Reportaaseja uudenvuodenyöstä alkaen

[Frederik Krueger]

Ei raportoitavaa.

Syömässä oli kyllä ihan hauskaa käydä, porukka oli kiva. Keskustelut olivat kuitenkin vain sellaista tavallista perussettiä, paitsi ehkä sen ainoan ventovieraan mielestä, joka oli porukkaamme eksynyt. Hän vaikutti ainakin aluksi olevan hieman paniikissa, mutta rauhoittui sentään, kun parhaani yritin small talkata pitäessäni mukeloa istuviltaan syöttötuolissa. Kyseinen vieras oli jopa tuonut sekä mukelolle että minulle pienet lahjat, joista mukelon lahja tuli heti hyvään tarpeeseen, sillä mukelo meinasi ennen sen avaamista pahasti ikävystyä.

Elukka ja mukelo lähtivätkin ravintolan jälkeen pois kaupungilta, kun taas minä lähdin parin ystäväni mukana vielä muualle istuskelemaan, ja sen jälkeen baarikierrokselle urpiaisen luvalla. Valitettavasti en vain koko kierrokseni aikana löytänyt ensimmäistäkään baaria, joka olisi houkutellut minut sisälle asti, joten baarikierroksestani muodostuikin kävelyretki keskustassa, joka päättyi jo kymmenen maissa. Ei minusta ole tuollaiseen.

Olen hämmentynyt.

[prosessi]

Valitettavasti en vain koko kierrokseni aikana löytänyt ensimmäistäkään baaria, joka olisi houkutellut minut sisälle asti, joten baarikierroksestani muodostuikin kävelyretki keskustassa, joka päättyi jo kymmenen maissa. Ei minusta ole tuollaiseen.

Olen kyllä vähän pettynyt. Sen jälkeen, kun mainitsit löytäneesi kierrokselle esiliinaksesi nimenomaan Keikauksen, odotukset pääsivät noudemaan jo aika koviksi.

Keikaus sairastui eikä päässyt paikalle. Kieltämättä hän on välillä vähän pelottavan tehokas, kuten omilla synttäreillään todetessaan viattomasti, että minä olin tilaisuuden ainoa naispuolinen sinkku, ja luetteli sitten kaikki paikalla olleet sinkkumiehet. Kaikkien kiusaantuneisuus oli käsinkosketeltavaa.

[prosessi]

Ei raportoitavaa.

Olen hämmentynyt.

Ei kannata hämmentyä noin pienistä. Voihan olla, että olen jo vuoden ajan etsinyt sopivaa tilaisuutta käyttää tuota lausetta tässä ketjussa, ja vasta nyt onnistuin löytämään sellaisen... Toinen hupaisa tilanne olisi ollut tulla kirjoittamaan kyseinen lause vaikkapa joku lauantaiaamu kello kymmeneltä, ilman minkäänlaisia täsmennyksiä.

[prosessi]

Olen kyllä vähän pettynyt. Sen jälkeen, kun mainitsit löytäneesi kierrokselle esiliinaksesi nimenomaan Keikauksen, odotukset pääsivät noudemaan jo aika koviksi.

Nyt kun asiaa tarkemmin mietin, niin ehkä sinun pitäisikin itse tulla esiliinaksi. Pääsisit näkemään kaiken raportoitavan ihan omin silmin. Vaikka Freudia en kyllä huolisi mukaan, se on melkein yhtävä pelottava kuin Keikaus.

[prosessi]

Jos haluaa elämäänsä surrealistisia piirteitä, kannattaa ostaa talo keskeltä metsää, muuttaa sieltä pois, mutta olla kykenemätön myymään sitä, koska siinä on jotain niin poikkeuksellisen viehättävää. Sitten sinne kannattaa hankkia vuokralaisia, sillä ne ihmiset, jotka ovat valmiita asumaan tuollaisessa paikassa, ovat tietenkin jo ihan perusluonteeltaan surrealistisia.

Alkuperäisistä vuokralaisistani olen muistaakseni raportoinutkin kitinässä: pelottavan tehokas viiden lapsen äiti, joka pisti koko sukunsa hommiin ja rakennutti uudet rappuset, korjautti katon, paransi eristyksiä, hioi lattiat jne., kysyi aina vain lupaa, että saako korjauksia tehdä. Sitten miehensä kuulemma vapautui vankilasta eikä halunnut asua maalla, joten perhe muutti muualle.

Seuraavat asukkaat olivat sellainen rastapäinen hippipariskunta, joista ei sinänsä ole mitään sen kummempaa kerrottavaa. Mies oli veneenveistäjä ja nainen opiskelija, nainen suomalainen ja mies ruotsalais-virolainen. Muuttivat syksyllä Viroon, siinä vaiheessa kun tomaattisato oli kypsynyt.

Viime syksynä sinne sitten muutti nuori mies, reipas ja iloinen, samanikäinen ja jotenkin myös samanoloinen kuin pikkuveljeni. Hänen raha-asiansa eivät olleet ihan kunnossa, mutta valitsin hänet vuokralaiseksi jostain sympatiasyistä, ja annoin hänen kaataa ilmaiseksi muutaman huonokuntoisen puunkin polttopuiksi. Muuten kaikki meni ihan hyvin, mutta jonkun fiban takia häneltä jäi joulukuun vuokra maksamatta, eikä hän meinannut millään saada sitä kerättyä kokoon. Niinpä jouduinkin olemaan yhteyksissä häneen joulukuun jälkeen melko usein.

Viimeisen kerran juttelin hänen kanssaan helmikuun alussa, jolloin hän kertoi hoitaneensa vuokra-asian kuntoon, mikä myös piti paikkansa, sillä rahat tulivat tililleni parin päivän päästä. Olin ilmeisesti viimeinen henkilö jonka kanssa hän puhui, sillä samana iltana hän oli tappanut itsensä. Hoidettuaan ensin kuntoon kaikki mahdolliset asiansa. Hänen tyttöystävänsä soitti minulle parin päivän päästä, kun olin juuri menossa diabetesvastaanotolle, uuden lääkärin juttusille. Sen verran pahasti järkytyin, etten diabeteslääkärin kysyessä edes muistanut käyttämääni insuliinia.

