Milloin lapset ovat tervetulleita vai ovatko ollenkaan?

[mozart]

Shrink-topicissa käydyn keskustelun viimeinen osa:

Siitä johtuen päätös olla hankimatta moista ennen kuin oma elämä on kunnossa.

Mutta elämä ei ole koskaan valmis, täydellinen ja pysähtynyt vauvaa varten. Aina on jotain, mikä voisi olla paremmin tai mitä pitäisi saavuttaa ensin. Toisaalta lapsi ei lopeta elämistä ja elämän etenemistä. Lapsi ei oikeastaan estä eikä paljon hidastakaan elämää. Lopputulos: Lapset pitää hankkia nuorena ja mieluummin heti. Itse laskin niin, että kun minä täytän viisikymmentä, lasten pitää olla jo aikoja sitten lentänyt pesästä.

(Tämä tuli lapsettoman ihmisen syvällä rintaäänellä)

Mikä on se oikea hetki hankkia lapsi? Miksi tänä päivänä ihmiset venyttävät perheen perustamista? Pelottaako vastuu? Onko tämä tasa-arvon tuotetta?

[mustaenkeli]

Mikä on se oikea hetki hankkia lapsi? Miksi tänä päivänä ihmiset venyttävät perheen perustamista? Pelottaako vastuu? Onko tämä tasa-arvon tuotetta?

Ei ole mitään oikeaa hetkeä olemassakaan. Tai jos on, joka hetki on oikea hetki. Eikä lapsia edes noin vain hankita. Lapsia saadaan, jos saadaan.

Ihmiset venyttävät perheen perustamista, koska elävät sitä sitku-elämää. Sitku on opiskelut ohi, sitku on vakituinen työpaikka, sitku on isompi asunto, sitku on farmarivolvo.... Lopulta asetetaan itselle niin paljon vaatimuksia ja edellytyksiä, että ei huomatakaan, kuinka aika on mennyt ohi ja edes sitä kumppania ei ole löytynyt, koska on ajatellut siirtää vakituiset ja vakavat seurustelut siihen asti kun on enemmän vapaa-aikaa kaikenmaailman seurusteluille....

Ketäs se vastuu ei pelottaisi? Ainakaan ensiajattelemalta.

En tiedä, onko kyse tasa-arvosta vai nykyajan ihmisten urakeskeisyydestä ja siitä, että nainen(kin) tahtoo olla muutakin kuin keskinkertaisesti koulutettu kotiäiti tai muu synnytyslaitos. Yhteiskunnan painekin ehkä tuntuu vaativan nykyihmisiltä enemmän. Ainakin enemmän, kuin ennen vanhaan (jolloin mies oli perheen pää, nainen otti vastaan sen, mitä sai, molemmat tyytyivät osaansa ja avioerot olivat suureksi häpeäksi perheelle ja suvulle...).

Omakohtaisesti sanoisin, että kyllä, haluan lapsen/lapsia. Vaikka heti kiitos. Järki kuitenkin kädessä ja katse kohdistettuna järkiparkaan. Niin... ensin ne opinnot loppuun joo... ei piä lusmuilla ja tätä koulua ei ole enää montaa vuotta. Ja jos koulun päättymisen jälkeen on yhä tämä parisuhde olemassa (niin, ellen halua yksin itsekseni lasta maailmaan pukata?!), niin en näkisi yhtään hyvää syytä olla perustamatta perhettä. Yhteiskunnassa toki on paljon tapauksia, jotka aikeitani katsoisivat kriittisen tuomitsevasti, mutta se ei liene minun ongelmani.

[Mida]

Jo teini-iässä hiukan haaveilin omasta vauvasta. Onneksi kuitenkaan käytännön mahdollisuutta asian toteuttamiseen ei ollut. Ja lapsista olen puhunut kaikissa suhteissani. Ensimmäisessä ei tainnut olla ihan eka eikä toka puheenaihekaan, mutta vähän vääntöä jossain vaiheessa, että no millos sitte.

Toisessa suhteessa otin asian esille öö.. toisilla treffeillä? Vastaus ei ihan miellyttänyt, kun tuo sanoi ettei tiedä haluaako koskaan. Puolentoista vuodenkaan päästä se mieli ei sillä muuttunut ja mulla oli jo aika tuskaa jokaisten alkavien menkkojen kanssa. Se suhde loppui sitten. Pääasiassa juuri tämän takia.

