Sontasuoli-sunnuntai

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
Chevilyn

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Chevilyn »

Jompi kumpi täytyy olla, jotta voi höpistä ulkomailla asustelevien kavereiden kanssa ilman armottomia puhelinlaskuja. Olen kuullut, että Skype olisi tosiaan parempi kuin mese. Kaveri ei ole vieläkään valmis, joten en pääse itse totemaan asiaa. Nyt tuntuu lähinnä vain tyhmältä istua koneella odottamassa, vaikka olisi paljon muutakin tekemistä. Täytyisi muuten muistaa tehdä jouluna koneellekin joulusiivous ja heittää kaikki ylimääräinen pois, sekä tehdä turvakopiot. Voisin vaikka aloittaa sen nyt kun tässä kerran jumitan.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Chevilyn kirjoitti:Kaveri soitti, että lataa Skype ja latasin. Nyt olen odotellut jo puoli tuntia, että hän saisi omansa toimimaan. Ei olisi nyt millään aikaa tällaiseen, mutta en kehtaa sanoa, koska olen yrittänyt viimeiset kolme vuotta saada häntä lataamaan meseä ja hän on yrittänyt noin kymmenen kertaa, eikä ole koskaan onnistunut siinä.
Skypessä on ainakin se hyvä puoli että sen saa asennettua vaikka työkoneelle (eri asia toimiiko Skypekään työpaikan verkon yli). Ainakin meidän työkoneissa (esim. läppärini) on joku ihme esto päällä Messengerin asentamiselle, mutta Skype puolestaan asentuu kiltisti, ainakin jos on admin-oikeudet koneelle.

Messenger oli muistaakseni käyttöliittymältään jotenkin selkeämpi ja loogisempi kuin Skype, mutta aikoinaan omalla kohdallani Messengerin käyttö loppui ylläolevan asennusrajoituksen lisäksi siihen että se alkoi bugata liian pahasti: aina n. 5 minuutin jälkeen videopuhelun aloituksesta ääni muuttui kovaääniseksi sähinäksi. Messengerin sulkeminen ja uudelleenkäynnistys poisti audio-ongelman taas viideksi minuutiksi. Skypellä en törmännyt samaan ilmiöön.

Noin muuten en osaa asettaa kumpaakaan toisensa edelle videopuhelukäytössä, molemmilla homma hoitui (niin kauan kun mese ei alkanut bugittaa). Vielä kun olisin keksinyt miten Skypessä saisi oman videokuvansa isommaksi postimerkkikoosta, en silloin jaksanut paneutua. Postimerkkikuvasta oli vaikea sanoa oliko oma kuva terävä vai ei.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Chevilyn

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Chevilyn »

Frederik Krueger kirjoitti: Skypessä on ainakin se hyvä puoli että sen saa asennettua vaikka työkoneelle (eri asia toimiiko Skypekään työpaikan verkon yli). Ainakin meidän työkoneissa (esim. läppärini) on joku ihme esto päällä Messengerin asentamiselle, mutta Skype puolestaan asentuu kiltisti, ainakin jos on admin-oikeudet koneelle.
Kappas, tämäpä mielenkiintoista. Pakko kokeilla heti huomenna, koska on jo pidemmän aikaa harmittanut etten saa työkoneelleni meseä.
Messenger oli muistaakseni käyttöliittymältään jotenkin selkeämpi ja loogisempi kuin Skype, mutta aikoinaan omalla kohdallani Messengerin käyttö loppui ylläolevan asennusrajoituksen lisäksi siihen että se alkoi bugata liian pahasti: aina n. 5 minuutin jälkeen videopuhelun aloituksesta ääni muuttui kovaääniseksi sähinäksi.
Tutulta kuulostaa. Oma meseni on toiminut lähes moitteettomasti, mutta videopuhelussa lähes aina toisen osapuolen messengeri on alkanut tökkiä jossain vaiheessa. Ensivaikutelma Skypestä on se, että käyttöominaisuudet ovat suppeammat kuin messengerissä. Kenties tästä juuri johtuu, että se on vakaampi. Mene ja tiedä. Kokeilu jatkuu.
Duck