Kaikkein kammottavinta tilanteessa oli, että kuulemma hän oli yrittänyt useampaan otteeseen jo aiemminkin, eikä kukaan vain ollut välittänyt tarpeeksi. Koska helmikuunkin vuokra oli maksettu, sain avaimet haltuuni vasta nyt kuunvaihteessa, tyttöystävältä joka oli jo ehtinyt muuttaa yhteen uuden miehen kanssa. Tyttöystävän lisäksi jouduin tietenkin myös puhumaan miehen äidin kanssa mm. tavaroiden hakemisesta yms., ja äiti keskittyi lähinnä arvostelemaan poikansa tyttöystävävalintaa minulle, aivan kuin poikansa kuolema olisi ollut sivuseikka. Vaikka tyttöystävän mukaan äiti ei kyllä juuri ollut pitänyt yhteyttä poikaansa, joten ehkä kuolema tosiaan oli sivuseikka. Tuli tunne, että minä välitin enemmän kuin kukaan muu. Harvinaisen pelottavaa.

No, uudet vuokralaiset tietenkin tarvitaan, joten tänään paikalla kävi kaksi katsojaa. Koko päivän kestäneen lumisateen jälkeen pikkutie oli lähes ajokelvoton, ja harmittelinkin huonoa tuuria päivän valinnan osalta. Lisäksi olin parikymmentä minuuttia myöhässä, joten molemmat katsojat joutuivat ihmettelemään paikkaa keskenään pihalla lumisateessa keskellä metsää. Ei mitkään parhaat enteet.

Enteiden huonous ei kuitenkaan näköjään vaikuttanut ollenkaan, sillä molemmat katsojat innostuivat paikasta. Nyt pitäisi sitten tehdä valinta, ja yrittää hillitä huumorintajuaan.

Vaihtoehto 1

Yltiöreipas hello-hoitsu, joka rakastui paikkaan selvästi samalla tavalla kuin minä aikoinani, ja joka itse asiassa sattui olemaan melkein tuttu. Hän nimittäin oli yksi niistä salapoliiseista, joiden tehtäviin kuului puolitoista vuotta sitten vähän synnytykseni jälkeen kirjata muistiin jokainen sanani ja tekoni kun olimme mukelon kanssa tarkkailussa sairaalassa, minun päädyttyäni rankkaan aliravitsemustilaan ylettömän maidontuotannon takia, joka oli aiheuttanut minulle lieviä aistiharhoja. Eli hän oli yksi niistä natseista, joiden viikon kestäneen tarkkailun lopputuloksena minut todettiin kelvolliseksi äidiksi, kunhan ahdan itseeni ruokaa jatkuvalla syötöllä. (Kukaan ei meinannut uskaltaa ottaa vastuuta minun kotiinpäästämisestäni, ennen kuin totesin, etten usko olevan kenenkään etu, jos minua ja mukeloa säilytetään Kätilöopiston keskososastolla kymmenen vuotta, sillä sinne meidät lopulta kaiken pompottelun jälkeen majoitettiin...)

Vaihtoehto 2

20 vuotta Suomessa asunut entinen turkkilainen, joka tykkää sienestyksestä ja paistaa tietenkin pizzoja työkseen. Ihastui heti leivinuuniin ja kysyi kuinka kuumaksi sen saa, noin niinku pizzanpaistamista ajatellen. Mielikuva salapizzeria Korvenperästä keskellä umpimetsää on niin hillitön, että tekisi mieli ihan sen perusteella valita tämä tapaus. Lisäksi se kutsui heti minut kesällä grillaamaan perheensä kanssa, jos he vain saavat vuokrata talon. (Rasismista sen verran, että kyseinen mies piti aivan itsestäänselvänä, että jos se suomalainen haluaa vuokrata talon, minä valitsen hänet, enkä ulkomaalaista. Kun itse tosiaan enemmänkin mietin sitä, että yksinäinen nainen saa kyllä olla tosi reipas, ennen kuin hän ihan oikeasti pärjäisi tuolla, joten ainoa motiivi valita se nainen olisi se, että näin hänessä itseni yhdeksän vuotta sitten tuota taloa katsomassa. Rakkautta ensi silmäyksellä. Silloinkin oli niin huono keli, että jouduimme silloisen mieheni kanssa kävelemään kolme kilometriä, kun tietä ei takavetoisella pakettiautolla pystynyt ajamaan...)

[prosessi]

Kakkonen on ykkönen. Myönnettäköön, että huumoriarvon lisäksi asiaan kyllä saattoi vaikuttaa sekin, että kyseinen mies mietti kaivonpesujen välejä ja oli minun paikalletuloani odotellessaan luonut lumet portailta, oli jo ehtinyt selvittää mistä polttopuita saa ostettua, ja paljasti olevansa innokas puutarhuri ja sienestäjä. Hän selvästi tiesi mihin oikein on ryhtymässä, toisin kuin se innokas nuori nainen. Oli ihan mielenkiintoista huomata, että vaikka tosiaan en koskaan ole mieltänyt itseäni mitenkään rasistiseksi, näin tosipaikan tullen huomasin, ettei päässäni pyörinyt ensimmäistäkään kulttuuriperäistä epäilystä, vaan tarkkailin molempia kävijöitä vain yksilöinä. Jonkin toisenlainen turkkilainen ei olisi tuohon taloon sopinut, mutta tuolle kyseiselle yksilölle perheineen vuokraan sen mielelläni.

[prosessi]

Turkkilaiset ovat hulluja. Ehdotin hänelle, että jos hän siivoaa ulos ex-vuokralaisen jälkeensä jättämät huonekalut, hän saa tuon talon haltuunsa heti, mutta vuokria tarvitsee maksaa vasta ensi kuun alusta. Hän halusi kuitenkin väenvängällä maksaa jo tästäkin kuusta, ja silti tarjoutui siivoamaan ne rojut veks tuolta, eikä minun kuulemma tarvitse tilata jätelavaakaan, hän vie ne itse kaatopaikalle. Luulen, että häneen teki vaikutuksen se, että hello-hoitsu soitti juuri sopimusta tehdessämme, ja puhelun aikana minä lohduttelin tätä parhaani mukaan ja lupasin pitää numeron tallessa mahdollista myöhempää yhteydenottoa varten, sekä selittelin, että olin pitänyt tuolla asumista ja kolmivuorotyötä turhan hankalana yhdistelmänä. Vasta siinä vaiheessa valittu todella uskoi, että hänet oli varta vasten valittu, eikä vain kelpuutettu paremman puutteessa. Ilmeisesti sellaista ei Suomessa juurikaan tapahdu.

Tänään teimme sopimuksen, ja kun sovimme ajan ja paikan, hän kyseli että onhan mukelonikin mukana, kun sekä hän että vaimonsa pitävät niin lapsista. Kahviossa sitten mukelo ja hän ruuvailivat yhteisvoimin limupullon korkkia auki ja kiinni siinä sopimuspaperien kirjoittamisen sivussa. Miten erilainen maailma olisikaan, jos kaikki ottaisivat vähän aikaa korkkien ruuvailuunkin kaiken välttämättömän ohessa.

