Errrooooooodginen iänestiys

[Zeb]

Ei minulla ole mitään ongelmaa tuossa suhteessa. Psykologinen silmäni kyllä toimii sen suhteen, miten kenenkin kanssa pitää toimia, mutta se on enemmän ihmisten käsittelykyä kuin empatiaa.

Aika monet ihmiset kyllä haistaa tuon eron IRL ainakin.

[Tix]

Ei minulla ole mitään ongelmaa tuossa suhteessa. Psykologinen silmäni kyllä toimii sen suhteen, miten kenenkin kanssa pitää toimia, mutta se on enemmän ihmisten käsittelykyä kuin empatiaa.

Aika monet ihmiset kyllä haistaa tuon eron IRL ainakin.

No, eipä asiakassuhteessa oleva voi varsinaisesti muuta odottaakaan kuin saavansa asiallista ja ymmärtäväistä kohtelua.

[prosessi]

Ei minulla ole mitään ongelmaa tuossa suhteessa. Psykologinen silmäni kyllä toimii sen suhteen, miten kenenkin kanssa pitää toimia, mutta se on enemmän ihmisten käsittelykyä kuin empatiaa.

Aika monet ihmiset kyllä haistaa tuon eron IRL ainakin.

No, eipä asiakassuhteessa oleva voi varsinaisesti muuta odottaakaan kuin saavansa asiallista ja ymmärtäväistä kohtelua.

Odottaminen ja toivominen ovat kaksi eri asiaa. Ja jos saa enemmän kuin on odottanut, palaa varmemmin takaisin.

[Tix]

Odottaminen ja toivominen ovat kaksi eri asiaa. Ja jos saa enemmän kuin on odottanut, palaa varmemmin takaisin.

Luulenpa, että työni olisi äärimmäisen raskasta, jos kokisin jokaisen murheet ja surut erityisen raskaasti myötäeläen. Ammatillinen etäisyys ja panssari on oltava hyvin tärkeä monessa ammatissa ja luultavasti olisin huonompi työssäni jos objektiivisen ja ratkaisukeskeisen lähetysmistavan sijasta suhtautuisin asiakkaideni asioihin erityisen tunteella.

Huonoin terapeutti josta olen kuullut oli sellainen, joka itki potilaansa ongelmille. Empaatinen varmasti, mutta hänestä ei ollut ko. potilaalle mitään apua, päinvastoin - potilas koki syyllisyyttä ongelmistaan puhumista ja alkoi vähätellä niitä terapeutin suojelemiseksi. Kuka voitti?

[prosessi]

Odottaminen ja toivominen ovat kaksi eri asiaa. Ja jos saa enemmän kuin on odottanut, palaa varmemmin takaisin.

Luulenpa, että työni olisi äärimmäisen raskasta, jos kokisin jokaisen murheet ja surut erityisen raskaasti myötäeläen. Ammatillinen etäisyys ja panssari on oltava hyvin tärkeä monessa ammatissa ja luultavasti olisin huonompi työssäni jos objektiivisen ja ratkaisukeskeisen lähetysmistavan sijasta suhtautuisin asiakkaideni asioihin erityisen tunteella.

Myötäeläminen on kieltämättä raskasta, mutta ymmärtäminen puolestaan helpottaa usein myös itseä. Hyvänä esimerkkinä voisi mainita tuon omien vanhempieni kolmiodraaman, jonka suhteen ymmärrän molempien vanhempieni lisäksi jopa sitä sihteeriä. Asian suhteen on tuntunut siltä, että juuri se syvä ymmärtäminen on edellytys sille, että asiaa voi käsitellä ratkaisukeskeisesti. Ehkä olen väärässä, mutta itse olen ymmärtänyt empatian ja sympatian välisen eron juuri niin, että sympatia on tunteilua ja empatia ymmärtämistä.

