Vaaralliset (?) harrastukset

Vakavia keskusteluja isoista asioista - tiede, talous, politiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat. Ei onelinereitä/puzznuzzia.
killkill

Vaaralliset (?) harrastukset

Viesti Kirjoittaja killkill » 08.03.2006 15:30

Miksi mielestäsi ihminen harrastaa ns. extreme-lajeja? Onko se pitkästymistä, nuoruuden illuusion tavoittelua, egon kasvattamista? Onko uhkarohkeista tai vaarallisista harrastuksista mitään hyötyä?

Harrastatko itse mitään muiden ihmisten uhkarohkeana tai vaarallisena pitämää? Miksi?

Patz

Viesti Kirjoittaja Patz » 08.03.2006 15:56

Harrastaisin jos minulla olisi niihin varaa. Se on se tunne, kun adrenaliinia on veressä niin paljon että rauta maistuu suussa. Jostain syystä juuri silloin kokee eniten elävänsä.

Mikä sitten nykypäivänä lasketaan extremeksi onkin asia erikseen. Turvallisuus kehittyy lajissa ku lajissa ja kohtahan varmaan kielletään kaikki missä on hiemankaan kohonnut riski loukkaantua tai menettää henkensä. Todennäköisesti kuolen kuitenkin rattijuopon yliajamana joten... ns. aivan sama. Ja ehkä juuri tämä kuoleman läheisyys minua lajeissa viehättääkin, saa lällätellä viikatemiehelle päin naamaa.

Eli jos kukkaron nyörit sallisivat, harrastaisin ainakin seuraavaa:
Laskuvarjo&basehypyt, laitesukellus (isoissa, lämpimissä vesissä), kaikki kovaa kulkevat kaksi ja nelipyöräiset, heliskiing, koskenlasku, sademetsissä rymistely...

Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Viesti Kirjoittaja Mylwin » 08.03.2006 16:00

Hölmöyttään?

Jos haluatte extremeä niin menkää kosovoon raivaamaan miinoja. Tai käsikranaatinheittopaikan johtajaksi taisteluammuntaan. Siinä alkaa pulssi nousemaan kun Väinö-Viljami 18v päättää sokan irroitettuaan muistaa että hitto hei, mähän heitan oikeella kädellä ja vaihtaa kättä lennosta.

Jaa, mutta siinähän saattaisi oikeasti käydä huonosti.

Mutta kai siinä joku adrenaliinijuttu on. Tosin riskienhän täytyy olla siinä mielessä hallittuja, että tiedetään sen olevan oikeasti pieni vaikka se "vaikuttaa" suurelta. Yleisesti ottaen pidän typeränä.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005

Avatar
Think
Kitisijä
Viestit: 1000
Liittynyt: 14.08.2005 20:56

Re: Vaaralliset (?) harrastukset

Viesti Kirjoittaja Think » 08.03.2006 16:07

killkill kirjoitti:Miksi mielestäsi ihminen harrastaa ns. extreme-lajeja? Onko se pitkästymistä, nuoruuden illuusion tavoittelua, egon kasvattamista? Onko uhkarohkeista tai vaarallisista harrastuksista mitään hyötyä?

Harrastatko itse mitään muiden ihmisten uhkarohkeana tai vaarallisena pitämää? Miksi?
Suurin osa oikeasti extreme lajeista on joko laitonta tai sitten vaan äärimmäisen tyhmää.

Laitesukellus taitaa olla näistä perinteisimmistä ainoa, jota en harrasta / ole harrastanut / kokeillut eikä niissä ole mielestäni mitään sen kummempaa extremeä. Kyllä riskit täytyy pitää aina hallinnassa eikä sillä ole mielestäni mitään tekemistä uhkarohkeuden kanssa.

Itse ainakin harrastelen ihan mielenkiinnon vuoksi. Hauskoja lajeja joissa voi kokea hienoja onnistumisen tunteita.