Ja nyt vihdoin onnistuin nappaamaan miehen, joka ihan oikeasti haluaa lapsia ja noin muutoinkin on mainio. Itsellä vielä opiskelut kesken ja hiukan motivaatiovaikeuksia niiden kanssa, mutta jos asia olisi pelkästään päätettävissäni, lähtisin vaikka heti synnyttämään.

En mä ole koskaan osannut ajatella sillä tavalla, että elämän pitäisi olla sillä mallilla, että olisi lapselle tarjottavana mahdollisimman paljon rahaa. Raha ei ole mulle sellainen arvo. Tai että täytyisi olla se vakityö jne. Ainoa edellytys on ollut lähinnä se, että on olemassa paras mahdollinen parisuhde sellaisen miehen kanssa, jolla on henkistä potentiaalia isäksi ja aitoa halua siihen rooliin. Ja nyt on.

Vähänks upeeta.

(ja tietty se toimeentulo, että saa ruokaa, vaatteet niskaan ja katon päälle, mut ei se nyt suomessa ole ongelma, jos osaa nuukailla)

[annepa]

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että en halua lapsia koskaan, kenenkään kanssa. Olen ollut tällä mielellä siitä asti kun aloin ajatella lasten hankkimista eli aika vakaa mielipide kun on kestänyt yli 15 vuotta.

Varaan kuitenkin oikeuden muuttaa mieltäni (naisella on oikeus muuttaa mieltään). En tiedä tulenko aina olemaan tätä mieltä. Voi olla että tulen hulluksi ja alan 5 vuoden päästä haluamaan lasta. Siksi en ole mennyt tekemään mitään peruuttamatonta.

Tällä hetkellä ajatellen, minulle ei ole koskaan oikeaa aikaa hankkia lasta.

[Hilpi]

Minulla on lapsi, mutta lisää lapsia en välttämättä halua.

Joskus joku kiinnostava herra ilmoittaa haluavansa X-määrää lasta jo muutaman vuoden sisään niin silloin tätä tyttöä viedään. Ei lapsissa sinällään ole mitään mistä en pitäisi, arvostan vain tätä nykyistä vapauttani suunnattomasti. Ja toisekseen olen yhden lapsen yksinäni hoitanut, enkä osaa luottaa siihen että seuraavan(/vien) suhteen asia olisi toisin.

Tosin viime yönä uneksuin pienestä, vaaleasta, poikavauvasta taas kerran…

[Exsat]

Mä vauvakuumeilen useita kertoja vuodessa, muut ajat on aika tasaista. Nyt taas vauva- raskausunet ovat palanneet, ja aamuisin sitten kiemurrellaan siinä luopumisen tuskassa, kun se ei ollut taaskaan oikea..

Aika lapselle on sitten, kun mahdollinen isäehdokas alkaa myötämieliseksi ajatukselle. Lisäksi asuin- ja taloudellisten olosuhteiden olisi hyvä olla ainakin tyydyttävät. Mielelläni olisin myöskin naimisissa lapseni isän kanssa.

Toisaalta jos "vahinko" kävisi, niin tuskin tekisin aborttiakaan, mikäli asiasta tulevan isän kanssa jonkinlaiseen sopimukseen päästäisiin.

[Keikaus]

Ja nyt vihdoin onnistuin nappaamaan miehen, joka ihan oikeasti haluaa lapsia ja noin muutoinkin on mainio. Itsellä vielä opiskelut kesken ja hiukan motivaatiovaikeuksia niiden kanssa, mutta jos asia olisi pelkästään päätettävissäni, lähtisin vaikka heti synnyttämään.

Lähde synnyttämään! Kyllä se kadonnut opiskelumotivaatiokin löytyy lapsen myötä, luulisin.

[Viinikumi]

Ja nyt vihdoin onnistuin nappaamaan miehen, joka ihan oikeasti haluaa lapsia ja noin muutoinkin on mainio. Itsellä vielä opiskelut kesken ja hiukan motivaatiovaikeuksia niiden kanssa, mutta jos asia olisi pelkästään päätettävissäni, lähtisin vaikka heti synnyttämään.

Lähde synnyttämään! Kyllä se kadonnut opiskelumotivaatiokin löytyy lapsen myötä, luulisin.