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Duck »

Apua, onpas tumma cayenne-suklaa hyvää. Meni koko levy parissa päivässä.
bliss

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja bliss »

elco kirjoitti:
bliss kirjoitti:Mun sängyssä nukkuu mies. :P
Pane sitä!
En toteuttanut neuvoa.
Sen sijaan palautin miehen juur äsken kotiinsa.
Chevilyn

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Chevilyn »

Ohoh, pääsin jatkoon eräässä työhaastattelussa. Seuraavaksi vuorossa ryhmähaastattelu ulkomaankieleksi ja psykologinen soveltuvuustesti. Mihinköhän ihmeeseen olen taas tunkenut pääni? :shock:
MGandhi

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja MGandhi »

Tänään oikeastaan kaikenlainen sietokynnys matalalla. Käy risomaan helposti. Selaillessani näitä keskustelujakin tänään, vitutatte lähes poikkeuksetta kaikki urpoilla jutuillanne. Don't get me wrong, ei teidän juttunne yhtään normaalinpaa huonommalla tasolla ole, mutta tänään ei vaan pysty näitäkään hermostumatta lukea.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

Uunista tulee jumaliset tuoksut ! Lohta, vähän hunajaa, ruohosipulia, merisuolaa ja räväkkä maustetta.

Auto pestynä, takka + hella kuumina, pyykkiä pesytnä 3 koneellista. Ja imuroin koko kodin! Melkein unohdin, .laitoin mäntyjen oksat silppurin läpi. Tuloksena vajaa 100 ltr silppua kompostiin ilmavuutta tuomaan ens kesänä.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14936
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Hyvä Suomi! Täydellistä!!!
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Stinky

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Stinky »

Vitutuskäyrä hipoo taivaita just nyt. Stana, kuinka vaikeeta on laittaa yks vitun viesti? Yksi. Ei vittu paljoo vaivaa tarttis nähdä...
Tähän fiilikseen ei auttanut sali, ei siivoominen, ei leipominen eikä edes ystävälle avautuminen. Vitutus pahenee vaan - jos edes mahdollista.

Jotain positiivista? Joo, ystävän vauva masussa voi hyvin, pahasta säikähdyksestä huolimatta <3
MGandhi

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja MGandhi »

Stinky kirjoitti:Vitutuskäyrä hipoo taivaita just nyt. Stana, kuinka vaikeeta on laittaa yks vitun viesti? Yksi.
Sen siitä saa kun on tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Itteäs saat syyttää! Niin minäkin syytän! Siis sua! Tai siis kaikkia naisia.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Naiset ovat vitusta (ja kyrvästä). Valitettavasti miehet ovat kotoisin samoista paikoista.
Paras päivä ikinä.
MGandhi

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja MGandhi »

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Hyvä Suomi! Täydellistä!!!
Ja tostakin täydellisyys aika vitun kaukana! 4 maalin johtoasema vaihteeks muuttui kahden maalin tappioasemaksi kunnes tuomari päätti kääntää pelin kulun ihme jäähyillä ja rankkarilla. Lähinnä vain vituttaa (tuloksesta huolimatta), että taas piti lähes hävitä jo varma voitto.
MGandhi

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja MGandhi »

Riemumieli kirjoitti:Naiset ovat vitusta (ja kyrvästä). Valitettavasti miehet ovat kotoisin samoista paikoista.
Ja sun huumori suoraan perseestä.
bliss

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja bliss »

MGandhi kirjoitti:
Riemumieli kirjoitti:Naiset ovat vitusta (ja kyrvästä). Valitettavasti miehet ovat kotoisin samoista paikoista.
Ja sun huumori suoraan perseestä.
Samaa lääniä sekin.
Duck

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Duck »