[prosessi]

Ängh. Pitkä päivä takana.

Aamu alkoi enemmän kuin kiireisesti, mukelon päiväkoti avaa ovensa 7.30 ja 8.20 oli lennon lähtöaika. Ehdimme sentään, vaikka piippasinkin metallinpaljastimessa ja päädyin tietenkin tarkastettavaksi. Hieman yllättäen vaatteitteni alta tarkastajan sormenpäihin osunut insuliinipumppu ei herättänyt mitään kysymyksiä, hän ei edes kysynyt mitä oikein olin kätkenyt vaatteitteni alle, vaikka kyseessä olisi aivan hyvin voinut olla jokin pieni ase. Ilmeisesti he vain leikkivät tekevänsä turvatarkastusta, mutta ainakin ehdimme koneeseen.

Lento oli kiva, pienellä propellerikoneella Maarianhaminaan auringonpaisteessa. Hieman kyllä hirvitti kauniista maisemista ja meren jääpeitteen mielenkiintoisista ominaisuuksista huolimatta, olihan sama kone viime viikolla tehnyt pakkolaskun Turkuun, ja propellerikoneen kaikki ohjausliikkeet tuntuvat silleen hassusti vatsanpohjassa ihan normaalioloissakin. Pääsimme kuitenkin ehjinä perille, ja näin Maarianhaminan ensimmäistä kertaa muussa kuin kesäkuosissa. Kieltämättä tunnelma oli aika erilainen, leppoisan rauhallinen ja turistivapaa. Minä pidän siitä kaupungista.

Pelottava osio päivästä alkoi heti aamusta, sillä odotan koko ajan jonkun löytävän suunnitelmistamme jonkin tuhoisan puutteen, joka ei ole korjattavissa. Mitä useammalle henkilölle asiasta puhuu, sitä todennäköisemmäksi tulee, että joku yllättäen toteaa: "haa, tuota ette ole muuten hoksanneet!" Onneksi pahin tilaisuus oli edessä vasta alkuiltapäivästä, jolloin monenmonta korppikotkaa tuli vaanimaan meitä. Yksi niistä oli paikalla jo puoli tuntia etukäteen, vahtimassa ettei kukaan muista korppikotkista pääsisi vaihtamaan sanaakaan kanssamme hänen kuulemattaan. Tuo maailma on aikuisten oikeesti enemmän kuin omalaatuinen.

Sen verran pahasti pelkäsin korppikotkia, että huomasin ruotsinkielisten sanojen pakenevan jonnekin tavoittamattomiin, ja tunsin olevani lähes kykenemätön puhumaan kunnolla toista äidinkieltäni. Onneksi porukassamme sentään oli sellainenkin tapaus, jolla oli vain kouluruotsipohja, joten en tainnut pahemmin pistää silmään. Luulivat varmaan minunkin olevan puolikielinen. Mutta niin yllättävää kuin se onkin, ajatuksemme kävivät kaupaksi. Kaikki meille tarkoitettu negatiivinen vastaanotto muuttuikin negatiiviseksi suhtautumiseksi poliitikoihin, jotka kuitenkin heidän arvionsa mukaan torppaisivat kaikki hyvät uudet ideat. Tällaisiin palavereihin tullaan taistelemaan vihollisten kanssa, joten jonnekin ne kaikki tunteet oli kohdistettava, tällä kertaa onneksi huoneen ulkopuolelle.

Tuo tilaisuus sai minut kyllä taas kerran huomaamaan, miten eri tavalla näen itseni, kuin miten muut minut näkevät. Minä kun aina jotenkin sisäisesti hämmästyn siitä, että saan jonkun vakuuttumaan näkemysteni oikeellisuudesta ja ottamaan minut tosissaan. Itse takerrun kankeaan kieleeni tai muihin sivuseikkoihin, kun taas muut ovat aidosti kiinnostuneita niistä ajatuksista, joita yritän tuoda esiin sillä kankealla kielelläni. Tavallaan kyllä arvasin, miten tilanne etenee, ja halusinkin itse puhua viimeiseksi, koska juuri ne minun juttuni tuppaavat olemaan niitä, jotka herättävät ihmisissä repostelun tarvetta. Olen niin äärimmäisen konkreettinen, että ihmiset tajuavat mitä ajatukseni heiltä tulisivat tosielämässä edellyttämään, ja siitä heillä tietenkin on mitä moninaisimpia mielipiteitä itselläänkin. Toisaalta he myös tajuavat ne hyödyt.

Hieman minua huolestuttaa, sillä minulla on kiusallinen tunne siitä, että minut jossain vaiheessa ollaan aikeissa vuokrata Maarianhaminaan, enkä kyllä oikein tiedä, olisinko valmis moiseen muutokseen. Toisaalta en kyllä tiedä sitäkään, olisiko tuota projektia mahdollista saada kunnolla toteutettua ilman minun pidempiaikaista läsnäoloani. Siinäpä sitten vain täytyy punnita kumpi painaa enemmän, minun ja mukelon elämä vai yleinen hyvä.

Takaisinlento tapahtui mukavasti juuri auringonlaskun aikaan, joka oli merellä kovin kaunis, kuten myös sieltä täältä saarilta pilkottavat valot. Mantereelle tullessa pääsin puolestaan ihailemaan katuvalojen sun muiden muodostamia luolamaalausten kaltaisia muotoja. Oli kalanruotoa, lintua, tanssivaa naista, puuta, voimistelevaa tikku-ukkoa ja vaikka mitä hieroglyyfiä ulkoavaruuden olentojen tulkittaviksi. Erityisesti moottoriteiden valaistut liittymäkuviot olivat harvinaisen taiteellisia, ihan harmitti ettei kameraa ollut mukana.

Kotiin päästyäni ihmettelin mukeloa hoitaneelle Elukalle, miten tällaisesta päivästä oikein tokenee. Elukka osoitti mukanani taxfreestä tuomaani Camparipulloa. Noudatin ehdotusta kahden ravintola-annoksen verran.

[prosessi]

Kaikenlaista sitä päätyykin miettimään. Tämä on vissiin jonkinlainen reportaasi nykyisestä suhtautumisestani parisuhteiluun, ja ehkä myös tutustumismatkasta omaan itseeni.

