Jouluaattona kännissä?

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit

Läträätkö jouluaattona?

Totta munassa. Perseet olalle!
4
13%
Voin maistella, en kuitenkaan juovu
24
77%
Niban salaatti
3
10%
 
Ääniä yhteensä: 31

Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Gat »

Riemumieli kirjoitti:Juominen juhlina on säälittävää varsinkin, kun sitä perustellaan sillä, että nyt on juhla. Nykyään voi juoda milloin haluaa ja niin monet tuntuvat tekevän, joten eikö juhlasta tekisi erikoisen juuri se, että ei juo? Toisaalta jouluna myös syödään hirveästi perustellen sitä joulun luonteella, vaikka muulloinkin ahdetaa skeidaa sisään järkyttäviä määriä, joten shaittia kaikki.
Minä luulen, että renki-piika- ja duunarisuvuista polveutuvilla Alemmilla Olennoilla ei ole mitään kunnon perinteitä eikä kunnioitusta perinteisiin. Kun saavat jouluna monta päivää lomaa, ymmärtävät siitä vain, että nythän voi dokata, ja saakin dokata, koska on juhla. Juhliminen = dokaaminen niille junteille.

Sitten on "intellektuellisoitunutta" väkeä, heistäkin iso osa alemmasta kansanluokasta polveutunutta, jotka vastustavat Joulun viettoa juuri koska Joulu on perinne ja perinteet ovat "typeriä" ja "tylsiä". Koska ne ovat ulkoa määrättyjä ja koska ovat toistuvia.

Haistakkee pukinmuorin vittu!
Perinteet tekee arvokkaaksi juuri toisto, ja niksi on sinä, että ne ovat oman suvun perinteitä, jotka itse tekee, omaakin lisäten. Ei koska niin joku määrää.

(Jori kirotusviheisrtä, olen kännnissä)
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Ruoka tosin ei liene ollenkaan niin epäterveellistä kuin kebabit, pizzat ja muut vieraiden maiden tuomiset. Raskasta ruokaa lanttuloorat sun muut toki ovat, mutta terveellistä kunhan ei ahda itseään ähkyksi ja odota vatsan tyhjenemistä ja toista samaa heti uudestaan. Graavilohta saa syödä enemmänkin, kalassa kun on sitä hyvää kolesterolia.
Paras päivä ikinä.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Siis voi jeesuksen perkele sentään. Huomasin vasta tänä aamuna että ne kuusi Carlsbergiäni ovatkin niitä ihme Lite-versioita, joita on mainostettu telkkarissa. No, on niissä 4,1% ja muistuttavat maultaan olutta, mutta eih!

Kaksi mennyt, ihan hyvin voisi vetää kaikki kuusi kerralla. Menevät kuin vettä vaan. Punkkua olisi myös tarjolla, en ole vielä kokeillut. Viskiputelin unohdin kotiin, mutta eipä täällä kukaan olisi sitä maistellutkaan.

Varsin selvä olo tällä hetkellä, mutta alkaa vähitellen tehdä mieli mennä nukkumaan.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18736
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Niba »

Aattoilta pitkä lie..
10cl snapsia saksalaista Doppell Kornia, 38% ja maistui hyvältä?
30cl ranskalaista kuohuvaa..on parasta kinkun kanssa ja varsinkin joululaatikoiden..
Jouluoluet jäi kotiin! :(
Katsellaan huomenna..
Pyyhin Netikettiin..
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

Ei alkojuomia lainkaan tänä jouluna. Hyvä näin.
Enkä laittais kämmentäni paikalla olevien lahjaliivien sisään, edes kännissä !
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Avatar
Kreitsu
Kitisijä
Viestit: 5039
Liittynyt: 09.05.2006 8:45
Paikkakunta: Brexitland

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Kreitsu »

Riemumieli kirjoitti:Juominen juhlina on säälittävää varsinkin, kun sitä perustellaan sillä, että nyt on juhla. Nykyään voi juoda milloin haluaa ja niin monet tuntuvat tekevän, joten eikö juhlasta tekisi erikoisen juuri se, että ei juo? Toisaalta jouluna myös syödään hirveästi perustellen sitä joulun luonteella, vaikka muulloinkin ahdetaa skeidaa sisään järkyttäviä määriä, joten shaittia kaikki.
Joo, trendipellet on jouluna selvinpäin ja pitelee dieettiä. Muun osan vuodesta voikin sitten ryypätä ja ahmia kuin viimeistä päivää ;)
Dumis

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Dumis »

Niba tais ainakin olla kännissä kun sain häneltä 10 mms-viestiä, joista 2 tais onnistua, kiitti Niba joulukuusen kuvasta.
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18736
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Niba »

