Eurovaalit 2019

Vakavia keskusteluja isoista asioista - tiede, talous, politiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat. Ei onelinereitä/puzznuzzia.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

No voi, vaikea on edes kaltaiseni vaali-intoilijan innostua näistä. Äänestän kyllä, mutta aika turhalta tuntuu.

Minusta suomalaiset tiedotusvälineet voisivat tehdä nyt palveluksen europarlamentarismille ja jättää suomalaiset puolueet nyt vähän sivuraiteelle, ja keskittyä Euroopan parlamentin poliittisiin ryhmittymiin, heidän politiikkaansa ja tavoitteisiinsa. Mielipidetutkimuksetkin voitaisiin julkaista niiden kannatuksen perusteella (toki tällöin ei voitaisi mennä normaalilla gallupilla, vaan tarvittaisiin jonkinlaista deliberatiivisen demokratian koeasetelmaa, jossa jollekin koko kansaa edustavalle populaatiolle esiteltäisiin europuolueet, ja sitten he kertoisivat mielipiteensä niistä). Ihan vain sivulauseessa sitten kerrottaisiin, että jos kannatat baijerilaista kristilliskonservatismia, äänestä kokoomusta, ja jos kannatat liberaalia maatalouspolitiikan purkua, äänestä kepua.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

YLEn masiina antoi ruudun täydeltä kokkareita.

Toisaalta voisi antaa protestiäänen. Olikos se Kärnä ehdokkaana? Olisi kiva saada se pois Suomesta populistiloimasta.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Mä sain jostain koneesta ruudun täydellisen piraatteja (en äänestä). Perässä oli pari kokkaria, vihreää ja demaria. Pohjalla eri sorttiset kansallismieliset.

ALDE on kai luvannut uudelleenjärjestäytyä vaalien jälkeen yhteiseksi ryhmäksi macronilaisten kanssa. Luulen, että äänestän ALDEa (käytännössä RKP) tai vihreitä (vihreät).
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

urpiainen kirjoitti: 07.05.2019 14:30 Ihan vain sivulauseessa sitten kerrottaisiin, että jos kannatat baijerilaista kristilliskonservatismia, äänestä kokoomusta, ja jos kannatat liberaalia maatalouspolitiikan purkua, äänestä kepua.
Tämä aspekti on itselleni ihan tuntematon. Osaako joku sanoa, äänestääkö Kepu ihan aikuisten oikeasti tukien vähentämisen puolesta ''koska puoluekuri', vai käykö ne vain löyhän jengin kanssa Brysselin viinibaareissa turisemassa?
Avatar
Vagabondo
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 9392
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

Laajempi EU politiikan avaaminen uutisissa olisi ihan tervetullutta.

Näissä vaaleissa ei tarvi vaikuttaa Kokoomuksen sisäiseen tasapainoon Lepomäkeä äänestämällä, niin vaihtoehtoina on lähinnä protestiäänestäminen tai tolkun ilmastopolitiikkaa ajava Korhola, jota ole edelliset kerrat äänestänyt. Ensimmäinen houkuttaisi enemmän, kun olen jo pitkään halunnut päästä protestoimaan Kokoomuksen linjaa, mutta ainoa tehokas protestiääni taitaa olla ääni persuille, eikä se oikein kuulosta houkuttelevalta. Ehkä sitä vois, kun se katolinen konservatiivi ei enää ole siellä säätämässä. Korholan kautta ääni tosiaan menee kristillisille konservatiiveille.

Mutta mä olisin nyt avoin lobbaukselle, jos jollain on hyviä ideoita tarjota.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Täytyy joku sekoomuslainen arpoa. Ei küllä jaksa kinostaa ko. vaalit ollenkaan.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

^^

Kuva
Avatar
Vagabondo
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 9392
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

^ Ei! Sehän voi vaikka tulla valituksi näissä vaaleissa. Aika päästää Paavo eläkkeelle valmistelemaan presidentinvaalikampanjaa.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Avatar
Vagabondo
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 9392
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

Miten tää puoluelista on taas niin tutun näköinen. Oikeisto ja liberaalit ylhäällä, sitten konservatiivit ja vasemmisto pohjilla:

