Baariperjantai

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
SikaMika

Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Tapojeni vastaisesti lähden perjantai-iltana baariin. Normaalisti lykkään kyseisen kansalaisvelvollisuuden lauantaille, mutta nyt kaverin tuparit laittavat koko systeemin uusiksi. Normaalisti jatkaisin tietenkin ränniä lauantaina, mutta nyt ei taida kiireen edessä taipua, joten kyseessä on poikkeuksen poikkeus. Ainakin teoriassa, ainakin vielä.

Tapojeni mukaisesti olen vielä vääntämässä kouluhommia. Huomenna joko leikkimään opea tai sitten vapaapäivä. Opekeikat julistetaan hakuun siinä seiskan aikaan aamulla, joten arvaan skippaavani mahdolliset kosiskelut kylkeä kääntämällä. Iltapäivällä hierojalle ja sitten hakemaan jollain kulkuneuvolla huutamani kopiokone. Ja illaksi siis kaverille naukkailemaan boolia ja artikuloimaan sivistyneesti.

Kouluhommat tuppaavat eskaloitumaan lapasesta periodin loppua kohden. On aivan uskomatonta, millaisen työmäärän vain kolme suoritettavaa kurssia aiheuttavat. Esitelmää, referaattia, esseetä, kotitehtävää ja harjoitustyötä pukkaa, lisäksi tietenkin luennot mahdollisine tuntitehtävineen. Kyllä tuosta selvinnee, ei siinä mitään, mutta vapaa-aika lienee aika kortilla seuraavan kuukauden ajan. Sitten loppuu tenttien myötä eka syssyn eka periodi. Siihen päälle armoton viikonlopun mittainen nollaus Tampesterin maisemissa ja sitten maanantaina virkeänä opiskelijapoikana seuraavalle periodille, joka näyttää vielä nykyistä kinkkisemmältä.

Toivotan vitun hyvää yötä kaikille, itse jatkan vielä hetken paskanakkien yönäytösten parissa.
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18753
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja Niba »

Juu HAJOA! Paskan möivät mutta siinähän kärsit!
Kvin upottamassa n. 6 tuoppia ja kohta siirrym sänkyyn, kiitos.. huggumaan,oikein?
Pyyhin Netikettiin..
SikaMika

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Niba kirjoitti:Juu HAJOA! Paskan möivät mutta siinähän kärsit!
Ei tässä kukaan ole hajoamassa, kyllä mun pää kestää kovempaakin kyytiä. Omasta performanssistasi päätellen homma ei futaa siellä päässä ihan yhtä kybällä, lillerilalleri on tainnut tipahtaa laudalta liian kovassa vauhdissa.
ninnithequeen

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Baari? Mikä se on? Ai niin, se on semmonen jossa olin töissä 12 vuotta...

Vituttaa niin saatanasti. Astianpesukone seisoo edelleen ala-aulassa, luvatut kuntopyörä ja akvaario jäivät saamatta ja mä oon ihan :maanantai:

Kuskiksi lupautunut ei vastaa puhelimeen jne. Vittu mä oon täynnä taas piripintaan.
Dumis

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja Dumis »

Eka tpk!

Saas nähä päädynkö puariin olleskaan tänä viikonloppuna. Tänään taidan pitää viikon ensimmäisen totaalisen lepopäivän reenailusta, juurikaan mikään paikka ole rikkipoikki, mutta tuntuu sille että nykyiselle kunnolle reenitaakka on ollut kohtuukova. Ens viikolla sit jatkellaan samaa rataa, ellen sit innostu sunnuntaina käymään liikuntamyllyssä vähän sporttailemassa.
milli

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja milli »

Huomenet sohvalta, pakottavat minut lepäämään. Paskiaiset :P

Odotan innolla ja kauhulla iltaa, että kaveripariskunta tulee illalla kylään :)
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Poika lähtee tänään yökylään mumille, äiti ja isi lähtee muuttopuuhiin. Aamusta pojan ja mumin nouto ja Itäkeskukseen mumin ostosseuraksi. Apua :shock: Lauantaipäivät siellä on aika tuskaisia, mun on siis ostettava joku peli, että on illaksi tekemistä kun mies lähtee virman TYKY-iltaa viettämään..
The great club outshines the individual, always and forever.
masa

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja masa »

Eikä mennyt audi katsastuksesta läpi. Pirun alapallonivel edessä väljä.. Voi venäjä.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Saanko ilmaista perjantaiangstini vuorostaan?

Kiitos, here goes:

vituttaa valitus totaalisen dorkista asioista, siitä ettei kaikki pyöri oman navan ympärillä ja tee just niin kuin itselleen olisi sopivinta. Mulla on huoli tällä hetkellä kummitytön äidistä, joka on sydämen ultraäänessä. Rintasyöpä todettiin 1,5 vuotta sitten lähes heti synnytyksen jälkeen, etäpesäkkeet melkein hävinneet ja nyt epäilevät että sydämessä saattaisi olla karkureita :cry: Oma ongelmat tuntuu näinä hetkinä niin hirmu mitättömiltä, joten tekee mieli suoranaisesti potkaista ilmat pihalle kaikista OIKEASTI kokoajan valittavista ja narisevista ihmisistä.