Edit: Oikeasti vaarallisia harrastuksia en todennäköisesti edes harrastaisi. Pidän henkikullastani.
Ovela kuin orgasmi

sipsi
Kitisijä
Viestit: 3083
Liittynyt: 15.08.2005 7:56
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Viesti Kirjoittaja sipsi » 08.03.2006 16:55

Joo, harrastan ainakin kahta extreme-lajia. Tai ne tavallaan saman lajin eri versioita. Ostoskärryillä ja rullakoilla ajelemista. Äärimmäisen hauskaa, suosittelen. Tai sitten en.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.

Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 17681
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Viesti Kirjoittaja Bluntly » 08.03.2006 17:06

En harrasta, olen kaikkiin liian painava/köyhä/laiska/heikko. Ainut kiinnostava laji on kielletty Suomessa ja sanktiot ovat aikas kovat eli pysyn nykyisessä puuhastelussani, kyllä siinäkin saa paikat rikki ja hapenpuutteen saavuttaa huomattavasti helpommalla kuin esimerkiksi vuorikiipeilyssä.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.

Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6022
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Riemumieli » 08.03.2006 17:16

Harrastan seksiä, se on vaarallista, sillä joku voisi tulla raskaaksi, jonka seurauksena elämänkestoinen vastuuhelvetti odottaisi.
Paras päivä ikinä.

Mulli75

Viesti Kirjoittaja Mulli75 » 08.03.2006 18:00

Turvallisuudesta en tingi, en pelkää, varovainen olen harkintakykyni ja ajatukseni ovat muuttuneet vanhetessa.

Itselläni benjihyppy syynä ei ollut pitkästymistä, nuoruuden illuusion tavoittelu tai egon kasvattamista. Hyppy oli pelkkää uteliaisuutta siihen miten itse reagoi tapahtumaan.

Enää ei ole niin hinku kokea jotain semmoista mikä tuo adrenaliinia vereen.

En pidä laskuvarjohyppyä lentokoneesta vaarallisena. Kaverini kertoman mukaan eräs Suomessa kuolemaan johtanut hyppy johtui siitä että hyppääjä oli kuulemma vaihtanut laskuvarjonsa vetokahvan muoviseen joka ei kestänyt sitä varjon avaamiseen tarvittavaa voimaa. Kaverini harrastaa laskuvarjohyppyä ja kertoi että turvallisempaa se on kuin moottoripyöräily. Itsellänikin oli suunnitelmissa aloittaa hyppääminen mutta mietittyäni asiaa se ei tuo minulle sitä mitä haen.

Moottoripyörän kyytiin en lähde jos tiedän että kuskilla on taipumusta kaahata. En pidä siitä että turvallisuuteni on toisesta ihmisestä riippuvainen.

Aloitettuani kamppailulajin harrastamisen minulle oli selvää se etten kilpaile enkä halua. Siitäkin sain kuulla että mitä sinä nyt semmoista aloit harrastamaan. Turvallisempaa se on kuin jääkiekko. Näkeehän sen nykypäivänä tv:stä miten joillakin jääkiekkoilijoilla harvassa on hampaat. Huonohermoisiakin on kaukaloon päässyt kun pelaajat hakkaavat toisiaan.
On taito osata pelata jääkiekkoa tappelematta.

En pidä extremelajina laitesukellusta tai vuorikiipeilyä. Pitää vaan tietää lajeihin liittyviä asioita sukeltajantauti, vuoristotauti, niiden aiheuttajat ja muut vaaratekijät.

killkill

Viesti Kirjoittaja killkill » 08.03.2006 19:25

Laitesukelluksen mainitsi useampikin vastaaja. Ns virkistyssukelluksessa ei ole todellakaan mitään extremeä. Jos virkistyssukeltaja eli "aurinkoräpylä" hölmöilee tai hönkii pullonsa tyhjäksi, hän voi aina uida hengitystään pidättäen pintaan. Luola- tai tekniikkasukeltajalle tämä ei ole vaihtoehto, koska hän on yleensä liian kaukana pinnasta sekä pysty- että vaakasuunnassa. Esimerkiksi Ojamon kaivoksella 28 metrin tasolla sukellettaessa ollaan pisimmillään melkein 300 metrin päässä avannosta. Edes maailman paras vapaasukeltaja ei tee tuota matkaa ilman mitään hengitettäväksi kelpaavaa. Samoin opasnarun hukkaamisella ja eksymisellä tai kaasuvarastonsa menetyksellä on usein vakavia seurauksia.