Stinky kirjoitti:Vitutuskäyrä hipoo taivaita just nyt. Stana, kuinka vaikeeta on laittaa yks vitun viesti? Yksi.
Samoja fiiliksiä täällä. Tai oli aamulla, nyt olen jo joulukortti- yms askareiden uuvuttama eikä enää jaksa vituttaa.
Stinky

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Stinky »

MGandhi kirjoitti: Sen siitä saa kun on tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Täytyykö tässä sit vaihtaa kiinnostus samaan sukupuoleen? Njääh, ei taida onnistua. Kokeilla voisin tai sitten en. Ärsyttää ihan pirusti. Ärh!
MGandhi

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja MGandhi »

Stinky kirjoitti:
MGandhi kirjoitti: Sen siitä saa kun on tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Täytyykö tässä sit vaihtaa kiinnostus samaan sukupuoleen? Njääh, ei taida onnistua. Kokeilla voisin tai sitten en. Ärsyttää ihan pirusti. Ärh!
Tai sitten nussit vaan epätoivoisia peräkammarin poikia, jotka salettiin liimautuvat kiinni iäksi kun vähän osoitat kiinnostusta. Jos ei kelpaa, niin älä valita! Tai sitten otat poskeen multa.
Stinky

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Stinky »

MGandhi kirjoitti: Tai sitten nussit vaan epätoivoisia peräkammarin poikia, jotka salettiin liimautuvat kiinni iäksi kun vähän osoitat kiinnostusta. Jos ei kelpaa, niin älä valita! Tai sitten otat poskeen multa.
Ei mulle kelpaa kuka tahansa!!!11 Mä odotan Sitä Oikeeta. Mut kyllä mä poskeen sulta voin ottaa näin ootellessa. Oot sä vaan niin ihana :h:
MGandhi

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja MGandhi »

Stinky kirjoitti:
MGandhi kirjoitti: Tai sitten nussit vaan epätoivoisia peräkammarin poikia, jotka salettiin liimautuvat kiinni iäksi kun vähän osoitat kiinnostusta. Jos ei kelpaa, niin älä valita! Tai sitten otat poskeen multa.
Ei mulle kelpaa kuka tahansa!!!11 Mä odotan Sitä Oikeeta. Mut kyllä mä poskeen sulta voin ottaa näin ootellessa. Oot sä vaan niin ihana :h:
Ja mikä vittu musta tekee Sen ei-Oikean?
Stinky

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Stinky »

MGandhi kirjoitti: Ja mikä vittu musta tekee Sen ei-Oikean?
Sä et vaan tunnu siltä. Älä ota pahalla. Kato kyl nainen sen tietää kun se oikea sattuu kohalle.
MGandhi

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja MGandhi »

Stinky kirjoitti:
MGandhi kirjoitti: Ja mikä vittu musta tekee Sen ei-Oikean?
Sä et vaan tunnu siltä. Älä ota pahalla. Kato kyl nainen sen tietää kun se oikea sattuu kohalle.
Miten ton voi olla ottamatta pahalla?! Nyt vituttaa sitten tämäkin!
Stinky

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Stinky »

MGandhi kirjoitti: Miten ton voi olla ottamatta pahalla?! Nyt vituttaa sitten tämäkin!
Kyllä sä jollekkin olet Se Oikea. Helpottiko vitutus yhtään? Jos laitan sydämenkin tähän vielä :h: Onko nyt hyvä?
MGandhi

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja MGandhi »

Stinky kirjoitti:
MGandhi kirjoitti: Miten ton voi olla ottamatta pahalla?! Nyt vituttaa sitten tämäkin!
Kyllä sä jollekkin olet Se Oikea. Helpottiko vitutus yhtään? Jos laitan sydämenkin tähän vielä :h: Onko nyt hyvä?
*noraa*
Stinky

Re: Sontasuoli-sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Stinky »

MGandhi kirjoitti: *noraa*
Pus!
Vastaa Viestiin