Uusi luokkaristiriita

[SnapaHead]

Pointti on se, että avustustoiminnan pitää tähdätä siihen, että maa alkaa itse tuottaa arvokkaita tuotteita ja palveluita ja osallistua kansainväliseen kauppaan -- ei niin että annetaan vaan 'elättirahaa'.

Kuinka moni maa tuottaa "arvokkaitta" tuotteita niin, ettei tuotosta jaa itse maalle kuin ropo? Maahan voi tuottaa vaikka mita, mutta sehan ei tarkoita etta se nakyisi sen elintasossa millaan lailla kun siella on tontilla lannen isot pojat, jotka toki ovat bisneksen luoneet. Mennaan esimerkin kautta:
Meilla on valtio A. Valtio A on rutikoyha kehitysmaa, mutta Valtio A tuottaa runsaasti raaka-aineita 1 ja 2 ja tuotteita 3 ja 4. Valtio A:ssa naki Yritys Bertta Muhennos valtaisan miljoonabisneksen raon vuosia vuosia sitten ja kavi tuumasta toimeen. Yitys Bertta Muhennos on juurtunut Valtio A:han niin ettei aina ota selvaa onko Yrityksen edustaja Valtio A:n vai Bertta Muhennoksen edustaja. Rahaa tulee tolkuttomia maaria, josta itse Valtio A ei saa oikeastaan mitaan. Toki Yrityksen kanssa linjoja vetava Valito A:n virkamies saa osansa, mutta eipa hankaan tieda peiliin katsoessaan onko Valtio A:n vaiko Yritys Bertta Muhennoksen edustaja.
Keskella tata pelia suuri osa vaestosta riutuu ja Valtio A saa kehitysapua.
Silla valin kaukana pohjoisessa eras jesuiittojen valaisema So Easy ja Mr Littledick sanovat, etta avustustoiminta pitaisi suunnata niin, etta valtio itse tuottaisi arvokkaita tuotteita ja samalla puhuvat kaupankaynnin tarkeydesta ja siita kuinka Valtio A:n pitaisi osallistua tahan yhteiseen globaaliin rahasampoon.
Mutta Valtio A:han on ollut pelissa muk... eikun... hei... Yritys Bertta Muhennos on ollut ja on pelissa mukana... Vaiko Valtio A... Kumpikos se muuten onkaan...?
Tassa kohtaa huomaamme Yritys Bertta Muhennoksen taidon; kun puhutaan kehitysavusta, ihmisoikeusloukkauksista tai mista tahansa joka lansimaalaista sormella soo-soota vaantavaa fagaria kiinnosta niin silloin on vain Valtio A ja Yritys Bertta Muhennos, joilla ei ole mitaan tekemista toistensa kanssa. Vaikka muulloin on vaikea erottaa toisistaan Valtio A:ta ja Yritys Bertta Muhennosta.
Kysymys kuuluukin: ylla oleva skenaario ei ole mitenkaan harvinainen, joten jotta maa voisi tuottaa ja nousta ahdingostaan pitaisiko paine suuunnata Valtio A:han vai Yritys Bertta Muhennokseen?
Vai tarkoititko ehka, etta Valtio A:n pitaisi kehittaa toinen bisnes ja vaurastua silla kun ei voi vaurastua paaraaka-aineellaan?
Voisihan Valtio A toki potkaista Yritys Bertta Muhennoksen vittuun mailtaan ja ryhtya vaurastumaan raaka-aineillaan, mutta silloin kimpussa olisi Vapaakaupan Ritarit sanoen:
"Mikali Valtio A mielii olla osa globaalia yhteisoa pitaa sen viipymatta lopettaa vainonsa Yritys Bertta Muhennosta kohtaan. Latkaisemme vaikka kauppasaarron paalle, jotta Valtio A varmaasti ymmartaa ettei se SAA eika VOI vaurastua omista raaka-aineistaan."

Otetaanko kehitysapu pois Valtio A:lta?
---

Ja tiedoksesi vitun vajaa-alyinen jumalan mies: Dokaaminen ei tunnu hyvalta. Ei kenestakaan, dille. Ja henk. koht. vihaan sita. Tekemisena se on ihan yhta ok kuin mika tahansa muukin, ajan tappoa.

[Chap]

Rahaa tulee tolkuttomia maaria, josta itse Valtio A ei saa oikeastaan mitaan.

Öh, miksi Valtio A ei verota yritys Bertta Muhennosta ja siten saa omaa siivuaan?

[SnapaHead]

Rahaa tulee tolkuttomia maaria, josta itse Valtio A ei saa oikeastaan mitaan.

Öh, miksi Valtio A ei verota yritys Bertta Muhennosta ja siten saa omaa siivuaan?

Verottaahan se, mutta vain nimellisesti. Valtio A:n edustajat kun eivat ole sielta rehellisemmasta paasta, kyseessahan on kehitysmaa. Nythan voitaisiin siis sanoa, etta vaihtoon nama kaverit. Enemman lansimaalaistyylisiin, jotka eivat vain ole kaarimassa siivua itselleen. Mita tama tarkoittaisi:
Yritys Bertta Muhennosta verotettaisiin rankemmin ja ei aikaakaan kun tallainen suuntaus toisi Valtio A:lle positiivisia kehitysaskeleita, mutta ei niinkaan Bertalle. Meinaan kohtahan sita saattaisi jo tyontekijat alkaa jarjestaytymaan, kohtahan sita saatettaisiin olla lakeja saatamassa tyontekijoille edulliseen suuntaan. Kohtahan sita joutuisi maksamaan oikeaa palkkaa ja menot olisivat monenkertaistuneet. Eihan se Bertalle sovi, kaikkihan on niin hyvin nyt. Jos tallaisia muutoksia havaittaisiin Valtio A:n sisalla olisi Bertan ainoa mahdollisuus nykia muutamista naruista lisaa.
---
Pointtina koko roskassa siis se, etta tallaiset valtiot ovat lahes tulkoon umpikujassa. Ainoa mita oikeastaan voitaisiin tehda olisi yrityksien moraalin korjaaminen. Ei niin etta mina valittaisin paskaakaan, mutta se on ainoa tapa. Eihan se yritys ole ainoa sika, toki korruptoinut hallitus on vahintaan yhta syyllinen kansansa ahdinkoon, mutta se suurin jarru, se joka voi kayttaa suurinta valtaa eli rahaa on lopulta esteena myonteiselle kehitykselle. Bisnes on bisnesta ja hyvaa bisnesta on minimaaliset menot ja muhkeat tulot. Tama kun on kerran saavutettu on turha kuvitella, etta nieltaisiin enaa muuta, joten on eparealistista odottaa etta yritysten moraalille tapahtuisi jotakin. Varsinkin kun nykyasenne niita tuntuu yha enemman kumartavan. Ei se mihinkaan siita muutu. Kay vain hermoille tuollaiset apinat jotka peraankuuluttavat yksilon tai joukon tai minka vain omaa vastuuta itsestaan tilanteessa, jossa ei voi juosta kuin luotiin tai miekkaan.

[So Easy]

Pointti on se, että avustustoiminnan pitää tähdätä siihen, että maa alkaa itse tuottaa arvokkaita tuotteita ja palveluita ja osallistua kansainväliseen kauppaan -- ei niin että annetaan vaan 'elättirahaa'.

Kuinka moni maa tuottaa "arvokkaitta" tuotteita niin, ettei tuotosta jaa itse maalle kuin ropo?

Hetkinen. Siis kuinka moni maa tuotta niin, että sille EI jää kuin ropo? En minä tiedä. Miksi se on relevanttia? Nimittäin jos näin on, niin maan talousjärjestelmä itsessään (ei veroja?) on varsin omintakeisesti retuperällä. Jos minä jotain olen tällaisiin tapauksiin liittyen ehdottanut niin sitä että varkkaampien valtioiden tulisi keskittää vaikutusvaltansa siihen, että moinen älyttömyys saataisiin oikaistua. Ja miksei kansa valitse itselleen uutta johtoa, joka tajuaisi taloudestakin jotain? (ehkä tekevät niin kuin Suomessa ja valitsevat päinvastoin? )

Maahan voi tuottaa vaikka mita, mutta sehan ei tarkoita etta se nakyisi sen elintasossa millaan lailla kun siella on tontilla lannen isot pojat, jotka toki ovat bisneksen luoneet.