Huonoin terapeutti josta olen kuullut oli sellainen, joka itki potilaansa ongelmille. Empaatinen varmasti, mutta hänestä ei ollut ko. potilaalle mitään apua, päinvastoin - potilas koki syyllisyyttä ongelmistaan puhumista ja alkoi vähätellä niitä terapeutin suojelemiseksi. Kuka voitti?

Masennusaikoinani pääsi kokeilemaan montaa, mutta paras terapia jonka sain oli yksi lause, jonka diabeteslääkärini lausui. Hyvin turhautuneella äänellä hän totesi, että hänen mielestään diabetes olisi ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle, siihen mitään masennuslisiä tarvita. Jostain syystä tulin moisesta niin hyvälle tuulelle, että masennus oli tipotiessään viikkoja.

[Tix]

Ehkä olen väärässä, mutta itse olen ymmärtänyt empatian ja sympatian välisen eron juuri niin, että sympatia on tunteilua ja empatia ymmärtämistä.

Ymmärrän 6 tai 7 pisteen verran ja lopun aikaa keskityn asiaan, en ihmiseen. Siinä se ero juuri on empaattisen tyypin ja meikäläisen välillä. Toisaalta saan juuri rauhallisuudellani ja asiaan keskittymiselläni usein kiitosta sekä asiakkailta että vastapuolelta. Ne muutamat kerrat kun olen suuttunut asiakkaan puolesta (kokenut voimakasta epäoikeudenmukaisuutta) eivät ole toimineet asiakkaan eduksi lukuunottamatta yhtä oikeudenkäyntiä, jossa suuttumukseni vastapuolen valehtelusta sai hänet kiihtyessään puhumaan itsensä pussiin.

Hyvä juristi on sellainen joka hoitaa asian. Pääihmiset hoitakoot ihmisen, ei minulle siitä makseta enkä halua siitä vastuuta kantaakaan. Kunhan en omalta osaltani lisää kenenkään pahaa oloa. Luultavasti tekisin niin, jos hoitaisin asian päämieheni kannalta huonosti. Kummanlaisen sinä mielummin palkkaisit asianajajaksesi - sellaisen, joka hoitaa asian tehokkaasti ja mahdollisimman hyvään lopputulokseen vai sellaisen, joka uhraa energiaansa (ja laskutustuntejaan) enemmän olkapäänäsi oloon kuin casen voittamiseen?

Masennusaikoinani pääsi kokeilemaan montaa, mutta paras terapia jonka sain oli yksi lause, jonka diabeteslääkärini lausui. Hyvin turhautuneella äänellä hän totesi, että hänen mielestään diabetes olisi ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle, siihen mitään masennuslisiä tarvita. Jostain syystä tulin moisesta niin hyvälle tuulelle, että masennus oli tipotiessään viikkoja.

Eipä tuo nyt vielä yliempaattiselta kuullosta ja tuskin haittaa kenenkään hoitosuhdetta. Tuskin hän silti kotiin mennessään murehti osaasi. Muuten hän tuskin jaksaisi työtään kovin kauan.

[prosessi]

Ehkä olen väärässä, mutta itse olen ymmärtänyt empatian ja sympatian välisen eron juuri niin, että sympatia on tunteilua ja empatia ymmärtämistä.

Ymmärrän 6 tai 7 pisteen verran ja lopun aikaa keskityn asiaan, en ihmiseen. Siinä se ero juuri on empaattisen tyypin ja meikäläisen välillä. Toisaalta saan juuri rauhallisuudellani ja asiaan keskittymiselläni usein kiitosta sekä asiakkailta että vastapuolelta. Ne muutamat kerrat kun olen suuttunut asiakkaan puolesta (kokenut voimakasta epäoikeudenmukaisuutta) eivät ole toimineet asiakkaan eduksi lukuunottamatta yhtä oikeudenkäyntiä, jossa suuttumukseni vastapuolen valehtelusta sai hänet kiihtyessään puhumaan itsensä pussiin.