Tässä viimeisten puolentoista vuoden aikana en ole ollut kovinkaan innostunut ajatuksesta, että aloittaisin uuden parisuhteen yhtään kenenkään kanssa. Olen luonnollisestikin tavannut paljon ihmisiä, miehiäkin, mutta aina jos keskustelut ovat alkaneet saada tiettyjä varoittavia piirteitä, olen tavalla tai toisella luikerrellut karkuun tilanteesta. Suorista varsinaisista treffiehdotuksista olen kieltäytynyt, kuten myös muutamasta sellaisesta tapauksesta, jotka ovat olleet sitä mieltä, että kaupunkiin muuttamisen jälkeen olisin oikein oiva seurustelukumppani, esihistoriallisten viritelmien käytännössä kaaduttua siihen, että niihin aikoihin asuin korvessa. Ei niin, että noissa tapauksissa olisi varsinaisesti mitään vikaa, mutta siinä missä aiemmin minulla ei ole ollut mitään sen tarkempaa käsitystä siitä, minkälainen potentiaalisen seurustelukumppanin oikein pitäisi olla, nyt minulla on käytännössä kolme kriteeriä, jotka ehdokkaan olisi ehdottomasti täytettävä, jotta edes miettisin mitään mahdollisia seurusteluja. Ja vaikka ne eivät liity millään tavoin mihinkään "pituuteen, urheilullisuuteen ja akateemisuuteen", niiden täyttäminen on monin verroin noita vaikeampaa.

Tärkeysjärjestyksessä eniten tärkeästä vähiten tärkeää ne ovat seuraavat:
Ensinnäkin ehdokkaan pitäisi kyetä näkemään mukelon olemassaolo selkeän positiivisena tekijänä sen sijaan, että mukelo olisi vain siedettävä "myötäjäinen", jota minun hyvät puoleni kompensoivat. Tämä karsii suoraan pääosan ehdokkaista. Toisekseen ehdokkaalla pitäisi olla eettisesti hyväksyttävä arvomaailma. Tämäkin karsii ehdokkaita roimalla kädellä, vaikkakin ihmismyönteinen arvomaailma usein kyllä kulkee kimpassa sen kanssa, että näkee olemassaolevan lapsen henkilökohtaisen arvon. Se, jonka mielestä Suomeen mahtuu maahanmuuttajia ja jonka mielestä sosiaalinen ja taloudellinen turvaverkko ovat inhimillisyyden tunnusmerkkejä, on herkästi myös sitä mieltä, että sydämeen mahtuu kumppanin lisäksi myös tämän lapsi. Mutta tällaisia aidosti avarasydämisiä ihmisiä tuntuu vain olevan kovin vähän.

Kolmanneksi ehdokkaan pitäisi olla kykenevä perustelemaan käsityksiään hyvin ja pitämään niistä tarvittaessa kiinni. Samalla hänen kuitenkin pitäisi kyetä myös kuuntelemaan ja sisäistämään toisenlaisia näkökulmia, ja tarvittaessa jopa muuttamaan kantaansa. Tämä on ehkä se vaativin ominaisuus, koska tavallaan nuo piirteet ovat hieman ristiriitaisia. Mutta tiedän ainakin itse vaivatta kykeneväni moiseen, joten ei sen mahdotonta pitäisi olla. Tässä yhteydessä olisi tietenkin olennaista myös huomata, että koska minulla hyvin suuresta osasta asioita ei ole kovinkaan voimakasta kantaa, tai ainakaan niistä kiinni pitäminen ei ole minulle erityisen tärkeää, annan usein äärimmäisen helposti periksi. Niin helposti, ettei toinen osapuoli välttämättä edes huomaa saaneensa tahtonsa läpi. Sen sijaan hän aivan varmasti huomaa jokaisen tilanteen, jolloin minulla on voimakas mielipide, josta en ole valmis tinkimään. Niinpä olen monesti elämässäni joutunut sellaiseen tilanteeseen, että jos vaikka pidän kiinni joka kymmenennestä mielipiteestäni, toinen osapuoli päätyy syyttelemään minua siitä, että minun täytyy aina saada tahtoni läpi. Vasta kun alan heitellä esimerkkejä päinvastaisista tilanteista, toinen tajuaa kokonaistilanteen, ja ehkä jopa sen, kuinka helppo kumppani minä yleensä olen. Minä en kuitenkaan ole valmis mitenkään alkaa viestimään, että "nyt me muuten tehdään niinku sä halusit" aina kun niin tapahtuu, joten jonkinlainen herkkyys tuollaisen huomaamiselle toisella pitäisi olla. (Sinänsä hupaisaa on, että sama kaava toistuu mukelon kohdalla. Annan periksi hyvin suuressa osassa mukelon toiveista, kävelkööt yksikenkäisenä sahanpuruntuoksuisessa autopaidassa, mutta sitten on asioita, joissa en jousta pätkääkään, kuten esineiden liian kovakourainen kohtelu yms. Saa nähdä tuleeko mukelo olemaan sitä mieltä, että olen tyhmä pomottaja. Jotenkin en kyllä usko, lapset tuppaavat olemaan aikuisia tarkkanäköisempiä.)

Noin muutenkin viime aikoina tekemäni työt ovat opettaneet minulle äärimmäisen paljon omista asenteistani. Käytännössä kun projektit menevät niin, että isäni esittää teoriansa, joiden käytännön toteutuksen minä sitten mietin. Käytännössä minun kuitenkin täytyy paikkailla teorioitakin paikoitellen, koska käytännön toteutuksia miettiessään joutuu katsomaan teorioita vähän kaikkien kannalta, ja usein teoria ilman tarkkoja täsmennyksiä vaikuttaa tietyistä näkökulmista huonommalta kuin se onkaan, epäoikeudenmukaiselta. Isän ideat ovat lisäksi äärimmäisen radikaaleja, joten niiden sovittelu ympäröivän maailman hyväksyttäviksi ei ole ihan helppoa.

Esimerkiksi voisi ottaa Siljalla 70-luvulla tehdyn valtavan muutoksen, johon isäni oli sekaantunut. Silloin kapteeneilla oli totaalinen ylivalta laivoilla, joka perustui merilakiin. Sen perusteella kapteeni päätti hirmuvaltiaan tavoin mitä laivalla milloinkin syödään, mihin kellonaikaan, käytännössä kaiken laivalla tapahtuvan, eivätkä ihmiset tienneet ollenkaan mikä heitä risteilyllä odotti, puhumattakaan siitä, että varustamo olisi tiennyt mitä matkalle oikein tarvittiin mukaan. Muutos suoritettiin niin, että varustamot alkoivat lipunmyynnin yhteydessä antaa asiakkaille tietoja laivan tapahtumista, lippuun kirjattiin mitä laivalla tarjotaan, mihin kellonaikaan, mitä muuta ajanvietettä matkalle kuuluu jne. Kapteenilta ei kysytty mitään. Lopputuloksena kapteenin oli taivuttava, kun satoja asiakkaita tuli heiluttelemaan korttejaan, joihin oli listattu risteilyn sisältö. Nykyään tuo systeemi on käytössä kaikilla risteilyaluksilla. Demokratian voima havainnollistettuna pienoiskoossa.

