Kaksi eri asiaa. Tunteitaan ei oikein voi kontrolloida, vaikka miten haluaisi. Periaatteelliset päätökset toki vievät vaikka läpi harmaan kiven niin halutessaan, mutta tuoko se sitten minkäänlaista henkistä hyvinvointia suhteeseen on ihan eri juttu, jos uusi, yllätyksellinen ja painostamalla syntynyt elämäntilanne kuitenkin ahdistaa 24/7.Riemumieli kirjoitti:Paitsi jos ajattelee asian niin, että päätös on tehty ja nyt eletään sen mukaisesti. Syntymää ennen voi vaikka tutkailla paria opusta, joissa korostetaan syntymän jälkeisen ajan kaoottisuutta ja sitä, että heti ensimmäisen paniikin jälkeen ei kannata pakata laukkuaan.Manaaja kirjoitti:on paniikin, pakokauhun ja irtioton ainekset moninkertaisesti todennäköisemmin kasassa sitten lapsen synnyttyä, ja arki helpommin täynnä sitä epävarmuuksia sisältävää paskaa ja uhkakuvia yksinhuoltajuudesta.
On totta, että nykyään eletään ylihedonistisessa maailmassa, jossa vain oma mielihyvä otetaan huomioon, mutta on olemassa ihan todistetusti ihmisiä, jotka yrittävät ajatella muitakin. Tällaiset ihmiset koittavat pitää sovistusta kiinni, eivätkä työnnä päätään perseeseen heti ensimmäisen pilven ilmestyessä taivaalle.
Eikä sen painostamisen tarvitse aina olla mitään kädenvääntöä missä toinen on uhri ja toinen syyllinen. Jo se painostaa välittävää ja empatiakykyistä ihmistä että näkee ettei toinen osapuoli ole tällä hetkellä tyytyväinen yhteiseen elämäntilanteeseen, vaikka ei tahallisesti painostaen sanoisi ääneen sanaakaan. Ei siis aina voi sanoa kenenkään syyksikään sitä jos tuntee olevansa painostettu.
Puhuttiin siitä mitä halutaan vielä ennen lasta tehdä.