Anteeksi, mutta voisitko tarkentaa, että miten päivähoito-ongelmat, väsymys, ajanpuute ja häiriötekijä kotona lisäävät opiskelumotivaatiota? Kaikki tuntemani kesken opiskelujen lapsen saaneet ovat yhä edelleen opiskelijoita, eikä kenelläkään valmistuminen ole edes lähellä. En tarkoita että lapsen hankkiminen kesken opiskelujen sinällään olisi väärin, mutta täytyy tiedostaa, että opintojen loppuun saattaminen ja uran aloittaminen pienen lapsen kanssa on todellinen haaste. Argumenttisi vain on kertakaikkisen kestämätön ja kaukana arkitodellisuudesta.

[Leilah]

Minä sain aika paljon potkua opiskeluuni lapsen syntymän jälkeen. Tuli vastuu jälkeläisestä. Oli valmistuttava, että saa töitä ja pystyy elättämään perheen. Pidin vain yhden välivuoden, ja senkin aikana selvittelin joitakin tenttejä ja olin työharjoittelussa. Mies puolestaan valmistui ihan ajallaan. Meidän luokalla pienessä opistossa oli monta perheellistä opiskelijaa, eräs äippä oli synnyttänyt talvilomalla ja tuli sitten seuraavalla viikolla jo kouluun vauvan kanssa.
Toki järkevintä on varmasti elää nuoruutensa vapaana ja hankkia elämänkokemusta ja aikuistua rauhassa. Lapsi kuitenkin muuttaa elämän, vaikka sen saisi 45-vuotiaana varhaiseläkeläisenä. Lapsen myötä olen myös oppinut sen, että elämää on ihan turha yrittää hirveästi suunnitella ja järjestellä etukäteen, ei se mene kuitenkaan niin kuin haluaisi.

[Kittys]

Ja nyt vihdoin onnistuin nappaamaan miehen, joka ihan oikeasti haluaa lapsia ja noin muutoinkin on mainio. Itsellä vielä opiskelut kesken ja hiukan motivaatiovaikeuksia niiden kanssa, mutta jos asia olisi pelkästään päätettävissäni, lähtisin vaikka heti synnyttämään.

Lähde synnyttämään! Kyllä se kadonnut opiskelumotivaatiokin löytyy lapsen myötä, luulisin.

Anteeksi, mutta voisitko tarkentaa, että miten päivähoito-ongelmat, väsymys, ajanpuute ja häiriötekijä kotona lisäävät opiskelumotivaatiota? Kaikki tuntemani kesken opiskelujen lapsen saaneet ovat yhä edelleen opiskelijoita, eikä kenelläkään valmistuminen ole edes lähellä. En tarkoita että lapsen hankkiminen kesken opiskelujen sinällään olisi väärin, mutta täytyy tiedostaa, että opintojen loppuun saattaminen ja uran aloittaminen pienen lapsen kanssa on todellinen haaste. Argumenttisi vain on kertakaikkisen kestämätön ja kaukana arkitodellisuudesta.

Kyl se äitiysloma kummasti nosti ainakin omaa opiskelumotivaatiota. Vuoden katkos teki ihan hyvää, ainakin mulle. Olihan siinä hommia saaha koulu, viimenen ja tärkeä vuos suoritettua kunnolla ja samalla sit hoitaa kotihommat ja vuoden ikänen muksu samalla. Yksinhuoltajalle ois ollu vieläkin rankempaa. Mutta se meni hyvin, päivät koulussa (välillä illatkin), yöt opiskeltiin ja luettiin kokeisiin ja kirjotettiin lopputyötä. Siinähän se meni, yks vuos vaikka päällänsä seisten. Tosi hyvät paperit tuli ja samalla vakkari duunipaikka. Ei se oo muuta ku itestään kiinni .

Niin, ja jos on kunnianhimoa ja sisua, uskon, että selviää vaikka mistä. Mut jos tykkää olla lusmu, sellasen tuskin enää tulee mentyä suorittaan koulua loppuun. ..Lisää muksuja vaan, kyllähän sitä rahaa tulee vaik laakereillaan vaan makais himassaan ja sylkis kattoon..

[RolloTomasi]

Milloin lapset ovat tervetulleita vai ovatko ollenkaan?

Eivat ole.