Minä joka tapauksessa joudun hyppelehtimään näkökulmasta toiseen ja etsimään niitä ongelmia, joita eteen tulee. Niinpä olenkin joutunut luopumaan kokonaan omista mielipiteistäni asian suhteen ja keskittymään kaikkien muiden tahojen mielipiteisiin ja teorioiden kehittämiseksi sellaiseen muotoon, että kaikki voivat ne hyväksyä. Lopputuloksena on aika hämmentävä kokonaisuus, jossa niinkin hassu asia kuin sanavalinnat päätyy keskeiseen asemaan. Ja minä jatkan hyppelehtimistäni muiden mielipiteiden välillä, vaihdan sanoja parempiin ja yritän arvailla kuka takertuu siihen uuteen sanaan. Välillä tulee tunne, ettei minua ole olemassakaan koko tuossa projektissa. Tavallaan tuollainen itsestään luopuminen on ollut ihan hyödyllinen kokemus myös minun osaltani, mutta tiedä sitten mitä uusia haasteita se asettaa jollekin mahdolliselle tulevalle parisuhteelle. Minulla kun ei ole kokemusta itsestäni tällaisena parisuhteessa.

[prosessi]

Meinasin kirjoittaa facebook-ketjuun, mutta huomasin tämänkin tekstin olevan liian pitkälle assosioivaa mahtuakseen sinne. Laitan tämänkin siis tänne.

Sattuipa nimittäin näinä päivinä, että menneisyyteni löysi minut facebookin kautta. Enkä tällä tarkoita mitään läheisiä tuttuja, vaan nettimenneisyyttäni ~10 vuoden takaa. Sukunimeni on eri kuin silloin, koska silloin olin naimisissa ensimmäisen mieheni kanssa, mutta se ei näköjään estänyt tarpeeksi tarkkanäköisen ihmisen yhteenynnäämistaitoja. Ylikoulutettujen ihmisten stalkkauspotentiaali on pelottava: tunnistamiseen riitti pelkkä etunimi ja yhteen tiettyyn facebookin ryhmään kuulumiseni, sinne mitään kirjoittamatta. Profiilistani kun ei löydy oikeastaan mitään faktaa minusta, jota voisi käyttää persoonani yhdistämiseen noihin ~20-vuotiaana kirjoitettuihin viesteihin. Enkä kyllä oikein tajua sitä, miten minä olen jäänyt noin hyvin jonkun ventovieraan mieleen, että vielä 10 vuodenkin jälkeen minut on noin helppoa muistaa ja tunnistaa. Mutta ehkä tuollaiset selkounennäköä harrastavat todellisuusrajoitteettomat ihmiset ovat omaa maataan, aivot kun ovat kovin pelottava vempain.

Laittoipa tuo miettimään sitäkin, että mitä kaikkea ventovieraat minusta voivatkaan netin välityksellä tietää, ja voiko siitä olla jotain haittaa. Lähtökohtani kun kuitenkin aina on ollut, ettei ketään niin kovin paljoa kiinnosta, ja se on se paras yksityisyyden suoja, ettei kukaan vaivaudu muistelemaan. Tuo yllämainittu tapaus kuitenkin herätti kysymyksiä siitä, että olenko kuitenkin ainakin jossain määrin ollut väärässä. Jos näin on, päädyin kuitenkin siihen lopputulokseen, että vaikka olenkin kertonut paljon, olen kertonut sellaisella tavalla, ettei minulla jälkeenpäin ole mitään hävettävää. Tietenkin moni mielipide jälkeenpäin katsottuna voi vaikuttaa sinisilmäiseltä, mutta tosiasiassa vaikutelma kuitenkin syntyy vain siitä, ettei elämä aina mene kuten sen on ennakoinut, ja kun vertaa pieleen menneitä arvioita toteutuneeseen, tietenkin siitä voi saada sinisilmäisen vaikutelman. Jos taas vertaa kaikkia arvioita toteutuneeseen, on suuri osa niistä myös toteutunut, joten huomion keskittäminen vääriin asioihin on vain typerää, eikä kerro kovinkaan paljoa henkilöstä niiden alkuperäisten arvioiden takana. Silloin, kun poistin tunnukseni kitinästä ensimmäistä kertaa, kelailin läpi koko pitkän viestihistoriani, ja vain yksi ketju sisälsi sellaista materiaalia, jota minun ei todellakaan olisi pitänyt kirjoittaa julkisesti. Kyseinen aineisto ei kuitenkaan sekään liittynyt suoranaisesti minuun itseeni, ja siinä juuri oli se tekemäni virhe. Ihmisillä täytyy olla oikeus itse määritellä julkisuutensa taso.

[prosessi]

En oikein ymmärrä, mikä itsevarmuudessa tai missään muussakaan vastakkaisen sukupuolen viehettämiseen liittyvässä asiassa olisi erityisen mystistä. Kaikessa pariutumisessa on sukupuolesta riippumatta kyse siitä, että saadaksesi joltakulta jotain mitä haluat sinun pitää tarjota hänelle mitä hän haluaa. Yksilöstä riippuen nainen voi haluta vaikkapa turvallisuutta, älykkyyttä, rahaa, komeutta, sielujen sympatiaa tai vaikka samanlaisia arvoja. Yhtä kaikki voidaksesi saada kiinnostusta sinulla pitää olla jotain mikä kiinnostaa.

Itsevarmuus on pohjimmiltaan sitä, että tunnistaa sen mitä itsellä on tarjottavana, luottaa siihen että se riittää jollekulle tai jopa useammille ja osaa ja uskaltaa tuoda sen esiin. Se johtaa tuloksiin oikeassa kontekstissa. Joskus siihen voi riittää yksi katse, joskus se vaatii keskustelun, joskus pidemmän tutustumisen.

Itsevarmoille miehille ja naisille on kuitenkin yhteistä se, että he tunnistavat ja tiedostavat omat vahvuutensa ja viestivät niitä ulospäin. Ilmein, elein, olemuksella, sanoilla ja teoilla. Kertovat mitä on tarjolla. Ei sen kummempaa. Juuri siksi introverttien ihmisten pariutuminen on huomattavasti hankalampaa. Kenenkään potentiaalisen kiinnostuneen on paljon vaikeampi olla selvillä siitä, mikä introvertissä ihmisessä voisi olla kiinnostavaa.