Vähän luulen, että asiaa ja ihmistä on aika vaikea irrottaa toisistaan. Mutta voihan olla, että todellisuudessa ymmärrät enemmän kuin haluat myöntää, koska et pidä empaattisuutta kovinkaan tavoiteltavana ominaisuutena.

Kummanlaisen sinä mielummin palkkaisit asianajajaksesi - sellaisen, joka hoitaa asian tehokkaasti ja mahdollisimman hyvään lopputulokseen vai sellaisen, joka uhraa energiaansa (ja laskutustuntejaan) enemmän olkapäänäsi oloon kuin casen voittamiseen?

Riippuu siitä, miten tärkeää voittaminen minulle kyseisessä tapauksessa sattuu olemaan.

Masennusaikoinani pääsi kokeilemaan montaa, mutta paras terapia jonka sain oli yksi lause, jonka diabeteslääkärini lausui. Hyvin turhautuneella äänellä hän totesi, että hänen mielestään diabetes olisi ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle, siihen mitään masennuslisiä tarvita. Jostain syystä tulin moisesta niin hyvälle tuulelle, että masennus oli tipotiessään viikkoja.

Eipä tuo nyt vielä yliempaattiselta kuullosta ja tuskin haittaa kenenkään hoitosuhdetta. Tuskin hän silti kotiin mennessään murehti osaasi. Muuten hän tuskin jaksaisi työtään kovin kauan.

Luulen, että murehti ainakin ihan vähän. Muistelee noita aikoja vieläkin. Onpahan kuitenkin jaksanut pitkään, eläkeikä alkaa käsittääkseni lähestyä kovaa vauhtia.

[Tix]

Vähän luulen, että asiaa ja ihmistä on aika vaikea irrottaa toisistaan. Mutta voihan olla, että todellisuudessa ymmärrät enemmän kuin haluat myöntää, koska et pidä empaattisuutta kovinkaan tavoiteltavana ominaisuutena.

Kyllä juridiikassa nimenomaisesti asia ja ihminen eroavat toisistaan miltei täydellisesti, mikä on monille maaölikoille tietysti hankala mieltää. Erityisesti jos asia osuu omalle kohdalle. Ainoa enemmän henkilöön liittyvä elementti oikeusprosessissa on henkilötodistelu ja siihen liittyvä uskottavuus.

En pidä empaattisuutta tavoiteltava mutta en myöskään vältettävänä ominaisuutena - se on sisäsyntyistä ja hyvin pitkälti riippuvainen aivojen rakenteesta. Vrt. psykopaatit.

[Savannah]

Suhtaudun aika analyyttisesti ja ratkaisukeskeisesti kaikenlaisiin ongelmiin, teen sitä työksenikin - ratkaisumallien kartoittaminen ja tarjoaminen on luontevampaa kuin paijahaliymmärränsuntuskas -teksti. Niin se on myös IRL jos ei puhuta hyvin läheisistä ihmisistä.

Tämä on niin turhaa paskaa. Anteeksi vain, mutta mikä olisikaan helpompaa kuin suhtautuminen kaikkeen mahdolliseen ulkopuolisen silmin? Tunteiden esiin tuominen on paljon vaativampaa kuin analyyttisyys. Analyyttisyys on helppoa.

[Tix]

Tämä on niin turhaa paskaa. Anteeksi vain, mutta mikä olisikaan helpompaa kuin suhtautuminen kaikkeen mahdolliseen ulkopuolisen silmin? Tunteiden esiin tuominen on paljon vaativampaa kuin analyyttisyys. Analyyttisyys on helppoa.

Vaativampaa? Tuota harhalaukausta voisit tietysti hiukan perustella, mutta eihän siitä ole edes kyse mikä on helppoa tai vaikeaa. Olen koko ajan puhunut siitä, että osa ammatillisuutta on se, ettei ota asiakkaiden murheita itsensä kannettavaksi. Sitä ammatillisuutta tarvitsevat erityisesti hoitoalan ihmiset, mutta myös lakimiehet, hautaustoimistojen pitäjät yms. tahot jotka ovat usein ikävien elämäntilanteiden kanssa tekemisissä.

