Anna mersu. Tulee paljon tarpeellisempaan käyttöön.NuoriD kirjoitti:En!Riemumieli kirjoitti:Tunnusta vaan, olet, et ehkä yksisilmäinen, mutta korkeintaan kolmesilmäinen materialisti.
T: Kolmisilmäinen materialisti
Anna mersu. Tulee paljon tarpeellisempaan käyttöön.NuoriD kirjoitti:En!Riemumieli kirjoitti:Tunnusta vaan, olet, et ehkä yksisilmäinen, mutta korkeintaan kolmesilmäinen materialisti.
No siis jos et panemisesta haaveile, niin pitkällä aikavälillä tulette varmaan olemaan ystäviä kuten ennenkin, riippumatta miehen suhdevirittelyistä? Jonkinlainen yhteydenpidon harveneminen tietty on joksikin aikaa odotettavissa, jos aloittelee uutta suhdetta, mutta se voi hyvin olla väliaikaista.nastamuumio kirjoitti:Ja sit mä ja toi voitais olla ihan niinku ennenkin.
Kannattaisi varmasti uskaltaa olla omasta mielestäsi yliampuva, kuitenkin jollain sellaisella tavalla, jonka koet omaksesi. Ja toisaalta ehkä kannattaisi myös yrittää selvittää itsellesi, mihin tarkoitukseen sinä sitä huomiota haluat, jolloin tarkoitusperien avulla on helpompaa myös miettiä, miten näihin lopputuloksiin on mahdollista päästä. Jos vaikkapa miettii erilaisia parisuhdejärjestelyjä, niin niitähän on vaikka millä mitalla, pitää vain hahmottaa mikä niistä täyttää parhaiten omat odotuksesi.nastamuumio kirjoitti:^ Mitä mä sit voisin tehdä?
Et pahemmin ainakaan, tajusin tämän oman ajatuskulkuni typeryyden itsekin aika lailla kokonaan vähän aiemmin tänään. Mutta jotenkin pikkuisen silti sieppaa. Koska ihan pikkuisen mä haluaisin panna kuitenkin, mutta niin pikkuisen, että sen halun ei tarvitse realisoitua, mutta musta olis kuitenkin kivempi, ettei se panisi myöskään kenenkään muun tuntemani ihmisen kanssa. Mutta tänään mua kumminkin hymyilytti, koska tajusin ylireagoineeni.EveryWoman kirjoitti: Menenkö jossain kohtaa vikaan?
Mä veikkaisin, että iloisuus, hymyily, vitseille nauraminen toimii paremmin kuin makeilu.nastamuumio kirjoitti:
Ja prossulle kans kiitti sanoista. Nykyään ei näköpiirissä ole ketään, jonka kanssa mulla olis kumminkaan kiinnostusta aloittaa herkkää ja kaunista ihmissuhdetta, mutta kunhan semmoinen tulee näköpiiriin, niin ehkä sitä pitää sitten vain jotenkin alkaa makeilemaan vai miten? Vieraalta kyllä kuulostais.
Äh, sulla on tosi ankee käsitys musta, jos luulet, etten jo muutenkin tapaa hymyillä silloin kun hymyilyttää. Jos alan hymyillä silloin kun ei hymyilytä tai nauraa vitseille, jotka eivät naurata, niin kyllä se teeskentelyn, makeilun tai keimailun puolelle menee.NuoriD kirjoitti: Mä veikkaisin, että iloisuus, hymyily, vitseille nauraminen toimii paremmin kuin makeilu.
Tuo näyttää siltä, että joko 1. haluaisit vähän enemmänkin, mutta myönnät itsellesi vain pikkuisen, tai 2. haluat lähinnä ystävyyttä, ja sinua pelottaa että miehen ystävyyskin (sehän kuitenkin edellyttää ajan käyttämistä ystävyyssuhteeseen, ja uskoutumista toiselle) siirtyy rakkaussuhteen mukana suhteen toiselle osapuolelle.nastamuumio kirjoitti:Mutta jotenkin pikkuisen silti sieppaa. Koska ihan pikkuisen mä haluaisin panna kuitenkin, mutta niin pikkuisen, että sen halun ei tarvitse realisoitua, mutta musta olis kuitenkin kivempi, ettei se panisi myöskään kenenkään muun tuntemani ihmisen kanssa.
Äh, hyvä on, mä haluaisin vähän enemmänkin, mutta en tule sitä saamaan, varsinkaan viime päivien järjettömien huono itsetunto -kohtausten ja ääliömäisten mustasukkaisuuden ilmausten jälkeen. Mä oon yrittänyt väittää itselleni, etten haluaisi enempää, mutta onko tästä myöntämisestäkään mitään hyötyä? Luulin päässeeni tästä yli ihan hyvin, kun kyseinen mies asui kolme vuotta välillä kaukana, ja ilmestyi nyt keväällä takaisin Helsinkiin.EveryWoman kirjoitti: Tuo näyttää siltä, että joko 1. haluaisit vähän enemmänkin, mutta myönnät itsellesi vain pikkuisen, tai 2. haluat lähinnä ystävyyttä, ja sinua pelottaa että miehen ystävyyskin (sehän kuitenkin edellyttää ajan käyttämistä ystävyyssuhteeseen, ja uskoutumista toiselle) siirtyy rakkaussuhteen mukana suhteen toiselle osapuolelle.