Kokoomus 78%
Keskusta 74%
Sininen tulevaisuus 74%
Liberaalipuolue 74%
RKP 70%
Piraattipuolue 69%
Kristillisdemokraatit 66%
Perussuomalaiset 63%
SDP 60%
Eläinoikeuspuolue 59%
Kansalaispuolue 58%
Vihreät 58%
Vasemmistoliitto 57%
Tähtiliike 55%
Feministinen puolue 54%
Suomen kansa ensin 52%
Valitsijayhdistys Junes Lokka 51%
Suomen kommunistinen puolue 49%

Arvot heittää E-R Korholan kanssa, mutta asiakysymyksissä ollaan aika samoilla linjoilla. Taitaa olla mulle ykkösvaihtoehto ellei kapinahenki iske :think:
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14886
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja So Hard »

En suoraan sanoen jaksa panostaa EU-vaaleihin yhtään. Usko kansanvaltaan on koetuksella kun kansanrintamaa pukkaa.

Katson viimeisenä päivänä vaalikoneessa ja siitä sitten.
Universaali disclaimer.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Vagabondo kirjoitti: 07.05.2019 15:36 Miten tää puoluelista on taas niin tutun näköinen. Oikeisto ja liberaalit ylhäällä, sitten konservatiivit ja vasemmisto pohjilla
Täh? Eiks tossa sun postaamassa listassa kaikki mitalisijat mene konservatiiveille (vaikka varsin konservatiivinen kepu EU:ssa onkin liberaaliryhmässä), ja sekä kansalliskonservatiivit (persut) että fundamentalistikonservatiivit (kristilliset) ovat nekin ylemmässä puoliskossa. Miten ihmeessä tuota konservatismin juhlamarssia voi kuvata luonnehdinnalla "konservatiivit ja vasemmisto pohjilla"? Korkeintaan voinee sanoa, että sulla on muutama marginaalisempi liberaalipuolue (lib, rkp ja piraatit) ylemmässä keskiluokassa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Vagabondo
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 9392
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

urpiainen kirjoitti: 07.05.2019 16:05kansalliskonservatiivit (persut) että fundamentalistikonservatiivit (kristilliset)
Tarkoitin konservatiiveilla näitä kahta tosikonservatiivista. Keskustan laskin oikeistopuolueeksi. Kun lainasit mua niin unohdit sitten -sanan, etkä siten tajunnut asteikkoni olleen kolmiportainen. Oli niin kiire ärsyyntymään, ettet muistanut lukea kaikkia sanoja :hep:
Joo, on siellä alalohkossa tähtiliike, joka ei välttämättä kuulu vasemmistoon. En tiedä mitä ajaa, eikä kiinnosta. Mutta kyllä nuo muut SDPstä alkaen on mun mielestä kommareita :kele:
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Vagabondo kirjoitti: 07.05.2019 16:34
urpiainen kirjoitti: 07.05.2019 16:05kansalliskonservatiivit (persut) että fundamentalistikonservatiivit (kristilliset)
Tarkoitin konservatiiveilla näitä kahta tosikonservatiivista. Keskustan laskin oikeistopuolueeksi. Kun lainasit mua niin unohdit sitten -sanan, etkä siten tajunnut asteikkoni olleen kolmiportainen. Oli niin kiire ärsyyntymään, ettet muistanut lukea kaikkia sanoja :hep:
Ei kun sä et osaa kirjoittaa, mitä ilmeisesti tarkoitat. :D Kirjoitit: "Oikeisto ja liberaalit ylhäällä, sitten konservatiivit ja vasemmisto pohjilla ". Tämä tarkoittaa kaksiportaista asteikkoa. Olisi pitänyt laittaa konservatiivien jälkeen pilkku, jos oli tarkoitus, että konservatiivit ja vasemmisto eivät yhdessä muodosta subjektia predikaatille "[ovat] pohjilla". No, "sitten" sanasta olisin voinut kyllä arvella, että virkkeessä on sekoilua, mutta aika kaukaa haettua se olisi ollut.
nuo muut SDPstä alkaen on mun mielestä kommareita :kele:
No tämä nyt on sekä politiikan historian että sisällön puolesta ihan mieletön väite.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Vagabondo
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 9392
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

urpiainen kirjoitti: 07.05.2019 16:50Olisi pitänyt laittaa konservatiivien jälkeen pilkku, jos oli tarkoitus, että konservatiivit ja vasemmisto eivät yhdessä muodosta subjektia predikaatille "[ovat] pohjilla".
Olet oikeassa. Kyllä siihen kuuluisi pilkku, kun miettii rytmiä jolla lauseen ajattelen.
...olisin voinut kyllä arvella, että virkkeessä on sekoilua...
Kannattaa arvella ihan oletusarvoisesti.

