kityläisen lauantai

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
slam

kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja slam »

Kuva

Vaimeat ynähdykset sekoittuivat puuskuttavan ilmastoinnin ääneen. Kuumehoureinen potilas vaikersi ylimmässä kerrossängyssä. Lapset pyörittivät noppia likaisella lattialla. Noppapiirin kinastelua seurattiin silmäkovana kahden suuren matkalaukun välistä. Nainen oli asettunut makuulle arvokkaimpien tavaroidensa väliin. Kitinöilleen lapset saivat ohjeellista huomiota, jotka nousivat naisen suusta vahvoina ynähdyksinä.
- Koska ollaan perillä, elämässä?, vanhin lapsista kysyi, ojentautui maasta ylös.
- Isä on kohta perillä, mutta me muut jatkamme vielä eteenpäin, nainen kuiskasi hiljaa, varmisti että muut lapset eivät kuulleet.
- En olisi halunnut syntyä tähän tylsään lähiöön, kuului katkeraa mutinaa kauniin peilin ääreltä viereisestä huoneesta.
- Älä, sinäkin aloita Martta, äiti tuhahti tylsistyneen ylimalkaisesti. Hän ei aina jaksanut olla onnellinen. Sairas mies ei voinut osallistua enää perheen ylläpitokustannuksiin ja olosuhteet olivat huonontuneet huomattavasti. Sitten se tapahtui.

- Äiti, isä on hiljainen, nuorimmainen kuiskasi lattialta likaisten riepujen seasta. Äidin kyyneleet eivät pysyneet silmien kätkössä. Ne valuivat poskia koskettaville sormille. Vanhin lohdutti parhaiden kykyjensä mukaan synnyttäjäänsä.

Kylänmiehet kantoivat arkun avoinaiseen hautaan. Lapsista keskimmäinen lausui haudalla:

- Isä olit minulle hellä
osasit minua käsitellä
rakastit viimeiseen asti
nyt haudallesi laitetaan, risti

Pyhäpuku kastui lohduttomista kyyneleistä. Aika tuntui junnaavan paikoillaan. Kaikkialla ihmiset kuiskailivat: ”Rakas on poissa”. Rääkyvä lapsi juoksi metsästä esiin. Ihmiset kääntyivät äänen suuntaan. Konekiväärin luodit halkoivat elämän päättymisen näyttämöä.
- En kestä teidän surua, vanhin seisoi kyynelten takana ja lopulta tappoi itsensä.
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2360
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

huomenta

jos viesti ei mene perille, onko vika viestittäjässä, viestissä vai vastaanottajassa?

hyvää lauantaita
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Avatar
BrianW
Kitisijä
Viestit: 1279
Liittynyt: 14.08.2005 18:50
Paikkakunta: Suomen Ritchmond
Viesti:

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja BrianW »

RolloTomasi kirjoitti:huomenta

jos viesti ei mene perille, onko vika viestittäjässä, viestissä vai vastaanottajassa?

hyvää lauantaita
Tässä tapauksessa siinä, että viestitäjän pilleripurkki tuntuu hukkuneen jo jonkin aikaa sitten.
When the going gets weird, the weird turn pro.

Dr. Hunter S. Thompson
Dumari

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Dumari »

Eka TPK.
Kid

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Kid »

Vittu mä olen kömpelö! Kaaduin eilen oikeen kunnolla (kompastuin kengännauhaani!) ja nyt on naama turvoksissa ja ruvella. Vähänkö hävetti ku paikalla oli mein isopomo Italiasta ja pari duunikaveria. Noloooooo! Nyt vituttaa lähtee tonne ihmisten ilmoille ja töihin. Argh!
silsis

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja silsis »

Nälkä herätti yöllä kertaalleen syömään ja äsken lopullisesti. Iltalenkki vaatii kovan tankkauksen, eikä sekään riitä. Teen aamikseksi vuoden elintarviketta eli Fazerin ruistoastia, jonka päälle keitän kypsiä kanamunia viipaloituna. Kostukkeeksi Tiikerin päiväunta. Jugurtti on loppu, joten leivät eivät saa hänestä leikkikaveria.

Huomenta! Päätän tähän raportoinnin Tampereen ytimestä.