[Viinikumi]

No hyvä että toisenlaistakin esimerkkiä löytyy, ja tässä ehkä täytyy ehkä täsmentää, että tuntemani opiskelevat äidit opiskelevat kaikki korkeakoulututkintoja. Tuntuu että gradun tekeminen ja pieni lapsi on mahdoton yhdistelmä, tiedä sitten miksi. Varmaan sellaisessa tilanteessa että opintoja on vain vähän jäljellä ne kannattaisi hoitaa pois alta.

Vastineen kirjoittaneille voisin kysyä oikeastaan niin, että oliko opiskelumotivaatio nousun syynä etupäässä juuri se saatu tauko opinnoista vaiko, kuten joku esitti, halu kantaa vastuu jälkeläisestä/perheestä? Tauonhan voi opinnoista ottaa muullakin tapaa, esim. tekemällä oman alansa töitä, mistä on valmistumisen jälkeisessä urakehityksessä valtavasti hyötyä.

[Keikaus]

Ja nyt vihdoin onnistuin nappaamaan miehen, joka ihan oikeasti haluaa lapsia ja noin muutoinkin on mainio. Itsellä vielä opiskelut kesken ja hiukan motivaatiovaikeuksia niiden kanssa, mutta jos asia olisi pelkästään päätettävissäni, lähtisin vaikka heti synnyttämään.

Lähde synnyttämään! Kyllä se kadonnut opiskelumotivaatiokin löytyy lapsen myötä, luulisin.

Anteeksi, mutta voisitko tarkentaa, että miten päivähoito-ongelmat, väsymys, ajanpuute ja häiriötekijä kotona lisäävät opiskelumotivaatiota? Kaikki tuntemani kesken opiskelujen lapsen saaneet ovat yhä edelleen opiskelijoita, eikä kenelläkään valmistuminen ole edes lähellä. En tarkoita että lapsen hankkiminen kesken opiskelujen sinällään olisi väärin, mutta täytyy tiedostaa, että opintojen loppuun saattaminen ja uran aloittaminen pienen lapsen kanssa on todellinen haaste. Argumenttisi vain on kertakaikkisen kestämätön ja kaukana arkitodellisuudesta.

No tuossahan nuo muutkin vastasivatkin, mutta vastaanpa minäkin. Olen vain sitä mieltä, että lasten tekoa ei kannata lykätä siksi että opiskelut ovat kesken etenkään jos motivaatio on hukassa. Tunnen monta äitiä, jotka ovat saaneet valmistumiseensa potkua lasten myötä. En tosin tiedä, kuuluisinko itse näihin suorittajiin, mutta minusta kai tässä ei ollut kyse. Ehkä saisinkin, koska onhan ihan mukavaa, jos kerrankin tekee jotain jonkun toiseen vuoksi (siis lapsen) eikä aina oman napansa.

Sitäpaitsi, työelämässäkin voi hyötyä siitä, että on lapset jo tehnyt... Muutenkaan en kannata lapsenteon lykkäämistä, koska pian voi käydä niin, että kun rupeaa niitä tekemään, huomaa, että eipä niitä niin vain tulekaan.

[Keikaus]

Mida, jään odottamaan raskaustestisi tulosta...

[Mida]

Mida, jään odottamaan raskaustestisi tulosta...

Pienen suhteensisäisen neuvottelun jälkeen tunnustan. Ihan vielä ei isoin riskiaika ole ohi, mutta menkööt, ku kerran mitään ongelmia ei ole esiintynyt.

Siis 9+6, eilen kuulin lääkärissä ekaa kertaa pienen sydänäänet. Tavattoman liikuttavaa. Eli kesäkuussa tilauksen toimitusaika.

Ja tulevaisuudesta ja opiskeluista sen verran, että Minä en aio pitää ensi vuotta välivuotena vaan avomies alunperin asiaa suunnittelikin niin, että hän jää kotiin lasta hoitamaan Hämeenlinnan vuoden ajaksi. Ja näillä näkymin valmistumiseni jälkeen palaamme tänne ja hän jatkaa alkup. työssään ja mä joko jatkan kotona tai etin töitä.

Siis näin vielä tässä vaiheessa kuvittelemme asian menevän. Tämä vuosi on mulle ns. rokulivuosi ja kotona nyhvääminen ei ainakaan mua auta ja innosta tarttumaan kouluhommiin. Pikkuhiljaa aika ryhdistäytyä niiden suhteen, mitä tälle vuodelle suunnittelin tehtäväksi.