Ketä ihmettä se hyödyttäisi, että sentyyppistä työtä tekevien elämä olisi jatkuvaa tunteilua, murehtimista ja myötäelämistä? Vaikeuttaisi keskittymistä työhön, veisi oman mielenterveyden ja luultavasti tuhoaisi ihmissuhteet. Monille se analyyttisyys on nimenomaisesti vaikeaa, ja saattaa edellyttää vuosikymmenien kokemusta ennen kuin siihen pääsee.

Tuon mielelläni esiin positiivisia tunteita ja koen niitä mielelläni. Muiden murheiden kantaminen hartioilla taas on, luojan kiitos, ammatillisesti taakse jäänyttä elämää. Ennen nahan paksuuntumista vaiheena oli kotona ärtyisä, huonosti nukkuva ja vatsahaavan partaalle stressaantunut nuori lakimies, joka ei voinut hävitä yhtään juttua koska otti jokaisen asian henkilökohtaisesti. Nyt en halua hävitä siksi, että se on osa ammatillista osaamistani tehdä oikeita tilannearvioita ja analyysejä. Siinä on melkoinen ero sekä asiakkaan että palveluntarjoajan kannalta. Pillittävä terapeutti ei voi auttaa ketään.

[Savannah]

Tuon mielelläni esiin positiivisia tunteita ja koen niitä mielelläni.

Olen varmaankin tulkinnut tekstisi väärin.

[prosessi]

Vähän luulen, että asiaa ja ihmistä on aika vaikea irrottaa toisistaan.

Kyllä juridiikassa nimenomaisesti asia ja ihminen eroavat toisistaan miltei täydellisesti, mikä on monille maaölikoille tietysti hankala mieltää. Erityisesti jos asia osuu omalle kohdalle. Ainoa enemmän henkilöön liittyvä elementti oikeusprosessissa on henkilötodistelu ja siihen liittyvä uskottavuus.

Selitin huonosti mitä tarkoitan. Juridiikka itsessään tietenkin on verrattavissa matematiikkaan, sääntöjä ilman minkäänlaista kosketusta todellisuuteen, ja joita ei normaalitilanteissa ole tarkoituskaan kyseenalaistaa. Mutta siinä vaiheessa kun niitä sääntöjä pitää soveltaa todellisuudessa, ei pelkkä sääntöjen ymmärtäminen enää riitäkään, vaan pitää myös ymmärtää se todellisuus, jotta sääntöjen käyttäminen työkaluna toimisi mahdollisimman tehokkaasti. Tässä se empaattinen ymmärrys on jonkinlainen katalysaattori.

Ääh, taidan olla liian monimutkainen, ei minun teksteistäni ota hullukaan selvää.

En pidä empaattisuutta tavoiteltava mutta en myöskään vältettävänä ominaisuutena - se on sisäsyntyistä ja hyvin pitkälti riippuvainen aivojen rakenteesta. Vrt. psykopaatit.

Sisäsyntyistä tietenkin, mutta kun puhutaan kyselytutkimuksesta, vaikuttaa tutkittavan oma mielikuva tutkittavasta asiasta siihen, mitä tulos sanoo. Ihminen vaistomaisesti vastaa ainakin jonkin verran sensuuntaisesti, millainen haluaisi olla. Olen lukioikäisenä tehnyt iltatöinä puhelinhaastatteluja, ja silloin oli helppo oppia näkemään milloin kysymykset ohjaavat vastaajaa. Sinäkin harrastat lakimiehen kysymyksenasetteluja, jolloin vastaaja vaikuttaa höhlältä vastaamalla ns. "väärin".

[Tix]

Sinäkin harrastat lakimiehen kysymyksenasetteluja, jolloin vastaaja vaikuttaa höhlältä vastaamalla ns. "väärin".