BTW, katsastustulokseen pettyminen ei ollut yksi näistä asioista ;)

Peace & Love.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8602
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Illalla Oktoberfesteille, tai iltapäivästähän ne jo alkaa. Suorastaan hypin ja halkean innosta. Tarttis varmaan alkaa vetää lilaa luomeen ja mekkoa niskaan, että on valmiina kun lähtö tulee.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja Vesper »

Olihan aamu.
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Avatar
swirl
Kitisijä
Viestit: 2468
Liittynyt: 12.06.2007 10:14

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja swirl »

Tekis mieli kietaista illalla punkkupullo kitusiin, mutta olen pimiössä Itiksessä puoli ysiin, joten ei taida ehtiä... huomenna taas on kiireinen päivä tulossa, meillä on show illalla ja mun pitää olla komentelemassa ihmisiä jo aamusta. Ja illalla olen sitten taas kehäkuuluttajana. Taidan laittaa show'hun häämekkoni päälle, kun eihän se mikään oikea häämekko sanan varsinaisessa merkityksessä ole :]
NuoriD

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Vesper kirjoitti:Olihan aamu.
:pics:
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja Vesper »

NuoriD kirjoitti:
Vesper kirjoitti:Olihan aamu.
:pics:
Haluat kuvia piippiraudan polttamasta poskesta ja lattialle räjähtäneestä seerumipullosta?
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
NuoriD

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Vesper kirjoitti: lattialle räjähtäneestä seerumipullosta?
Ootsä veripalvelussa töissä?
Dumis

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja Dumis »

Hiukkasen on ollut tyhjä olo lähiaikoina, enkä oikein tiedä millä sen täyttää. Luulen että se johtuu mökki- ja raha-asioista.
Kaipa tää tästä, vähän ehkä tekis mieli nollatakin, mutta pelkään ettei sen jälkeen ole yhtään parempi fiiwis. Näillä näkymin "vapaa" viikonloppu, olis kuin ryyppäjäisiä tiedossa.
NuoriD

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Dumis kirjoitti:Hiukkasen on ollut tyhjä olo lähiaikoina, enkä oikein tiedä millä sen täyttää.
Perhepizza tuplajuustolla.
:kainalopieru:
Dumis

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja Dumis »

NuoriD kirjoitti:
Dumis kirjoitti:Hiukkasen on ollut tyhjä olo lähiaikoina, enkä oikein tiedä millä sen täyttää.
Perhepizza tuplajuustolla.
:kainalopieru:
Vedin eilen piffiä ja pekonia, ei jeesannut.
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6685
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja aasi »

Dumis kirjoitti:Vedin eilen piffiä ja pekonia, ei jeesannut.
Just tajusin että mun ostamat pekonit menivät eilen vanhoiksi. Ehkä ne voi vielä iltapalaksi paistaa?

Miten tämä loppukuu meni niin äkkiä..
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23472
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Taitaa jäädä baareilut väliin, kuten on jäänyt jo pitkän aikaa. No ensiviikonloppuna laivalle remu(palsta)jengillä.

Epäilisin tuottavuuden olevan minimaalista tänään, ainakin duunissa.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
NuoriD

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Dumis kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:
Dumis kirjoitti:Hiukkasen on ollut tyhjä olo lähiaikoina, enkä oikein tiedä millä sen täyttää.
Perhepizza tuplajuustolla.
:kainalopieru:
Vedin eilen piffiä ja pekonia, ei jeesannut.
Itse aion täyttää tyhjää oloa illalla Karhulla ja pizzalla.
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja Vesper »

NuoriD kirjoitti:
Vesper kirjoitti: lattialle räjähtäneestä seerumipullosta?
Ootsä veripalvelussa töissä?
Säilytän sieluja seerumipulloissa.
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
NuoriD

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Vesper kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:
Vesper kirjoitti: lattialle räjähtäneestä seerumipullosta?
Ootsä veripalvelussa töissä?
Säilytän sieluja seerumipulloissa.
Ootsa nähnyt mun omaani? Lilo on tarjonnut siitä kymmenen senttiä.
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja Vesper »

NuoriD kirjoitti:Ootsa nähnyt mun omaani? Lilo on tarjonnut siitä kymmenen senttiä.
Se saattoi karata tänä aamuna...
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
NuoriD

Re: Baariperjantai

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Vesper kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:Ootsa nähnyt mun omaani? Lilo on tarjonnut siitä kymmenen senttiä.
Se saattoi karata tänä aamuna...
Ihmettelinkin, mistä näistä VISA-laskuja oikein tulee.

Alcatraz: 2000 euroa, wtf11 Kait sulla on vastuuvakuutus?
Vastaa Viestiin