Se loppu saattoi osittain olla tarkoituksellista kärjistystä :D
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

urpiainen kirjoitti: 07.05.2019 16:50
Vagabondo kirjoitti: 07.05.2019 16:34 nuo muut SDPstä alkaen on mun mielestä kommareita :kele:
No tämä nyt on sekä politiikan historian että sisällön puolesta ihan mieletön väite.
Jos on käsi toisen taskussa, niin mitä väliä sillä on miten sitä nimittää?
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12290
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

urpiainen kirjoitti: 07.05.2019 16:50
No tämä nyt on sekä politiikan historian että sisällön puolesta ihan mieletön väite.
:komp:
Sosialismin kannattajat ovat nykyään marginaalin marginaali, todella harvinaisia anakronismeja.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

urpiainen kirjoitti: 07.05.2019 14:30 Minusta suomalaiset tiedotusvälineet voisivat tehdä nyt palveluksen europarlamentarismille ja jättää suomalaiset puolueet nyt vähän sivuraiteelle, ja keskittyä Euroopan parlamentin poliittisiin ryhmittymiin, heidän politiikkaansa ja tavoitteisiinsa. Mielipidetutkimuksetkin voitaisiin julkaista niiden kannatuksen perusteella (toki tällöin ei voitaisi mennä normaalilla gallupilla, vaan tarvittaisiin jonkinlaista deliberatiivisen demokratian koeasetelmaa, jossa jollekin koko kansaa edustavalle populaatiolle esiteltäisiin europuolueet, ja sitten he kertoisivat mielipiteensä niistä). Ihan vain sivulauseessa sitten kerrottaisiin, että jos kannatat baijerilaista kristilliskonservatismia, äänestä kokoomusta, ja jos kannatat liberaalia maatalouspolitiikan purkua, äänestä kepua.
Onneksi Hesarin toimituksessa luetaan Kitinää! Tämä artikkeli on jo hienosti oikealla tiellä: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006103428.html Vielä kun tavoitteiden ja kantojen taustalla olevaa argumentaatiota vasta-argumentteineen avattaisiin enemmän, niin hyvä olisi!
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Eduskuntavaaliketjussa Haemaeraemies kirjoitti: Petrus Pennasesta on hioutunut omaan silmään ehkä täydellinen kandidaatti:

Edustaa arvoja joista olen samaa mieltä melkein 5/5
On ajantasalla asioista mitä edustaa ja pystyy argumentoimaan mielipiteensä
Tieteen miehiä
Tehnyt kunnallispoliitiikassa todella vakuuttavaa ja näkyvää työtä
On taloudellisesti riippumaton eikä tarvitse mankua muilta rahoja vaalityöhön
Satunnaisesti tekemissäni eurovaalikoneissa useimmiten kärkipaikalle näyttäisi nousevan Pennanen. En kuitenkaan usko, että äänestän. Vaalitavastakin johtuen saatan suosia puolueita, joilla on realistinen mahdollisuus saada ehdokas läpi.

Tosin minulla on kovin suuria vaikeuksia löytää sopivaa ehdokasta muistakaan puolueista, joten ehkä Petrus P. säilyy mietinnöissä mukana.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Ei pysty äänestämään sahuria protestiksi jos menevät siihen uskonnolliseen ryhmittymään.