Aiemmassa tekstissäni viittasin inhimillisenä elementtinä henkilötodisteluun. Oikeudenkäynneissä kuultavien käsittelytaito ja psykologinen silmä on tarpeen. Todistelu on kuitenkin jossain määrin sivuroolissa siinä systeemin ja sääntöjen maailmassa jota juridiikka edustaa. Sekä henkilötodistelu että todistelun arviointi tuomareiden toimesta on inhimillistä toimintaa jossa tapahtuu paljon virheitä suuntaan ja toiseen, mutta keskimäärin tulos on aina sen osapuolen suuntainen, jolla on kantansa tueksi vahvimmat argumentit.

[prosessi]

Sinäkin harrastat lakimiehen kysymyksenasetteluja, jolloin vastaaja vaikuttaa höhlältä vastaamalla ns. "väärin".

Aiemmassa tekstissäni viittasin inhimillisenä elementtinä henkilötodisteluun. Oikeudenkäynneissä kuultavien käsittelytaito ja psykologinen silmä on tarpeen.

Niinpä. Juuri siksi se empatian tuoma ymmärrys on tarpeen.

Todistelu on kuitenkin jossain määrin sivuroolissa siinä systeemin ja sääntöjen maailmassa jota juridiikka edustaa.

Juu, tiesin etten osannut selittää hyvin. Tarkoitan siis sitä, että koska niitä sääntöjä on niin paljon, täytyy osata valita ne käyttökelpoisimmat säännöt tilannekohtaisesti, ja mitä perinpohjaisemmin sen reaalimaailman tilanteen ymmärtää, sitä helpompaa ne valinnat on tehdä. Samaten niitä "haitallisia" sääntöjä pystyy torjumaan paremmin, jos pystyy ennustamaan vastapuolen taktiikan.

[Tix]

jos pystyy ennustamaan vastapuolen taktiikan.

Kumpaa uskot tuon enemmän vaativan - oman asiakkaan ymmärtävää kohtaamista vaiko kylmänviileää tilanneanalyysiä?

[prosessi]

jos pystyy ennustamaan vastapuolen taktiikan.

Kumpaa uskot tuon enemmän vaativan - oman asiakkaan ymmärtävää kohtaamista vaiko kylmänviileää tilanneanalyysiä?

Ymmärrys riittää, ei siinä mitään kohtaamisia tarvita. Mikä on ymmärryksen ja tilanneanalyysin välinen ero?

[Tix]

jos pystyy ennustamaan vastapuolen taktiikan.

Kumpaa uskot tuon enemmän vaativan - oman asiakkaan ymmärtävää kohtaamista vaiko kylmänviileää tilanneanalyysiä?

Ymmärrys riittää, ei siinä mitään kohtaamisia tarvita. Mikä on ymmärryksen ja tilanneanalyysin välinen ero?

Sinun täytyy ensin avata se, mitä tarkoitat ymmärryksellä. Viittaukset empatian suuntaan ovat eri asia kuin tilannearvion tekeminen siitä, millaisella taktiikalla juttu voidaan voittaa.

[prosessi]

Mikä on ymmärryksen ja tilanneanalyysin välinen ero?

Sinun täytyy ensin avata se, mitä tarkoitat ymmärryksellä. Viittaukset empatian suuntaan ovat eri asia kuin tilannearvion tekeminen siitä, millaisella taktiikalla juttu voidaan voittaa.

Jäin itsekin miettimään tuota kysymystäni, ja tajusin, että ymmärrys ja tilanneanalyysi ovat vain erilaisia lähestymistapoja saman ongelman ratkaisemiseksi. Molemmat ovat todennäköisesti yhtä hyviä, mutta koska oma luontainen lähestymistapani on juuri ymmärrys, tuntuu se minusta tietenkin helpommalta.