Tuo ylläoleva toisesta ketjusta lainattu teksti laittoi minut miettimään itseäni taas uudelta kantilta, johtuen ehkä siitä, että vähän aikaa sitten tässä ketjussa kirjoitin siitä, mitkä olisivat ne perusedellytykset sille, että voisin harkita seurustelua. Tekstissä oli tosiaan vain määritelty omia odotuksiani, mutta en ollut edes yrittänyt avata sitä, mitä annettavaa itselläni olisi. Niinpä päätin yrittää selvittää itselleni omia hyviäkin puoliani, kun tässä reportaasiketjussa tähän mennessä olen aika pitkälti keskittynyt huonoihin puoliini tavalla tai toisella, tai sitten vain häivyttänyt itseni taustalle merkityksettömänä havainnoitsijana.

Ongelmana minulla vain tuntuu olevan se, että omien hyvien puolieni ajatteleminen ja sanoiksi pukeminen tuntuu hyvin kiusalliselta. Siitäkin huolimatta, että olen niistä tietoinen, kuten myös ne ihmiset, joiden kanssa olen enemmän tekemisissä. Jotenkin vain aiheen käsittely on minulle vaikeaa, eikä vain tässä ja nyt, vaan aina. Kehujenkin vastaanottaminen on minulle jotenkin kiusallista, liittyivätpä ne sitten ulkonäkööni, suorituksiini tai ihan mihin hyvänsä.

Itse asiassa juuri ulkonäköäni mietinkin tuossa viime viikolla, kun eräänä aamuna päätin pukea hameeni kanssa mustaharmaapoikkiraidalliset sukkahousut. Tiedän lyhyiden hameiden sopivan minulle, koska sääreni ovat lapsena ja teininä harrastamani steppaamisen ansiosta erittäin hyvin muodostuneet. Eivät ne tietenkään ole esim. erityisen pitkät, koska olen melko lyhyt muutenkin, mutta muodossa ei tosiaankaan ole mitään vikaa. Mutta kun päälle pukee poikkiraidalliset sukkahousut, vaikutelma tietenkin kärsii. Miksi sitten teen niin? Miksi en ennemminkin korosta hyviä puoliani?

Oletan kyseessä olevan jonkinlainen itsesuojelu, liika huomio vain on liikaa huomiota. Toisaalta toimintamallini kyllä saattaa jopa toimia tarkoitustaan vastaan, koska hyvät sääret väärin puettuina voivat saada ympäristön kuvittelemaan, ettei säärten omistaja ole tietoinen säärtensä laadusta. Silloinhan vähän vähemmän edustavankin sankarin kannattaa yrittää ehdottaa treffejä tai ainakin avata dialogi vaikka bussissa, kahvilassa tai kadulla.

Hyviin puoliini kuuluu varmaan myös jonkinlainen älykkyys, vaikken aina olekaan ihan varma kyseisen piirteen positiivisuudesta. Etenkään kun siihen liittyy tietty tarkkanäköisyys, jonka avulla välillä onnistun lukemaan ajatuksia ja tunnistamaan ihmisten toiminnan todellisia motiiveja. Käytännössä olenkin joutunut opettelemaan tavan olla ottamatta huomioon sen enempää sellaisia aavistuksia, joista minulle ei varsinaisesti ole kerrottu. Leikin tietämätöntä siihen asti, kunnes kuulen suoraan asiasta.

Osaan pitää sanani, olen vapaamielinen ja avoin kokeiluille, enkä ikinä kaivele menneitä missään ilkeämielisessä tarkoituksessa. Käsitellyt asiat on käsitelty lopullisesti, eikä niiden uudelleenkäsittely yksinkertaisesti hyödytä ketään, joten on johdonmukaista antaa niiden olla. Tästä voinee päätellä senkin, että säilytän mielenmalttini myös mahdollisten riitojen aikana, en taannu kakaraksi. Tosin sekin voi olla hieman ikävä piirre, jos toisella osapuolella on taipumusta nahistelutaantumiseen.

Niin huvittavalta kuin se ehkä tällaisessa yhteydessä kuulostaakin, olen myös hyvä laittamaan ruokaa. En koskaan käytä reseptejä, joten ruokani ovat aina omanlaisiaan taideteoksia. Eikä samaa ruokalajia saa samanlaisena kahta kertaa, koska rakennan ruoat pikkuhiljaa maustaen, nuuskien ja maistellen. Maustekaappini on keskikohtalaisen arvokas, eikä sieltä puutu juuri mitään.

Ehkä paras puoleni on kuitenkin keskustelutaitoni. Se kun ei rajoitu pelkästään sellaisiin aiheisiin, jotka ovat minulle jo edeltäkäsin tuttuja, koska olen hyvä esittämään oikeita kysymyksiä itselleni vieraista aiheista ja vetämään johtopäätöksiä saamieni vastausten perusteella. Lisäksi tuollainen keskustelutapa harvemmin taantuu väittelyksi, vaan tosiaan toimii jonkinlaisena katalysaattorina kaikkien keskustelun osapuolten ajatusten etenemiselle.

Tekstistäni voinee vetää sen johtopäätöksen, että pidän itseäni ihan varteenotettavana seurustelukumppanina, ja vastahakoisuuteni liittyy lähinnä siihen, että olen alkanut pelätä pettymyksiä. Järkevästi ajatellen moinen pelko on tietenkin typerä, sillä enhän ole tähänkään päivään mennessä katunut mitään, vaikka pettymyksiä onkin tullut vastaan, joten ainoa oikea tapa suhtautua niihin olisi hyväksyä tulevatkin pettymykset sellaisenaan. Elämä on, eikä sitä tarvitse pitää pahana asiana.

[prosessi]

Hetken aikaa olin sekaisin kumpi teksti oli lainattu säikeestä ja kumpi deitti.netistä (+;) )

En usko, että tuollainen teksti oikein toimisi deitti.netissä. Se on liian jaaritteleva, ja lisäksi sorrun siinäkin selittelemään hyviä puoliani vähemmän hyviksi, mikä ei välttämättä anna kovinkaan hyvää kuvaa itseluottamuksestani. Helpompaa on, jos ja kun niitä hyviä puolia ei tarvitse mainostaa, vaan ne tulevat ihan itsestään esiin.

Lisäksi täytyy myöntää, että olen tullut skeptiseksi deitti.netin suhteen, se taitaa kuitenkin melko suurelta osin olla sosiaalisesti rajoittuneiden pelikenttä, eikä neulan etsiminen heinäsuovasta oikein innosta. Varmaan niitä neulojakin on, mutku ei jaksa. Olenhan minä tietenkin itsekin omalla tavallani sosiaalisesti rajoittunut, mutta kun se käytännössä oireilee pakoon luikkimisena konkreettisista tilanteista, ei deitti.net sinänsä siinäkään mielessä ratkaisisi mitään. Yhtä todennäköistä pakoon luikkiminen niistäkin tilanteista olisi.