Jos omaa harrastustani pitää kutsua extremeksi - ei ehkä osuvin nimitys koska tätä ei tehdä adrenaliinikiksien takia - en ole ihan varma miksi teen sitä. Plussapuolia on toki paljon: veljeyden tunne kun tiimin kanssa kasataan kamoja ja heitetään rentoa läppää. Porukan välille on syntynyt tiivis yhteenkuuluvuuden tunne ja luottamus, joka näkyy myös arkielämässä: kun kaveri tarvitsee apua, hän sitä saa. Aina. Sosiaalisuus onkin merkittävä osa harrastusta - merkittävä innostuksen lähde entiselle erakkoluonteelle.
Onnistumisen fiilis kun on onnistunut toteuttamaan suunnitellun keikan kuten pitääkin. Joka kerta luolasta ulos uidessa ja pintaan noustessa auringonvalo näyttää vähän kauniimmalta kuin ennen. Vedessä on yksinkertaisesti totaalisen vapaa. Maan pinnalla ihmiset ryntäilevät edestakaisin, höpöttävät joutavia. Pinnan alla on pieni joukko kurinalaisia ihmisiä, jotka tietävät tehtävänsä ja osaavat täyttää sen niin että koko tiimi hyötyy siitä.

Miinuksiakin toki on: ajan ja rahan kuluminen, pitkät matkat kotoa suorituspaikalle, järjettömän tavaramäärän roudaaminen edes-takaisin. Välillä joutuu vääntämään kotona siitä, pitääkö tänäKIN viikonloppu käyttää vedessä luttaamiseen. Usein luolakeikkaa edeltävä yö on vähäuninen, saatan havahtua käymään läpi huomisen suoritusta. Joka kerran kiven sisään uiminen jännittää. Aika laillakin. Jos kesken kaiken päästää ajatuksensa harhailemaan ja päällä sattuu olemaan sopiva narkkis, paranoia ja pakokauhu yrittävät heti päästä niskan päälle. Ei ole oikeasti kovinkaan kiva tunne käydä jaakobinpainia pahojen ajatusten kanssa, kun tietää että uloskäynnille on vielä yli sadan metrin uintimatka. Riskit mietityttävät ajoittain pinnan yläpuolellakin.

Ainakin toistaiseksi plussat voittavat miinukset, joten jatkan valitsemallani tiellä. Voi olla että jonain päivänä totean riskit liian suuriksi hyötyyn nähden ja alan tehdä jotain "kesympää." Varsinaista adrenaliininpuutosta hoidan ajamalla lujaa. Mikä tahansa moottorivekotin käy... ja pahimman puutteessa rullaluistimet ja sopiva alamäki riittää - edellyttäen että pipodiskossa on sopivaa meteliä :D

---

Jos pohtii laajemmalti ns. xtreme-lajien suosiota, näkisin että tärkein syy on tylsän, turvallisen arjen maustaminen Elämme nykyisin niin pirun mukavaa ja turvallista elämää, että jotenkinhan sitä on tunnettava että on elossa. Myltsillä oli hyvä pointti: jossain Kosovossa tai Nigeriassa arki on niin extremeä, ettei kiksejä tarvitse juurikaan muualta hakea.

hermine

Viesti Kirjoittaja hermine » 08.03.2006 20:11

Mun poikaystävän (tjsp.) mielestä se, että liftaan, ajan pyörällä talvella ilman nastarenkaita ja tykkään laskea pulkalla vähän jyrkempiäkin mäkiä (ja portaita...) on äärimmäisen extremeä ja se jaksaa urputtaa kuinka huolissaan musta saa aina olla.