Dumis kirjoitti:Niba tais ainakin olla kännissä kun sain häneltä 10 mms-viestiä, joista 2 tais onnistua, kiitti Niba joulukuusen kuvasta.
Verkkohäiriö, mms-viestien määrä riippui vastaanottajasta jokaista lähetettyä viesti kohden saapui 3-10 viestiä perille! Toivotaan ettei maksut mene myöten, viestejä lähti paltia'rallaa kolmekymmentä. :lol: :lol: :lol:
Pyyhin Netikettiin..
Monsieur Manala

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Monsieur Manala »

Monsieur Manala kirjoitti:Varmaan menee lasi tai pari punkkua sapuskan kanssa ja ehkä lasillinen glögiä jos tarjotaan. Tuskinpa muuta. Ei joulu ole mikään kännijuhla, ja henkilökohtaisesti olen aina ihmetellyt sitä jengiä, joka lähtee aattona viralliset osuudet suoritettuaan suoraa päätä baariin.
Meni suunnitelmat vähän uusiksi. Pikkusiskoa kosittiin ja mokoma vastasi myöntävästi joten painuimme aattona viralliset osuudet suoritettuamme juhlistamaan asiaa suoraa päätä baariin ilman vanhempia, niinkuin kunnon alemman luokan amisduunariperheen kuuluu!
Avatar
Lapitii
Kitisijä
Viestit: 2910
Liittynyt: 16.08.2005 16:16
Paikkakunta: Tre

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Lapitii »

Snadisti tuli oltua, mutta vaan snadisti, kun on nuita tenaviakin tuossa jaloissa pyörimässä.
Tuhmasta päästä nauttii koko ruumis.
SikaMika

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Yhden saunakaljan ja yhden Courvoisier-napsun kännissä tuli heiluttua.

Ilta oli sattumarikas. Komannen pukkipokan jälkeen painelin vauhdikkaasti kohti seuraavaa kohdetta. Ajoin huomattavaa ylinopeutta ehtiäkseni eräistä valoista kunnialla läpi. Vituix män, päin punaisia tuli survaistua ja tottakai suoritusta oli aitiopaikalla seuraamassa Ylermin kaverit. Pian peräpeilissä vilkkuivat siniset valot ja oli yhteenoton aika tien sivussa. Vitutti, kortinlähtö ja sakot oli ilmeinen sanktio, puhumattakaan loppuillan pukkipokien perumisesta tai rundin heittämisestä läpi vara-autolla (eli lähinnä taksilla). Pitkä puhallus pilliin, ajokortti-ja-rekisteriote ja nuhtelua. Ja sitten kiitos-ja-näkemiin. Mitä vittua? Selvästikään sankarointini ei ollut päätynyt tutkalle eivätkä tainneet huomata/olla varmoja valojen väristä ne ohittaessani. Pukintamineet selvästi toivat yhden sympatiapisteen, mutta tuskin sillä kovin vakavista rikkeistä enää selviää. Tai sitten ko. naispoliisi piti mua niin pantavana, ettei viitsinyt pilata mahdollista villiä elosteluhetkeä kanssani nipottamisella. Niin sen täytyi olla. Kylläpä kävi tuuri, loppuillan ajelin n. sääntöjen mukaan (muutaman kerran jalkakäytävällä ja kerran yksisuuntaista väärään suuntaan normaalisti melko vilkkaalla tienpätkällä, mutta se oli vahinko). Kaikki meni hyvin, yksi tyyppi maksoi pukkeilut tuplana joten illan saldoksi jäi 800€ verojen jälkeen.

Ennen oman joulun viettoa kävin vielä myymässä yhden kappaleen erään australialaisorkesterin lippuja eräälle valtion virkamiehelle. Onneksi varoitteli etukäteen, olisin saattanut jopa hieman pelästyä maijaa pihallani saavuttuani kotiin. Kyllä vain, lipun ostanut tyyppi oli virantoimituksessa oleva poliisi!

Pukkeilu oli ihan mielekästä hommaa. Vaikka päällimmäisenä tarkoituksena oli tietenkin siekailematon rahastus, ei pikkulasten silmissä loistanut riemu voinut olla tarttumatta pukkiinkin. Lapset olivat tehneet pukille piirrustuksia, karttoja ja jopa evästä pitkää iltaa varten. Koska loppujen lopuksi hyvin hoitamani logistiikan ansiosta ei tullutkaan mikään kiire missään vaiheessa (nyt taas vituttaa se Nelosen spotin skippaaminen), niin jäin useaan paikkaan laulattamaan lapsia pidemmäksi aikaa kuin oli sovittu. Jollei ensi jouluksi buukkaannu mitään reissua, lähden hommaan mukaan uudestaan.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

^ Hieno homma ja täytyyhän pukin saada palkkio hyvästä työstä. Seuraavan kerran kantsii kuitenkin laskuttaa kaikesta ajasta eikä antaa ilmaiseksi.
Paras päivä ikinä.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

