Ärsyttääkö Prosessin palstablogit?

[prosessi]

Miellyttävää matkaa vain. Toivottavasti pienestä pahastuvat ylireagoijat osaavat myös pahoitella järjetöntä käytöstään.

Valitettavasti eivät osaa myös, koska pahastuttaja itse ei ole pahoitellut käytöstään muutoin kuin pilkkaamalla pahastunutta vielä enemmän tämän ylireagoinnista, toisin kuin jo käytöstään aidosti pahoitellut ja selittänyt pahastunut.

[Monsieur Manala]

Niin siis pidetään nyt kuitenkin mielessä se, että anteeksipyyntö tai pahoittelu tarkoittaa samaa kuin että tunnustaa olevansa väärässä. Tai ainakin vähemmän oikeassa kuin toinen. Ei sellaista sovi tehdä. Se ei ole miehekästä. Miehekästä on pohtia joukolla selviääkö seuraavat 2 vuotta elämästään 3- vai 4-pyöräisillä lastenvaunuilla.

[Georgina]

Huomaan kaikki tuuppimisketjut vasta jälkijunassa mutta osallistun silti pahoittelemalla mielipidettäni että ärsyttää sellaisella hyvin miedolla "vitunko väliä" tavalla. Mutta eihän noita ole pakko lukea.

hauska nähdä Annia pitkästä aikaa

[prosessi]

ärsyttää sellaisella hyvin miedolla "vitunko väliä" tavalla

Onneksi itse en ärsyynny edes miedosti "vitunko väliä" -tavalla, sillä muuten nettifoorumit olisivat minulle melko suurelta osin tuskaa. Varmasti ainakin 90% eri foorumeiden ketjuista menevät minulla "merkitse luetuksi" -nappulan avulla ohi, eikä ärsytä ollenkaan. Sen sijaan ne ketjut, joissa on minullekin jotain luettavaa, ilahduttavat aina. Mutta kukaan täällä ei taitaisi keskustella kanssani Corbusierin tuolista tai Martha Coxin tutkimuksista. Niilläkään kun tuskin on vitunkaan väliä suurimmalle osalle ihmisistä.

[urpiainen]

kukaan täällä ei taitaisi keskustella kanssani Corbusierin tuolista tai Martha Coxin tutkimuksista. Niilläkään kun tuskin on vitunkaan väliä suurimmalle osalle ihmisistä.

No onkohan noinkaan. En kyllä yhtään tiedä, kuka Cox on, mutta jopa niinkin designista kiinnostumattomalla henkilöllä kuin minullakin on rakkaita lapsuusmuistoja Le Corbusierin lepotuolista ja siten henkilökohtainen suhde asiaan. Kuvittelisin, että EW luennoisi jopa mielellään Le Corbusierin funktionalismin ja itsetuntemuseskatologian elimellisestä suhteesta.

[prosessi]

kukaan täällä ei taitaisi keskustella kanssani Corbusierin tuolista tai Martha Coxin tutkimuksista. Niilläkään kun tuskin on vitunkaan väliä suurimmalle osalle ihmisistä.

No onkohan noinkaan. En kyllä yhtään tiedä, kuka Cox on, mutta jopa niinkin designista kiinnostumattomalla henkilöllä kuin minullakin on rakkaita lapsuusmuistoja Le Corbusierin lepotuolista ja siten henkilökohtainen suhde asiaan. Kuvittelisin, että EW luennoisi jopa mielellään Le Corbusierin funktionalismin ja itsetuntemuseskatologian elimellisestä suhteesta.

Coxin olen kyllä jo tainnut tahkota loppuun muualla, ei jaksa enempää. Tuoliaiheen saatan vielä aloittaakin, täytyy ensin vähän pohdiskella minkälainen aloitus olisi sopiva.

[EveryWoman]

Kuvittelisin, että EW luennoisi jopa mielellään Le Corbusierin funktionalismin ja itsetuntemuseskatologian elimellisestä suhteesta.

Kuvittele uudelleen. Mieti vaikka, kuinka mielelläsi itse luennoisit Kitinässä oman alasi aiheista.

