Martini Maanantai

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit

otetaan?

Äänestys päättyi 27.09.2005 0:02

Kyllä!
4
13%
EI!
21
70%
EVVK
5
17%
 
Ääniä yhteensä: 30

Feiz

Viesti Kirjoittaja Feiz » 26.09.2005 13:44

Dumari kirjoitti:No ei sinne tarvi mennä maistissakaan. Pahin oli vielä kun mentiin sinne 10ltä(tai 11sta), kun siellä oli häpi-auer. Silloin oli eteisestä seuraava pieni karsina vain auki ja jengiä perkeleesti, vain joka 10:s mahtui istumaan... silloin tuli sellainen fiilis että mikään määrä ilmaista viinaa ei kyllä saa tulemaan uudestaan samaan tilanteeseen.

Amadildoon sitten eksyin lauantaina ja siellä oli pienimuotoinen joukkotappelu, joka jatkui ulkona. Dösäpysäkille kävellessäni näin toisen samanlaisen snägiksen edessä. Eipä auttanut väliin mennä kun polvi ei taivu edes koukkuun saakka ja muutenkin linkuttamalla liikun eteenpäin. Nyt ei kyllä vähään aikaan edes tee mieli lähteä mihinkään hillumaan, mutta perjantaina saattaa olla taas eri ääni kellossa...
Joo yleensä ku olen tuolla ollut niin aika pirunmoisessa laitamyötäsessä on heiluttu.

Nämä Suomimeininki raflatappelut on jotain mitä en ymmärrä. Miksi pitää aina lähtä raflaan tappeleen ja syytkin on kaikenlisäksi yleensä luokkaa "Sä läikytit mun Bissee!!".

Tollaset riidanhaastajat pitäs piestä tunnottomaks....eiku siis.....

Noh kuitenkin viimenen veto on vielä mennä noihin myllyihin väliin. Siellä saa vain itse turpaan. Eritoten jos ei tunne porukasta ketään. Monasti aika vakio kun näkee tappelun niin joku känninen menee sinne väliin ja lopulta ite tappelee siinä samalla.

Feiz

Viesti Kirjoittaja Feiz » 26.09.2005 13:48

Niba kirjoitti: Hei pal, ny sä et oo positiivine, kato eksä ymmärrä, pitää hyväksyy vaa ettei tuu muille negatiivisii fiiliksii. Mäki ymmärrän et treeni on tärkee, mut onks sulla joku tavote, niiku kuolla hyväkuntosena? Okei appreciate that, mut jos viina ei aiheuta hirveetä kriisii, mikset antas toisteki nauttii viinan juomisesta samo ku annetaan sun nauttii kunnostas? No toi Sedukan päräsuolen etovuus on arvattavis', mut kiva et itekin sen tajusit. :P
Emmä ny tierä missä kunnossa mä kuolen, mutta tällä hetkellä olen mielummin hyvässä kuin huonossa kunnossa. Istumatyön uhreja tarpeeksi katsellut niin ei huvita olla vuoden kahden päästä Mr. Pakki 2007.

Aina tullut urheiltua ja se on jäänyt tavaksi joten emminä jaksa sitä tapaa vastaan taistellakkaan. Jotku tykkää nyrkistä perseessä, minä tykkään reenailla. Fetisminsä kullakin 8)

Kittys

Viesti Kirjoittaja Kittys » 26.09.2005 13:54

irmelianneli kirjoitti:
Kittys kirjoitti:TJ 20!! :perse:
TJ 4!!!!! :perse:
*kade*

Siivottu, mitähän seuraavaks? Saa muutaman viikon viel nauttia lattioista, jois on matot eikä yhtään kusta :shock:

Dumari

Viesti Kirjoittaja Dumari » 26.09.2005 13:54

Feiz kirjoitti:Nämä Suomimeininki raflatappelut on jotain mitä en ymmärrä. Miksi pitää aina lähtä raflaan tappeleen ja syytkin on kaikenlisäksi yleensä luokkaa "Sä läikytit mun Bissee!!".

Tollaset riidanhaastajat pitäs piestä tunnottomaks....eiku siis.....