En ole nyt ihan varma mitä tarkoitat sillä että maa tuottaa vaikka mitä, mutta oletan että tarkoitit sitä että länsimäiset yhtiöt käyttävät vaikkapa maan raaka-aineita tai halpaa työvoimaa, mutta tästä ei jää valtioon kuitenkaan mitään, vai? Ei näin pitäisi käydä, jos maassa on verot olemassa. Ja useissa maissa ulkomaisten yritysten toiminnalle on lisäksi ehtona paikallisen tytäryhtiön perustaminen. Yhtä kaikki, tilanne on se että ulkomainen yritys investoi rahaa joka päätyy monia eri kanavia pitkin osittain kohdemaan kassaan: työntekijöiden tuloverot, investoinnit paikalliseen infrastruktuuriin, (tytäryhtiön tapauksessa) yhtiöverot jne. Ei tilanne tässä mielessä eroa mitenkään vaikka siitä mikä meillä on Suomessa. Totta kai yrityskin tästä jotain saa, jos menestyy, mutta yritystenhän on nimenomaan tarkoituskin pyrkiä tuottamaan omistajien niihin sijoittamalle pääomalle tuottoa -- mikä ei tosin kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys, kuten kuka tahansa a) minkäänlaiseen yritystoimintaan osallistunut tai b) oikeastaan edes mitään talousuutisia yhtään kattavammin seurannut tietää.

Mennaan esimerkin kautta:
Meilla on valtio A. Valtio A on rutikoyha kehitysmaa, mutta Valtio A tuottaa runsaasti raaka-aineita 1 ja 2 ja tuotteita 3 ja 4. Valtio A:ssa naki Yritys Bertta Muhennos valtaisan miljoonabisneksen raon vuosia vuosia sitten ja kavi tuumasta toimeen. Yitys Bertta Muhennos on juurtunut Valtio A:han niin ettei aina ota selvaa onko Yrityksen edustaja Valtio A:n vai Bertta Muhennoksen edustaja.

Tätä en nyt kyllä ihan ymmärrä. Siis millä lailla "juurtunut" niin ettei ole selvää onko maan vai yrityksen edustaja? Itse sekä yrittäjänä että nykyisin muutoin yrityksen palveluksessa toimivana en käsitä mitä tämä voisi tarkoittaa. Voisitko selittää vähän tarkemmin?

Rahaa tulee tolkuttomia maaria, josta itse Valtio A ei saa oikeastaan mitaan. Toki Yrityksen kanssa linjoja vetava Valito A:n virkamies saa osansa, mutta eipa hankaan tieda peiliin katsoessaan onko Valtio A:n vaiko Yritys Bertta Muhennoksen edustaja.

Siis rahaa tulee.. Bertta Muhennokselle? Ja siis oliko tämä yritys alunperin ulkomainen yritys joka sitten perusti haarakonttorin Valtio A:han (tytäryhtiötä perustamatta), vai oliko tämä suoraan kyseiseen maahan perustettu itsenäinen yritys? Vai siis tytäryhtiö?

Jos Bertta Muhennos olisi joku kansainvälinen suuryritys, niin ei sillä olisi varaa nykypäivänä mitään ainakaan näin karkeaa vilunkipeliä harrastaa (tässä tapauksessa ilmeisesti veronkierto lahjuksia käyttäen?) -- tai noh, kukin yritys menee tietysti omistajilleen sopivalla riskiprofiililla, mutta yleisesti ottaen suuryritykset ovat kyllä nykyään varsin (ja monet erittäin) varovaisia. Menetykset voivat olla paljon, paljon suuremmat kuin mahdolliset voitot tällaisissa tapauksissa. Lainsäädännöllisiä sanktioita kovempi juttu nykypäivänä on se, että tuppaa kuluttajiakin vähän kiinnostamaan, millä tavoin tuotteet on tuotettu! (ja hyvä niin, IMO) Jos taas yritys on perustettu ko. valtioon, niin tulee taas kysymys, että miksei valtio muka saisi liiketoiminnasta veroa. Onko se korruptoitunut? Ei toimi vapaan kaupan kansainvälisten periaatteiden mukaan? Jos näin ei ole, niin niiden mukaanhan se pitäisi saattaa toimimaan, ja juuri se oli alkuperäinen pointti.

Tämä on itsestäänselvää? Niin no, tietyllä taloudellisella ulottuvuudella onkin (viittaan urpiaisen ja nokkaeläinen esiin tuomiin muihin mahdollisiin tarkastelun tasoihin), mutta kun globalisaation vastustajissa on myös tahoja, jotka nimenomaan eivät halua että nämä kehitysmaat saadaan mukaan kansainväliseen kauppaan, koska niissä halvemmalla työvoimalla tuotettavat tuotteet heikentäisivät näiden tahojen nykyisen liiketoiminnan kilpailukykyä, ja on sitten muka ikään kuin pienempi paha että nämä maat pidetään "tossun alla" ja heitellään vähän almurahaa -- sitä kun kaikki jakavat yhteisesti (eivätkä siis vain nämä hyötyjät). Esimerkkinä tästä vastustuksesta vaikkapa maataloustukipolitiikka EU:ssa, josta Vadim toisaalla vähän tarkemmin kirjoitti.

Tassa kohtaa huomaamme Yritys Bertta Muhennoksen taidon; kun puhutaan kehitysavusta, ihmisoikeusloukkauksista tai mista tahansa joka lansimaalaista sormella soo-soota vaantavaa fagaria kiinnosta niin silloin on vain Valtio A ja Yritys Bertta Muhennos, joilla ei ole mitaan tekemista toistensa kanssa. Vaikka muulloin on vaikea erottaa toisistaan Valtio A:ta ja Yritys Bertta Muhennosta.
Kysymys kuuluukin: ylla oleva skenaario ei ole mitenkaan harvinainen, joten jotta maa voisi tuottaa ja nousta ahdingostaan pitaisiko paine suuunnata Valtio A:han vai Yritys Bertta Muhennokseen?

OK, ehkä minua helpottaisi jos esittäisit jonkin näistä lukuisista esimerkeistä. Tosin tässä vaiheessa kyllä jo arvelen, että ongelma on todennäköisesti korruptiossa, ja juuri silloin Lillrankin ehdotus (jonka itsekin allekirjoitan) on se, että vaikutusvalta pitää keskittää päättäväiseen korruption kitkemiseen eikä tyytyä vain heittelemään almuja tälle korruptoituneelle hallitukselle ja kaksinaamaisesti sitten ostiskella näitä korruptiovallan mitä-lie-mokkuloita -- tämähän vain ylläpitää status quoa ja valtion banaani-sellaisena.

Eli siis valtion talous-/kauppajärjestelmä pitää saada toimimaan kuten kansainvälisesti vapaakaupassa on tapana. Tämä on kaiken A ja O (tai siis tässä tarkastelussa, johon Lillrank tuossa tekstissään keskittyi) valtion vaurastumisedellytysten kannalta.

Mitäkö kaupan vapauttamisesta sitten parhaimmillaan seuraa? Noh, kaikissa muutoksissa on haasteensa, ei sitä voi kieltää kukaan, mutta köyhien valtioiden vaurastumisesta kirkkaimmat esimerkit tällä hetkellä lienevät Intia ja Kiina -- kuten taisin mainitakin, Intian talous kasvaa tällä hetkellä luokkaa 8-9% vuosineljänneksessä. Kuvaavaa on, että esimerkiksi Intian pääministeri otti Elcotecin Antti Piipon avosylin lähes liikuttuneen kiitollisena vastaan, kun Elcotec on investoinut maahan luoden työpaikkoja ja yllä kuvatun prosessin kautta vaurautta -- mutta Suomessa vaan manataan että mikä vitun rötösherra sekin, vie työpaikat ulkomaille.