Oikeat extremelajit on mun mielestä pelkkää itsepetosta. Niitä omia rajojaan ja adrenaliinihyökyä kannattaisi lähteä hakemaan ihan oman elämän pienistä arkisista rajoitteista kuten omista peloistaan sensijaan että menee toiselle puolelle maailmaa hyppimään valjaat päällä jostain kalliolta. Se voisi olla jopa oikeasti kasvattavaa. Itselleni mitään benjihyppyjä extremempää olisi varmasti esim. pitää luento suurelle yleisölle. Tai kävellä yksin pimeän metsän halki.

hebuli

Viesti Kirjoittaja hebuli » 08.03.2006 22:46

Jossain puheenvuorossa taidettiin esittää etteivät esim. laskuvarjohyppääminen, vuorikiipeily tai laitesukellus olisi extreme-lajeja. Itse kyllä lasken mitkä tahansa lajit, joissa kuoleman- tai erittäin vakavan loukkaantumisen pelko ovat läsnä, extreme-lajeiksi. Tosin kuten KK totesi, pelkkä laitesukellus avovesissä tuskin on kovin vaarallista (veljenikin harrasti aikaisemmin sitä).

Toisaalta ymmärrän kyseisten lajien viehätyksen, mutta jotenkin olen niin tykästynyt omaan henkikultaani, että omasta puolestani näkisin erittäin typeränä menettää sen pelkän harrastuksen takia. En minä sen takia niitä ituja syö, ole tupakoimatta ja käy lenkillä jotta väärin pakattu varjo tai huonosti kiinnitetty köysi aiheuttaisi kuolemani tai vakavan vammautumisen. Ruumiini on temppelini ja sitä rataa, myös harrastusteni osalta.

Sinänsä tykkään kyllä vauhdista ja "kovasta" menosta (benji-hypyt, mikroautot, vesisuksilla kaatuminen, Lintsi :wink:), mutta jotenkin pidän mielettömänä ajatusta että liittäisin siihen vielä mukaan selkeästi korkeamman kuoleman-/vammautumisriskin. Benji-hyppyjä pidän jostain syystä täysin turvallisina, en tiedä ovatko ne sitä oikeasti.

Ja joo, kyllähän me kaikki joskus kuolemme ja liikenteessäkin kuolee vuosittain satoja suomalaisia, mutta itseni kohdalla en näe tätäkään syynä kasvattaa riskiä entisestään pelkkien harrastusten takia (jätän kuitenkin tilaa sillekin ajatukselle että joku päivä koukutunkin johonkin ns. extreme-lajiin, joskus elämässäni olen vakavasti harkinnut lv-hyppyharrastuksen aloittamista). Ehkä sen takia ajan liikenteessäkin suht rauhallisesti ja riskejä tietoisesti välttäen. Ei yhtään ylinopeussakkoa tai muutakaan liikennesakkoa plakkarissa, oonx mä vähä tylsä? (tiedän jo että joku vastaa tuohon joo)

Suunnilleen extremeintä mitä olen harrastanut on ollut osallistua potkunyrkkeiluotteluun, sekä harjoitella escrimaa oikeilla veitsillä. Silti, noissakin näin mahdollisena vain hienoisen loukkaantumisvaaran, en muuta.

Tässä vaiheessa tuli jälleen mieleeni se, että kahden exäni exät (joiden perään he edelleen haikailivat) olivat kovia extreme-harrastajia, toinen oli laskuvarjohyppääjä ja toinen base-hyppääjä. En tiedä vaatiiko suuri kiinnostus kyseisiin lajeihin sellaista mielenlaatua, joka vetoaa moniin naisiin, vaikka toinen heistä kyllä sanoi aina pelänneensä kun äijä lähti kavereidensa kanssa taas vähän hyppimään ties mistä. No ehkäpä tuo oli kuitenkin vain yhteensattuma. :wink: Muistui myös mieleeni että toinen näistä hepuista oli käsittääkseni parantunut syövästä jonka uusiutumisriski oli kai aika korkea, joten ehkä hänelle se henkikulta ei enää ollut niin erityisesti suojeltavien listalla, ja/tai hän tarvitsi jotain todella extremeä saadakseen ajatuksensa irti siitä. Hän ei kuulemani mukaan muutenkaan ollut kovin halukas suunnittelemaan elämäänsä kovin pitkälle tulevaisuuteen tuon takia, vaan eli aina tässä hetkessä.