[urpiainen]

Kuvittelisin, että EW luennoisi jopa mielellään Le Corbusierin funktionalismin ja itsetuntemuseskatologian elimellisestä suhteesta.

Kuvittele uudelleen. Mieti vaikka, kuinka mielelläsi itse luennoisit Kitinässä oman alasi aiheista.

No mutta! Kaikki alat ovat tietysti omia alojani!

[prosessi]

Kuvittelisin, että EW luennoisi jopa mielellään Le Corbusierin funktionalismin ja itsetuntemuseskatologian elimellisestä suhteesta.

Kuvittele uudelleen. Mieti vaikka, kuinka mielelläsi itse luennoisit Kitinässä oman alasi aiheista.

Luennot eivät ole kivoja, mutta keskustelu kylläkin. Minä olen mielelläni keskustellut kitinässäkin oman alani aiheista, ja toisaalla Corbusierista käy keskustelua mm. 40 vuoden työhistorialla varustettu arkkitehti. Kitinässä tietenkin mielekkään keskustelun syntyminen on epätodennäköisempää, mutta kyllä keskustelu on mahdollista saada syntymään kahden hengenkin voimin, jos niin vain haluaa.

[EveryWoman]

Luennot eivät ole kivoja, mutta keskustelu kylläkin. Minä olen mielelläni keskustellut kitinässäkin oman alani aiheista, ja toisaalla Corbusierista käy keskustelua mm. 40 vuoden työhistorialla varustettu arkkitehti. Kitinässä tietenkin mielekkään keskustelun syntyminen on epätodennäköisempää, mutta kyllä keskustelu on mahdollista saada syntymään kahden hengenkin voimin, jos niin vain haluaa.

Mjaa, no ehkäpä asiantuntijan rooli ei vain oikein sovi minulle. Motiivini osallistua keskusteluun liittyy haluun oppia uutta itseäni kiinnostavista aiheista. Ammattialueeni olen opintojen saatossa tullut kolunneeksi varsin tarkoin niiltä osin kuin se minua kiinnostaa, joten siitä on hyvin vaikea sanoa mitään sellaista, joka olisi minulle sekä uutta että kiinnostavaa. Siksi pidän muotoilu-, suunnittelu- ja muotiaiheisista keskusteluista lähinnä silloin, kun keskustelukumppaneina on käytännönkin tasolla näiden aiheiden parissa ryvettyneitä ammattilaisia. ...Ja itse asiassa sekään ei vielä riitä, koska suurimmalla osalla ammattilaisistakin on liian erilainen (itseäni kiinnostamaton) näkökulma asiaan.

[prosessi]

Luennot eivät ole kivoja, mutta keskustelu kylläkin. Minä olen mielelläni keskustellut kitinässäkin oman alani aiheista, ja toisaalla Corbusierista käy keskustelua mm. 40 vuoden työhistorialla varustettu arkkitehti. Kitinässä tietenkin mielekkään keskustelun syntyminen on epätodennäköisempää, mutta kyllä keskustelu on mahdollista saada syntymään kahden hengenkin voimin, jos niin vain haluaa.

Mjaa, no ehkäpä asiantuntijan rooli ei vain oikein sovi minulle.

Tarviiko selainen rooli sitten välttämättä ottaa? Jos vain keskustelisi ihan tasa-arvoisesti? Kun antautuu sellaiseen keskusteluun, voi jopa saada ihan uusia näkökulmia, erilaiset koulut käyneiltä keskustelukumppaneilta.

Motiivini osallistua keskusteluun liittyy haluun oppia uutta itseäni kiinnostavista aiheista. Ammattialueeni olen opintojen saatossa tullut kolunneeksi varsin tarkoin niiltä osin kuin se minua kiinnostaa, joten siitä on hyvin vaikea sanoa mitään sellaista, joka olisi minulle sekä uutta että kiinnostavaa.

