Sunnuntai

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
SikaMika

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

SikaMika kirjoitti:

Nörtteillessä tämäkin ilta sitten menee. Onneksi on salipäivä, tää koneen edessä istuminen alkaa puuduttamaan molempia päitä.
Reps ja lol! Olin jo pukeutumassa sotkeakseni salille, mutta juuri silloin alkoivat nämä mystiset verkonkatoamisongelmat ja setvittyäni ne oli jo liian myöhäistä. Eli laiskottelin, olisi ne ehtinyt setviä myöhemminkin. Huomenna sitten.

Daami kotiutunee muutaman tunnin päästä pienenä ja sievänä pienessä sievässä. Onneksi nykyinen, viiden päivän työttömyyden jälkeinen opiskelijaunirytmini on hiottu niin, että aikaeroni normiväestöön verrattuna on juuri sopivasti sellainen että menen nukkumaan samoihin aikoihin kuin yökerhot sulkevat ovensa. Huono puoli on se, että valoisasta ajasta ehtii nauttimaan vain pari-kolme tuntia; heräily kun tapahtuu joskus klo. 13 jälkeen. Nykyisen harmaina päivinä tälläkään seikalla ei ole paskankaan merkitystä. Kuten ei loppupeleissä millään muullakaan.

Hyvää yötä, mä menen suihkun kautta lukemaan kirjaani.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

Ann kirjoitti:Höhöhöhööö..
RAKAS ! :h:
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Leevi
Kitinän uhri
Viestit: 659
Liittynyt: 25.10.2007 16:15

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Leevi »

Pulkannaru kirjoitti:- tämmönen ja lisäksi 63cm vaihtolaippa.
- ja tämmönen

Lisäksi on pari muuta sahaa. Ja yksi Homelite mökkimini (= ei ole sahaksi kutsuttava)
Tuon ensimmäisen kanssa ei ihan risusavotalle kannata lähteä. Tyvellä kun on halkaisijaa ~1m, niin on ihan paikallaan. Muuhun turhan järeä kone.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

^
Toi tuli hankittu järeimpiä puita varten ja polttopuiden nippusahaukseen. Ei tartte tappaa korkealle kiertävää MS200:sta, joka onkin hyvä, eiku erinomainen, ensiharvennuksessa (halkaisija alle 15cm) ja karsinnassa. Ja toinenkin aiempi saha on tota uutta pienempää kaliiperia.

Jälkimmäinen kotiin pk-seudulle okt käyttöön polttopuiden tekoon. Vähän ku iltajumppaa auttamaan kera kirveen. Naapurit katsoo vähemmän kieroon kuin polttomoottorikäyttöistä sahaa käyttäen.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Leevi
Kitinän uhri
Viestit: 659
Liittynyt: 25.10.2007 16:15

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Leevi »

Pulkannaru kirjoitti: Toi tuli hankittu järeimpiä puita varten ja polttopuiden nippusahaukseen. Ei tartte tappaa korkealle kiertävää MS200:sta, joka onkin hyvä, eiku erinomainen, ensiharvennuksessa (halkaisija alle 15cm) ja karsinnassa. Ja toinenkin aiempi saha on tota uutta pienempää kaliiperia.
No joo, 200 on kevyt ja näppärä, mutta muutama vika siitäkin löytyy.
Jälkimmäinen kotiin pk-seudulle okt käyttöön polttopuiden tekoon. Vähän ku iltajumppaa auttamaan kera kirveen. Naapurit katsoo vähemmän kieroon kuin polttomoottorikäyttöistä sahaa käyttäen.
Polttopuut tehdään tällä. Tosin, eipä tuokaan nyt viimeisen päälle naapuriystävällinen ole, mutta moottorisahan päihittää käytettävyydessä mennen tullen. Möykkäämisessä häviää sähkösahalle.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

Leevi kirjoitti:No joo, 200 on kevyt ja näppärä, mutta muutama vika siitäkin löytyy.
Toistaiseksi en ole saanut käsiini sahaa, jossa ei olisi jotain minkä olisi voinut tehdä toisin. Mut tolla on ilo tehdä mainitesemiani hommia.
Polttopuut tehdään tällä. Tosin, eipä tuokaan nyt viimeisen päälle naapuriystävällinen ole, mutta moottorisahan päihittää käytettävyydessä mennen tullen.
Eipä ole tilaa tollaselle. Sit toisaalta, maalla on tarvittaessa traktorikäyttöinen klapikone. Toi sähkösaha on ihan oikeasti kuntoilumielessä polttopuiden tekoa varten, arki-iltojen hommina. Pokasaha olisi tietty enempi liikuntaa, olen kuitenkin nykyajan kannalla tässä.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Leevi
Kitinän uhri
Viestit: 659
Liittynyt: 25.10.2007 16:15

