Sivu 1/1

Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 0:26
Kirjoittaja SikaMika
Hyvät bileet. Harmillista lähteä katkolle kesken kaiken, mutta huominen työpäivä haiskahtaa fyysiseltä.

Omaa viinaa meni puolikas Jallu, rahaa nolla eeroa. Vitosen lasku saattaa seurata perässä, joten ilo voi olla ennenaikaista. Sillä sai n. toisen puolikkaan Jallua vetomitoissa mitattuna, lisäksi ärsyttävän määrän yhteislaulua ja tarpeeksi syötävää. 7H51min päästä alkaisi työt, joten wanhan oli pakko wäistyä ja lähteä tutimaan.

Sain udeltua taustatietoa sen verran, että keskiarvo Hyviin Hommiin oli viime vuonna ollut 4,2. Tänä vuonna ei ollut matematiikkaa pääsykokeissa, joten arvaan, ettei lukema tuosta paljoa nouse tänäkään vuonna (pääsykokeiden sisäänpääsyrajan arvasin 0,5 pisteen tarkkuudella kahden vuoden tilastotiedoilla, joten en voi nytkään olla kuin väärässä tai korkeintaan oikeassa). Mutta nopea Stetson-HarrisonFord-menetelmä kertoo, että yksi kolmoinen todistukseen vaatii kahta viitoista kaverikseen. Koko lukuvuonna on 8 kurssia + kaksi ylimääräistä, joista toista vedän nyt, eli kovin moneen missiin ei ole varaa, jos mielii siihen 4,2-porukkaan mukaan. Aina on tietty mahis uusia, mutta tietyissä aineissa se ei ole kovin suositeltavaa: osakoetta saa tehdä 4 tuntia, mutta jos ryssit, seuraavaan kokeeseen tulee mukaan myös samankokoinen satsi kurssin toista puolikasta, ja koko roskan uusintahoitamiseen on aikaa samat 4 tuntia. Selkeä suositus siis on: älä ryssi ekalla kerralla. Lisäksi uusintapäivät ovat malliin 3.1.2011, ja sitä ei voi kuulemma hoitaa esim. Himokselta käsin.

Nopean tähtäimen pläni on selkeä: nuku ja tee muuttohommia iloisena x tuntia huomenna. Mene johonkin aikaan lauantaina Järvenpäähän, valokopioi n. 2-3k sivua oppikirjoja x 2 ja palaa takaisin sivistyksen pariin. Sitten saattaa jo olla hauskempaa, mutta mistä noista ikinä tietää. Hyvää yötä/huomenta.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 0:43
Kirjoittaja ninnithequeen

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 7:10
Kirjoittaja Dumis
Huomentapäivää.

Tänään salipäivä, joten skippasin aamutsykäilyn kun en tunne että olis vielä niin hyvässä kuosissa että jaksais tsykäillä ja tehdä täyden saliohjelman. Huomenna sit tsykällä töihin, sit varmaan vihdoin sataa aamulla kaatamalla!

Työviikonloppu edessä, paitti että lauantaina varmaan käväsen kallion kierroksella muutaman ottamassa ja kaveria hakkaamassa synttäreiden kunniaksi (ite toivoi). Bonuksena hakkaamisesta saan kuulemma vanhat hakkaushanskatkin, joten enää ei tarvi kotona hakata... :twisted:

Noin, siinä päivän pervoilut ja nyt töitä tekemään, jos vaikka ATK-osasto saa sähköpostin+verkkolevyt pystyyn.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 7:29
Kirjoittaja ninnithequeen
Pyykkiä, siivousta, kaurasämpylöitten ja pullien paistoa, sekä naapuriin tytsän kans kahvittelemaan.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 7:40
Kirjoittaja Xiberia
Perjantai!

Ajattelin ottaa töihin mukaan The Curen Wish-levyn, soittaa Friday I'm in Love -biisiä repeatilla koko päivän ja haistattaa paskat kaikille hapannaamoille. Sitten kun kello naksahtaa 16.00, suhahdan rakettina pihalle ja vaihdan viikonloppuvaihteelle: relausta, hyvää ruokaa, saunaa, leffaa ja maailman rakkainta seuraa! ♥

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 8:39
Kirjoittaja Bluntly
Tehokkuus on hakusessa. Ihmettelin kun kulunvalvontamasiina ei suostunut päästämään ovesta sisään. Hetken järkeiltyäni tilannetta huomasin esitteleväni masiinalle lätkän sijaan toisessa kädessä ollutta voileipää.

No kahvia naamaan, iron maiden soimaan ja "keskustelemaan" veli virolaisten kanssa.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 8:47
Kirjoittaja Sola
Mä olin eilen tehokas. Kävin salilla, leivoin piirakkaa, kestitsin ystin ja sen lapsukaiset ja pesin pyykkiä.
Tänään aijon vaan olla. Ja ehkä nauttia saunakaljan tai kaks.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 9:47
Kirjoittaja Dumis
Äsken kopsasin yksille lehmille raportteja joita eivät osanneet pyytää ajoissa, vaikka kuulemma tarvitsevat ne. Kolme kuukautta istuivat peukalonsa päällä sanomatta mitään, nice.