Noh kuitenkin viimenen veto on vielä mennä noihin myllyihin väliin. Siellä saa vain itse turpaan. Eritoten jos ei tunne porukasta ketään. Monasti aika vakio kun näkee tappelun niin joku känninen menee sinne väliin ja lopulta ite tappelee siinä samalla.
Heh, tästä tulikin mieleen vuosi-pari sitten juuri Bottalla ollut tapahtuma. Notkuttiin siellä ullakolla ja oltiin lavan vieressä korokkeella istumassa. Kaveri nousi ylös ja horjahti päin erästä pöytää, kaataen pari tyhjää mukia ja yhden jossa oli juomaa.

Hirveä hula-baloo alkoi siitä ja kaverini viereen tuli samantien melkein tusina jätkää osa pöydästä ja osa tanssilattialta. Ihmeellisen miitingin huomattuani käännyin samantien ympäri ja kysyin yhdeltä että mikäs tässä nyt on menossa? Sain lopulta haastatteluuni kaverin jonka muki oli kaatunut ja hän kertoi että mitä kävi. Tokaisin että lopetetaan lynkkaaminen ja ostan hänelle uuden mukin juomaa.

Juomasta "uhri" vielä palautti puolet rahoista, koska kuulemma muki oli puoli tyhjä kun se kaadettiin. Ichmeellistä meininkiä totta tosiaan.

ps. kerran olen soittanut poliisit Manalaan, mutta se on toinen stååri se :wink:

Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 17692
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Viesti Kirjoittaja Niba » 26.09.2005 14:03

Dumari kirjoitti:
ps. kerran olen soittanut poliisit Manalaan, mutta se on toinen stååri se :wink:
Epistä, ei pidä aloittaakaan juttua jos ei meinaa loppuu kuulua?

Itseasiassa kuultuna, bändi joka soitti pe oli nimeltään gebardi, keskustassa on paikka nimeltään gepardi, onko tiikeri valinnut juovansa, juovansa moni kuitenkin uskoo..
Viimeksi muokannut Niba, 26.09.2005 14:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pyyhin Netikettiin..

Feiz

Viesti Kirjoittaja Feiz » 26.09.2005 14:04

Dumari kirjoitti:Heh, tästä tulikin mieleen vuosi-pari sitten juuri Bottalla ollut tapahtuma. Notkuttiin siellä ullakolla ja oltiin lavan vieressä korokkeella istumassa. Kaveri nousi ylös ja horjahti päin erästä pöytää, kaataen pari tyhjää mukia ja yhden jossa oli juomaa.

Hirveä hula-baloo alkoi siitä ja kaverini viereen tuli samantien melkein tusina jätkää osa pöydästä ja osa tanssilattialta. Ihmeellisen miitingin huomattuani käännyin samantien ympäri ja kysyin yhdeltä että mikäs tässä nyt on menossa? Sain lopulta haastatteluuni kaverin jonka muki oli kaatunut ja hän kertoi että mitä kävi. Tokaisin että lopetetaan lynkkaaminen ja ostan hänelle uuden mukin juomaa.

Juomasta "uhri" vielä palautti puolet rahoista, koska kuulemma muki oli puoli tyhjä kun se kaadettiin. Ichmeellistä meininkiä totta tosiaan.

ps. kerran olen soittanut poliisit Manalaan, mutta se on toinen stååri se :wink:

Joo perushässäkkä. Ite oon kans pari kertaa ostanut sen tuopillisen kun oon jotain kaveria ollu pelastamassa pulasta. Ei paljo puristele tuhlata JOPA 5 EUROA yhteen tuopilliseen jos sillä välttää turpakäräjät.

Tuo kultainen neste on kummallista. Jengi oikeasti pitää sitä kovemmassa arvossa kuin kultaa. Jos läikkyy millilitra bisseä tuopista pöydälle niin koko klaani ryntää kimppuun.

Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 17692
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Viesti Kirjoittaja Niba » 26.09.2005 14:10

Feiz kirjoitti:

Ryhmän dynamiikkaan kuulu se, että puolustetaan ryhmän jäsentä. Näin koska muuten ryhmässä olemisessa ei saavuteta kaikki sen etuja. Ryhmä, joka ei puolusta jäseniään, on heikko ryhmä, ei kovin kutsuva uusille jäsenille eikä vanhojen pysymiselle ryhmässä.
Pyyhin Netikettiin..