Sanotaanko näin rumaksi lopuksi vielä se, että jos kuulen uutisissa jonkun kuolleen vaarallisen harrastuksensa seurauksena, ensimmäisenä mieleeni juolahtaa lähinnä Darwin Awards eikä myötätunto. Hyi minua! Jos joku selittää televisiossa järkyttyneenä kuinka kaveri katosi/kuoli yhteisellä vuorikiipeilyreissulla, reaktioni lähinnä on "Mitäs läksitte?". Jos tarkoituksena on nauraa päin Kuoleman kasvoja, pitääkö valittaa jos se joskus pureekin takaisin? Eikös se just ollut se pointti, se kuolemanvaara?

Avatar
LillyMunster
Kitisijä
Viestit: 2007
Liittynyt: 15.08.2005 12:55

Viesti Kirjoittaja LillyMunster » 09.03.2006 1:20

Uskoisin, että useimmissa tapauksissa kyseessä on joko adrenaliinipiikit tai oman pelkonsa kohtaaminen ja voittaminen. Saada kicksit siitä, että on pystynyt ja uskaltanut. Useimmat lajit eivät kai siis todellakaan ole varsinaisesti vaarallisia (oikein suoritettuina; turvatoimet, koulutus jne) vaan kyseessä on lähinnä se tunne vaarasta.
Kai vähän kuten bondageseksissä: tunne siitä, että on alistettu, avuton ja toisen armoilla, vaikka todellisuudessa se rakas siippa sinua tuskin oikeasti satuttaisi tai nöyryyttäisi.

Osaltaan luulisin extremelajien kasvavaan suosioon vaikuttaneen myös nykyinen elämänmalli; vaaraa ja jännitystä ei koeta jokapäiväisessä elämässä. Tuskinpa esim. sotavuosina tuli mieleen lähteä huvikseen hyppimään kallioilta adrenaliiniryntäyksen toivossa. Elämä on turvallista ja suojattua erilaisin lakien ja nopeusrajoitusten toimesta...

Itse haluaisin ainakin sukeltaa (olen sukeltajaiskän ja äidin kakara), ja myös laskuvarjohyppy, varjoliito ja benji kiinnostaisi. Mitään näistä en vielä ole kokeillut.
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...

Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 17672
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Viesti Kirjoittaja Niba » 09.03.2006 1:28

Kävelen vahingossa ihmisiä päin..
Tähän mennessä onneksi riittävän pieniä vastaantulijota..
Kaikkia pieniä ees huomaa..
Pyyhin Netikettiin..

Leilah

Viesti Kirjoittaja Leilah » 09.03.2006 8:12

Extreme lajien suosio johtuu mielestäni ihan siitä, että normaalielämässä ei ole riittävästi jännitystä, tämänhän useampi on jo todennut.
Itse en harrasta mitään extremeä. En tunne tarvetta. Minulle tulee adrenaliinia vereen ja raudanmaku suuhun, kun yritän aamuisin ehtiä ajoissa töihin kulkemalla päiväkodin kautta. Päivä töissä ja kotityöt, niin iltaisin olen valmis vain Nukkumatin seuraan. Toisen äärikokemuksen saan hoitaessani lehmiä. En ole kovinkaan kokenut karjanhoitaja, ja terve, välillä jopa pelonsekainen kunnioitus n. 500 kg painavaa lempeän näköistä märehtijää kohtaan on säilynyt. Lehmän potkussa on voimaa.
Äidiksi tultuani huomasin, että aloin olla varovainen. En hae tietoisesti enää minkäänlaisia riskejä. Kuka huolehtisi lapsestani, jos minulle kävisi jotain?

Avatar
Kimmen
Kitinän uhri
Viestit: 951
Liittynyt: 02.09.2005 22:01

Viesti Kirjoittaja Kimmen » 09.03.2006 8:52

Se on se fiilis! Sydän hakkaa kahtasataa ja nauru muistuttaa enemmänkin huutamista! Jälkeenpäin kroppa on hapoilla ja hymyilyttää.