[prosessi]

En usko, että tuollainen teksti oikein toimisi deitti.netissä.

Käsittääkseni deitti.netissä (kirjoitin näköjään dietti.net aluksi ) toimii

"Olen x-vuotias nainen" ja 300 vastausta päivässä.

Siinäpä se. Tuollainen toimii, jaarittelu ei.

[Duck]

eikä neulan etsiminen heinäsuovasta oikein innosta.

Jos deittinetistä puhutaan, niin naisilla ongelma on enemmänkin yhden tietyn neulan etsiminen isosta neulakasasta teollisuustehoisella sähkömagneetilla.

[prosessi]

eikä neulan etsiminen heinäsuovasta oikein innosta.

Jos deittinetistä puhutaan, niin naisilla ongelma on enemmänkin yhden tietyn neulan etsiminen isosta neulakasasta teollisuustehoisella sähkömagneetilla.

Näinköhän kuitenkaan.

[Duck]

Näinköhän kuitenkaan.

Miesten pitää turvautua esim. lehti-ilmoituksiin.

[prosessi]

[NomenNescio]

Ängh. Pitkä päivä takana.


Lento oli kiva, pienellä propellerikoneella Maarianhaminaan auringonpaisteessa..... Minä pidän siitä kaupungista.

........


Hieman minua huolestuttaa, sillä minulla on kiusallinen tunne siitä, että minut jossain vaiheessa ollaan aikeissa vuokrata Maarianhaminaan, enkä kyllä oikein tiedä, olisinko valmis moiseen muutokseen. Toisaalta en kyllä tiedä sitäkään, olisiko tuota projektia mahdollista saada kunnolla toteutettua ilman minun pidempiaikaista läsnäoloani. Siinäpä sitten vain täytyy punnita kumpi painaa enemmän, minun ja mukelon elämä vai yleinen hyvä.

Heh, itseasiassa pidän minäkin - outoa kyllä.

Puhuit paikallisista poliitikoista - täällä on tällä hetkellä suuri kassakriisi, joka kiristää tunnelmia - eikä ihme että se purkautui kyseiseen suuntaan.

Jos olisin tekemässä lapsia, niin tämä paikka olisi mitä ideaalein. Elintaso on kuin Kauniaisissa sekä turvallinen. Kaikkea voi harrastaa, kun täältä löytyy ties mitä seinäkiipeily tms paikkaa.

Huonoina piirteinä otettakoon esiin sisälämpöisyys, vuoden jälkeen tunnen vasta muutamia ihmisiä. Ensimmäiset 6 kk kävin yksin lounastamassa - kunnes muilutin itseni yhden äitiyslomalta tulleen työkaverin seuraan ja sitä kautta pääsin muittenkin mukaan. =)
Kuulemma aiemmat viranhaltijat eivät ole juurikaan olleet tekemisissä muun toimiston väen kanssa.
(- enkä ihmettele. Eivät he ole halunneet näyttää, etteivät ole tehneet mitään muutakaan, suoraan sanoen keränneet kk palkan 2 tunnin päivittäisellä työllä, ja vältelleet kaikkea "ylimääräistä" mitä olisi voinut tulla vastaan sen mitä ovat pystyneet. Ja nyt on mennyt vuosi jatkuvaa ylityötä siihen että kehtaan jättää tämän paikan - toisaalta, sainhan 350 euron palkankorotuksen, kun nykyaikaistin systeemit, niin olihan siinäkin puolensa.. =))


Nooh, tavallaan sääli lähteä mantereelle kun en ehdi viedä kaikkea loppuun, mutta toisaalta.. en aio muuttaa tänne lopullisesti, niin parempi nyt - kun sain vakinaisen viran (jota itseasiassa hain ihan huvimielessä. =)..)

[Niba]

Jotkut naiset ovat far too much analytical..

[prosessi]

Jotkut naiset ovat far too much analytical..

Men det beror ju helt på synvinkeln! Du borde ha fortsatt meningen med orden "for me", så skulle innehållet i meningen ha beskrivit verkligheten ens i någon grad. Nämligen dessa "alltför analytiska" kvinnor är inte nödvändigtvis alltför analytiska för någon annan, it takes two to tango!

[prosessi]

Men det beror ju helt på synvinkeln! Du borde ha fortsatt meningen med orden "for me", så skulle innehållet i meningen ha beskrivit verkligheten ens i någon grad. Nämligen dessa "alltför analytiska" kvinnor är inte nödvändigtvis alltför analytiska för någon annan, it takes two to tango!

Vad? Är det sant!

Självklarheter låter mycket finare på svenska. På finska låter de som... ...självklarheter.

[Niba]

Men det beror ju helt på synvinkeln! Du borde ha fortsatt meningen med orden "for me", så skulle innehållet i meningen ha beskrivit verkligheten ens i någon grad. Nämligen dessa "alltför analytiska" kvinnor är inte nödvändigtvis alltför analytiska för någon annan, it takes two to tango!

Vad? Är det sant!

Självklarheter låter mycket finare på svenska. På finska låter de som... ...självklarheter.

Torta pä torta!

[prosessi]

Käsittääkseni deitti.netissä (kirjoitin näköjään dietti.net aluksi ) toimii

"Olen x-vuotias nainen" ja 300 vastausta päivässä.

Pertti! Tuollaiset testit ovat aivan kertakaikkisen moraalittomia! Mieti nyt niitä turhautuneita insinöörejä kun todellinen ikäsi paljastuu.

En henk koht ole testannut, kuullut suoraan hevosen suusta tällaisesta.

Minä puolestani olin jotenkin puolitietoisesti unohtanut koko deitti.netin olemassaolon, mutta sinä ja McJanne palautitte sen olemassaolon mieleeni, joten kävin tuossa jonkin aikaa sitten vilkaisemassa mitä siellä oikein tapahtuu.

No, en todellakaan ihmettele miksi miehet valittavat ettei juuri kukaan vastaa heidän ilmoituksiinsa. Pääosa ilmoituksista on sellaista lierua, että vaikka siellä olisikin helmiä, nekin ovat jotenkin sen lierun peitossa. Deitti.netin lukeminen antaa niin raadollisen kuvan koko mieskunnasta, että siitä todellakin haluaa pysyä mahdollisimman kaukana. Sitten minua alkoi ottaa päähän, eikä se ole koskaan hyvä juttu.