^^ ja ^

Mulla on hintana " en tee tätä rahasta " ja siitä huolimatta tai juuri sen takia on aina Pukilla ollut kotiin vietävänä vähintään käypä korvaus. Ei kuitenkaan rahaa. Ja toi käypä korvaus ei tarkoita tässä yhteydessä myöskään lasten iloa, ilo on tosin yksi syy miksi Pukkeilen täällä maalla. Yhtään ilmoitusta ei ole tullut laitettua tai kylillä huudeltua Pukkeilusta, mutta aina on sopiva määrä ollut pyytäjiä. Lie kuuluva viidakkorumpu.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
SikaMika

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Riemumieli kirjoitti:^ Hieno homma ja täytyyhän pukin saada palkkio hyvästä työstä. Seuraavan kerran kantsii kuitenkin laskuttaa kaikesta ajasta eikä antaa ilmaiseksi.
Jep jep. Aikaa oli kaikesta epäilystä huolimata käytettävissä liikaakin, ensi vuonna otan useamman keikan -> laskutan kaikesta ajasta. Kehitin tätä silmällä pitäen jo markkinointi&bisnes-idean, mutten viitsi sitä kilpailun pelossa paljastaa. Parhaimmillaan illan tuoton pystyy vielä lähes tuplaamaan tuosta hintaa nostamatta ja persettä antamatta/ottamatta. Mutta siitä lisää ensi jouluna!
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18736
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Niba »

Päivän jopumussaldo kohtuullinen..
6cl 80% Saarenmaata glögiksi laimennettuna, 6cl Doppell Kornia snapsuksi, täytyy suositella, harvoin hyvänmakuista viinaa?
Ja punkkua joka oli Chilen kunkkua 30cl..
Mukava annos ..
Viimeksi muokannut Niba, 27.12.2008 20:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pyyhin Netikettiin..
Leila
Kitinän uhri
Viestit: 667
Liittynyt: 13.10.2006 10:12
Paikkakunta: Pohjois-Savossa

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Leila »

Vajaa pari lasia viiniä meni sen jälkeen kun lapset oli saatu nukkumaan. Kun minä olin lapsi, niin isäni oli kännissä joka vitun joulu. Kun sitten itse lisäännyin, niin eka päätös oli se, että omien lasteni joulua minä en pilaa juomalla.

Ensi jouluksi on vissiin hommattava ihan oikea pukki, ei mene enää läpi se, että isä heiluu punaisessa nutussa ja kolisee ovissa.
Äiti ei tiedä
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6685
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja aasi »

Röyh!
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Avatar
Lapitii
Kitisijä
Viestit: 2910
Liittynyt: 16.08.2005 16:16
Paikkakunta: Tre

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Lapitii »

Röyh!

Eilinen vaan pikku konujen ja glögien yms. voimin.
Tuhmasta päästä nauttii koko ruumis.
nastamuumio

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja nastamuumio »

En ollut. Joulupäivänä yritin juoda lasillisen viiniä, muttei vaan maistunut ees se koko lasillinen.
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18736
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Niba »

Tänään ennen lähtöä onnistuin ruuan kera kumoamaan 2x3cl Korninapsua ja 3x15cl punaviiniä chilen ja argentiinan! Ja kahvin kanssa 6cl V.S.O.P Larsenia sininen etikett..
Pyyhin Netikettiin..
Avatar
Lapitii
Kitisijä
Viestit: 2910
Liittynyt: 16.08.2005 16:16
Paikkakunta: Tre

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Lapitii »

nastamuumio kirjoitti:En ollut. Joulupäivänä yritin juoda lasillisen viiniä, muttei vaan maistunut ees se koko lasillinen.
Hei pssst! Sillon ko ei maistu, juodaan eka vaan väkisi. Toinen jo maistuu!
Itse asiassa, kuiska monesti eka huikka ees maistuu? Olut on useimmiten maullaan heti (tosin silti ei ihan aina), punkku on monesti vasta hetken totuttelun jälkeen eli toises lasis.
Täähän vaatis gallupin.
Tuhmasta päästä nauttii koko ruumis.
posteljaana

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja posteljaana »

joo
Viimeksi muokannut posteljaana, 27.12.2008 1:10. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
posteljaana

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja posteljaana »

En koko päivää tietenkään, vaan loppuillasta alkoi nousemaan, joka oli tyhmää.
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18736
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja Niba »

Jouluhuomiset jatkuu..? Tai sitten..
1 kolmostuoppi Karhua
2 Koffin jouluolutta 33cl
1 Leffe bruin tumma
1 Brooklyn pale ale..
Ja 1 tuttu tarjoilija Kouvolasta
Pyyhin Netikettiin..
daddykillkill

Re: Jouluaattona kännissä?

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

4.s päivä vasta alkamassa. Eläköön pitkät pyhät!
Vastaa Viestiin