Monikaan ei pidä jetteilyä extremenä, ja eihän se sitä aina olekaan. Onhan se "ihan kivaa" aurinkoisena tyynenä päivänä käydä suomenlinnassa jätskillä tai viedä mimmi sunnuntaiajelulle. Myrskyssä ajaminen onkin sitten ihan eri juttu. Pitkiä ilmalentoja ja aaltojen läpi sukeltamista. Tyrskyissä näkyvyys on aika huono koska silmiin pärskii niin paljon vettä. Kuitenkin pitäisi katsoa mihin haluaa laskeutua ja missä asennossa jotta pysyisi kyydissä ja nopeus pysyisi hyvänä seuraavaan hyppyyn. Fyysisesti aika rankkaa hommaa, itsensä voittamista. Uusia haasteita pitäisi hakea tänä kesänä SM-kisoista, joissa taas adrenaliini tulee ihan siitä kilpailutilanteesta.

hebuli

Viesti Kirjoittaja hebuli » 09.03.2006 11:47

Jokainen ilmeisesti määrittelee ns. extreme-lajit omalla tavallaan. Itse ajattelin tässä yhteydessä lähinnä harrastuksia joihin realistisesti liittyy myös kuolemanpelko, joillekin ilmeisesti kaikki vähänkään vauhdikkaampi tai eksoottisempi on extremeä. Esim. (Suomessa tehtäviä) benji-hyppyjä en pidä varsinaisesti extreme-harrastuksena sen enempää kuin Lintsin laitteissa kieputteluakaan, koska ne ovat niin kontrolloituja ja turvallisiksi tehtyjä kokemuksia että "vaarantunne" on lähinnä simuloitua. Sama pätee useimpiin moottorikilpailulajeihin ainakin harrastustasolla. Joku F1 tai MM ralli ovat jo aika extremeä, niissä sentään kuolee ja loukkaantuukin vakavasti väkeä.

Laitetaanko kity-porukka pystyyn laskuvarjohyppykursseille? Tandemina vaikka aluksi, halukkaat voivat koittaa voileipää.

killkill

Viesti Kirjoittaja killkill » 09.03.2006 17:16

hebuli kirjoitti:voileipää
PERVÅ! :D

pajazzo

Viesti Kirjoittaja pajazzo » 09.03.2006 18:06

Joskus alle 18 vuotiaana oli sellainen kapinavaihe elämässä. Silloin tuli tehtyä yhtä ja toista vähemmän järkevää ja terveellistä. Kait se oli jotakin rajojen rikkomista. Nyt kun olen "vanha ja viisas" on jonkinlainen itsesuojeluvaisto ottanut ylivallan aivoista. En kertakaikkiaan tajua miten joskus uskalsin tehdä asioita, joita en kuuna päivänä enää uskaltaisi tehdä. Elikkä toteaisin, että toisille ihmisille vain jää sellainen kapinavaihe elämässään päälle... kunnes kuolevat hypättyään laskuvarjolla.
:matsi:

isohaara

Viesti Kirjoittaja isohaara » 09.03.2006 18:11

Minunkin mielestä määritelmä "extreme" harrastuksen edessä on koko lailla jokaisen mielipidekysymys. Aika monessa harrastuksessa sitä muutenkin kuolla kupsahtaa porukkaa, veikkaisin että kyllä joku on joskus shakkipelin äärelle kuollut.

Omana extremelajinani on aikanaan ollut kans laskuvarjohyppely. Mitään itsensä tai korkean paikan kammon voittamista ei tullut lähdettyä tekemään, vaan ihan puhtaasti halusin kokeilla lintuperspektiiviä yhdistettynä sikäli aivan järjettömään ajatukseen, että ihminen tippuu aivan vapaasti usean kilometrin korkeudesta. Kohtalon koettelu (maksaahan lajissa todella pienistä virheistä ja huonosta onnesta satavarmasti hengellään, ka on vajaat ruumis/vuosi), uhkarohkeilu ja adrenaliinipilvet ovat ainakin mulle pelkkiä sivutuotteita. Kai sitä sitten toisaalta tulee lähestyttyäkin lajia vähän turhan insinöörimäisesti. :roll:

Ennemminkin nämä ns. extremelajit ovat harrastajilleen elämysten hakua. Hyppelyssäkin semmoinen 3-4 minuutin vapaapudotus on pelkästään elämys, ja kaikenmoinen jauhaminen itsensä voittamisesta ja ylenpalttisesta hengenvaarasta tuntuvat aivan epäolennaisilta.

