Tähtihetkiä elämässä

[prosessi]

Tulipa tuosta julkisuusketjusta mieleen, että aika erilaisia ovat ne asiat, jotka minuun itseeni ovat tehneet vaikutuksen kuin esim. oman nimen tai naaman näkeminen paperilla tai jossain muussa mediassa. Näitä itsestäänselviä, kuten lapsen syntymä tmv. en tällä kuitenkaan hae, vaan sellaisia yksittäistapauksia, jotka ovat jostain syystä jääneet todella voimakkaina mieleen.

Itselläni muistui mieleen eräs lukioaikainen kuvaamataidontunti. Tehtäväksi olimme saaneet omaa elämäämme kuvaavan installaation tekemisen, ja koska tentin lukion suurimmalta osin, jäi minulle jumalattomat määrät vapaa-aikaa, jolle täytyi keksiä sisältöä. Niinpä elämäni oli hieman omalaatuista, sen lisäksi että mm. luin Paloheinän sivukirjaston tietokirjallisuuden läpi arkistointijärjestyksessä, maalasin paljon öljyvärimaalauksia. Installaatiooni päätin sitten sisällyttää muutaman tauluistani, mutta varsinaiseksi jujuksi siihen keksin, että halusin omat maalitahraiset farkkuni seisomaan omillaan taulujen eteen.

Housujen seisottaminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Itse olin ensin ajatellut, että käyttäisin hommassa kipsiä housujen sisäpuolella, mutta opettaja totesi, etten millään saisi kipsiä lahkeitten keskikohtaan asti, puhumattakaan siitä, että homma etenisi niin hitaasti, että väsäisin työtä vielä seuraavana syksynäkin. Niinpä ratkaisuksi keksittiin tapettiliisteri ja teline.

Tässä vaiheessa muukin luokka oli alkanut kiinnittää huomiota siihen, että jotain outoa oli tekeillä. Liisterin paksuus tuotti omat ongelmansa, tarpeeksi tukevasta telineestä puhumattakaan, joten alkoi näyttää siltä, etten saisi ideaani ollenkaan toteutettua. Mutta ei hätiä mitiä, koko luokka päätyi pohtimaan housuongelmaa ja ideoita sateli. Luokan pojat rakensivat telineen ja sekoittelivat oivan liisterin, tytöt pukivat housut telineelle ja kehittelivät niille kiinnitykset, joka päivä joku kävi nostamassa telinettä pystyyn jos se oli kaatunut, paranteli housujen kiinnitystä ja lisäili tarvittaviin kohtiin liisteriä. Lopputulos oli loistava.

Homman toteutus kesti noinkin lähes kuukauden, enkä olisi ikimaailmassa selviytynyt siitä yksin. Ja parasta oli, että kaikilla oli hauskaa ja että lopputulokseen pääseminen oli kaikille niin tärkeää. Ehdottomasti tähtihetkiä elämässäni.

Kertokaa omianne.

[Rahkapussi]

Minun tähtihetkeni oli silloin, kun äitini totesi:"Vaikka olit lapsena sellainen kaamea kakara, on sinusta kasvanut tuollainen hieno nainen." Se kyllä lämmitti, tuli tippakin linssiin.

[prosessi]

Muistui mieleeni toinenkin tähtihetki, vielä kauempaa menneisyydestä. Yläasteella, kun meillä oli kahden viikon työharjoittelujakso, päädyin minä eräiden sattumuksien sarjasta johtuen suorittamaan sen eri ajankohtana kuin muut luokallani. Niinpä kun muilla oli tuo jakso meneillään, pitivät opettajat tietenkin lomaa sen ajan, yhtä opettajaa lukuunottamatta. Tämä poikkeus oli iki-ihana matematiikan, fysiikan ja kemian opettajani Lagus, joka oli sitä mieltä, että koska muita opetettiin minun ollessani työharjoittelussa, piti minua tietenkin opettaa kun muut olivat poissa. Opetuksen sisältö vain hieman poikkesi siitä mitä sen olisi pitänyt olla, sillä Lagus muun muassa opetti minut johtamaan toisen asteen yhtälöiden ratkaisukaavan, ja muuta yhtä ihmeellistä, mikä ei todellakaan kuulunut peruskoulun opetusohjelmaan. Lisäksi hän luetutti minulla vinon pinon mitä mielenkiintoisimpia kirjoja ja piti niistä kokeen tuon kaksiviikkoisen lopuksi. Koulu ei koskaan ole ollut niin hauskaa kuin tuolloin, taisin suorastaan rakastua tuohon opettajaan. (Chap, näin varoituksen sanana: hysteerinen naurukohtaus voi tappaa, joten sinuna lopettaisin...)

[martza]

Paras tähtihetkeni oli, kun ihanat kaksoseni syntyivät vuonna 1990.
Tähtihetkekseni luen myös sen, kun tapasin nykyisen kihlattuni.