Ymmärryksellä tarkoitan sitä, että asettuu toisen ihmisen asemaan niin intensiivisesti, että suorastaan ajattelee kuin hän. Tavallaan lainaa kyseisen henkilön tunnemaailmaa ja motiiveja. Silloin tosiasioita lähestytään sisältäpäin, kun taas tilannearviota tehtäessä lähestyminen tapahtuu ulkopuolelta. Ja rankkaahan tuo sisäpuolelta lähestyminen ei ole, kunhan käyttää vain niitä lainattuja tunteita, eikä sekoita soppaan omiaan. Se vain on taitolaji.

Mutta joo, olen monimutkainen, enkä edes osaa käyttää pisteitä pilkkujen sijaan.

[Zeb]

Kerrataanpa: Empathisers are better at accurately judging other people's emotions and responding appropriately. If you scored 15 and above, you are very empathic and would be an ideal person to comfort people in a time of crisis. Women in general are better at empathising.


Ei tuossa sanottu mitään itkemisestä eikä kuoliaaksi murehtimisesta.

Tix: Saattaa olla, että meidän työmme ovat luonteeltaan aika saman kaltaisia. Itse olen hoitanut pääasiassa somaattisista sairauksista kärsiviä ihmisiä, jolloin tietysti parasta hoitoa on määrätä oikeat tutkimukset, oikeat lääkkeet ja järjestää oikeat toimenpiteet ja asianmukainen seuranta. Mikäli pyrkisin erottamaan tuon suorittamani tiedeosion ihmisestä ja hänen ymmärtämisestään, ei hommasta tulisi mitään. Ihmiset haluavat lääkärin, jolta saa empatiaa sopivassa suhteessa sairauden vakavuuteen nähden, eivätkä kuuntele tai kerro asioistaan, saattavat jopa valehdella, mikäli lääkäri on lääketieteellisesti pätevä jääpuikko.

Empatiaa on vaikeaa/mahdotonta esittää, ellei se ole todellista. Itse ainakin huomaan, jos kollegan empatiapuoli ei ole aitoa, ihan vierestä seuratessa kuin joskus potilaanakin. Empatia ei estä asiallisuutta vaan on oikeastaan osa sitä. Minä olen varmaan siitä empaattisimmasta päästä ihmisiä, ja työni kautta tutustunut erittäin moneen jopa kuolemansairaaseen ihmiseen. Silti olen osannut hyvin erottaa työni varsin hyvin yksityiselämästäni, enkä ole omaksi rasituksekseni asti potilaiden tilannetta kotona murehtinut, vaikka toki olen ajatellut heitä. En myöskään näe empaattisuutta minään esteenä rationaaliselle toiminnalle, voi olla yhtä aikaa empaattinen ja silti ymmärtää faktat.

Tuo, mitä sanoit siitä itkeskelevästä terapeutista, jota potilaat eivät halua rasittaa, on ihan totta. Terapeutin/lääkärin/tukihenkilön on oltava itse riittävän vahva (ainakin sillä hetkellä), jotta tähän voisi tukeutua. Tuo itkeskely taitaa kertoa enemmän kyseisen terapeutin omista ongelmista kuin mistään empatiasta. Vielä niistä läheisistä, sama ilmiö näköjään kuin terapeutti-esimerkissäsi - omissa ongelmissani olen parhaiten kokenut voivani tukeutua ihmisiin, jotka ovat empaattisia, välittävät, mutta eivät murru minun ongelmieni alle. Jos nämä läheiset itse romahtavat, niin eihän siitä ole mitään apua minulle, silloin minun täytyy vain itse kasata itseni kannatellakseni heitä.

[NuoriDaavid]

En ole vielä tuota empatiatestiä tehnyt, joten en tiedä kuinka 130 prosenttisen empaattinen olen.

Jos itse joudun turvautumaan lakimieheen tai lääkäriin, niin toivon ko. henkilöltä mahdollisimman suurta omistautumista asialleni ja mahdollisimman korkeaa ammattitaitoa. Empaattisuuden määrällä ei ole merkitystä. Mieluummin lääkäri, joka parantaa sairauteni, tai lakimies, joka voittaa juttuni, kuin empaattisempi kollegansa, jolta em. tavoitteet jäävät saavuttamatta.