OK, joo no minulle ei kyllä ole mikään ihme, että Suomen kulttuurihistorialla ja asenneperimällä vaikkapa Piipon kaltaisia jamppoja ei täällä erityisemmin faniteta. Tarkoitukseni ei ole urputtaa tästä (ainakaan tässä keskustelussa; eikä varsinaisessa fanittamisessa nyt mitään järkeä olisikaan, mutta jos nyt ei turpaan vedettäisi). Pointti yllä oli, että nämä valtiot todellakin vaurastuvat hyvin vauhdikkaasti tämän prosessin myötä, ja ovat toki tässä prosessissa myötävaikuttajille kiitollisia.

Itse käsitin Niinistön kampanjapuheista, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut juurikin "markkinoida" Suomea ulkomailla, täten auttaa suomalaisia yrityksiä maailmalle ja miksei edistää Suomen kiinnostavuutta sijoituskohteenakin ulkomaisille yrityksille (tehtävä, jota käsittääkseni Ahtisaari toteutti aikanaan varsin onnistuneesti (paremmin tietävät korjatkoot vapaasti, kiinnostaa itseäkin jos olen jostain syystä väärin ymmärtänyt)).

[So Easy]

Joo, olisi pitänyt lukea tämä seuraavakin ennen edellistä vastausta. No, meni jo.

Yritys Bertta Muhennosta verotettaisiin rankemmin ja ei aikaakaan kun tallainen suuntaus toisi Valtio A:lle positiivisia kehitysaskeleita, mutta ei niinkaan Bertalle. Meinaan kohtahan sita saattaisi jo tyontekijat alkaa jarjestaytymaan, kohtahan sita saatettaisiin olla lakeja saatamassa tyontekijoille edulliseen suuntaan. Kohtahan sita joutuisi maksamaan oikeaa palkkaa ja menot olisivat monenkertaistuneet. Eihan se Bertalle sovi, kaikkihan on niin hyvin nyt. Jos tallaisia muutoksia havaittaisiin Valtio A:n sisalla olisi Bertan ainoa mahdollisuus nykia muutamista naruista lisaa.

Tuossa oikeastaan kuvasit itsekin jo aika lailla sen vaurastumisen prosessin, joka kansainväliseen kauppaan esitetyllä tavalla osallistumisesta seuraa. Juuri näinhän on tapahtunut lukuisissa, lukuisissa maissa (ml. Suomi), ja tapahtuu edelleen "kehittyvissä talouksissa" (niitä kutsutaan sillä nimellä ihan syystä).

Pointtina koko roskassa siis se, etta tallaiset valtiot ovat lahes tulkoon umpikujassa.

Samaa mieltä. Ja jos valtioon ei saada toimivaa talousjärjestelmää, ei toivoa juuri paremmasta ole. Siksi pitää siis keskittyä SIIHEN. Totta kai pitää auttaa avustuksinkin siihen asti että maa saadaan jaloilleen, mutta että vain annetaan almuja ja annetaan tilanteen jatkua niin että maata ei saada kunnolla kansainväliseen kauppaan mukaan -- se ei ole kestävä ratkaisu.

Ainoa mita oikeastaan voitaisiin tehda olisi yrityksien moraalin korjaaminen. Ei niin etta mina valittaisin paskaakaan, mutta se on ainoa tapa.

Ei. Siis ajattelin kyllä joskus itsekin aiemmin samoin, mutta tuo ei ole toimiva ratkaisuehdotus. Se on asia, josta voi narista ja valittaa, mutta se ei ole ratkaisu. (tästä olen myös käynyt lukuisia, lukuisia keskusteluita myös humanistiystävieni kanssa, ja lopulta on heidänkin ollut pakko todeta tämä väistämätön lainalaisuus/totuus, jonka alla selitän)

Yritysten tehtävä yhteiskunnassa on 1) kartuttaa omistajiensa niihin sijoittamalle pääomalle tuottoa 2) tuottamalla tuotteita ja palveluita jotka tyydyttävät asiakkaidensa tarpeita mahdollisimman hyvin hintaansa nähden. Jonkinasteinen yksinkertaistus, mutta ei suuri. Sen sijaan moraaliin yrityksillä ei ole minkäänlaista velvoitetta. Jopa niin, että jos niiden asiakkaita (useissa tapauksissa tavallisia kuluttajia) ei kiinnosta toimivatko yritykset moraalisesti vai ei, niiden EI KANNATA toimia moraalisesti, jos siitä aiheutuu mitään lisäkustannuksia. Jos taas kuluttajat välittävät -- ja siis jopa siinä määrin että tämä näkyy kukkaronnyörien aukeamisessa -- niin sitten kannattaa. Ei yritysten kannalta ole täysin vapaassa markkinataloudessa mitään muuta moraaliin liittyvää mekanismia.

Ongelma kun on, katsos, siinä että jos kuluttajat eivät välitä, mutta yrityksen A johto välittää ja yrityksen B ei, seuraus on se että yritys B (ja sen kaltaiset) menestyvät yritystä A (ja sen kaltaisia) paremmin ja lopulta ajavat ne pois markkinoilta. Täten siis vastuu on kuluttajalla. Ja toistan: näin täysin vapaassa markkinataloudessa.

Ihmisten käsityskyvyn rajallisuudesta johtuen tätä vastuuta ei kuitenkaan ole katsottu hyväksi jättää yksinomaan kuluttajien harteille. Tätä varten meillä on esimerkiksi ympäristöverot: jos saastutat enemmän, maksat enemmän. Ja nämä sovitaan (mieluiten) kansainvälisellä tasolla. Kansallisella tasolla säätämisessa haaste on se, että taso ei voi poiketa liikaa kansainvälisestä, koska muutoin liiketoiminnan kannattavuus kyseisessä maassa voisi vaikuttua turhan epäedullisesti. Siksi siis kansainväliset sopimukset.

Eihan se yritys ole ainoa sika, toki korruptoinut hallitus on vahintaan yhta syyllinen kansansa ahdinkoon, mutta se suurin jarru, se joka voi kayttaa suurinta valtaa eli rahaa on lopulta esteena myonteiselle kehitykselle.

Ei muuta kuin painetta valtiota kohtaan! Onhan tähän keinoja. Jos käytännöt ovat kansainvälisesti tarkastellen hävyttömät, niin ei muuta kuin kauppasaartoa peliin yms. Juuri korruption (joka yllätys yllätys on ollut pahinta juuri kommunistissa maissa) kitkemiseen ja kaupan oikeaan vapauttamiseen minä (ja käsittääkseni Lillrank) juuri energian keskittäisinkin. Niin tai siis vapauttamiseen mutta toki kansainvälisellä verotus- yms. säätelyllä. Täysin vapaata markkinataloutta en todellakaan kannata itsekään (ihmiset ovat aivan liian tyhmiä että se voisi toimia).

[So Easy]

Vielä sen verran, jos tämä ei ole aiemmista viesteistä käynyt ilmi, että minä siis kannatan ja toivon esimerkiksi kansainvälisesti tiukempaa ympäristöverotusta, ynnä muita vastaavia markkinatalouden tasapuolisen sääntelyn keinoja asioissa, joissa kuluttajien ei voida kyetä arvioimaan riittävän kokonaisvaltaisesti omaa kollektiivista parastaan.

Lisäksi omalta osaltani yritysmaailmassa yritän edistää myös eettistä toimintaa, mutta käytännön rajoitteen tälle asettaa kuitenkin se, minkä verran kuluttajat tätä ymmärtävät arvostaa. Mutta siis totta kai yritys voi hyvinkin saavuttaa edullisen aseman esimerkiksi ympäristöasioiden johtavana huomioijana, mutta ei tässä onnistuminen ole mitenkään triviaalia -- ihmiset kun ovat yleisesti ottaen kuitenkin aika hölmöjä. Monet yritykset ovat tätä toki yrittäneet vain lopulta huomatakseen että kuluttajat ostivat sittenkin ennemmin niitä muiden firmojen halvempia tuotteita. Tämä ei ole niinkään yleistä kitinää vaan lähinnä toteamus siitä, että olisi epärealistista odottaa ihmisten olevan fiksumpia kuin ovatkaan.