Näinkö on? Toisaalla minun mielenkiintoni herätti seuraava Corbusier-lainaus: The problem of the house has not yet been stated. A house is a machine for living in. Alkuperäisistä keskustelijoista ensimmäinen oli sitä mieltä, että lainaus kertoo C:in visuaalisuuden halveksunnasta tuotannon vaatimusten kustannuksella, jälkimmäinen puolestaan sitä mieltä, että C:in ainoa kiinnostuksen kohde oli käytettävyys. Minä ihmettelin, että eikö C ensimmäisessä lauseessa sanonutkaan, että ongelmaa ei vielä ole edes asetettu. Väittäisin, että osaltaan kysymykseni johtui juuri siitä, ettei minua ole koulittu ajattelemaan tietyllä tavalla, jolloin kiinnitän huomiota vain siihen mitä sanotaan, enkä kaikkeen sen taustalla, koska en yksinkertaisesti tunne taustoja riittävästi. Joskus sekin voi olla etu.

Siksi pidän muotoilu-, suunnittelu- ja muotiaiheisista keskusteluista lähinnä silloin, kun keskustelukumppaneina on käytännönkin tasolla näiden aiheiden parissa ryvettyneitä ammattilaisia. ...Ja itse asiassa sekään ei vielä riitä, koska suurimmalla osalla ammattilaisistakin on liian erilainen (itseäni kiinnostamaton) näkökulma asiaan.

Hassua, kun minua taas kiinnostavat juuri ne mahdollisimman erilaiset näkökulmat. Niistä saan eniten irti.

[EveryWoman]

Tarviiko selainen rooli sitten välttämättä ottaa? Jos vain keskustelisi ihan tasa-arvoisesti? Kun antautuu sellaiseen keskusteluun, voi jopa saada ihan uusia näkökulmia, erilaiset koulut käyneiltä keskustelukumppaneilta.

Harmittavan usein (aina?) ne näkökulmat, joita asiaan perehtymätön keskustelukumppani esittää, ovat juuri niitä samoja, joista itse olen opintojen saatossa perustellusti luopunut. Ei sellaista kovin monia kertoja jaksa vapaaehtoisesti kokeilla, jos jo muutenkin viettää aihepiirin parissa 90% valveillaoloajastaan. Lisäksi muoti varsinkin on jo aiheena sellainen, josta jokaisella on jotakin sanottavaa, ja sitä sanottavaa tullaan myös minun kanssani jakamaan riippumatta siitä olenko kiinnostunut vai en. Kiinnostukseni jotenkin oletetaan ennalta, ilmeisesti siksi että olen vaatesuunnittelija.

Motiivini osallistua keskusteluun liittyy haluun oppia uutta itseäni kiinnostavista aiheista. Ammattialueeni olen opintojen saatossa tullut kolunneeksi varsin tarkoin niiltä osin kuin se minua kiinnostaa, joten siitä on hyvin vaikea sanoa mitään sellaista, joka olisi minulle sekä uutta että kiinnostavaa.

Näinkö on? Toisaalla minun mielenkiintoni herätti seuraava Corbusier-lainaus: The problem of the house has not yet been stated. A house is a machine for living in. Alkuperäisistä keskustelijoista ensimmäinen oli sitä mieltä, että lainaus kertoo C:in visuaalisuuden halveksunnasta tuotannon vaatimusten kustannuksella, jälkimmäinen puolestaan sitä mieltä, että C:in ainoa kiinnostuksen kohde oli käytettävyys. Minä ihmettelin, että eikö C ensimmäisessä lauseessa sanonutkaan, että ongelmaa ei vielä ole edes asetettu.

Kouluesimerkki aiheesta, joka ei kiinnosta minua. Suunnittelijoilla on erilaisia tapoja hahmottaa ja verbalisoida paikkaansa maailmassa ja työnsä tarkoitusta. Niitä on joka lähtöön, jokaisella ammattinsa vakavasti ottavalla omansa - vähintään yksi siis. Oma suunnittelufilosofiani kiinnostaa minua välineellisesti sikäli kuin se auttaa minua toimimaan suunnittelijana, mutta jonkun toisen vastaavasta en oikein voi sanoa muuta kuin että toivottavasti se toimii (tai tässä tapauksessa: toimi) hänelle.