Sitten taistelin stendarin kanssa, purin sen lähes kokonaan ja kasasin, mutta ei vaan toimi paska ei. No ainakin nyt tiedän kaikki osat ja miten ne on kasattuna.

Kohta lounaalle, illalla olis taas hokia tiedossa, kun IFK menee hakemaan pisteet Espoosta.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 9:52
Kirjoittaja milli
kahvia
kahvia
kahvia
kahvia

:h: kahvia :h:

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 17:50
Kirjoittaja Kreitsu
Kävin suihkussa sen kunniaksi, että mulla on synttärit tänään! Eipähän tarvi taas vuoteen mennä. Tai ehkä jouluna vois harjata hampaat.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 18:17
Kirjoittaja Pulkannaru
Pitkästä aikaan mökille viikonlopuksi. Polttomoottorin pörinää, ampumista, kalastusta, remppaa ja huomiseksi illaksi ois kahvikutsu muinaisen laivanupotuspelikaverin (menikö oikein Pupu?) rantamökille.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 19:34
Kirjoittaja Pulkannaru
Jaahas. Kamat laukkuun ja auton moottori kurnuttamaan.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 19:46
Kirjoittaja SikaMika
Vittu kun on ollut pitkä ja väsynyt päivä. Vaikka osasinkin vetää eilen viinahanat kiinni juuri kriittisellä hetkellä, niin varsinaisen darran uupuessakin on päällimmäisenä ajatuksena (sen ilmeisen lisäksi) ollut lähinnä nukkumaan pääsy. No, en kylläkään pääse, vaan pitäisi pakata 80kg paperia ja kirjoja laukkuun ja suunnata kohti lähintä valokopiokonetta, eli Järvenpäätä. Laitoin Verkkokauppaan tilaukseen oman härvelin, mutta eiväthän ne sitä saaneet ajoissa toimitukseen, prkl. Vittu.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 20:40
Kirjoittaja Sola
Juopotuttais. Mut ei auta. Huomenna aamupäivällä meen kattoon yhtä asuntoo ja en ehkä antais luotettavaa kuvaa itestäni vuokraisännälle jos haisisin ihan vanhalle viinalle. Ja huomenna on kummitytsän synttäritkin.
Oon siis kilttipiltti ja laitan kaverille hiukset kohta päähän.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 20:53
Kirjoittaja Manaaja
Hesen jättituplajuusto oli melkoisen mauton ja sniidulihainen pettymys hampurilaiseksi ainakin jos vertaa mäkkärin vastaavaan, mutta toiminee sentään kohtalaisena pumppibensana.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 21:14
Kirjoittaja Gaia
On ollut varsinainen tehoperjantai.
Aamulla raahasin kamalasti lisää tavaraa kirppikselle. Puolen päivän aikoihin lähdin nappulan kanssa käymään tulevassa kodissamme, kävin samalla reissulla treffaamassa paria vanhaa ystävää ja käytin nappulan Mäkkärissä syömässä ja nyt loppuillan oon sortteerannut lisää kirpparitavaraa ja pakannut epäoleellisia tavaroita lähtemään huomenna toiseen osoitteeseen.

Saanko mä nyt syödä?

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 21:19
Kirjoittaja Gaia
McJanne kirjoitti:
Gaia kirjoitti:Saanko mä nyt syödä?
Porkkanoita!
Eeeeeei, kun sämpylöitä.
Ai juu. Ehdin mä leipomaan nuo sämpylätkin :D

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 22:22
Kirjoittaja Dumis
Harvoin aggrettaa sen jälkeen kun on käynyt salilla, tänään oli semmosta. Kumman suuttunut olin, yks missattu jäkismatsi nyt niin paha, mutta olin kyllä tosi vittuuntuneena.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 22:24
Kirjoittaja Elppis
Dumis kirjoitti:Harvoin aggrettaa sen jälkeen kun on käynyt salilla, tänään oli semmosta. Kumman suuttunut olin, yks missattu jäkismatsi nyt niin paha, mutta olin kyllä tosi vittuuntuneena.
:paijaa: Huomenna on varmasti parempi fiilis. Aggrepäiviä on kaikilla, ja joo, muakin olis sun sijassasi vituttanut.

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 22:31
Kirjoittaja Dumis
Elppis kirjoitti:
Dumis kirjoitti:Harvoin aggrettaa sen jälkeen kun on käynyt salilla, tänään oli semmosta. Kumman suuttunut olin, yks missattu jäkismatsi nyt niin paha, mutta olin kyllä tosi vittuuntuneena.
:paijaa: Huomenna on varmasti parempi fiilis. Aggrepäiviä on kaikilla, ja joo, muakin olis sun sijassasi vituttanut.
Joo, huomenna on uus päivä ja parempi. Kiitti tsempistä :)

Re: Äärimmäisen tehokas perjantai

Lähetetty: 17.09.2010 23:05
Kirjoittaja ninnithequeen
Tappouhkauksia, varoitusviestejä, juoksua vaunujen kans mun "treffien" ja Nitan perässä pitkin ostoskeskusta (miks sil pitää olla sama etunimi ku tytsän isällä???)...kahvittelua naapurissa...pyykkiä.

I called it a day.

But I am :]