Summa summarum: On tärkeää yrittää edistää eettisiä arvoja, mutta ei ole viisasta esittää ratkaisuksi sellaista mallia, joka käytännössä koituisi vähemmän eettisesti toimivien yritysten eduksi. Mutta onhan noita toimiviakin keinoja. On tosin turha odottaa, että niidenkään ajaminen olisi helppoa. Pitää vain sitkeästi jatkaa yrittämistä. Viisaasti.

[urpiainen]

kannatan ja toivon esimerkiksi kansainvälisesti tiukempaa ympäristöverotusta, ynnä muita vastaavia markkinatalouden tasapuolisen sääntelyn keinoja asioissa, joissa kuluttajien ei voida kyetä arvioimaan riittävän kokonaisvaltaisesti omaa kollektiivista parastaan.
Lisäksi omalta osaltani yritysmaailmassa yritän edistää myös eettistä toimintaa, mutta käytännön rajoitteen tälle asettaa kuitenkin se, minkä verran kuluttajat tätä ymmärtävät arvostaa. (...) ihmiset kun ovat yleisesti ottaen kuitenkin aika hölmöjä. Monet yritykset ovat tätä toki yrittäneet vain lopulta huomatakseen että kuluttajat ostivat sittenkin ennemmin niitä muiden firmojen halvempia tuotteita.

Ajattelin puuttua tähän, kun kerrankin vaikuttaa siltä, että on löytynyt juttu, josta olen aika lailla So Easyn kanssa samaa mieltä. Mikä minua Halosen (joo, vien tämän taas kerran pressanvaalijuttuihin, pahoittelen) puheissa erityisesti oudoksutti oli se, miten Halonen usein vastatessaan ympäristöongelmiin jne. painotti sitä, että suomalaisyritysten pitäisi kantaa yhteiskunta- ja ympäristövastuuta voitonmaksimoinnin kustannuksella. Kaunis ajatus, mutta toisaalta demarit ovat itse olleet viemässä taloutemme osaksi kansainvälisiä markkinoita, jossa omistavaa tahoa - amerikkalaisia eläkerahastoja jne - tuskin kiinnostaa vastuu suomalaisesta yhteiskunnasta ja ympäristöstä. Vievät varmaan investointinsa sinne, missä moisista pehmoiluista ei välitetä vaan maksimoidaan tuotto.

Vastaavasti, en myöskään jaksa uskoa niihin vapaiden markkinoiden näkymättömän käden hyväntahtoisuuteen sokeasti uskovien haaveisiin, joiden mukaan kuluttajat kyllä ovat valmiita maksamaan enemmän ympäristöä ja yhteiskuntaa ajattelevien yritysten tuotteista kuin muista. Tuskin ovat. Toisin kuin So Easy, en kuitenkaan näkisi tätä ihmisten "hölmöytenä" tai "kyvyttömyytenä arvioida kokonaisvaltaisesti omaa kollektiivista parastaan". Päinvastoin, ihmiset ovat varsin taitavia näkemään, että yksittäisellä ostopäätöksellä ei ole sanottavaa vaikutusta ympäristöön tai yhteiskuntaan, mutta kenties merkittäväkin vaikutus omaan välittömään ostokykyyn. Ongelma ei ole ihmisten kyvyissä, vaan rakenteellinen: Kollektiiviseen etuun liittyvät asiat - eiryisesti kun menevät ristiin yksilöllisen edun kanssa luoden kiusauksen vapaamatkustamiseen - pitäisi ratkaista kollektiivin tasolla eikä jättää niitä yksilöiden varaan.

Näin ollen, tässä ympäristöasiassa tarvitaan minusta väistämättä markkinoiden poliittista ohjausta. Asiaa ei voi jättää markkinoiden hoidettavaksi. Tätä kai So Easykin sanoo? Olen myös So Easyn kanssa samaa mieltä siitä, että Suomi on varmaankin liian pieni yksikkö tällaiseen ohjaukseen (päädyttäisiin vain Halosen mallin ongelmiin): ympäristöpolitiikan on oltava vähintäänkin EU-politiikkaa, mutta mieluummin todella globaalia (kunpa USA:han saataisiin demokraattipresidentti!).

[mölli]

10 vuoden päästä tuloerot ovat todella korkeat, silloin tän palstat yh harmittelevat miksi en ottanut sitä hiljaista ei pelimies työmiestä kun joutuvat myymään itseään tai kerjään tai muuten köyhäileen. Seuraava lama tappaa keskiluokan suuremmaksi osaksi ainostaan sitten on niitä joilla on rahaa ja niillä joilla sitä ei ole. Minä nousen keskiluokasta ylempaan luokkaan kuin phonenix.

[mölli]

Mahtaa olla korkea veroprosentti noilla 2%:lla.

Ei silloin enää makseta veroja. Raha menettää merkityksensä, koska roboteille ei tarvitse maksaa palkkaa.

Paskat. Kirjasto on meille tänään ilmainen. 1000 vuotta sitten kirjoja oli vain rikkailla.

Tulevaisuudessa asunnot, ruoka ym. voivat olla yhtä ilmaisia kuin kirjastot, mutta silti tullaan tekemään työtä jonkin rahanarvoisen eteen. Toki, jos se yhteiskunnan tarjoama minimi tulevaisuudessa riittää, niin mihinkäs yksilö sitä työtä tarvitsisi? Kuitenkin esim. Gattaca kitisee elintasoaan, vaikka _menneisyydessä_ moni olisi ollut moisesta yltäkylläisyydestä aivan tyytyväinen.

Arvon mittarit (l. raha) ja markkinatalous ovat ikuisia.

Ei kirjastot ole ilmaisia ne vaan on ilmaisia käyttää, koska niiden ylläpito on halpaa. Tulevaisuudessa asunnot eivät ole mitään ilmaisia ja silloinkin tehdään töitä, tosin työttömyys on suurempaa silloin. Silloin maksetaan vähemmän palkkaa kerta tuotteettikin on halvempia. Tosin työkuvat silloin erinlaisempia tavalliset duunarit ovat palvelutöissä; tarjoilijoita, vartijoita, viihdyttäjiä yms Teollisuus duunarit erittäin pieni vähemmistö ja erittäin korkeasti koulutettuja.

[nojoojust]

Ei kirjastot ole ilmaisia ne vaan on ilmaisia käyttää, koska niiden ylläpito on halpaa.

Tosi halpaa onkin tuo kirjastojen ylläpito... Aikoinaan päädyin yläasteella kahden viikon työharjoittelujakson ajaksi kirjastoon töihin. Yksi työtehtäväni oli valita hankittava materiaali (nuortenkirjallisuus ja elokuvat), johon oli käytettävissä (pienessä sivukirjastossa) 27 000 markkaa. Jostain kumman syystä elokuvia tuli hankittua vain pari, koska elokuvien kirjastohinnat olivat 1000 - 5000 markkaa /kpl, ja ne katsomisen arvoiset tietenkin kalleimpia. Kirjojen kirjastohinnat pyörivät 100 - 900 markan tietämillä /kpl. Ja uutta materiaalia täytyy hankkia joka vuosi, sillä jos kirjastossa ei ole tuoretta aineistoa, ei se täytä tehtäväänsä, ja aineisto vähenee myös vanhojen teosten rikkoontumisten ja hävikin takia.

[SmartAss]

Pakko antaa propsit So Easylle tuulimyllyjä vastaan taistelemisesta. Tällainen keskustelu ei ole koskaan helppoa, samaan syssyyn osuessa sekä ideologiset kuin myös konkreettiset kysymykset tulevaisuudesta.

Nostetaan esiin nyt kaksi pääteemaa:

1) Työ, tuottavuus ja työn merkitys elämässä

2) Kehitysmaiden tukeminen

Lähdetään liikkelle ensimmäisestä.


