Bolivia kansallistaa energia-alan

Vakavia keskusteluja isoista asioista - tiede, talous, politiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat. Ei onelinereitä/puzznuzzia.
SikaMika

Bolivia kansallistaa energia-alan

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Helsingin sanomien verkkoliitteestä:

"La Paz. Bolivian presidentti Evo Morales ilmoitti maanantaina maan öljy- ja kaasusektorin kansallistamisesta. Armeija on ottanut valvontaansa öljykenttiä, kertoivat viranomaiset.

Moralesin mukaan ulkomaisilla yhtiöillä on 180 päivää aikaa uusia sopimuksensa valtiollisen Yacimientos Petroliferos Fiscales -yhtiön kanssa. Hän julkisti päätöksensä vieraillessaan vapunpäivänä maan eteläosassa San Albertossa, joka on kaasuntuotantoaluetta.

Bolivialla on Latinalaisen Amerikan toiseksi suurimmat maakaasuvarannot Venezuelan jälkeen. Yksi vasemmistolaisen Moralesin viimevuotisista vaalilupauksista oli ohjata aiempaa suurempi osa energiatuloista maanosan köyhimmän maan käyttöön
."




Eli Bolivian hallitus pakottaa kaikki maassa toimivat kansainväliset energiayhtiöt neuvotteluihin kanssaan ostaakseen näistä enemmistöosuuden itselleen. Vasemmistolaista hapatusta vaiko köyhän valtion oikeutettu keino ottaa luonnonvaransa itselleen? Bolivian presidentti on astumassa aika isoille varpaille, mitähän ehdotuksesta mahtaa tuumata etenkin Yhdysvallat?

Lisäinfoa: http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/4964300.stm
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Bolivia kansallistaa energia-alan

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Haltuun otettiin mm. italialaisten ja ranskalaisten kenttiä armeijan avulla, joten jenkkejä tuskin huolettaa. Todennäköisesti jenkit jättävät maan lähes pommittamatta, mikäli Halliburtonit ja kumppanit saavat tässä isossa jaossa makaroonien ja sammakoiden osuudet kaasusta.
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6685
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Bolivia kansallistaa energia-alan

Viesti Kirjoittaja aasi »

Maakaasu- ja öljyvarojen muuttuessa yhä arvokkaammiksi, harva maa jaksaa katsoa muiden korjaavan suurimmat hedelmät omista varoistaan. Eiköhän näitä ole odotettavissa jatkossa lisää.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Pehmovanukas

Re: Bolivia kansallistaa energia-alan

Viesti Kirjoittaja Pehmovanukas »

aasi kirjoitti:Maakaasu- ja öljyvarojen muuttuessa yhä arvokkaammiksi, harva maa jaksaa katsoa muiden korjaavan suurimmat hedelmät omista varoistaan. Eiköhän näitä ole odotettavissa jatkossa lisää.
Näin mäkin vähän luulen. Yhdysvaltojen on vaikea kitistä suvereenin valtion lainsäädäntötoimia vastaan, ei voi öljyn hinnan vuoksi edes ryhtyä kauppasaartoihin tms.
SikaMika

Re: Bolivia kansallistaa energia-alan

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Pehmovanukas kirjoitti:
aasi kirjoitti:Maakaasu- ja öljyvarojen muuttuessa yhä arvokkaammiksi, harva maa jaksaa katsoa muiden korjaavan suurimmat hedelmät omista varoistaan. Eiköhän näitä ole odotettavissa jatkossa lisää.
Näin mäkin vähän luulen. Yhdysvaltojen on vaikea kitistä suvereenin valtion lainsäädäntötoimia vastaan, ei voi öljyn hinnan vuoksi edes ryhtyä kauppasaartoihin tms.
Eipä olisi ensimmäinen kerta, kun jenkit kitisisivät suvereenin valtion lainsäädäntötoimia vastaan! Lähinnä Bolivian valtion toimet arveluttavat siellä toimivien yhtiöiden kannalta, ne kun ovat sijoittaneet muhkeita summia liiketoimintaansa maassa. On sitten oma lukunsa, kuinka suuria riistäjiä nämä yhtiöt ovat. Tuskin he väkisinkään ovat maahan tulleet, mutta voi kai sanoa heidän vähintäänkin käyttäneen hyväkseen toisten taloudellisesti heikkoa asemaa. Ei siis mitään uutta mitä bisnesrintamalla ei oltaisi aina ennenkin tehty...

En minäkään usko jenkkien paikalle hyökkäävän, juuri mainitsemistanne syistä. Luulisin heidänkin fokuksensa siirtyvän diplomaattisiin neuvotteluihin saadakseen yhtiöistään mahdollisimman hyvän hinnan. Siitähän ei ole vielä mitään tietoa, mikä on Bolivian hallituksen politiikka "pakkolunastustamiensa" yhtiöiden osakkeiden hinnan suhteen; pakottaako jokin kansainvälinen laki heidät maksamaan käyvän hinnan vai voivatko he todellakin pakkolunastaa yhtiöt puoli-ilmaiseksi?
Elukka

Re: Bolivia kansallistaa energia-alan

Viesti Kirjoittaja Elukka »

SikaMika kirjoitti:Bolivian presidentti on astumassa aika isoille varpaille, mitähän ehdotuksesta mahtaa tuumata etenkin Yhdysvallat?
"Bolivia on roistovaltio ja osa Pahan Akselia(tm), PUM! :9mm: "
Näin minä ainakin arvelen heidän tuumaavan. :?
Tai sitten CIA käy tekemässä pienen vallanvaihdoksen. Ei mitenkään ennenkuulumatonta Etelä-Amerikassa.
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: Bolivia kansallistaa energia-alan

Viesti Kirjoittaja mölli »

Eiköhän kohta vaihdu hallitsia boliviassa tai sisällissota by the american way! 8)
Kingi I
Elukka

Re: Bolivia kansallistaa energia-alan

Viesti Kirjoittaja Elukka »

Suomi voisi muuten tehdä tolle COGEMAlle Boliviat: Antaa niiden ensin etsiä parhaat uraanikaivosten paikat ja laittaa toiminta hyvin alulle. Sitten todetaankin ylläri-pylläri, että "Suksikaa v*ttuun täältä, uraani kuuluu kansalle! Viva la liberté!" Kuva
Valitettavasti Suomen valtiojohto ei taida olla riittävän röyhkeää moiseen. :?
Vastaa Viestiin