Hitot. Huomaa, että et ole ollut pitkässä liitossa.
Jos tottelet AINA jättää vaimo yksi kaunis päivä sinut valittaen sinun olevan liian mukava ja kunnollinen. Aina pitää rötvätä välillä, jotta kumppani muistaa asuvansa pienen pojan (tai sian) kanssa.
No musta kuuden vuoden suhde oli ikäiselleni ihan kohtuullinen. Ei mua siinä toteltu, mutta eipä oltu aina kovin onnellisiakaan.
Muistan silti lukeneeni tutkimuksen, jonka mukaan liitot, joissa nainen pääosin tekee päätökset, ovat onnellisempia. Hommahan vaan pitää osata hoitaa niin, ettei vaikuta vässykältä vaikka vaimon loistavat ideat toteutuvatkin.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Lilo kirjoitti:Povaan sinulle pitkää ja onnellista liittoa.
Kas kun sarkasmihymiö pääsi tuo unohtumaan
PM on oikeassa siinä, että liian kiltti ei sovi olla. Päivän ilta-Paskassa oli pitkät lätinät miehistä, jotka toistuvasti joutuivat naistensa alistamiksi ja pieksemiksi suhteessaan... ja vaikka näin äärimmäisiin ilmiöihin ei mentäisikään, onhan se nyt helevetin tylsää, jos toinen antaa periksi kaikessa mitä suinkin keksit ehdottaa.
Viimeksi olen kai hajottanut autosta yhden pölykapselin.
Sheetlord kirjoitti:
PM on oikeassa siinä, että liian kiltti ei sovi olla. Päivän ilta-Paskassa oli pitkät lätinät miehistä, jotka toistuvasti joutuivat naistensa alistamiksi ja pieksemiksi suhteessaan... ja vaikka näin äärimmäisiin ilmiöihin ei mentäisikään, onhan se nyt helevetin tylsää, jos toinen antaa periksi kaikessa mitä suinkin keksit ehdottaa.
Voi itku. Ihanko te poijjat nyt tosissanne taas uskoitte että pikku-Lilo haluaa suhteen, jossa saa kyykyttää miestä yllin kyllin ja pitää sellaista vieläpä ideaalina? Voivoi.
En muuten ihan oikeasti muista mitä olisin viimeksi hajottanut. Siis koko ajanhan noita esineitä prakaa, mutta en mä niitä riko, ihan itsestään kosahtavat! Leivänpaahtimen taisin ronkkia veitsen kanssa hajalle muutama kuukausi sitten.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Lilo kirjoitti:Voi itku. Ihanko te poijjat nyt tosissanne taas uskoitte että pikku-Lilo haluaa suhteen, jossa saa kyykyttää miestä yllin kyllin ja pitää sellaista vieläpä ideaalina? Voivoi.
Seuraavaksi tietenkin kerrot ettei Igoria edes ole olemassa?
Pullossa oli sellainen korkki ja sinettirengas. Kun väänsin korkkia, rikkoutui niiden symbioosi. Mutta siitä syntyi uusi elämä.
Aina jonkun asian rikkoutuessa syntyy jotain uutta.
Rikkoutuminen on kuin sairaus. Sairauttahan tarvitaan, jotta ihminen voisi navigoida itsensä jälleen uusille terveille vesille. Tosin ei ole kysymys pelkästään ihmisestä, sairastuttavatkin asiat ovat myös elämää, jotka kamppailevat yhtälailla elämästä.
Kenen etu on etusijailla (aattelee minä sitä kyssäriä jatkuvasti).
Että kenen edun mukaisesti olisi hyvä elää. Minä en tiedä.
Viimeksi muokannut plumps, 11.05.2007 19:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
BettyB. kirjoitti:9300i mennä luiskahti haalarin rintataskusta maalipurkkiin. Särkihän se meni. Mutten rikkonut tahalteni!
Yleensä särjen vaan sydämiä (no joskus myös omani...).
Miksi hitossa se tiilikivi pitää laittaa rintataskuun eikö sitä olisi voinut laittaa saman tien rintsikoiden sisään niin pysyisi varmassa tallessa.
Työkaverille kävi sama moka, laittoi rintataskuun oli tupakalla ja tupakka ei meinannut pysyä sormien välissä vaan karkasi. Samanaikaisesti refleksit toimi yrittäen ottaa tupakka kiinni ja kaksi viikkoa vanha 9300 lensi kaarella rintataskusta, *poks* ja runko vääntyi.
plumps kirjoitti:Rikoin myös ihmissuhteeni ja itseni.
Riko ex-anoppisi/anopin kokelaasi naama niin helpottaa.
Olet aika fiksu näköjään.
Me nimittäin ilmennämme isovanhempiamme. Tietokoneeni sanoo, että me olemme joku isovanhemmistamme, emme ollenkaan vanhempiemme kopiota. Kun mietin mikä on anoppini, niin sehän on jotenkin oman lapsemme murha ja sitä kautta oman itsemme murha.
En tiedä miten näitä juttuja pitäsi käsitellä. Olen niin kirjanoppinut pelkästään.
Älkääs parjatko täällä mun puhelinta, se on rakas ja täysin korvaamaton! Se nyt sattui olemaan siellä haalareiden rintataskussa kun maalasin autotallin kattoa, en vaan voinut muistaa sen olemassaoloa enää siinä vaiheessa kun nuohooja tuli höpisemään siihen viereen ja piti iskeä pensseli tärpättiin. Kumarrus ja plumpsis! Niin että olisko kellään käyttöä maastokuvioidulle kommarille?
Rikoin äsken Nasu-lasin, yyh, suru puserossa koska se oli mun leNppari.
En tottavie muista, mitä viimeksi rikoin (munankuoria lukuunottamatta), mutta voin luetella melkoisen liudan asioita, mitä nuo kaksi hundsvottia tässä huushollissa (ja aiemmissakin) ovat rikkoneet...
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
Vanhan puuvartisen Fiskarsin talikon. Toinen kerta jo - jouduin aiemmin liimaamaan irronneen piikkiosan kiinni Plastic Paddingilla, nyt rusahti jo varsikin poikki.
Viimeksi olen kai hajottanut autosta yhden pölykapselin.
