Kitinä

killkill kirjoitti:Miksi mielestäsi ihminen harrastaa ns. extreme-lajeja? Onko se pitkästymistä, nuoruuden illuusion tavoittelua, egon kasvattamista? Onko uhkarohkeista tai vaarallisista harrastuksista mitään hyötyä?

Harrastatko itse mitään muiden ihmisten uhkarohkeana tai vaarallisena pitämää? Miksi?

Oletus:
Niin kyllä kait sitä tyypit, ketkä päivät pitkät pinoaa papereita tai vastailee puhelimeen tai sitten muuten vaan tekee tylsää ja/tai kunnianhimotonta työtä hakee fiiliksiiiiii jostain moisesta.

Minulla saan ihan riittävästi adrenaliinia elimistöni kiertoon jo postinhakureissusta saati sitten Lahden ryyppyreissuista. Pumppu varmaan tilttais jos menis koko vartalo veden alle tms.

1108 kirjoitti:

saira kirjoitti:...

Tuo mun leffa takasin tai tuun hakeen!!! Stana!!

Lupaat vaan!!! Ilmota ni laitan kahvit tuleen!

Karhun ja hirven metsästyksestä tuli mieleen että siinä voi olla joillakin egon kasvattamista.

Miksi joidenkin kaatojen jälkeen pitää poseerata kameralle karhun tai hirven selässä istuen leveä virnistys naamalla.

Onhan se varmasti kokemus lähteä luvan kanssa karhua/hirveä ampumaan. Moniko on virnistellyt hirven/karhun hyökkäyksen jälkeen ja kertonut tunteistaan tilanteessa kun on itse joutunut hyökkäyksen uhriksi tai muuten vaan yllättäen vaaratilanteeseen.

killkill kirjoitti:
Harrastatko itse mitään muiden ihmisten uhkarohkeana tai vaarallisena pitämää? Miksi?

Runkkaan. Pastori Rysäperse varoittaa minua selkärangan mädäntymisestä ja synnin seurauksista...

Mulle vittuilu on aika vaarallinen harrastus.

Varjoliitely ois kliffaa. Katselin päivällä Villa Kive(kse)stä, kun elämää ja kuolemaa halveksivat huligaanit tippuivat taivaalta keskelle töölönlahtea.

Pieni pelko kiihdyttää aina adrenaliinin eritystä. Aistit herkistyvät ja reaktiokyky on herkimmillään. Siksi teen itse joskus järjettömiltä tuntuvia asioita ja samasta syystä aion vielä joskus aloittaa riippuliidon tai muun vastaavanlaisen harrastuksen.

Samaan asiaan liittyen, olen joskus ajatellut että olisi jännittävää saada tietää päivää ennen, milloin kuolee. Adrenaliinivirtaus olisi - kenties - äärimmillään, ja kaikki tuntuisi kihelmöivän rauhattomalta ja olisi se tietty intohimoisen antaumuksellinen olo, jolloin omia impulsioita tulee toteutettua herkästi. Samansuuntaisista syistä nautin myös erittäin paljon pienestä stressistä. Esimerkiksi lukiossa parasta olivat koeviikot ja erityisesti koetilanteet, joissa oli etukäteen pieni jännityksenomainen, mutta silti egoistisen omahyväinen, tunne päällä. Tyydytys oli niin voimakas, että päätin jopa pitkittää opiskelujani vuodella.

Uskon, että extreme-tilanteissa tuntee vapautuvansa. Yhtä paljon omasta itsestään kuin ympäristöstään, ja erityisesti nimenomaan sosiaalisesta ympäristöstään sekä sen konventioista. Väitänkin, että extreme-elämyksillä pyritään jonkinlaiseen kemialliseen päihtymiseen aivan yhtä lailla kuin ulkoisilla huumausaineillakin. Ainakin syyt taustalla lienevät monella tapaa yhteneväiset.

Lucky Luciano kirjoitti: .

Tässä oli asiaa.

Olen extremeksi koetuista lajeista ainoastaan harrastanut laitesukellusta ja kovasti tykkäsin. Pitänee kortti taas saattaa voimaan.

Kaverini on luvannut viedä minut riippuliitämään ja sitä kovasti odotan.

Nyt minua on myös vähän ryhtynyt kiehtomaan ajatus laskuvarjohypystä. Ei minää jatkuvana harrastuksena vaan kertakokemuksena samoin benji-hyppy. Luulen kyllä, että minut pitäisi heittää sieltä nosturin lavalta alas.

Vanhempani olisivat maksaneet minulle laskovarjokurssin, kun oin 18, mutta emmin enkä uskaltanut lähteä. Sitten kun olisin mennyt, eivät enää suostuneet maksamaan. Tandemhypyn pääsisi hyppäämään enon mukana milloin vaan, mutta väliin on sekin jäänyt. Kai koko laskuvarjohyppelystä on hohto kadonnut, kun on katsellut suvun miesten taivaalta tippumista.