Tuollainen keskustelu siitä, mitä suunnittelija on tai ei ole ammattiaan koskevalla lausahduksella tarkoittanut, on minun näkökulmastani pähkähullua, tai vähintäänkin turhaa. Siinä on jotakin hieman samalla tavalla absurdia kuin kirkonmiesten raamatuntulkintaa koskevissa riidoissa. Hyvä ihmisyys, tai esimerkkisi kontekstissa hyvä suunnittelijuus, ei seuraa oppiriitojen menestyksekkäästä ratkaisemisesta, vaan siitä, että ihminen kulkee omaa tietään rohkeasti ja sitoutuneena matkaan; henkilökohtaisesta elämisen prosessista. Päästyään useamman mutkan taakse ja muutaman vuoren yli, kokemansa voi kiteyttää omalla tavallaan. Tällaisen kiteytyksen tulkintayritys ei voi avata tulkitsijalle matkalla olemisen kokemuksen ydintä. Koska itsekeskeisenä suunnittelijana pidän tietenkin itse suunnittelijuutta tärkeämpänä kuin sen sekundäärisiä tulkintoja, en oikein voi kiinnostua tuontyyppisestä keskustelusta.

En silti vastusta sitä, että tällaisista aiheista kiinnostuneet keskustelevat niistä, enkä katso tarpeelliseksi markkinoida mielipiteitäni silloin kun pidän jotakin turhana (siis jos en turhan lisäksi pidä sitä myös vahingollisena). Jos siis referoimasi keskustelu olisi käyty Kitinässä, olisin vain ohittanut sen osallistumatta. Se ei herättäisi halua osallistua eikä halua konfliktoida. Epäkiinnostava keskustelu, minulle.

Väittäisin, että osaltaan kysymykseni johtui juuri siitä, ettei minua ole koulittu ajattelemaan tietyllä tavalla, jolloin kiinnitän huomiota vain siihen mitä sanotaan, enkä kaikkeen sen taustalla, koska en yksinkertaisesti tunne taustoja riittävästi. Joskus sekin voi olla etu.

Se onkin suuri etu. Juuri tuosta syystä lähdin opiskelemaan alaa, josta en tajunnut juuri mitään, vaikka vaihtoehtoina olisi ollut useampi, joista olisin tajunnut paljonkin jo ennen opintojen aloittamista. Mutta tämä lähtökohta merkitsee, että olen kattavasti käynyt läpi ammatti-ihmisten näkökulmien lisäksi niitä maallikkonäkökulmia. Kovin paljon uutta ei yksinkertaisesti enää tule vastaan. Tämä ei onneksi kuitenkaan ole ongelma samalla tavalla kuin ehkä joissakin muissa ammateissa, koska muoti itsessään uusiutuu jatkuvasti ja niin kovalla vauhdilla, ettei tylsistyminen pääse yllättämään!

Siksi pidän muotoilu-, suunnittelu- ja muotiaiheisista keskusteluista lähinnä silloin, kun keskustelukumppaneina on käytännönkin tasolla näiden aiheiden parissa ryvettyneitä ammattilaisia. ...Ja itse asiassa sekään ei vielä riitä, koska suurimmalla osalla ammattilaisistakin on liian erilainen (itseäni kiinnostamaton) näkökulma asiaan.

Hassua, kun minua taas kiinnostavat juuri ne mahdollisimman erilaiset näkökulmat. Niistä saan eniten irti.

Kuvittelen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Omalla kohdallani muotoilisin asian kuitenkin niin, että kiinnostava keskustelu syntyy henkilön kanssa, jonka näkökulma muotiin on suunnilleen sama kuin omani, ja jonka käytännön ideat ja ajatukset siitä poikkeavat omistani. Liian poikkeava näkökulma merkitsee yleensä jotakin, jonka olen jo aiemmin käynyt läpi ja hylännyt epäkiinnostavana (esim. suunnittelija julkkiskoneiston rattaana tai suunnittelija mallimestarityyppisenä persoonallisuuksien kätkijänä). Nämä näkökulmat olen hylännyt nimenomaan niiden ennustettavuuden, itseääntoistavuuden ja eräänlaisen tasapäistävyyden vuoksi. Siksi ne eivät kiinnosta minua, vaikka erilaisuutta edustavatkin.