Mihin työtä ja työn tuottavuutta maailmassa tarvitaan? Kysymykseen on vaikea vastata, ellei määritelä aluksi millä tasolla kysymystä tarkastellaan. Olemmeko kiinnostuneita valtion näkemyksestä, jostain pienemmästä yksiköstä kuten yritys - vai yksilön omasta kokemuksesta. Pohjaksi määrittelen yksinkertaistetuksi suhtautumisen ja interessit työhön eri osapuolille seuraavasti:

Valtio: Valtio on entiteettinä tietynlainen yhteisten sopimuksien ja arvomaailman yhteensitova joukko ihmisiä. Työ merkitsee valtiolle mahdollisuutta saada verotuksen kautta resursseja, joilla valtio voi ylläpitää yhteisesti sovittua yhteiskuntaa. Valtion kiinnostuminen työelämään ja työhön liittyy tilanteisiin joissa työelämän muuttuminen muuttaa yhteiskuntasopimusta, horjuttaa yhteiskunnan rauhaa tai uhkaa verotuksen pienentymistä -- ja sitä kautta yhteiskunnan rakenteita.

Valtion tai esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen merkityksenä valtiossa on myös toimia työelämän sääntö- ja arvomaailman laadinnassa. Liittyen yhteiskuntasopimukseen valtio voi säädellä millä säännöillä ja mahdollisuuksilla valtiossa työtä tehdään.

Valtion määräysvallan rajana kuitenkin on se mihin työn tekemisen muut osapuolet suostuvat. Yritykset ja työntekijät eivät ole sidottuja valtioihin, ellei kyse ole valtionomistuksellisesta yhtiöstä tai valtiosta joka kontrolloi tarkemmin yksilön elämää ja oikeuksia.

Valtiolla voi olla työn suhteen myös omia suuria tavoitteita, esimerkiksi pääsy ydinvallaksi, avaruuden valloitus tai vaikkapa infrastruktuurin rakennuttaminen jonnekin missä ihminen ei normaalisti ole ollut. Tällöin valtio käyttää omia kannustavia toimiaan asioiden aikaansaamiseksi. Esimerkkinä vaikkapa Yhdysvaltojen infrastruktuurien rakentamiset ja avaruusprojektit. ( vrt. vastaavat Neuvostoliitossa )


Yritys: Yritykset ovat tietynlainen yhteisten sopimuksien, tavoitteiden arvomaailman yhteensitova joukko ihmisiä, ajatuksia ja muita resursseja. Yrityksien tavoitteena on tuottaa arvomaailmansa ja ajatuksiensa mukaisesti arvoa omistajilleen.

Arvo ei välttämättä ole pelkkää taloudellista arvoa, vaan se voi olla myös yhteiskunnallista vaikuttamista tai vaikka maailman parantamista. Lasken esimerkiksi englantilaisen hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin yritykseksi - sillä se toimii kaikin puolin kuin yritys, vaikka ei taloudellista voittoa tuotakaan - vaan sen tuottama arvo on aivan muuta.

Yrityksien intressi työhön on pystyä tuottamaan oman arvomaailman ja tavoitteiden mukaisesti arvoa. Yrityksien pitää olla kiinnostavia työntekijöille, jotta työntekijät suostuvat olemaan mukana yrityksen systeemissä tuottamassa arvoa. Mikäli yrityksen, valtioiden ja työntekijöiden välinen sopimus ei ole yritykselle mieluisa - on yrityksillä mahdollisuus siirtää työn tekeminen muualle -- ellei se jostain syystä ole vastoin yrityksen omaa arvomaailmaa.

Yritykset myös ymmärtävät että työntekijät eivät ole olemassa yritystä varten, eli pitääkseen hyvät työntekijät yrityksessä -- on yrityksen oltava kiinnostava tuolla yksilölle, ja tarjottava jotakin joka sopii ko. yksilön omiin tavoitteisiin sillä hetkellä.


Yksilö: Yksilöllä on omat henkilökohtaiset tavoitteensa elämässä - ja työ voi sisältyä niihin tavoitteisiin, tai se voi olla keino niiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Yksilön ensimmäisinä intresseinä työn suhteen on yleensä aina oma toimeentuleminen. Hyvinvointiyhteiskunnassa se ei kuitenkaan ole enää usein se päälimmäsin kysymys, vaan kysymykseen työstä liittyy myös useasti ne yksilön muut tavoitteet.

Jos yksilölle tulee parempi diili, on yksilö vapaa tarttumaan siihen - tai vastaavasti jos sopimus yrityksen kanssa ei enää täytäkään niitä tavoitteita, joita yksilöllä itsellään on -- voi yksilö tehdä omat ratkaisunsa toiseen suuntaan.


Suomalaisessa yhteiskunnassa markkinoiden vaikutusta on pyritty hillitsemään luomalla tasautta työmarkkinoille erilaisilla yhteisillä sopimuksilla, joilla asiat pyritään sitomaan tiettyyn tasoon sovituiksi ajoiksi. Yritykset ja työntekijät voivat tehdä heille itselleen sopivia sopimuksia - esimerkiksi suhteuttaen halunsa pidempiaikaiseen vakauteen pienempään jatkuvaan korvaukseen, ja vastaavasti suuremmat riskit ja epävakauden suurempaan kertakorvaukseen.

Juha Siltalan työelämän huonontumisen lyhyt historia on hyvä muistutus siitä mitä suomalaisessa ja eurooppalaisessa yhteiskunnassa on tapahtunut - ja millainen arvomaailman muutos myös suhteessa työhön on tapahtunut. Fiksuna mieheneä ja suhteellisen hyvänä esiintyjänä Siltala on saanut paljon lainauksia ja positiivista huomiota, eikä täysin aiheetta. Siltala ei kuitenkaan tarjoa mitään ratkaisuja, vaan kannustaa entistä kovempaan vastakkainasetteluun työntekijät ja työnantajat välillä -- ja työnantajalta varastamiseen.

Siltalan ajatukset tuntuvat monelle hyvin lämpimiltä ja raikkailta, mutta ne valitettavasti palauttavat ihmiset takaisin jo menneille aikakausille. Sen sijaan että tehtäisiin maailmassa näkyväksi nämä keskinäiset sopimukset ja odotukset, linnoittaudutaan syvemmälle vastakkainasettelun juosuhautoihin.

Vastakkainasettelu on kovaa peliä ja muisto menneiltä ajoilta, jolloin sopimuksiin päästiin vääntämällä kättä ja pääsemällä lopulta johonkin kompromissiin. Toinen tapa olisi tehdä arvon tuottaminen näkyväksi - ja määrittää sen perusteella sekä työntekijältä vaadittava reilu osuus että sitä vastaava korvaus. Työnantajathan tätä tietyssä mielessä tekevätkin, luomalla prototyypin tietystä työstä ja kuvaamalla mitä siihen kuuluu ja mitä siitä maksetaan.

Walmart ja sen tapa neuvotella ( kaikessa raakuudessaan ) on esimerkki sekä hyvästä ja pahasta. Walmart voi hyvinkin vaatia esimerkiksi toimittajiaan esittämään omat tilinsä ja kustannuslaskelmat tuotteille, joita he toimittavat Walmartille. Jos he eivät ole tyytyväisiä saamaansa hintaan ja arvoon, he voivat eivat esittää että he maksavat asiasta X hinnan Y -- ja se hinta perustuu heillä näkemykseen siitä että mitä asian X tuottaminen tehokkaasti oikeasti maksaa.

En puutu nyt lainkaan siihen onko Walmartin arvomaailma sellainen, jota meidän pitäisi seurata - vaan keskitän huomion siihen, että kun koko arvoketju tehdään näkyväksi -- on kaikkien osallisten helpompi suhteuttaa oma osuutensa arvon tuottamisessa ja siitä saatavassa korvauksessa lopputulokseen.


Entä miksi yrityksiä tarvitaan? Miksei valtio voisi pyörittää taloutta ja suunnitelmallisesti pitää huolta siitä että kansalaiset saavat mitä ansaitsevat, yhteiskuntajärjestys säilyy ja ihmisillä on hyvä olla?

Neuvostoliitto osoitti kuinka hankalaa asian tekeminen oikein on. Vaikka ajatus on kaunis ja tavoite hyvä, sen toteuttaminen on vähänkin isommassa skaalassa vaikeaa. Teollistumisen aikana asia saattoi toimia pienessä skaalassa kun kylien tai kaupunkien tasolla taloutta ja toimintaa pyöritti periaatteessa jokin teollinen patruuna. Silloinkin on toki oma kysymyksensä että kuinka oikeudenmukaisesti ja hyvin asiat toimivat.