Lääkärin ammatin hyvässä toteuttamisessa joillakin erikoisaloilla toki tarvitaan enemmän empatiaa kuin toisilla. Psykiatri tarvitsee enemmän empatiaa kuin neurokirurgi. Kohtuullinen määrä empatiaa ei toki ole neurokirurgillekaan haitaksi, mutta tärkeämpää on, että hän osaa laittaa verenvuodon sulkevan klipsin oikeaan paikkaan.

[Edith]

Ei ny ihan sinänsä empatiaa, mutta sellasta tietenkin tarvii lääkärit ja lakimiehetkin, että osaa puhua asioista muutenkin kuin ammattikielellä. Mun viimisin silmälääkäri esim. puhu mulle aika pitkälti suomen sijasta optiikkaa ja vaikka kysyin selitystä, että mitkä ihmeen prismalinssit tms. niin se edelleen vastas vaan optiikalla. Onhan noita juttuja peruskoulussa selitetty ihan pikkasen perusteista, mutta yli kymmenessä vuodessa maallikko unohtaa ne arvaamattoman helposti.

[Zeb]

Jos itse joudun turvautumaan lakimieheen tai lääkäriin, niin toivon ko. henkilöltä mahdollisimman suurta omistautumista asialleni ja mahdollisimman korkeaa ammattitaitoa. Empaattisuuden määrällä ei ole merkitystä. Mieluummin lääkäri, joka parantaa sairauteni, tai lakimies, joka voittaa juttuni, kuin empaattisempi kollegansa, jolta em. tavoitteet jäävät saavuttamatta.

Samoilla linjoilla toki, mutta onneksi ei tarvitse yleensä valita jompaakumpaa. Tuo asialle omistautuminen toisaalta on helpompaa ja uskottavampaa, jos jollain tasolla välittyy kuva, että välittää ihan asiakkaasta/potilaastakin. Ainakin minun on henkilökohtaisesti vaikea uskoa, että kylmäkiskoisesti käyttäytyvä juristi/lääkäri olisi omistautunut kuin korkeintaan lompakolleni.

Anestesialääkärinä voit varmasti toimia kohtalaisen menestyksekkäästikin lähes ilman empatiataipumuksiakin, mikäli sinulla muuten on korkea ammattimoraali ja -taito, ja järjestät jonkun muun kertomaan sitten omaisille ne huonot uutiset. Lääkkeet suoneen vaan, niin komplianssi on 100% Sen sijaan vaikka yleislääkärinä, sisätautilääkärinä tai vaikkapa syöpälääkärinä on ihan turha kuvitella pärjäävänsä ilman empatiaa. Potilaat eivät yleensä tiedä lääketieteestä ihan niin paljoa kuin esimerkiksi ND, joten heidän perusteensa arvioida lääkärin pätevyyttä perustuvat usein muihin seikkoihin kuin varsinaiseen lääketieteelliseen tietoon. Näin varsinkin kroonisten sairauksien hoidossa, jos vaikka koetat vaikka saada jonkun keski-ikäisen miehen vakuutetuksi tupakoinnin lopettamisen ja verenpainelääkkeiden säännöllisen käytön tärkeydestä.

[NuoriDaavid]

Ei ny ihan sinänsä empatiaa, mutta sellasta tietenkin tarvii lääkärit ja lakimiehetkin, että osaa puhua asioista muutenkin kuin ammattikielellä. Mun viimisin silmälääkäri esim. puhu mulle aika pitkälti suomen sijasta optiikkaa ja vaikka kysyin selitystä, että mitkä ihmeen prismalinssit tms. niin se edelleen vastas vaan optiikalla. Onhan noita juttuja peruskoulussa selitetty ihan pikkasen perusteista, mutta yli kymmenessä vuodessa maallikko unohtaa ne arvaamattoman helposti.