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Leevi »

Pulkannaru kirjoitti:
Leevi kirjoitti:No joo, 200 on kevyt ja näppärä, mutta muutama vika siitäkin löytyy.
Toistaiseksi en ole saanut käsiini sahaa, jossa ei olisi jotain minkä olisi voinut tehdä toisin. Mut tolla on ilo tehdä mainitesemiani hommia.
Kyllä tuo riittää niihin puihin, joissa puun halkaisija ja laipan pituus kohtaa. Suurempien puiden kohdalla iskee sahassa voiman puute.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

^
Kakssatanen kuolee kyl 30cm halkasijaisen puu kanssa (laippa noin 35cm, ei vakio logistikka syistä = kolmessa sama laippa+ketju). 15cm koivu ja 20cm leppä menee vielä iloisesti. Muiden kohdalla vetäsen sit 361:sen käyntiin, mutta vain kaatoon ja katkomiseen.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Leevi
Kitinän uhri
Viestit: 659
Liittynyt: 25.10.2007 16:15

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Leevi »

Pulkannaru kirjoitti:ei vakio logistikka syistä = kolmessa sama laippa+ketju)
325 ketju kuitenkin?
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

Ei kun 3/8"Picco. Kapeana ketjuna erinomainen karsinnassa ja ohuiden kaadossa.
.325" ketjua ei saa kuin 40cm ja 45cm (ainakaan alkuperäiseen) laippaan, jotka eivät ole 200:sen kanssa järkeviä. Eikä ole järkeviä 200:sen sähkösahankaan tai 023:seen.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Vesper »

Tiesittekö pojat että tää on ehkä tylsin dialogi evö? ;)
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Duck

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Duck »

Vesper kirjoitti:Tiesittekö pojat että tää on ehkä tylsin dialogi evö? ;)
Joo, puhukaa mieluummin kengistä ja käsilaukuista. Ihan vitusti jännempää.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

^ ja ^^

Eiku kaatuvat puut ja moottorien pärinä on enemmän kun OK.
Ja tässä samalla teidänkin 'asiantuntemus' kasvaa !11!!

Toisaalta vois jatkaa keskutelua metsurien turvasaappaista :think: :lol:
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Vesper »

Duck kirjoitti:
Vesper kirjoitti:Tiesittekö pojat että tää on ehkä tylsin dialogi evö? ;)
Joo, puhukaa mieluummin kengistä ja käsilaukuista. Ihan vitusti jännempää.
Pitäskö sun syödä vähän enemmän ubikinonia?
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Leevi
Kitinän uhri
Viestit: 659
Liittynyt: 25.10.2007 16:15

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Leevi »

Pulkannaru kirjoitti:Toisaalta vois jatkaa keskutelua metsurien turvasaappaista :think: :lol:
Tuollaisten käyttämättömyydestä olen kuullut niinkin hullunkurisen selityksen kuin "ei jaksa, kun ne on niin painavat". :lol:
Siinä oli pokerissa pitämistä, ettei :rofl:
Odotan mielenkiinnolla, että mitä mahtaa Polar metsäpäivän jälkeen näyttää. En lähde edes arvioimaan. Katsotaan mitä ennustaa.
Duck

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Duck »

Vesper kirjoitti:Pitäskö sun syödä vähän enemmän ubikinonia?
Nythän se on jopa mahdollista, kun sitä tuli lisää.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

Leevi kirjoitti:Odotan mielenkiinnolla, että mitä mahtaa Polar metsäpäivän jälkeen näyttää
Mä lopetin Polarin käytön sahahommissa. Se prkle kun näyttää pulssiksi välillä n 250, moottori häiritsee korkeilla kieroksilla käydessä.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Leevi
Kitinän uhri
Viestit: 659
Liittynyt: 25.10.2007 16:15

Re: Sunnuntai

Viesti Kirjoittaja Leevi »

Pulkannaru kirjoitti:Mä lopetin Polarin käytön sahahommissa. Se prkle kun näyttää pulssiksi välillä n 250, moottori häiritsee korkeilla kieroksilla käydessä.
Kokeilen kuitenkin mitä tuloksia näyttää.
Vastaa Viestiin