ElanorRaven

Viesti Kirjoittaja ElanorRaven » 09.03.2006 18:12

sipsi kirjoitti:Joo, harrastan ainakin kahta extreme-lajia. Tai ne tavallaan saman lajin eri versioita. Ostoskärryillä ja rullakoilla ajelemista. Äärimmäisen hauskaa, suosittelen. Tai sitten en.
:komp:

Varsinkin ne rullakot... Veikkaan sellaisen koituvan joskus kuolemakseni. Trukilla ajelu on myös minulle tarpeeksi extremeä, nimim. lähes kasvihuoneen seinästä läpi

Kaupungilla kulkemiseni on myös varsin extremeä. Tienylitys "ei ne ole ennenkään päälle ajaneet"-periaatteella aiheuttaa toisinaan läheltä piti -tilanteita.
hermine kirjoitti:Mun poikaystävän (tjsp.) mielestä se, että liftaan, ajan pyörällä talvella ilman nastarenkaita ja tykkään laskea pulkalla vähän jyrkempiäkin mäkiä (ja portaita...) on äärimmäisen extremeä ja se jaksaa urputtaa kuinka huolissaan musta saa aina olla.
Tuosta liftaamisesta olen kyllä samaa mieltä sen miehen kanssa.

isohaara

Viesti Kirjoittaja isohaara » 09.03.2006 18:14

ElanorRaven kirjoitti:
hermine kirjoitti:Mun poikaystävän (tjsp.) mielestä se, että liftaan, ajan pyörällä talvella ilman nastarenkaita ja tykkään laskea pulkalla vähän jyrkempiäkin mäkiä (ja portaita...) on äärimmäisen extremeä ja se jaksaa urputtaa kuinka huolissaan musta saa aina olla.
Tuosta liftaamisesta olen kyllä samaa mieltä sen miehen kanssa.
Niin mut liftatessa voi tavata eilieneitä. :P

Angita

Viesti Kirjoittaja Angita » 09.03.2006 19:25

Mä rakastan vauhdintunnetta. Oma extremein kokemukseni tähän mennessä on ollut prätkän kyydissä istuminen. Se oli upeeta, varsinkin kun ajettiin motarilla. Sain siitä haaveen omasta Harrikasta - ehkä vielä jonain päivänä...

Avatar
Mojo
Kitisijä
Viestit: 1417
Liittynyt: 14.08.2005 19:00

Viesti Kirjoittaja Mojo » 09.03.2006 20:15

ElanorRaven kirjoitti:Trukilla ajelu on myös minulle tarpeeksi extremeä, nimim. lähes kasvihuoneen seinästä läpi
Toisille tuo on lähinnä arkipäivää. Eli extreme on kuitenkin kohtalaisen tulkinnanvarainen.
Itse en ns. extreme lajeja, esim. laskuvarjo, base, heliski jne, harrasta. Ei sillä etteikö esim benjin hypääminen ollut kivaa, hubaa se oli, enkä sanoisi ei laskuvarjohypylle. Mutta arkisesti mulle riittää voittamisen tunne jonka takia pelaan ihan tavallisia pallopelejä :D


Enkä mä nyt ole ihan seinän läpi trukilla mennyt. Vähän ovenkarmeja ja lyhtypylväitä taitellut vaan...


EDIT: tyopt!
Tää on semmonen iso projekti johon tuotannollisista syistä yleensä tarvii sekä uros- että naarastehtaan

Avatar
saira
Kitisijä
Viestit: 3368
Liittynyt: 14.08.2005 19:47
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saira » 09.03.2006 20:36

Eräs tuttavani ajaa jäärataa ja kesäisin radalla pyörällä ja autolla, kuulemma koska syö paniikkihäiriölääkkeitä, jotka ovat vieneet mieheltä kyvyn tunteisiin. Tai siis turruttanut kykyä kokea adrenaliinihyökyä. En tiedä onko niin järkevä syy, mutta kai jokaisella omansa...

1108

Viesti Kirjoittaja 1108 » 09.03.2006 20:48

saira kirjoitti:...
Tuo mun leffa takasin tai tuun hakeen!!! Stana!!

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa