Geetz kirjoitti:prosessi kirjoitti:Sen kielsin, että olisin tuhlannut elämästäni viimeiset 12 vuotta. Jos on vähän hidas, tarvitsee enemmän oppiaikaa.
Tuo on pebattimesta. Ärsyttävää! Ei saa ajatella, että eletty aika olisi hukkailua ja skeidaa jos ei johda toivottuun tilaan!
Niinpä, ja varsinkaan kun nykytilassa ei ole mitään vikaa. Sinänsä surullista, että molemmat vanhemmat näyttävät toivovan minulle sellaisia asioita, joita itse en ole toivonut, ja ovat pahoillaan kun
minä mukamas olen pettynyt.
Isän käyttäytyminen oli kyllä muuten hyvinkin luonnollista, aivan varmasti hän on miettinyt, miten paljon hankalampi hänen oma elämänsä olisi ollut, jos äitini olisi samaa maata minun kanssani. Tunsi siis masamaista myötätuntoa koko mieskuntaa kohtaan, ei minua. Toisaalta minä en sitä myötätuntoa niin kaivannutkaan, joten eipä tilanne minua pahemmin haitannut.
Tänään, kun kävimme isän kanssa läpi työasioita ja paluutani äitiyslomalta, tajusin hyvin yllättävän asian isästäni. Hänestä ajatus vastikkeettomasta rakkaudesta on aivan käsittämätön, eikä hän taida oikein kestää ajatusta siitä, että minä pidän hänestä ihan vapaaehtoisesti, enkä ollenkaan sen takia, että minun pitäisi. Mietin asiaa vähän tarkemmin, ja totesin, että ymmärrän miksi asia on hänelle niin ongelmallinen. Se kun tarkoittaa sitä, että riippumatta siitä, mitä hän sanoo tai tekee, minä voin joko pitää hänestä tai olla pitämättä, eikä hän koskaan voi olla varma, etten jonain päivänä muuta mieltäni jostain sellaisesta syystä, johon hän ei ollut osannut varautua. Eikä isä kestä epävarmuutta. Olen vaikea lapsi.