Vapaat markkinat ja yrittäminen ovat osoittautuneet tehokkuuden ja innovaation kannalta hyväksi menetelmäksi. Joukot ihmisiä ovat usein viisaampia kehittämään ratkaisuja kuin yksi yksittäinen ihminen, joka tekee suunnitelmallisia päätöksiä.

Vapaiden markkinoiden negatiivisten puolien minimointi onkin kysymys, jossa valtioiden panosta tarvitaan - esimerkiksi hyperkilpailun rajoittamisessa ( työsuojelulainsäädäntö, minimipalkka jne. ) ja työstä saatavan arvon ohjaamisessa myös tulevaisuuden kehittämiseen. ( vrt. vanha AT&T => Bell Labs => Lucent )

Meillä on menneisyydestä paljon hyviä esimerkkejä siitä, miten valtion tukema perustutkimus ja vastaavasti melkein monopoliasema tietyillä aloilla on luonut pitkällä aikavälillä lunastettavaa hyötyä. Valtioiden ja yritysten olisikin siis päästävä sellaiseen tilanteeseen, jossa taataan yhteisen perustutkimuksen mahdollisuudet ja resurssit -- ettei koko ihmiskunnan tieteellisen kehityksen eteenpäin vienti jää vain yritysten sisäisten R&D osastojen harteille. EU, Yhdysvallat ja esimerkiksi jokin aasian valtioiden yhteenliittymä ovat avainasemissa tällaisten yhteenliittymien aikaansaamisessa.



2) Kehitysmaiden tukeminen

Kehitysmaiden tukemisen suurin ongelma on puuttuva yhteiskuntajärjestys. Kehitysmaatuki on veden kantamista kaivoon, sen sijaan että otettaisiin systeemiajattelu käyttöön -- ja yritettäisiin saada valtion järjestelmä toimintaan.

Mikäli valtiojärjestelmä on retuperällä, on maa tuomittu olemaan muiden valtioiden ja yritysten resurssipoolina ja vastaavasti maan eliitin mellastuskenttänä, jossa länsimainen hyvinvointivaltioiden tuki katoaa tuottamatta mitään pysyvää.

Jossain tilanteissa kehitysmaissa rajoitettu suunnitelmatalous pienessä mittakaavassa on oikea ratkaisu liikkua eteenpäin - eli valtion tulee ohjata voimakkaasti kehitystä niin, että valtion infrastruktuuri saadaan kuntoon ja infrastruktuurin päälle voidaan rakentaa korkeampaa jalostusarvoa tuottavaa toimintaa.

Esimerkiksi IMF on toiminut tässä suhteessa hetkittäin väärin ja aiheuttanut isoa hallaa globalisaatio-ajatukselle aikaansaamalla paikallisia kriisejä ja selkeitä huononnuksia siihen miten maan palvelut toimivat. Jos maassa ei infrastruktuuri ole juuri missään jamassa ja kansalaisten maksukyky on äärettömän heikko, ei esimerkiksi infrastruktuurin yksityistämisellä saada hyötyä. Tällaisissa tilanteissa toimivampia ratkaisuja ovat olleet mm. paikallisten yhteisöjen tuottamana tapahtuvat palvelut, joissa ihmiset itse myös omistavat osan osuuskunnasta joka esimerkiksi tuottaa vesipalvelut.

Harvat valtiot kuitenkaan pystyvät olemaan täysin omavaraisia ja eristäytymään muusta kaupankäynnistä, joten ennemmin tai myöhemmin valtioiden on päästävä mukaan kansainväliseen kaupaunkäyntiin. Tässä tilanteessa valtiojärjestelmän tulee olla kunnossa, jotta järjestelmän toimivuudeksi kaikki osapulet olisivat paikalla. Mikäli kukaan ei vahdi valtion johtoa, johto voi tehdä valtion ja kansalaisten kannalta huonoja sopimuksia yrityksien kanssa ja jos kukaan ei valvo yrityksiä -- voivat yritykset riistää toivottomassa tilanteessa olevia työntekijöitä, joilla ei köyhässä maassa ole mahdollisuuksia viedä olematonta osaamistaan myöskään muualle.

On kokonaan oma kysymyksensä että millä tavalla hyvään tilanteeseen päästään. Pitäisikö länsimaisten valtioiden, esimerkiksi EU- tai YK-tasolla, adoptoida kehitysmaita kehitettäväksi ja valvottavaksi -- niin että valtiojärjestyksen kehittyminen saadaan käyntiin -- ja sen jälkeen vetäytyä pois.. vai miten homma hoituu parhaiten?

[SmartAss]

Juuri korruption (joka yllätys yllätys on ollut pahinta juuri kommunistissa maissa) kitkemiseen ja kaupan oikeaan vapauttamiseen minä (ja käsittääkseni Lillrank) juuri energian keskittäisinkin. Niin tai siis vapauttamiseen mutta toki kansainvälisellä verotus- yms. säätelyllä. Täysin vapaata markkinataloutta en todellakaan kannata itsekään (ihmiset ovat aivan liian tyhmiä että se voisi toimia).

Korruptio on 'aina' kaikenlaisen suunnitelmatalouden yksi ilkeimmistä ilmentymistä. Tämähän on myös nähtävissä mm. Yhdysvalloissa erilaisissa valtion tekemissä miljardihankkeissa esimerkiksi puolustusteollisuudessa. Tämän takia sekä taloudellisen maailman että poliittisen koneiston toiminnan ja rahoituksen läpinäkyvyys, sekä tehokkaasti toimivan vahtikoneiston olemassaolo ovat välttämättömyksiä sille että länsimaiset demokraattiset yhteiskunnat voivat toimia globaalissa maailmantaloudessa rehellisesti.

Pelkkä läpinäkyvyys ei riitä, sillä asiat on myös tehtävä näkyväksi ja ymmärrettäväksi. Tässä kohtaa se suuri rooli on juuri vahtikoirilla, joiden pitää ajaa valtion yksilöiden etua. Mikäli vahtikoiria ei ole olemassa tai niiden toiminta kaatuu rahoituksen puutteeseen, voidaan läpinäkyvyys vesittää kierrättämällä rahoja niin monien mutkien kautta - ettei kukaan enää pysy perässä ja vastaavasti naamioimalla asiat halpaan retoriikkaan, jonka läpi ei hölmöt massat jaksa pureutua.

Tämä ongelma on olemassa myös vahvasti Suomessa, jossa republikaanien retoriikan sijaan nautimme demarivetoisesta hyvinvointivaltio-pupasta.

[Brocker]

Gattacalle ja muillekin:

Esimerkki: Henkilö on kokopäivätyössä laitoshuoltajana päiväkodissa 8 h/ päivä siivoamista, pyykin pesua, lasten pukemista jne.. palkasta jää käteen verojen jälkeen n. 1000 euroa kuussa. Ko. ihminen asuu Helsingissä yksin, yksiön vuokra on 600 euroa kuukaudessa, lisäksi muiden laskujen maksun jälkeen kuukauden käyttörahat ovat kuusta riippuen 100-200 euron paikkeilla/kk. Sossusta ei saa senttiäkään eikä asumistukeakaan heru.

Kysymys kuuluu kannustaako tämä yhteiskunta työntekoon? Jos tämä ko. henkilö jäisi työttömäksi, hänen todelliset, käteen jäävät kokonaisansionsa nousisivat! (mukaanluettuna: asumistuki, työttömyyspäiväraha + mahdollinen toimeentulotuki).

Itse tienaan kuussa n. 2000 euroa, josta maksan verot ja vuokra on 820 euroa kuussa, eli en minäkään kauhean paljon leveämmin elä kuin moni toimeentulotuen varassa elävä, ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta puhumattakaan!

[urpiainen]

(...) x 2

Väkevä avaus! Asiallista ja kiihkotonta. Sanoisinko peräti että juuri sitä, mitä me rintamasotaan ryhtyneet jankkaajat olemme kaivanneet!

Palataan asiaan paremmalla ajalla.