Dumari

Viesti Kirjoittaja Dumari » 26.09.2005 14:14

Niba kirjoitti:
Dumari kirjoitti:
ps. kerran olen soittanut poliisit Manalaan, mutta se on toinen stååri se :wink:
Epistä, ei pidä aloittaakaan juttua jos ei meinaa loppuu kuulua?
Vetoan KK-artiklaan #36:
"Kaikkea ei tarvitse paljastaa itsestään keskustelupalstalla." :P
Feiz kirjoitti: Joo perushässäkkä. Ite oon kans pari kertaa ostanut sen tuopillisen kun oon jotain kaveria ollu pelastamassa pulasta. Ei paljo puristele tuhlata JOPA 5 EUROA yhteen tuopilliseen jos sillä välttää turpakäräjät.

Tuo kultainen neste on kummallista. Jengi oikeasti pitää sitä kovemmassa arvossa kuin kultaa. Jos läikkyy millilitra bisseä tuopista pöydälle niin koko klaani ryntää kimppuun.
Juu, samaa olen ihmetellyt kanssa. Allekirjoittanut pelasi myös 20e BJ:n ja sen jälkeen kiroilin tuoppien hintaa... Näin jälkikäteen naurattaa :lol:

Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus » 26.09.2005 14:18

Dumari kirjoitti:
ps. kerran olen soittanut poliisit Manalaan, mutta se on toinen stååri se :wink:

Kerro! Haluan tietää kaiken.
Kikkelis kokkelis.

Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 17780
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Viesti Kirjoittaja Bluntly » 26.09.2005 14:28

Edellisestä alkomahooliannoksesta noin 359 tuntia eli yli 21500 tuntia.

Lohja oli isompi mesta kuin luulin, sehän näytti melkein kaupungilta. Tosin mitään säädyllistä kahvipaikkaa ei löytynyt etsinnöistä huolimatta vaan jouduin nauttimaan tuon jumalaisen nesteen seisaalla konditoriannurkassa.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.

Exsat

Viesti Kirjoittaja Exsat » 26.09.2005 14:31

Joku kävi äsken rassaamassa meidän ulko-oven lukkoa jollain. :shock: Aikansa väkersi siinä, sitten ajattelin mennä katsomaan, että mitä hittoa täällä on tekeillä, niin saman tien lähtikin jo kovaa alas. Ei tainnut olla edes väärä ovi, kun joutuisasti kipsutteli portaat alas asti.. (asunto sijaitsee siis ylimmässä kerroksessa hissittömässä talossa, joten on epätodennäköistä, että kävelisi oikean oven ohi meidän ovelle rassaamaan). Kaikenlaista. Pitänee laittaa tuo tuplalukko päälle, jos olisi vaikka hankalampi availla tms. :igor:

Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 17692
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Viesti Kirjoittaja Niba » 26.09.2005 14:40

Bluntly kirjoitti:Edellisestä alkomahooliannoksesta noin 359 tuntia eli yli 21500 tuntia.
(sekuntia)

Sait varmaan kiitettäviä laskennossa ja aritmetiikassa koulussa? :P

Sattuuhan näitä..
Viimeksi muokannut Niba, 26.09.2005 14:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pyyhin Netikettiin..

Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 17692
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Viesti Kirjoittaja Niba » 26.09.2005 14:43

Exsat kirjoitti:Joku kävi äsken rassaamassa meidän ulko-oven lukkoa jollain. :shock: Aikansa väkersi siinä, sitten ajattelin mennä katsomaan, että mitä hittoa täällä on tekeillä, niin saman tien lähtikin jo kovaa alas. Ei tainnut olla edes väärä ovi, kun joutuisasti kipsutteli portaat alas asti.. (asunto sijaitsee siis ylimmässä kerroksessa hissittömässä talossa, joten on epätodennäköistä, että kävelisi oikean oven ohi meidän ovelle rassaamaan). Kaikenlaista. Pitänee laittaa tuo tuplalukko päälle, jos olisi vaikka hankalampi availla tms. :igor:
Sun olis pitäny mennä ja voimalla tönästä ovi auki, onhan siellä portaat oven takana, onhan?
Pyyhin Netikettiin..

Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 17780
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Viesti Kirjoittaja Bluntly » 26.09.2005 14:49

Niba kirjoitti:
Bluntly kirjoitti:Edellisestä alkomahooliannoksesta noin 359 tuntia eli yli 21500 tuntia.
Sait varmaan kiitettäviä laskennossa ja aritmetiikassa koulussa? :P

Sattuuhan näitä..
Ei vaan käytän bistromatematiikkaa nykyisin kaikkeen. Seuraavana siirryn vielä vaativampaan alaan eli ryhdyn määrittelemään uutta matemaattista laskentamallia, joka perustuu naisten ilmoittaman aikamäärän suhteeseen todellisesta, kuluneesta ajasta.

(päässä meni tuntimäärä ja postinumero sekaisin).
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.

Dumari

Viesti Kirjoittaja Dumari » 26.09.2005 14:50

Niba kirjoitti:
Exsat kirjoitti:Joku kävi äsken rassaamassa meidän ulko-oven lukkoa jollain.
Sun olis pitäny mennä ja voimalla tönästä ovi auki, onhan siellä portaat oven takana, onhan?
Mitäs hyötyä siitä olisi ollut, jos Exsat olis linnaan joutunut? Jos siellä oven takana olis ollutkin portaat ja rassaaja olisi kaatunut&lyönyt päänsä portaan reunukseen ja menehtynyt.

Saa ajatella myös.

tonttu8

Viesti Kirjoittaja tonttu8 » 26.09.2005 14:55

Äänestin kyllä! Perkele, mä sain tän koneen toiminaan! Oli mulla kyllä apua, en mä ihan yksikseen ois selvinny. Piti tosin kuitenki ihan ite rueta räpläämään noita piuhoja tuolla ja kaikkee muuta mahollista.
Perustan ihan oikeesti kohta jonku teknisen tuen ku hallitsen nää hommat niin hyvin. :lol:

Iso kiitos jalkapakettipotilaalle!! Se jaksoi vielä kuunnella kun langan toisessa päässä oli kiukkunen ämmä. :jee:

Joten, kippis runkut. :beer:

Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus » 26.09.2005 15:17

Exsat kirjoitti:Joku kävi äsken rassaamassa meidän ulko-oven lukkoa jollain. :shock: Aikansa väkersi siinä, sitten ajattelin mennä katsomaan, että mitä hittoa täällä on tekeillä, niin saman tien lähtikin jo kovaa alas. Ei tainnut olla edes väärä ovi, kun joutuisasti kipsutteli portaat alas asti.. (asunto sijaitsee siis ylimmässä kerroksessa hissittömässä talossa, joten on epätodennäköistä, että kävelisi oikean oven ohi meidän ovelle rassaamaan). Kaikenlaista. Pitänee laittaa tuo tuplalukko päälle, jos olisi vaikka hankalampi availla tms. :igor:
Fasinoivaa! Kylläpä siellä Oulussa tapahtuu. Miten olisi, jos laittaisit vielä postiluukun päälle sellaisen Täällä vartioin minä ja siihen jonkun sopivan kuvan, joko kuvitteellisen lemmikin tai sitten Bedlamin.
Kikkelis kokkelis.

SikaMika

Viesti Kirjoittaja SikaMika » 26.09.2005 15:19

Niba kirjoitti:
Bluntly kirjoitti:Edellisestä alkomahooliannoksesta noin 359 tuntia eli yli 21500 tuntia.
(sekuntia)

Sait varmaan kiitettäviä laskennossa ja aritmetiikassa koulussa? :P

Sattuuhan näitä..
(minuuttia)

Sait varmaan kiitettäviä laskennossa ja aritmetiikassa koulussa? :P

Sattuuhan näitä..

Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 17780
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Viesti Kirjoittaja Bluntly » 26.09.2005 15:23

Kuten ylläolevasta havaitaan, alkoholittomuus vaikuttaa aivotoimintaa alentavasti. Tai sitten säilöntäliemen kadotessa, karmea totuus alkaa paljostumaan prosessien hitaasti käynnistyessä käyttämätömässä luomuprosessorissani sen syrjäyttäessä autohermolliset toiminnot.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.

Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis » 26.09.2005 16:02

Terwe! Aamupäivä siivottu urakalla neljän käden voimin. Ikkunat pesty, lattiat pesty, koko kämppä (sohvaa myöten) imuroitu. Nyt kelpaa loikoilla sohvalla ja katsoa SM-liigaa. Tosin paskaa peliä sieltä on lähiaikoina tullut :evil:

Leikkasinpa muuten ihanan vekin etusormeen tiskatessani. Mä oon aina sanonut että kotityöt on vaarallisia, mutta kukaan ei kuuntele, ja silti mä joudun niitä tekemään.. :wink:

Ma-To on iltavuoroa, perjantaina normaali päivävuoro, vielä tällä hetkellä. Ärsyttävää kun vuorot vaihtuu kokoajan, eikä koskaan pysty kunnolla suunnittelemaan mitään. Mitä mä tosin valitan, sentään mulla on töitä.

Viikonloppu oli muuten outo: olin kotona :shock: Runkkaritkaan ei seuraan huolineet, vaikka kuinka pommitin. Mitä pienistä... liikaa bileitä suunnitteilla seuraaviksi kolmeksi viikoksi, ihan hyvä levähtää portviinin ja kainalon kera kotona, vaihteeksi.
The great club outshines the individual, always and forever.

Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 17692
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Viesti Kirjoittaja Niba » 26.09.2005 16:16

SikaMika kirjoitti:
Niba kirjoitti:
Bluntly kirjoitti:Edellisestä alkomahooliannoksesta noin 359 tuntia eli yli 21500 tuntia.
(sekuntia)

Sait varmaan kiitettäviä laskennossa ja aritmetiikassa koulussa? :P

Sattuuhan näitä..
(minuuttia)

Sait varmaan kiitettäviä laskennossa ja aritmetiikassa koulussa? :P

Sattuuhan näitä..
aina sattuu.. :P
Pyyhin Netikettiin..

Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis » 26.09.2005 16:17

Elppis kirjoitti:Ma-To on iltavuoroa, perjantaina normaali päivävuoro, vielä tällä hetkellä. Ärsyttävää kun vuorot vaihtuu kokoajan, eikä koskaan pysty kunnolla suunnittelemaan mitään.
Jep! Pomolta viesti, voinko tuurata huomisen päivävuorolaisen sairaslomaa klo 8-16 yläkerrassa. Hyvinpä tuo sopii... Mitä mä sanoin!
The great club outshines the individual, always and forever.

1108

Viesti Kirjoittaja 1108 » 26.09.2005 16:20

tonttu8 kirjoitti:Se jaksoi vielä kuunnella kun langan toisessa päässä oli kiukkunen ämmä. :jee:
Ei ollut todellakaan helppoa. Mutta hengissä selvisin tästäkin koitoksesta.

tuulenpuiska

Viesti Kirjoittaja tuulenpuiska » 26.09.2005 17:09

santtu kirjoitti:
ninnithequeen kirjoitti:No hei, eihän sille voi kun nauraa?
Pari päivää vapaana ja taas mennään.
*odottaa malttamattomana uutta seiskaa*

Onko nyt oletettava siten, että on hauskaa nauraa väkivaltaiselle alkoholistille siksi, koska lehden (ja yleisön) mielestä a) väkivalta on hauskaa, b) naisen hakkaaminen on hauskaa, c)alkoholisti on hauska, d) alkoholistien keskinäinen väkivalta on hauskaa, e) sairaudesta (alkoholismista) kärsivät ihmiset ovat ensisijaisesti hauskoja vai koska f) alkoholismi ei ole sairaus, vaan luonteenpiirre?
g) väkivaltaisille alkoholisteille nauraminen luo ylemmyydentunnetta ja voi tuntea olevansa "parempi ihminen"

AarneAnkka

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka » 26.09.2005 19:10

Hrm. Päivän saldo taitaa jäädä miinuksen puolelle. Sää oli nätti, mutta olin koko päivän väsynyt ja turhautunut ja kovinkaan moni asia ei onnistunut. Päivän lopuksi otti päähän että en päässyt ajoissa Lidliin ostamaan niitä superhalpoja ladattavia paristoja - tanan turhikset olivat jo vieneet kaikki. Päh ja pöh.

Loppupäivän möksään ja katson telkkaria. :maanantai:

Vastaa Viestiin