Kyllä mä sen niin kuvittelisin iltaisin mun viereeni käymään nukkumaan ja halaamaan ja pussailemaan. Sen jälkeen kaikki kuvitelmat menee niin kuin vanhoissa suomifilmeissä, että kuva himmenee ja aallot lyö rantaan. Mitään tarkkaa panemisen kuvittelua kenenkään oikean ihmisen kanssa en kyllä koskaan ole kuvitellut. Tuntuis jotenkin asiattomalta. Uskoutuminen on ollut mun puolelta paljon vahvempaa, mutta ei ihan täysin yksipuolista kumminkaan.EveryWoman kirjoitti:Miltä muuten tuntuu kuvitella panemista tai seurustelua sen miehen kanssa? Pystytkö helposti kuvittelemaan millaista se olisi, vai ovatko ne mielikuvat ikään kuin verhon takana? Onko uskoutuminen ystävyyssuhteessanne ollut vastavuoroista vai yksipuolista?
Mjoo, enhän mäkään tässä tapauksessa _tiedä_ asioiden laitaa ja kaikki on mahdollista. Se mahdollisuushan tässä just kiusaakin.EveryWoman kirjoitti: Ja mä olin ollut siitä aivan varma! Ajattelin, että on vain ajan kysymys, milloin padot murtuvat.
Myöntämisestä voi olla se hyöty, että sen kautta voi tajuta ettei itse asiassa haluakaan sitä ihmistä, vaan enemmän omaa kuvitelmaansa hänestä. Sellainen ei kai ole hirveän harvinaista, mutta sitä ei oikein voi huomata jos ei päästä haluamistaan kunnolla omaan tietoisuuteensa.nastamuumio kirjoitti:Äh, hyvä on, mä haluaisin vähän enemmänkin, mutta en tule sitä saamaan, varsinkaan viime päivien järjettömien huono itsetunto -kohtausten ja ääliömäisten mustasukkaisuuden ilmausten jälkeen. Mä oon yrittänyt väittää itselleni, etten haluaisi enempää, mutta onko tästä myöntämisestäkään mitään hyötyä? Luulin päässeeni tästä yli ihan hyvin, kun kyseinen mies asui kolme vuotta välillä kaukana, ja ilmestyi nyt keväällä takaisin Helsinkiin.
Kyllä mä sen niin kuvittelisin iltaisin mun viereeni käymään nukkumaan ja halaamaan ja pussailemaan. Sen jälkeen kaikki kuvitelmat menee niin kuin vanhoissa suomifilmeissä, että kuva himmenee ja aallot lyö rantaan. Mitään tarkkaa panemisen kuvittelua kenenkään oikean ihmisen kanssa en kyllä koskaan ole kuvitellut. Tuntuis jotenkin asiattomalta. Uskoutuminen on ollut mun puolelta paljon vahvempaa, mutta ei ihan täysin yksipuolista kumminkaan.
Muistan hyvin, kuinka piinallista se oli! Jälkikäteen ajateltuna saatoin pitkittää lopullista/syvää tutustumista tähän henkilöön, koska toisaalta on kiva tuntea ihminen, joka aiheuttaa itsessä niin voimakkaita tunteita. Tulee tunne, ettei ole maailmassa aivan yksin. Toisessa tulee nähtyä omia ominaisuuksiaan, ja se tuntuu ihanalta vaikka se toinen ei haluaisikaan seurustella; kunhan hän vain on olemassa. Se, että tutustuin tyyppiin oikeasti, johti myös sen tajuamiseen että olen edelleen yksin maailmassa. Ne ihastuttavimmat ja poikkeuksellisimmat piirteet hänessä olivatkin omaa kuvitelmaani. Ei sellaisesta ole aina helppo luopua, vaikka jotenkin tajuaisikin, että se mitä näkee, ei ole totta.Mjoo, enhän mäkään tässä tapauksessa _tiedä_ asioiden laitaa ja kaikki on mahdollista. Se mahdollisuushan tässä just kiusaakin.EveryWoman kirjoitti: Ja mä olin ollut siitä aivan varma! Ajattelin, että on vain ajan kysymys, milloin padot murtuvat.
Terveisiä Silja Serenadelta!EveryWoman kirjoitti: lähestulkoon pakotin miehen kertomaan myös itsestään esittämällä kysymyksiä, joihin oli vaikea jättää vastaamatta menettämättä kasvojaan.