Joku kokkare sitten.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Kokkarit menee kans uskonnollispohjaiseen ryhmittymään.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Kai sitä on tyydyttävä pikkuhihhuleihin kun ei kunnon kapitalisteja löydy.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16598
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

sivustahuutaja kirjoitti: 07.05.2019 14:45
urpiainen kirjoitti: 07.05.2019 14:30 Ihan vain sivulauseessa sitten kerrottaisiin, että jos kannatat baijerilaista kristilliskonservatismia, äänestä kokoomusta, ja jos kannatat liberaalia maatalouspolitiikan purkua, äänestä kepua.
Tämä aspekti on itselleni ihan tuntematon. Osaako joku sanoa, äänestääkö Kepu ihan aikuisten oikeasti tukien vähentämisen puolesta ''koska puoluekuri', vai käykö ne vain löyhän jengin kanssa Brysselin viinibaareissa turisemassa?
Tästä oli just Must Readissa paremmalle väelle aika kattava artikkeli: https://www.mustread.fi/artikkelit/mika ... etuksella/

Europarlamentissa ei ole puoluekuria samassa mielessä kuin kansallisissa parlamenteissa, vaikka europuolueiden whipit äänestysohjeet - ja puoluekurin asiakohtaisen tärkeysarvion - antavatkin. Käsittääkseni parlamentissa äänestetään aika paljon, yhteenkin direktiiviin voi liittyä satakunta äänestystä muutosesityksistä. Suurin osa äänestää tällöin annettujen askelmerkkien mukaan, ei kenenkään aika riitä paneutua kaikkiin äänestyksiin.

Jos äänestää toistuvasti ryhmän suositusten vastaisesti, erityisesti tärkeiksi luokitelluissa asioissa, menettää asemaansa ja painoarvoaan ryhmän sisällä, eikä pääse enää tärkeiden asioiden valmistelijaksi.

Europarlamentti suhtautuu kuitenkin ymmärtävämmin ryhmäkurista poikkeamiseen ns. kansallisesti tärkeissä asioissa, joissa tyypillisesti maan edustajat äänestävät maan kannan mukaisesti puoluesidonnaisuuksista huolimatta. Ilmeisesti tästä syystä kepun edustajien poikkeamista ALDEn ryhmäkurista maatalousasioissa katsotaan herkästi läpi sormien, kun taas esim. Sirpa Pietikäisen systemaattinen lipeäminen kristilliskonservatiivien kannoista ympäristöasioissa on kai jo ajanut häntä paitsioon.

Vihreät ovat europarlamenttiryhmistä ideologisesti ehkä yhtenäisin ryhmä, ja siellä ryhmäkuri toteutuu vastaavasti ryhmistä vahvimmin. Oikeistokylähullujen ryhmät ovat tietysti aivan hajanaisia, mutta Must Readin mukaan Halla-aho on omassa ryhmässään kaikista edustajista kuuliaisin ryhmäkurille. Tämän voisi ehkä ajatella nostavan hänen mahdollisuuksiaan olla uskottava hahmo tässä haikailemassaan yhdistyneen natsiryhmän luomisessa.

Poliittisen kentän fragmentoituminen on kai johtamassa siihen, että useimpien arvioiden mukaan ryhmäkurin rooli nousee tulevalla parlamenttikaudella.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14927
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

^ Joo. Euroopan parlamentin ryhmäkurin vaihtelevuus (ja yleinen heikkous) ryhmien kesken ja edustajien välillä on hyvä tietää äänestyspäätöstään tehtäessä. Mutta tärkeää on myös tietää, sen ohella mihin ryhmään oma ehdokas päätyy, että mikä on kyseisen ryhmän enemmistön kanta. Eikös se määritä puoleen yhteisen kannan.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
Kreitsu
Kitisijä
Viestit: 5039
Liittynyt: 09.05.2006 8:45
Paikkakunta: Brexitland

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja Kreitsu »

Minä äänestän Brittien eurovaaleissa. Täällä äänestetään puoluetta, ei suoraan henkilöä.
"I've learned so much from my mistakes...
I'm thinking of making a few more."
nokkaelain
Kitisijä
Viestit: 2772
Liittynyt: 10.03.2018 18:12

Re: Eurovaalit 2019

Viesti Kirjoittaja nokkaelain »

Katselin kadun varren "virallista" vaalimainosrivistöä: Muilla puolueilla oli ehdokkaat tylsästi kuvatalukkona, mutta Paavo Väyrysellä oli koko kyltin naama, Junes Lokalla nimi puolen kyltin kokoisena.
Vastaa Viestiin