Silsiksenne, rohkea mies ja nöyrä palvelijanne, ystävyydellä :D
Avatar
Kimmen
Kitinän uhri
Viestit: 951
Liittynyt: 02.09.2005 22:01

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Kimmen »

Kid kirjoitti:Vittu mä olen kömpelö! Kaaduin eilen oikeen kunnolla (kompastuin kengännauhaani!) ja nyt on naama turvoksissa ja ruvella. Vähänkö hävetti ku paikalla oli mein isopomo Italiasta ja pari duunikaveria. Noloooooo! Nyt vituttaa lähtee tonne ihmisten ilmoille ja töihin. Argh!
Ajattele positiivisesti! Mielestäni hyvää tuuria että pomot itse näkivät kun vedit maihin. Nolompaa olisi selittää maanantaina töissä ettet oikeasti ole kaatuillut kännissä, pahempi puolikkaasi ei oikeasti ole väkivaltainen tmv. Kaikille sattuu kömmähdyksia, se tekee meistä ihmisiä.

Mulla on joku ninni-tauti. Olen jo tiskannut, siivonnut, pessyt pyykkiä ja puhdistanut pyykinpesukoneen ja tehnyt ruokaa ja tiskannut uudestaan. :shock:
Älä löi! En ole hurrit!
Kid

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Kid »

Kimmen kirjoitti: Ajattele positiivisesti! Mielestäni hyvää tuuria että pomot itse näkivät kun vedit maihin. Nolompaa olisi selittää maanantaina töissä ettet oikeasti ole kaatuillut kännissä, pahempi puolikkaasi ei oikeasti ole väkivaltainen tmv. Kaikille sattuu kömmähdyksia, se tekee meistä ihmisiä.
Kiitos myötätunnosta!
No joo, olin mä pari lasii viiniä ottanut, mutta toi ois voinut kyllä mulle tapahtua muutenkin. Niissä maihareissa asuu pahuus! Viimeks kun niitä popoja käytin, kaaduin portaissa (selvinpäin) ja nilkka revähti.
Mä poltan ne kengät roviolla :twisted:
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Hoomenta!

Talo täynnä elukoita, ja lisää tulee kokoajan. Pirhanan työt kun häiritsee vapaa-aikaa, hmph! Tänään suunnittelin käyväni töiden jälkeen syömässä ystävän kanssa (winkwink), mutta tämä näyttääkin tällä hetkellä lähes minulta, ja omaa sen verran itsesensuuria kasvojensa suhteen, ettei viitsi julkisesti palloilla. Mullahan sitä itsesensuuria ei ole.. ;)

Ostin eilen Cittarista aivan mahtavat tyynyt! Valittelin koko viime viikon kun mun tyyny on ihan lättänä ja että pitää pitää käsi tyynyn alla, jotta sais siitä vähän korkeamman. Nyt on molemmilla muhkeat hienot tyynyt :h:
The great club outshines the individual, always and forever.
Dumari

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Dumari »

Ding-Dong, lupauduin vielä överin-överiin, joskus 6-8 aikaa täältä pääsee pois. Huomenna shitten tartteekin tulla vasta joskus 9:ltä töihin.
Sheetlord

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

RolloTomasi kirjoitti:flashbubbles allekirjoituksessa
Pitikin mennä klikkaamaan tuota linkkiä. Nyt on koko aamu ammuskeltu pallosia niin, että silmät sulkiessa luulee olevansa ruotsinlaivan pullo... siis pallomeressä...
Dumari

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Dumari »

Vaola kirjoitti:
Dumari kirjoitti:Ding-Dong
Mulla soinut koko päivän päässä:
"ding ding-a-dong
"

^ Käsittämättömän tarttuva renkutus.
Hyvinkin mahollista, onneksi nyt on pää jumissa vielä eilisestä ettei siellä mikään.
Vaola kirjoitti: Tytöt läksivät toisten isovanhempien kanssa jouluostoksille. Toivottavasti eivät tuo mitään järjettömän kokoisia leluja kotiin. Meillä ei ole tilaa!!!

Lisästressiä tuo yhtäkkiä todella nihkeäksi ryhtynyt äitipuoli. Ei tällä hetkellä nappaa niin yhtään mennä sinne jouluksi. Mutta pakko kai se on isukin takia koettaa kestää.
Joulu on aika stressaavaa aikaa useimmille, eikä varmasti vähiten sen takia että jotkut näkee semmoisia sukulaisia joita ei muuten näe. Oma äityliini yritti saada kaikkia lapsiaan jouluksi jonnekin lappiin mökkeilemään, muttei sille nyt oikeen lämmetty, koska sieltä pitää tulla aika nopeasti takaisin... ei maksais oikeen vaivaa ajaa pari päivää että pääsis oleen landella pari päivää. Nyt menen mutsille muuten vaan joulua ihan siskojen ja veljen kanssa viettämään. Luultavasti paarissakin kävästään kavereita sit moikkaamaan.