Mutta asiat kyllä järjestyvät tavalla tai toisella. Periksi en kyllä opiskelujen suhteen aio antaa, niin vähän niitä jäljellä. Prkl.

[Keikaus]

Mahtavaa! Onnea! Ihanaa!

[Exsat]

Eli kesäkuussa tilauksen toimitusaika.

Onnea!

[Rive]

En halua lapsia.
Tiedän olevani liian itsekäs ihminen äidiksi, en halua jakaa itseäni toisen käyttöön 24/7 (tässä tapauksessa siis lapsen) enkä halua jakaa myöskään suhdettani.
Yksinkertaista.
Eikä maailma ole edes niin mukava paikka että oisin moista paskaa viattoman lapsen niskaan sysäämässä.

[hermine]

Jos ihan suunnitellusta raskaudesta puhutaan, niin mielellään valmistuisin (mihin ei enää kauaa mene) ja saisin vähän porttia auki työelämään (tämäkin varmaan hoidossa parin vuoden sisällä). Mutta sitten se tärkeämpi ja vaikeampi puoli joka saattaa lykätä lisääntymistä vuosikymmenelläkin tai pahimmillaan iäksi: kun löytäisi sen toisen asiasta innostuneen, joka olisi lisäksi tarpeeksi pitkällä koe-ajalla osoittautunut kykeneväiseksi jakamaan koko vastuun ja lapsiperhearjen kanssani.

Vaikka eipä noita lapsia tehdä, niitä saadaan - jos saadaan ja välillä saadaan vaikkei olisi "tilattukaan".

[1108]

Lapset on perseestä.

[Rive]

Lapset on perseestä.

Siitä vierestä.

[mustaenkeli]

Onnea Midalle!

[SikaMika]

Jos osaavat käyttäytyä, niin voivat tulla vanhempiensa seurassa piipahtamaan.

[mozart]

Ei ole mitään oikeaa hetkeä olemassakaan. Tai jos on, joka hetki on oikea hetki. Eikä lapsia edes noin vain hankita. Lapsia saadaan, jos saadaan.

Totta. Sanavalintani ei ole normaalissa käytössäni sillä itsellänikään ei välttämättä ole lapsien saaminen itsestään selvyys. Tämä siis ajankohtaista.

Ihmiset venyttävät perheen perustamista, koska elävät sitä sitku-elämää. Sitku on opiskelut ohi, sitku on vakituinen työpaikka, sitku on isompi asunto, sitku on farmarivolvo.... Lopulta asetetaan itselle niin paljon vaatimuksia ja edellytyksiä, että ei huomatakaan, kuinka aika on mennyt ohi ja edes sitä kumppania ei ole löytynyt, koska on ajatellut siirtää vakituiset ja vakavat seurustelut siihen asti kun on enemmän vapaa-aikaa kaikenmaailman seurusteluille....

Olen samoilla linjoilla tässäkin. Itse olin jo varhain varma siitä, että perustan perheen mahdollisuuksien mukaan nuorena. En ole tämän päivän mittapuun mukaan vanha vieläkään, mutta omassa pienessä päässäni ikä alkaa "tulla vastaan". En halua olla ensisynnyttäjä vasta kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen. Ja aina puhutaan siitä, onko ihminen valmis saamaan lapsia. Milloin sitä on valmiimpi kuin silloin, kun niitä on tullakseen?! Jos 15-vuotias pärjää yllätysvauvansa kanssa niin miksei 25-vuotias tai jopa 35-vuotiaskin?! Tässä tulee eteen esittämäsi kysymykset, mikä on todella surullista. Myös minun kohdallani

En tiedä, onko kyse tasa-arvosta vai nykyajan ihmisten urakeskeisyydestä ja siitä, että nainen(kin) tahtoo olla muutakin kuin keskinkertaisesti koulutettu kotiäiti tai muu synnytyslaitos. Yhteiskunnan painekin ehkä tuntuu vaativan nykyihmisiltä enemmän. Ainakin enemmän, kuin ennen vanhaan (jolloin mies oli perheen pää, nainen otti vastaan sen, mitä sai, molemmat tyytyivät osaansa ja avioerot olivat suureksi häpeäksi perheelle ja suvulle...).

En voi muuta kuin yhtyä toistamiseen kommenttiisi Ei mitään lisättävää.

[Mida]

Kiitos kiitos.