Tottakai lääkärin pitää pystyä selittämään hoitovaihtoehdot ja hoitosuunnitelma potilaan ymmärrettävissä olevalla tavalla. Sitä vaati jo lakikin (laki potilaan oikeuksista).

[prosessi]

En ole vielä tuota empatiatestiä tehnyt, joten en tiedä kuinka 130 prosenttisen empaattinen olen.

Jos itse joudun turvautumaan lakimieheen tai lääkäriin, niin toivon ko. henkilöltä mahdollisimman suurta omistautumista asialleni ja mahdollisimman korkeaa ammattitaitoa. Empaattisuuden määrällä ei ole merkitystä. Mieluummin lääkäri, joka parantaa sairauteni, tai lakimies, joka voittaa juttuni, kuin empaattisempi kollegansa, jolta em. tavoitteet jäävät saavuttamatta.

Sanojen sisältö on yllättävän vaikea asia. Olikohan se Keltikangas-Järvinen vai kuka, joka aikoinaan otti esiin asian, että suurin osa ihmisistä ei tajua ketkä ovat oikeasti sosiaalisia. Yleisesti sosiaalisina pidetään puheliaita ihmisiä, ja ujoja ja hiljaisia taas epäsosiaalisina, vaikka todellisuudessa asia on juuri päinvastoin. Koska sosiaalisuus on kiinnostusta toisia ihmisiä kohtaan, seuraa siitä se, että itse asiassa puheliaisuus onkin viite epäsosiaalisuudesta, sillä mitä enemmän ihminen puhuu, sitä vähemmän aikaa hänellä on kuulla mitä muut sanovat.

Vähän sama ongelma on empatialla, sillä ihmisillä on taipumusta sotkea se sympatiaan, joka on paljon näkyvämpi ja helpommin tulkittavissa oleva ilmiö. Jos lääkäreistä puhutaan, niin sarja House on oiva esimerkki siitä, miten käsitteet menevät sekaisin. House ja hänen alaisensa edustavat kaikki omaa psykologista lähestymistapaansa sairaanhoitoon. Helpoiten tunnistettavat ovat Foremanin analyyttisyys, Chasen skeptisyys ja Cameronin sympaattisuus, mutta kuinka moni tiedostaa sitä, että House itse edustaa empaattista lähestymistapaa?

House näkee potilaiden järjettömien valheiden läpi, koska hän ymmärtää näiden ajattelutapoja. Hän ei anna omien tunteittensa hämätä, vaan osaa jokaisen potilaan kohdalla nähdä, minkälaisia asioita juuri tämä potilas haluaa itsestään salata. Juuri empaattisuus tekee Housesta hyvän lääkärin, ja sympaattisuuden puuttuminen aiheuttaa ne sosiaaliset ongelmat. House tajuaa kyllä miltä hänen sanansa ja tekonsa potilaista tuntuvat, eli hän on empaattinen, mutta hän ei välitä vaikka ne tunteet olisivat negatiivisia, joten hän ei ole sympaattinen.

Minä haluaisin empaattisen lääkärin tai lakimiehen, sympaattisuudesta ei saa lisäpisteitä.

[NuoriDaavid]

Prosessi nyt hämmensi niin, että en ole oikein varma puhutaanko empaattisuudesta vai sympaattisuudesta. Tarkoitatko, että empatia on vain kyky ymmärtää ja aistia toisen tunteita? Vähän niinkuin joku kuulee sävelkorkeuksien virheet toisia tarkemmin? Eli voi olla empaattinen (=aistii toisen tunteet), mutta ei silti välitä niistä?

Lääkärin kannattaa muuten olla ystävällinen puhtaasti itsekkäistäkin syistä (vaikka olisit julkisellakin puolella). Syy on se, että lääkäri tekee väistämättä virheitä. Jos teet virheen, mutta olet ollut koko ajan ystävällinen, niin todennäköisesti et päädy TEO:n tutkittavaksi yhtä helposti.