Toivottavasti tyttöinesi pääset naattimaan joulusta :wink:

ps. mennää pulkkaileen taas sitkun on lunta :D
bedlam

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Eipä ole ennen tällasta millisänkeä ollutkaan. Tuli heti freesimpi olo, vaikka krapula vähän vaivaakin. Pentele, mun piti lähteä suoraan parturin jälkeen joululahjaostoksille, mutta tuo eilinen baarikeikka tuli täysin takavasemmalta. Onneksi ei ole enää sentään tukka kipeä. Saa nähdä jos siirtäisi huomiselle sitten kauppareissut... Ksääh, että olenkin laiska paska.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Kimmen kirjoitti: Mulla on joku ninni-tauti. Olen jo tiskannut, siivonnut, pessyt pyykkiä ja puhdistanut pyykinpesukoneen ja tehnyt ruokaa ja tiskannut uudestaan. :shock:
Ah, mikä mies! Seksy siivoojasetä! Mulla on sama tauti, koska oikeasti haluan siivota tänään. Täytyy siis käyttää sitä hyväkseen ja ryhtyä tuumasta toimeen.
Kikkelis kokkelis.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Olin eilen hieman ulkoilemassa ystävättäreni kanssa. Olin eräässäkin keskustan isossa ja viihtyisässä iltapaikassa, joiden asiakkaisen vuositulot ovat varmasti keskitasoa korkeammat. Herttinen sentään, kun ihmiset siellä olivat sovinnaisia. Tuli sellainen olo, että mitä tahansa suustaan päästi, rikkoi sääntöjä pahasti. Mulle ei kyllä tule sellainen olo esim. Lostarissa.
Kikkelis kokkelis.
silsis

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja silsis »

Sheetlord kirjoitti:
RolloTomasi kirjoitti:flashbubbles allekirjoituksessa
Pitikin mennä klikkaamaan tuota linkkiä. Nyt on koko aamu ammuskeltu pallosia niin, että silmät sulkiessa luulee olevansa ruotsinlaivan pullo... siis pallomeressä...
Jep, kiide (v/l)inkistä :D

Vuorotellen tiskaan ja pelaan, lalalaaa!
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23440
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Tarttis varmaan tuunata tuo perunankuorimaveitseni, aina vakavamman perunateaterin jälkeen haava sormessa. Voisin tietysti harkita hankkivani semmoisen jenkkimallisen vempeleen.

Mitä tänään? Ainakin lihakeittoa. Padassa muhii 1.4kg lihaa, 1kg sekavihanneksia ja n.3kg pottuja.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
silsis

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja silsis »

Bluntly kirjoitti: Mitä tänään? Ainakin lihakeittoa. Padassa muhii 1.4kg lihaa, 1kg sekavihanneksia ja n.3kg pottuja.
Pari kertaako meinasit tuolla itsesi syöttää :D
Avatar
mdm
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 235
Liittynyt: 18.11.2006 20:37

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja mdm »

Ai meniks perjantai jo? :shock:
BettyB.

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja BettyB. »

Jääärkyttävä krapula ja väsytys. Phuuuh. Kolme yötä putkeen mennyt max. 4 tunnin unilla ja se alkaa jo näkyä. No, itseään saa syyttää, kuka käski lähtemään jatkoille. On kyllä pakko ottaa pieni välikuolema tossa sängyllä, sillä illalla pitäis taas jaksaa.
Jos jotain positiivista pitää löytää, niin Crowne Plazan palvelu oli erinomaista, kylpytakit pehmeitä ja sijainti ihanteellinen Luxista katsottuna. :h:
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Clay »

Nyt penikseni on fantastinen!
silsis

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja silsis »

En jaksanut ihan loppuun, ponnahtiko helmiä?
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Ugh! Mitä ihmeellistä kissoissa ja koirissa on? Minkä takia ihmisten pitää päästä ihan huvin vuoksi niitä katsomaan? Juu, on meillä eläimiä. Kyllä, on löytöeläimiä. Etsittekö omaa kissaanne? Ei ei, tultiin vaan katsomaan.

ARGH! Jostain syystä lauantaisin ja sunnuntaisin näitä "katsojia" on vaikka kuinka paljon, ja vielä sellaisia joilla on itsellään elukoita. Menisivät kotiin pitämään omille elukoille seuraa.

Nojoo, palkkaahan mä tästä saan, mutta työ on 70% asiakaspalvelua, 28% siivousta ja 2% elukoiden kanssa oleskelua. Noi prosentuaalit vois vähän muuttua. :roll:
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: kityläisen lauantai

Viesti Kirjoittaja Clay »

silsis kirjoitti:
En jaksanut ihan loppuun, ponnahtiko helmiä?
Toi oli kolmas, turkaleen koppalakki kana-aivo!
Nyt penikseni on fantastinen!
Vastaa Viestiin