Muiden kuin ammattiini liittyvien aiheiden puitteissa on niin paljon helpompaa täyttää sekä uutuuden että kiinnostavuuden odotukseni, että keskityn vastaisuudessakin niihin.

[prosessi]

Näinkö on? Toisaalla minun mielenkiintoni herätti seuraava Corbusier-lainaus: The problem of the house has not yet been stated. A house is a machine for living in. Alkuperäisistä keskustelijoista ensimmäinen oli sitä mieltä, että lainaus kertoo C:in visuaalisuuden halveksunnasta tuotannon vaatimusten kustannuksella, jälkimmäinen puolestaan sitä mieltä, että C:in ainoa kiinnostuksen kohde oli käytettävyys. Minä ihmettelin, että eikö C ensimmäisessä lauseessa sanonutkaan, että ongelmaa ei vielä ole edes asetettu.

Tuollainen keskustelu siitä, mitä suunnittelija on tai ei ole ammattiaan koskevalla lausahduksella tarkoittanut, on minun näkökulmastani pähkähullua, tai vähintäänkin turhaa. Siinä on jotakin hieman samalla tavalla absurdia kuin kirkonmiesten raamatuntulkintaa koskevissa riidoissa. Hyvä ihmisyys, tai esimerkkisi kontekstissa hyvä suunnittelijuus, ei seuraa oppiriitojen menestyksekkäästä ratkaisemisesta, vaan siitä, että ihminen kulkee omaa tietään rohkeasti ja sitoutuneena matkaan; henkilökohtaisesta elämisen prosessista. Päästyään useamman mutkan taakse ja muutaman vuoren yli, kokemansa voi kiteyttää omalla tavallaan. Tällaisen kiteytyksen tulkintayritys ei voi avata tulkitsijalle matkalla olemisen kokemuksen ydintä. Koska itsekeskeisenä suunnittelijana pidän tietenkin itse suunnittelijuutta tärkeämpänä kuin sen sekundäärisiä tulkintoja, en oikein voi kiinnostua tuontyyppisestä keskustelusta.

Vaan siinäpä minusta Corbusierin oveluus onkin. Hän antoi pelkän kompassin, jonka avulla on mahdollista löytää kuka minnekin. Eli juuri tuon kiteytyksen tulkintayritys minusta todella voi avata tulkitsijalle matkalla olemisen kokemuksen ydintä. Omaa kompassiaan käyttäen Corbusier oli sitten päätynyt mm. urpiaisen muistelemaan kuutiotuoliin, jolloin itse tuolissakin on mahdollista nähdä koko matka.

Liian poikkeava näkökulma merkitsee yleensä jotakin, jonka olen jo aiemmin käynyt läpi ja hylännyt epäkiinnostavana (esim. suunnittelija julkkiskoneiston rattaana tai suunnittelija mallimestarityyppisenä persoonallisuuksien kätkijänä). Nämä näkökulmat olen hylännyt nimenomaan niiden ennustettavuuden, itseääntoistavuuden ja eräänlaisen tasapäistävyyden vuoksi. Siksi ne eivät kiinnosta minua, vaikka erilaisuutta edustavatkin.

Hmmm... Jotenkin kuulostaa siltä, että arvelet olevasi jo kovin pitkällä omalla matkallasi. Itselläni tuokin menee jotenkin nurinkurisesti. Mitä enemmän opin jostain asiasta, sitä vähemmän tajuan tietäväni.

[EveryWoman]

Vaan siinäpä minusta Corbusierin oveluus onkin. Hän antoi pelkän kompassin, jonka avulla on mahdollista löytää kuka minnekin. Eli juuri tuon kiteytyksen tulkintayritys minusta todella voi avata tulkitsijalle matkalla olemisen kokemuksen ydintä. Omaa kompassiaan käyttäen Corbusier oli sitten päätynyt mm. urpiaisen muistelemaan kuutiotuoliin, jolloin itse tuolissakin on mahdollista nähdä koko matka.

Edelleen: tällainen keskustelu ei kiinnosta itseäni, koska olen matkalla joka tapauksessa. (Toivottavasti et kuitenkaan ajattele, että pitäisin sitä jotenkin huonona keskustelunaiheena yleisesti ottaen.)

Siihen, minkä verran olisin valmis allekirjoittamaan esittämääsi väittämää, en viitsi nyt puuttua muuten kuin analogian verran. Voisin kuvitella, että vaikkapa vanhemmuus olisi yllättävyydessään ja haasteellisuudessaan vastaavan tapainen matka (tosin osittain eri tavoilla haasteellinen).

Liian poikkeava näkökulma merkitsee yleensä jotakin, jonka olen jo aiemmin käynyt läpi ja hylännyt epäkiinnostavana (esim. suunnittelija julkkiskoneiston rattaana tai suunnittelija mallimestarityyppisenä persoonallisuuksien kätkijänä). Nämä näkökulmat olen hylännyt nimenomaan niiden ennustettavuuden, itseääntoistavuuden ja eräänlaisen tasapäistävyyden vuoksi. Siksi ne eivät kiinnosta minua, vaikka erilaisuutta edustavatkin.

Hmmm... Jotenkin kuulostaa siltä, että arvelet olevasi jo kovin pitkällä omalla matkallasi. Itselläni tuokin menee jotenkin nurinkurisesti. Mitä enemmän opin jostain asiasta, sitä vähemmän tajuan tietäväni.

Noin minäkin sanoisin. Juuri siksi syvennynkin mieluiten oppimaan niitä itseäni kiinnostavia juttuja. Kaikkeen ei riitä aikaa.

Ai pitkällä? No sikäli kyllä, että olen paneutunut aiheeseen kymmenen vuoden ajan lähes päivittäin, enkä ole sinä aikana jäänyt junnaamaan paikalleni, eli jonkinlaista uutta maastoa olen tullut kolunneeksi joka päivä. Niihin näkökulmiin, jotka olen epäkiinnostavina hylännyt, olen aika pinnallisesti perehtynyt (ja tulen jatkossakin olemaan). Sen osalta, jonka olen valinnut, olen päivä päivältä monimutkaisemman, käsittämättömämmän ja vaikeammin hallittavan kokonaisuuden äärellä. Eli päivä päivältä pidemmällä.

Vai haitko tuossa jonkinlaista vertailua muihin? Vaikka se ei olekaan itselleni tyypillistä eikä aina helppoa (tai edes mahdollista), niin tällä kertaa voin ihan rehellisesti sanoa, että koen olevani suunnittelijana pidemmällä kuin kuka tahansa aiheeseen perehtymätön. *rintaa röyhistelevä hymiö*

[urpiainen]

Keskustelua keskustelemisesta ja keskustelemattomuudesta

Juu juu, mutta kuka se M. Cox on ja mitä hän on tutkinut?

[prosessi]

Keskustelua keskustelemisesta ja keskustelemattomuudesta

Juu juu, mutta kuka se M. Cox on ja mitä hän on tutkinut?

Päivähoidon vaikutusta äiti-lapsi -suhteeseen.

[urpiainen]

Päivähoidon vaikutusta äiti-lapsi -suhteeseen.

Kiitos.

Corbusier oli sitten päätynyt mm. urpiaisen muistelemaan kuutiotuoliin

Kyllä se oli proosallisemmin se ei-kuutiomainen lepotuoli.

[Ann]

Tähän on pakko sanoa, että vaikka teitin perseistä puskis corpuseereja kikkaroitten sijaan, niin en silti kykenis kiinnostumaan.

Ottakaa vaikka jotain kiviä ja kosketelkaa niillä päitänne. Silleen nopeutetusti.