[SmartAss]

Tulevaisuudessa asunnot, ruoka ym. voivat olla yhtä ilmaisia kuin kirjastot, mutta silti tullaan tekemään työtä jonkin rahanarvoisen eteen. Toki, jos se yhteiskunnan tarjoama minimi tulevaisuudessa riittää, niin mihinkäs yksilö sitä työtä tarvitsisi? Kuitenkin esim. Gattaca kitisee elintasoaan, vaikka _menneisyydessä_ moni olisi ollut moisesta yltäkylläisyydestä aivan tyytyväinen.

Arvon mittarit (l. raha) ja markkinatalous ovat ikuisia.

Näihän se on.

Ajan kuluessa monet asiat ja ajatukset muuttuvat ilmaisiksi hyödykkeiksi. Tiedon vapaus ja esimerkiksi tietotekniikassa ohjelmistojen muuttuminen jo monissa osissa vapaiksi hyödykkeiksi ovat hyviä esimerkkejä siitä paremmasta maailmasta jossa entistä enemmän asioista jotka olivat menneisyydessä suuren rahan arvoisia - ovat muuttuneet kaikkien saatavilla oleviksi ilmaisiksi hyödykkeiksi.

Onnellisuustutkimuksissa yksi huomattava tekijä on ollut se, että absoluuttinen rikkaus ei koskaan ole onnen lähde - vaan suhteellinen rikkaus. Ihmisillä on halu erottautua muista eikä se että kaikilla on BMW tuo sinulle sitä tunnetta kuin se, että vain sinulla on. Tässä mielessä se että Gattacalla on helvetin hyvin asiat moneen muuhun ihmiseen nähden tässä maailmassa, Gattaca jaksaa ruikuttaa ja nurista kuin pieni prinsessa jonka patjan alla on herne.

Sellaisille ihmisille jotka eivät tiedä ja tunne itseään mikään ei ole koskaan tarpeeksi, eivätkä he koskaan tule myöskään olemaan onnellisia. Eivät Kainuun metsissä vanhempiensa kanssa perämökissä netissä surfaten, saati sitten Helsingissä tai missään muuallakaan.

[Valkonikki]

Pakko antaa propsit So Easylle tuulimyllyjä vastaan taistelemisesta.

Sellaisille ihmisille jotka eivät tiedä ja tunne itseään

Ootsä So Easy vai EW?

[SmartAss]

Ootsä So Easy vai EW?

Olipa halpa herja. Ei, en ole kukaan muu toisella nikillä.

[AarneAnkka]

Jostain kumman syystä elokuvia tuli hankittua vain pari, koska elokuvien kirjastohinnat olivat 1000 - 5000 markkaa /kpl, ja ne katsomisen arvoiset tietenkin kalleimpia. Kirjojen kirjastohinnat pyörivät 100 - 900 markan tietämillä /kpl.

Olen muuten kovasti ihmetellyt tuota rankkaa hintaeroa kirjastonkirjojen ja kaupasta saatavien kirjojen ja videoiden välillä. Ja sama opetusvälineiden kanssa. Joku halvan näköinen muovinen molekyylirakennussarja kemian opetukseenkin maksoi kuulemma aivan törkeän paljon. Mistä se lisähinta niihin tulee? Tekijänoikeuksistako?

[nojoojust]

Olen muuten kovasti ihmetellyt tuota rankkaa hintaeroa kirjastonkirjojen ja kaupasta saatavien kirjojen ja videoiden välillä. Ja sama opetusvälineiden kanssa. Joku halvan näköinen muovinen molekyylirakennussarja kemian opetukseenkin maksoi kuulemma aivan törkeän paljon. Mistä se lisähinta niihin tulee? Tekijänoikeuksistako?

Niistäpä juuri. Kirjoista menee käsittääkseni vielä jokin teostomaksutyyppinenkin raha, joka ei näy suoraan tuotteiden kirjastohinnoissa, mutta joka pitää ottaa huomioon.

[EveryWoman]

Sellaisille ihmisille jotka eivät tiedä ja tunne itseään

Ootsä So Easy vai EW?

Kuinka monen eri henkilön tuosta itsetuntemuksen tärkeydestä pitää puhua, että tajuatte sen olevan ihan normaali ja maalaisjärjellä ymmärrettävissä oleva asia, eikä jonkin pienen hurupiirin parapsykologiaa?

Viittaan Easyn esittämän autovertaukseen. Jos tunnet hyvin ne mekanismit, joilla auto toimii, sinulla on paremmat mahdollisuudet selviytyä autosi kanssa hankalissakin olosuhteissa. Ja jos et tunne edes kaasun, kytkimen ja jarrupolkimen funktioiden eroja, olet vääjäämättä kusessa jos johonkin pitäisi ajaa. Tämä perusperiaate pätee ihmisen toimintaan ihan samalla tavalla, paitsi että ihminen on oliona vähemmän mekaaninen ja enemmän orgaaninen. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

[Vadim]

Niin ja siis Lillarank oli nuorena vasemmistoradikaali hippi. Sittemmin vaan vähän perehtynyt asioihin, ja ollut erittäin keskeisissä kansainvälisen liiketoiminnan tehtävissä. Nykyisin tuotantotalouden professori (joka hehkuttaa muuten myös opiskelijoilleen juurikin Pirsigin Zen and the Art of Motorcycle Maintenancea).

Joka ei ole vasemmistolainen nuorena, sillä ei ole sydäntä; joka ei ole konservatiivi vanhana, sillä ei ole aivoja. - Churchill

[Vadim]

OK, ehkä minua helpottaisi jos esittäisit jonkin näistä lukuisista esimerkeistä. Tosin tässä vaiheessa kyllä jo arvelen, että ongelma on todennäköisesti korruptiossa, ja juuri silloin Lillrankin ehdotus (jonka itsekin allekirjoitan) on se, että vaikutusvalta pitää keskittää päättäväiseen korruption kitkemiseen eikä tyytyä vain heittelemään almuja tälle korruptoituneelle hallitukselle ja kaksinaamaisesti sitten ostiskella näitä korruptiovallan mitä-lie-mokkuloita -- tämähän vain ylläpitää status quoa ja valtion banaani-sellaisena.

Kehitysapu on hyvin, hyvin, hyvin hankala kysymys. Horisin tuossa taannoin, että sitä annetaan joko liian vähän tai liian paljon, ja tarkoitin mitä sanoin. Liian vähän siinä mielessä, että mikrotasolla kehitysapu harvemmin vaikuttaa paljoakaan, koska panostukset ovat liian pieniä. Länsimainen tuotantomalli on äärimmäisen riippuvainen tuotantoketjuista ja aukottomasta fyysisestä, taloudellisesta ja oikeudellisesta infrastruktuurista. Niinpä yhden asian korjaaminen kehitysavulla on hankalaa, koska ongelma on yleensä systeeminen. Esimerkiksi tietä ei voi rakentaa, ellei valtio kykene huoltamaan ja ylläpitämään sitä, ja tämä vaatii sekä teknistä taitoa, toimivia organisaatioita ja riihikuivaa verorahaa. Useimmista kehitysmaista ei löydy mitään näistä.

Toisaalta kehitysapua annetaan myös liian paljon, sillä on aina helpompaa syljeksiä kattoon ja perätä lisää rahaa lännestä, kuin ryhtyä itse keräämään veromarkkoja julkisiin investointeihin. Tuki passivoi.

Mitä korruptioon tulee, se on hankala kysymys. Korruption määrä korreloi huonosti talouskasvun kanssa, toisin sanoen, korruptoituneet valtiot kasvavat siinä missä vähemmän korruptoituneetkin. Pitäisi tutkia asiaa tarkemmin, koska tiedän, että korruptoituneet maat käyttävät kehitysapunsa huonommin kuin vähemmän korruptoituneet, ja veikkaan, että korruptio vaikuttaa muihin sosiaalisiin indikaattoreihin, kuten odotettavissa olevaan elinikään, enemmän kuin itse kasvulukuihin.

Eli siis valtion talous-/kauppajärjestelmä pitää saada toimimaan kuten kansainvälisesti vapaakaupassa on tapana. Tämä on kaiken A ja O (tai siis tässä tarkastelussa, johon Lillrank tuossa tekstissään keskittyi) valtion vaurastumisedellytysten kannalta.