BrianW kirjoitti:Olen extremeksi koetuista lajeista ainoastaan harrastanut laitesukellusta

Edelleenkään se EI ole extremeä, ellei puhuta tekkihommista.

killkill kirjoitti:

BrianW kirjoitti:Olen extremeksi koetuista lajeista ainoastaan harrastanut laitesukellusta

Edelleenkään se EI ole extremeä, ellei puhuta tekkihommista.

Ok, ei todellakaan ole, varsinkaan minun varovaisella tavallani harrastettuna.

Miksi tämä on niin arka paikka ?

Laskuvarjohyppy on kuulemma yllättävän vaikeeta, vaikka ei luulisi väliä olevan kuinka siellä ilmassa heiluu.

Onhan se sukeltaminen melko outoa veden alla pitkän aikaa pyöriessä. Suomen järven pohja vain on kohtuullisen turhaa katsottavaa...

BrianW kirjoitti:Miksi tämä on niin arka paikka ?

Asia on lähellä sydäntä, siksi haluan osaltani oikoa vallitsevia harhaluuloja ja -käsityksiä
On tässä myös oikeutettua raivoa. Esimerkiksi Iiro Seppänen ja PMMP:n Paula pönöttävät radiossa ja viikkolehdissä, miten "extreme-sukeltajia ovat". Ei taida kummaltakaan löytyä OWD-pahveja kummempaa. Onhan se nyt huimaa äärimmäisyyttä, kun käy jossain paratiisisaaren vesissä pöllyttämässä pohjaa helpoilla 20 metrin avovesidyykeillä. Illalla voi sitten istua rinta rottingilla rantabaarissa - huom niin että ranteessa oleva Suunto D9 tai Stinger VARMASTI näkyy ja sepitellä huimia seikkailuja, mitä tänäänkin koki.

Etenkin jälkimmäinen kunnostautui taannoin radiossa selittämällä läpiä päähänsä hapen käytöstä ja siitä että "Suomessa ei voi sukeltaa". Ai ei voi vai? Keskity bimbo siihen "laulamiseen" äläkä puhu julkisesti asioista joista et mitään tiedä

slam kirjoitti:Laskuvarjohyppy on kuulemma yllättävän vaikeeta, vaikka ei luulisi väliä olevan kuinka siellä ilmassa heiluu.

Jokaisesta harrastuksestahan vaikeutta löytyy jos haasteita lähtee etsimään. Laskuvarjohypyssä tavalliselle elämyksenetsijälle alas tippuminen on uskomattoman helppoa; pitää raajansa n. X-asennossa ja taivuttaa selkäänsä, niin eipä siinä jää kuin varjon avaaminen jäljelle.
Ensimmäisissä hypyissä varjon laukaisuremeli on vielä koneessa kiinni, jolloin ei todelläkään ole väliä missä asennossa sitä ulos tiputetaan.

Lajin vaikeus löytyy IMO varjon pakkaamisesta. Nimim. helposti puoltoistatuntia paketin kanssa paininut.

isohaara kirjoitti: Lajin vaikeus löytyy IMO varjon pakkaamisesta. Nimim. helposti puoltoistatuntia paketin kanssa paininut.

Sounds familiar...

Ihan vihonviimeistä hommaa. Tuo pakkaaminen (vaikka sen tekisikin nopeammin) ei mielestäni ollut niiden hyppyjen arvoista. Siihen kun vielä lisää "loputtoman" odottelun ja säätilan tarkkailun, niin ei ollut vaikeaa sanoa tuolla harrastukselle adjöö. Silti: Hyppääminen oli kyllä oikein mukavaa.

Löysin muutaman havainnollisen kuvan niistä Ojamon käytävistä jossa olemme käyneet:
Sisäänkäynti 28 metrissä
Ns. Kiskokuilu. Tuosta pääsisi alemmalle tasolle
Käytävät ovat kohtuullisen ahtaita

killkill kirjoitti:Löysin muutaman havainnollisen kuvan niistä Ojamon käytävistä jossa olemme käyneet:

Upeita. En mä kyllä uskaltais tonne mennä. Rupeis ahistaa. Ahtaat paikat yleensäkkin, saati sitten veden alla.

killkill kirjoitti: Onhan se nyt huimaa äärimmäisyyttä, kun käy jossain paratiisisaaren vesissä pöllyttämässä pohjaa helpoilla 20 metrin avovesidyykeillä. Illalla voi sitten istua rinta rottingilla rantabaarissa

Äh muisteles vaan omia ekoja kertojas uppeluksissa. Tuntui varmaan ihan käsittämättömän hienolta ja aika moni kaveri/ kotiväki sai kuulla hehkutusta "suuresta saavutuksesta".
Niinhän se aina menee, kun tekee jotain uutta ja jänskää. Ainoona poikkeuksena se, että nämä mainitsemasi ovat julkkuja ja sen takia hehkuttavat tekemisiään lehdessä, radiossa.. ja suurella tietämyksellä tottakai!