omistaja kun joutuu kuitenkin maksamaan sinne hoitomaksuja. Veikkaisin että kukkaron keventyminen ainakin jossain vaiheessa alkaa tehota.
SingleMalt

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja SingleMalt »

prosessi kirjoitti:Kannattaa roudata aina kuin vain mahdollista, omistaja kun joutuu kuitenkin maksamaan sinne hoitomaksuja. Veikkaisin että kukkaron keventyminen ainakin jossain vaiheessa alkaa tehota.
Kukas maksaaa sen kissan roudaamiseen kuluneet polttoaineet ja ajan?
prosessi

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja prosessi »

SingleMalt kirjoitti:
prosessi kirjoitti:Kannattaa roudata aina kuin vain mahdollista, omistaja kun joutuu kuitenkin maksamaan sinne hoitomaksuja. Veikkaisin että kukkaron keventyminen ainakin jossain vaiheessa alkaa tehota.
Kukas maksaaa sen kissan roudaamiseen kuluneet polttoaineet ja ajan?
Se, joka joutuu maksamaan sakkoja ja pesulalaskun, jos menee suihkuttelemaan naapuria. Taitaa tulla halvemmaksi kissan roudaaminen, varsinkin kun lemmikkikissan ampumisestakin saa sakkoja.

Idiootit ihmiset pysyvät idiootteina, vaikka heidän kissojaan tappaisikin, joten väärät ovat koston kohteet, varsinkin kun idiootti alta aikayksikön hankkii uuden ilmaisen kissan. Valitettavasti osa näistä idiooteista ei kyllä vaivaudu edes soittamaan hoitoloihin kissansa perään juuri sen hoitomaksun takia, kun uuden kissan saa ilmaiseksi...
SingleMalt

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja SingleMalt »

prosessi kirjoitti: Taitaa tulla halvemmaksi kissan roudaaminen, .
Kyllä se on täysin eri mirri se, jonka takia minä alan bensaa ja aikaani polttamaan.
prosessi

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja prosessi »

SingleMalt kirjoitti:
prosessi kirjoitti: Taitaa tulla halvemmaksi kissan roudaaminen, .
Kyllä se on täysin eri mirri se, jonka takia minä alan bensaa ja aikaani polttamaan.
Sitä en epäile ollenkaan.

Enkä minäkään naapurien kissoja minnekään roudaa, olen vain tyytyväinen kun ne tulevat navettaamme tappamaan pienjyrsijöitä, joita omat kissamme eivät voi lahdata, koska niitä ei päästetä vapaaksi ulos. Tilanne on kuitenkin toinen, jos haluaa suojella omaa pihaansa tihutöiltä, jolloin paras (ja ainoa laillinen) keino on tuo kissan hoidosta maksattaminen. Tai tietenkin pelottelu, jota Bliss on harrastanut, mutta kissat vain tuppaavat olemaan raivostuttavan fiksuja, eli ne tulevat pihaan silti, jos riski joutua suihkutetuksi niiden omasta mielestä on tarpeeksi pieni.

Itse asiassa täytyy myöntää, että olen joutunut hieman tinkimään periaatteistani ja laskemaan yhden omankin kissan vapaaksi pihaan, koska niitä halvatun jyrsijöitä tulee niin perkuleesti lantalaan ja elukoitten ruokintapaikkojen lähelle. Luru on se ainoa kissoistani, jonka olen uskaltautunut vapauttamaan, koska se pelkää niin älyttömästi sekä muita ihmisiä, eläimiä, autoja että kissojakin, ettei se uskalla mennä kauemmaksi kuin max. 20 metrin etäisyydelle navetasta, ja niinkin kauas vain, jos sitä kohti ajaa autolla pihatietä pitkin navetan suunnasta.

Taajamassa kissan irtipito kyllä on minun mielestäni aina täysin asiatonta, enkä ymmärrä miten ihmiset uskaltavat, sillä vaikka Luru onkin tuollainen varma tapaus, en osaa olla jatkuvasti pelkäämättä sen puolesta. Naapureiltamme, vaikka umpimaaseudulla asummekin, katoaa kissaa kuin kärpästä, ja heillä niitä onkin kymmenittäin, mutta ilman sitä laumaa olisimme pulassa. Luru ei todellakaan riittäisi tuholaistorjunnassa, ja myrkkyjen ja loukkujen käyttö eläintilalla on erittäin hankalaa ja riskialtista, menisi henki tai varpaat ainakin koirilta.
safi

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja safi »

Elukka kirjoitti: Ja asianmukainen ratkaisu tilanteeseen on siis ampua kuseksijat hengiltä ja väittää pokkana naapurille, että huuhkaja vei?
Ooooo-kei.
No kerro ihmeessä mitä sinä sitten tekisit? Eikö kyseinen naapuri ollut jo ehdottanut kissan ulkoiluttamista narun päässä, niin katti saisi pitää henkensä. Tämähän ei ollut kissan omistajalle käynyt missään tapauksessa.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

safi kirjoitti:No kerro ihmeessä mitä sinä sitten tekisit? Eikö kyseinen naapuri ollut jo ehdottanut kissan ulkoiluttamista narun päässä, niin katti saisi pitää henkensä. Tämähän ei ollut kissan omistajalle käynyt missään tapauksessa.
En ole koskaan tavannut eläinystävää, joka suhtautuisi järkevästi lemmikkinsä aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen.

"Eihän meidän pikku misun pisujen takia tarvitse koko lasten hiekkalaatikon hiekkoja uusia, riittää että kerran päivässä kaivaa ne pökäleet pois!? Lasku hiekan uusimisesta? Töineen 150e? Kauhean kallista!?" VITTU, elämä on kallista. Jos ei ole varaa maksella naapurien autojen maalauksia (konepellillä nukkuvat kissat) tai hiekkalaatikon putsaamista Lassila & Tikanojan toimesta, niin ei sitten hanki sitä 'ilmaista' kissaa sieltä eläinystävien suojakodista.
slam

Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?

Viesti Kirjoittaja slam »

tässä on hyvät naapurit... kiittää oven auvauksesta ja morjestelevat... harvoin kuuluu humalaisten mölinää... jotain kummaa remppaa on tehty yläkerrassa.. ei ihmeempiä
Vastaa Viestiin