No siis pohditaanpa hetki. Mitä vapaakauppa on? Se ei tarkoita sitä, että tuotteet kulkisivat vapaasti paikasta toiseen, koska varsinaiset tullimuurit ovat teollisuustuotteiden kohdalla murtuneet jo aikaa päivää sitten. Ongelmana ovat tekniset kaupan esteet (technical barriers to trade), jotka liittyvät tuotestandardeihin ja sensellaisiin. Tämä on suuri ongelma etenkin kehitysmaille, joiden tuotteet eivät aina laadultaan pärjää länsimaiden tuotteiden kanssa, ja jos pärjäävätkin, ne ovat usein yksinkertaisesti vääränlaisia. Palveluissa tilanne on vielä ongelmallisempi, muistutan nyt esimerkiksi Bolkestein-direktiivin ("Frankenstein-direktiivin") kohtalosta. Sen tarkoituksena oli palvelukaupan vapauttaminen EU:n alueella. Valitettavasti eräät jäsenvaltiot eivät halua päästää puolalaista putkimiestä alueelleen, joten direktiivi on suurissa vaikeuksissa. Ja tämä siis EU:n sisällä, tilanne on vielä hankalampi, kun puhutaan koko maailmasta.

Vapaampi kauppa tietysti auttaa sikäli, että useimmiten kehitysmaat vievät alhaisen jalostusasteen tuotteita, ja niissä tullit ovat järjenvastaisen korkeat. Tämäkin on muuttunut sikäli melkoisesti, että esimerkiksi köyhimmät maat saavat tuoda EU:hun tuotteitaan tullitta Everything but Arms -aloitteen tiimoilta. Tällä ei vain ole juurikaan merkitystä, koska kehitysmaiden tuotteiden markkinat ovat yleensä lähialueilla, eivät niinkään Euroopassa, alhaisen jalostusasteen tuotteita kun ei kannata viedä kovin kauas tuotantoalueelta. Niinpä kehitysmaiden keskinäisen kaupan vapauttaminen olisi paljon tärkeämpi asia; ideaalimaailmassa tämä tapahtuisi tietysti maailmanlaajuisen kauppasopimuksen tiimoilta, koska nykyinen sopimusviidakko ei palvele oikein ketään ja johtaa kaupan vääristymiseen.

Toinen asia on, että tullitulot ovat kehitysmaissa merkittävä rahoituslähde. Niiden väheneminen pitäisi korvata sitten jollain muulla, ja monissa paikoissa tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

Mitäkö kaupan vapauttamisesta sitten parhaimmillaan seuraa? Noh, kaikissa muutoksissa on haasteensa, ei sitä voi kieltää kukaan, mutta köyhien valtioiden vaurastumisesta kirkkaimmat esimerkit tällä hetkellä lienevät Intia ja Kiina -- kuten taisin mainitakin, Intian talous kasvaa tällä hetkellä luokkaa 8-9% vuosineljänneksessä.

No siis vuositasolla juu, verrattuna edellisvuoteen. Kiinan talous ei kasva neljääkymmentä prosenttia vuodessa, ei sentään.

Molemmat ovat sekä huonoja että hyviä esimerkkejä. Intian taloudessa vienti ei näyttele kovin suurta osaa, Kiinan tapauksessa sen sijaan kyllä. Molemmat ovat olleet jonkinmoisia sääntelytalouksia hyvin, hyvin pitkään. Molemmissa maissa keskeisessä asemassa ovat olleet markkinavetoiset uudistukset, joita on tehty jo pitkään, mutta ne ovat ja ovat olleet hyvin protektionistisia maita monessa mielessä, kuten useimmat muutkin Aasian tiikerit.

Kuvaavaa on, että esimerkiksi Intian pääministeri otti Elcotecin Antti Piipon avosylin lähes liikuttuneen kiitollisena vastaan, kun Elcotec on investoinut maahan luoden työpaikkoja ja yllä kuvatun prosessin kautta vaurautta -- mutta Suomessa vaan manataan että mikä vitun rötösherra sekin, vie työpaikat ulkomaille.

OK, joo no minulle ei kyllä ole mikään ihme, että Suomen kulttuurihistorialla ja asenneperimällä vaikkapa Piipon kaltaisia jamppoja ei täällä erityisemmin faniteta.

No epäilemättä. Johtuisikohan tämä siitä, että Piippo ei vaikuta kovin mukavalta tyypiltä?

Itse käsitin Niinistön kampanjapuheista, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut juurikin "markkinoida" Suomea ulkomailla, täten auttaa suomalaisia yrityksiä maailmalle ja miksei edistää Suomen kiinnostavuutta sijoituskohteenakin ulkomaisille yrityksille (tehtävä, jota käsittääkseni Ahtisaari toteutti aikanaan varsin onnistuneesti (paremmin tietävät korjatkoot vapaasti, kiinnostaa itseäkin jos olen jostain syystä väärin ymmärtänyt)).

Valitettavasti vientiponnistelujen edistäminen merkitsee ulkopolitiikan muuttumista eri suuntiin huoraamiseksi, eli ulkopolitiikan yksityistämistä, mitä vastustan ehdottomasti.

[sivustahuutaja]

Kehitysapu on hyvin, hyvin, hyvin hankala kysymys.

Jos 100meur vuodessa tappiota tekevälle firmalle annetaan 200meur valtion tukea velkasaneerauksen muodossa, niin kauanko 200meur kuluttaminen firmalta kestää? Vastaus: alle kaksi vuotta. Miksi kehitysmaissa asiat olisivat toisin? Ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Mitä korruptioon tulee, se on hankala kysymys. Korruption määrä korreloi huonosti talouskasvun kanssa, toisin sanoen, korruptoituneet valtiot kasvavat siinä missä vähemmän korruptoituneetkin.

En ole perehtynyt tuon tyyppiseen tutkimukseen, mutta tässä nyt erään lähteen tutkimus, jossa korruptio korreloi hitaan kasvun kanssa ja artikkelissa on hieman avattu korruption vaikutuksiakin:
http://www.imf.org/external/pubs/ft/issues6/

[So Easy]

...

Tähän vaan piti jo aiemmin sanoa, että hyviä pointteja ja olen hyvin pitkälti samaa mieltä kanssasi.

Minun asiani tässä ketjussa on liittynyt pääsääntöisesti siihen, että kannettu vesi ei tosiaan kaivossa pysy, ja että tämä on totta niin kehitysavun kuin kansallisella tasolla tapahtuvien tulonsiirtojen kohdalla (siis siihen, mistä Lillrank tuossa avauksessa kirjoitti). Tällä en tarkoita, etteivätkö kysymyksiin liity myös paljon monimutkaisuuksia tai että tukia pitäisi (sen enempää kansallisella kuin kansainvälisellä tasollakaan) nyt jotenkin olla leikkaamassa. Olen lähinnä periaatteellisella tasolla painottanut sitä, että on tärkeää saada tuen kohde -- olipa tämä yksilö tai valtio -- tuottamaan jotain, mitä tahansa arvokasta, vaikka sitten vain vähänkin, ennemmin kuin vain ja ainoastaan ottamaan vastaan mitä muilla on antaa. Ellei nyt toki sitten ole kyse täysin työkyvyttömästä yksilöstä tms.

Käsittääkseni tästä periaattellisesta linjauksesta emme olleet eri mieltä. Sinä toit lisäksi ihan esiin hankaluuksia mitä tuon linjan toteuttamiseen käytännössä liittyy.

--------

EDIT: Ja joo, olet oikeassa, painotukseni vuosineljänneksiin liittyen oli turha ja suoraan sanottuna harhaanjohtava. Totta kai luku oli YoY; mikä lie ajatusvirhe ollut tuolloin. Taisin olla juuri kuullut vuoden viimeisestä kvartaalista puhuttaessa erään intialaisen talousjohtajan hehkuttavan tämänhetkistä talouskasvua, joka toki on erittäin kova, ja tämä innostus oli sitten osaltaan vaikuttanut omaan ylilyöneeseen sekoiluuni. Oli miten oli, my bad.