Minä vastasin muutamaan ilmoitukseen. Valikoin ne sivistyneimmästä ja muutenkin älykkäimmästä päästä olevat ilmoitukset, sekä yhden omaisuudellaan pröystäilijän ilmoituksen. Ensiksimainituille analysoin hyvin tarkkaan kaiken sen mitä heidän ilmoituksensa viestivät rivien välistä ja miksi, jopa ilmoituksen jättökellonaikoja ja nimimerkkejä myöten. Se ei ollut kovinkaan nättiä luettavaa. Lopputuloksena yhtä jos toistakin ilmoitusta oli myöhemmin paikkailtu, ilmeisimmät piiloviestit oli häivytetty näkymättömiin kohtuullisen taitavasti.

Pröystäilijälle kävi vielä huonommin, se kun pokkana kehtasi ehdottaa minulle risteilyä Tukholmaan Commodore-luokassa. Totesin idean olevan harvinaisen huono, mm. siksi, että jos seuralainen sattuu olemaan umpiluupää, ei karkuun ole mahdollista päästä. Enkä minä sitäpaitsi ole kaupan. Kyseinen umpiluupää totesi, että koska hänellä kerran on varaa Commodore-luokan hyttiin, ei hän ihan umpiluupää voi olla. Totesin, että minun kokemukseni mukaan umpiluupäitä löytyy huomattavasti enemmän varakkaiden joukosta kuin muiden. Siinä vaiheessa umpiluupää olisi jo suostunut tapaamaan ensin jopa kaffenkin merkeissä, mutta minä totesin, ettei hän vielä ole onnistunut vakuuttamaan minua edes siitä, että häneen kannattaisi kuluttaa aikaa edes kahvikupillisen verran. Siinä vaiheessa umpiluupää kiivastui ja totesi, että näillä tiedoilla kaffen on kelvattava tai sitten unohdetaan koko juttu. Yllättäen minuun iski äkillinen varhaisdementia... Jessus minkälaisia ihmisiä maa päällään kantaakin. Ei mikään ihme, että kyseisenlainen ihminen geneerisen komeasta ulkonäöstään ja varakkuudestaan huolimatta joutuu etsimään seuraa deitti.netistä. Kiivastun kun vain muistelenkin sitä dialogia.

Mutta sitten minuun iski uteliaisuus. Päätin vanhojen aikojen muistoksi väsätä oman ilmoituksen ja selvittää onko maailma oikeasti niin paha paikka kuin miltä se vaikuttaa. Ensiksi väsäsin viime perjantaina ilmoituksen, jonka otsikoksi laitoin "Säätiedotus". Ilmoitus koostui jonkinlaisesta selonteosta siitä, miksi minä en oikein voi harkitakaan parisuhteilua. Se oli näkyvillä ehkä viitisen minuuttia, minkä jälkeen poistin sen deitti.netiin sopimattomana. No, ei siinä mitään, mutta lauantaina minua alkoi häiritä, enkö tosiaan enää edes osaa kirjoittaa oikeata deitti-ilmoitusta, joten kirjoitin.

Lopputulos oli niin minun näköiseni kuin vain olla voi, ja siinä oli kuvattu nykyelämäni hyvin kattavasti, joten päätin sen avulla huvikseni selvittää markkinasegmenttini. Lopputulos oli... ...hämmentävä. Mitä ihmettä minussa näkee vuoristokiipeilijä? Entä fanaattinen purjehtija, jonka ex-vaimo oli vaatinut valitsemaan itsensä ja veneen väliltä? (Vene vissiin voitti...) Edellistäkin fanaattisempi sekä työkseen että harrastuksekseen kipparoiva? Entä vuosia ulkomailla työskennelleet paluumuuttajat? Miksi seassa oli vain yksi sympaattisen oloinen yh-isä? Toin kuitenkin ilmoituksessa korostetusti esiin sen, että minulla on lapsi. Jotenkin vaikea tajuta, miksi tuontyyppiset yliurheilulliset maailmanmatkaajat pitäisivät minunlaistani yh-äitiä mielekkäänä kumppanina, kun heistä saa sen kuvan, etteivät he aiemmin ole oikein ehtineet parisuhteilemaan tosissaan. Yksi maailmanmatkaajista oli vieläpä kuulemma yrittänyt vastata säätiedotukseenikin, mutta postaus oli epäonnistunut kun olin hänen kirjoittamisensa aikana ehtinyt poistaa mokoman pessimismipurkauksen, joten hän oli lauantaina tullut vartavasten tarkistamaan josko olisin ilmestynyt takaisin, ja oli muistanut nimimerkkini ja tunnistanut samaksi, vaikka ilmoitus oli täysin erilainen.

Jotenkin pelottavaa, poistinkin myös tuon uuden ilmoituksen kun vastausten määrä ja laatu alkoi ahdistaa liikaa. Nuo osaavat kaikki jopa yhdyssanat ja pilkkusäännöt.

[sipsi]

^Sulla on vaan niin mieletön lahja tohon kirjottamiseen, että ehkä ne "maailmanmatkaajat" haluaa siksi tutustua suhun. Niinku et haluaa nähdä minkälainen tyyppi on kyseisten tekstien takana.
Öö..en oo tosin käyny deittinetissä vuosiin, enkä ehkä ymmärrä ihan sitä ideaa.

[prosessi]

^Sulla on vaan niin mieletön lahja tohon kirjottamiseen, että ehkä ne "maailmanmatkaajat" haluaa siksi tutustua suhun. Niinku et haluaa nähdä minkälainen tyyppi on kyseisten tekstien takana.

Näköjään. Olen lähettänyt niille kiltisti myös mm. sen Salvador Dali -viiksikuvani, joka minulla oli joskus täällä avatarina ja pelotellut kaikilla keksimilläni tavoilla, mutta silti ne vain sitkeästi vastaavat. Ilmeisesti niistä on hauskaa tulla pelotelluiksi. Luulen, että varsinkaan sitä tapausta, joka yritti vastata jopa siihen säätiedotukseeni, ei ole mahdollista pelotella karkuun millään keinolla. Mutta silläpä onkin sellainen Duckin kaihoama sankarileuka ja muutenkin vähän Teräsmiesmäinen ruumiinrakenne, joten ehkä ei pitäisi olla yllättynyt... Asetelma on kyllä niin tragikoominen, ettei paremmasta väliä: maailmalla seikkaillut Teräsmies palaa kotiin ja valitsee kohteekseen minut, kaikista maailman ihmisistä. Ja pohdiskelee josko mukelo piankin osaisi pelata jalkapalloa. Seuraavaksi voisin kysyä siltä kuinka monta kirjaa minun sadan kirjan listaltani se on lukenut ja ehdottaa osallistumista seuraavaan burleskitapahtumaan, pakko sen on jostain peljättyä.